Lasten terveyden edistämisen kehitys valtion ohjauksessa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, miten valtion ohjaus on vaikuttanut lasten terveyden edistämisen kehitykseen Suomessa terveydenhoitotyön alkuvaiheilta, 1880-luvulta, 2010-luvun vaihteeseen. Kiinnostuksen kohteena on se, millaisin menetelmin neuvoloissa ja kouluterveyden­huollossa tapahtuvaa lasten terveydenedistämistyötä on Suomessa ohjattu ja kuinka palvelut ovat valtion ohjauksessa kehittyneet. Tutkimuksessa etsitään vastausta siihen, kuinka poliittishallinnolli­nen ohjaus vaikuttaa julkisten palvelujen toteutukseen. Tutkimusaineisto koottiin lasten terveyden edistämistä ohjaavista laeista, asetuksista ja ohjeistuk­sista, lasten terveyden edistämisen ja terveydenhoitotyön histo­riakuvauksista, terveydenhoitotyötä kuvaavista aiem­pien tutkimusten tulok­sista sekä terveys- ja yhteis­kuntapolitiikkaa koskevasta kir­jallisuudesta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella, teorialähtöisellä sisällönanalyy­sillä useammassa vaiheessa. Tutkimusaineiston ajallinen analyysikehikko luotiin yhdistämällä kunnallishallinnon sekä terveydenhoitotyön kehitysvaiheita koskevien tutkimusten ajanjaksotukset. Ajallinen ana­lyysikehikko muodostaa tutkimuksen rungon, lasten terveyden edistämisen kehitysvaiheet. Lasten terveyden edistämisen valtiollista ohjausta koskevista asiakirjoista etsittiin kunakin ajanjaksona käytössä olleet ohjauskeinot, jotka luokiteltiin Vedungin (2000) jaottelun mukaisesti normiohjauk­seen, resurssiohjaukseen sekä informaatio-ohjaukseen sekä niiden alaluokkiin. Kulloisenkin ajan­jakson ohjausmenetelmät taulukoitiin ja niistä muodostettiin ohjauksen kokonais­hahmoa kuvaavat tyypit. Lasten terveyden edistämisen käytännön työn kehitystä kuvaavaa aineistoa kerättiin hoito­työn historiaa kuvaavista tutkimuksista, kirjallisuudesta sekä lähimenneisyyden tutkimustiedosta. Lasten terveyden edistämisen käytäntöä kuvaava tieto esitetään tutkimusraportissa tiivistettynä sa­nallisesti Tämän tutkimuksen mukaan lasten terveyden edistämisen ohjauksen ja sen myötä myös palvelujen vaihtelu on ollut Suomessa suurta. Lasten terveyden edistäminen sai alkunsa kansalaisjärjestöjen toimista 1900-luvun taitteessa. Terveyssisarlaitos sai tuekseen velvoittavan normiohjauksen 1944, kun lapsikuolleisuuden torjuminen nostettiin kansallisesti tärkeäksi väestöpoliittiseksi tavoitteeksi. Terveyssisarlaitos laajeni ja vakiinnutti asemansa voimakkaan valtiollisen ohjauksen tuella. 1972 voimaan tulleen Kansanterveyslain myötä terveyssisartyön ammattikuntakohtainen normiohjaus pu­rettiin ja lasten terveyden edistäminen sulautui vähitellen osaksi terveyskeskusten vastaanottotoi­mintaa samalla kun toiminnan valtionohjausta kevennettiin. 1993 hallinnon uudistuksen yhteydessä päätösvalta terveyspalvelujen järjestämisestä hajautettiin kuntiin. Lasten terveydenedistämistyö ra­pautui kunnissa valtion ohjauksen heikennyttyä asteittain lähes olemattomiin, kunnes 2009 säädet­tiin kuntia voimakkaasti velvoittavat asetukset neuvola sekä kouluterveydenhuollon toiminnasta. Tämän tutkimuksen tulos vahvistaa aiempien tutkimusten havaintoja siitä, että valtion ohjaus ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Ohjauksen kehittäminen aiempaa suunnitelmallisemmaksi ja responsiivemmaksi olisi tarpeellista, jotta kansalaiset saavat yhdenvertaisia palveluja. Avainsanat: julkinen hallinto, julkiset palvelut, terveydenhuoltojärjestelmä, ohjaus, terveyden edistäminen, terveydenhoitotyö, neuvola, kouluterveydenhuolt

Kansallinen seulontojen ohjaus on tarpeen

Seulontojen yhdenmukaiseksi toteutumiseksi pitää määritellä kansallinen -seulontaohjelmarakenne. Tässä esimerkkinä vastasyntyneiden aineenvaihdunta-sairauksien seulonnan järjestäminen

Hyvä elämä ihmisille? ­ Terveydenhoitajien näkemys terveysneuvonnan tavoitteista ja neuvontatyötä ohjaavista tekijöistä

Hakutermit: terveysneuvonta, perusterveydenhuolto, terveydenhoitaja, tavoitteet, organisaatio, ammattietiikka Tutkielman tarkoituksena oli kuvata aikuisten parissa terveysneuvontatyötä tekevien terveydenhoitajien käsitystä neuvontatyön tavoitteista sekä neuvontatyötä ohjaavista ja oikeuttavista tekijöistä. Neuvontatyön tavoitteiden avulla kuvattiin hoitajien neuvontakäsitystä. Kartoittamalla työtä ohjaavia tekijöitä pyrittiin puolestaan liittämään hoitajien neuvontakäsitys organisatoriseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin. Tutkimuksessa neuvontatyötä tarkasteltiin myös etiikan näkökulmasta. Tarkoituksena oli kuvata hoitajien käsitystä neuvontatyön oikeutuksesta sekä muista eettisistä kysymyksistä, joita he neuvontatyöhön liittivät. Tutkimus oli luonteeltaan kuvaileva ja kvalitatiivinen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluin kuudelta (N=6) aikuisneuvonnassa työskentelevältä terveydenhoitajalta. Kutakin tiedonantajaa haastateltiin kahdesti. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Hoitajien ilmaisemat terveysneuvonnan tavoitteet liittyivät suurimmalta osin fyysisten sairauksien ehkäisyyn. Tavoitteet voitiin ryhmitellä hierarkkisesti neuvonnan välittömiin ja välillisiin tavoitteisiin sekä neuvonnan lopullisiin päämääriin. Terveysneuvonnan välittömiä tavoitteita olivat elämäntapamuutoksen tiedollisten, asenteellisten sekä psyykkisten edellytysten syntyminen. Neuvonnan välillinen tavoite, elämäntapamuutos, oli hoitajille tärkeä tavoite. Neuvonnan päämääräksi hoitajat nimesivät asiakkaan terveyden, toimintakyvyn tai hyvinvoinnin säilymisen tai kohenemisen. Hoitajien työtä ohjasi lääketieteellinen tieto sairauksien riskitekijöistä, muun terveystieteellisen tiedon käyttö oli jäsentymätöntä. Ihanteenaan hoitajat pitivät asiakaskeskeistä toimintatapaa. Asiakkaiden todellisten tarpeiden sovittaminen vahvaan preventiiviseen työotteeseen oli kuitenkin ongelmallista. Myös organisaation tehtäväkeskeinen työnjako ja riittämättömiksi koetut resurssit rajoittivat hoitajien mahdollisuutta vastata asiakkaan todellisiin tarpeisiin. Organisaation työtä ohjaavat tekijät vaikuttivat jäsentymättömiltä. Julkilausuttuja tavoitteita ja toimintaohjeita työlle näytti tarjoavan lähes ainoastaan diabeteksen ehkäisyohjelma. Yhteistyö kollegoiden sekä muiden ammattiryhmien kanssa koettiin riittämättömäksi. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että terveysneuvonnan tavoitteenasettelua olisi syytä kehittää. Selkeämpien tavoitteiden avulla hoitajien olisi mahdollista saada motivoivaa palautetta työstään. Asiakaskeskeisen hoitotyön edesauttamiseksi olisi tarpeellista arvioida sekä hoitajien toimintaa että organisaation yhteisiä käytäntöjä. Neuvontatyön kehittämisen kannalta organisaatiossa olisi tärkeää kehittää yhteistyötä työn tavoitteiden jäsentämiseksi, yhteisten toimintalinjojen löytämiseksi sekä tutkitun tiedon hyödyntämiseksi

Lasten terveyden edistämisen kehitys valtion ohjauksessa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, miten valtion ohjaus on vaikuttanut lasten terveyden edistämisen kehitykseen Suomessa terveydenhoitotyön alkuvaiheilta, 1880-luvulta, 2010-luvun vaihteeseen. Kiinnostuksen kohteena on se, millaisin menetelmin neuvoloissa ja kouluterveyden­huollossa tapahtuvaa lasten terveydenedistämistyötä on Suomessa ohjattu ja kuinka palvelut ovat valtion ohjauksessa kehittyneet. Tutkimuksessa etsitään vastausta siihen, kuinka poliittishallinnolli­nen ohjaus vaikuttaa julkisten palvelujen toteutukseen. Tutkimusaineisto koottiin lasten terveyden edistämistä ohjaavista laeista, asetuksista ja ohjeistuk­sista, lasten terveyden edistämisen ja terveydenhoitotyön histo­riakuvauksista, terveydenhoitotyötä kuvaavista aiem­pien tutkimusten tulok­sista sekä terveys- ja yhteis­kuntapolitiikkaa koskevasta kir­jallisuudesta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella, teorialähtöisellä sisällönanalyy­sillä useammassa vaiheessa. Tutkimusaineiston ajallinen analyysikehikko luotiin yhdistämällä kunnallishallinnon sekä terveydenhoitotyön kehitysvaiheita koskevien tutkimusten ajanjaksotukset. Ajallinen ana­lyysikehikko muodostaa tutkimuksen rungon, lasten terveyden edistämisen kehitysvaiheet. Lasten terveyden edistämisen valtiollista ohjausta koskevista asiakirjoista etsittiin kunakin ajanjaksona käytössä olleet ohjauskeinot, jotka luokiteltiin Vedungin (2000) jaottelun mukaisesti normiohjauk­seen, resurssiohjaukseen sekä informaatio-ohjaukseen sekä niiden alaluokkiin. Kulloisenkin ajan­jakson ohjausmenetelmät taulukoitiin ja niistä muodostettiin ohjauksen kokonais­hahmoa kuvaavat tyypit. Lasten terveyden edistämisen käytännön työn kehitystä kuvaavaa aineistoa kerättiin hoito­työn historiaa kuvaavista tutkimuksista, kirjallisuudesta sekä lähimenneisyyden tutkimustiedosta. Lasten terveyden edistämisen käytäntöä kuvaava tieto esitetään tutkimusraportissa tiivistettynä sa­nallisesti Tämän tutkimuksen mukaan lasten terveyden edistämisen ohjauksen ja sen myötä myös palvelujen vaihtelu on ollut Suomessa suurta. Lasten terveyden edistäminen sai alkunsa kansalaisjärjestöjen toimista 1900-luvun taitteessa. Terveyssisarlaitos sai tuekseen velvoittavan normiohjauksen 1944, kun lapsikuolleisuuden torjuminen nostettiin kansallisesti tärkeäksi väestöpoliittiseksi tavoitteeksi. Terveyssisarlaitos laajeni ja vakiinnutti asemansa voimakkaan valtiollisen ohjauksen tuella. 1972 voimaan tulleen Kansanterveyslain myötä terveyssisartyön ammattikuntakohtainen normiohjaus pu­rettiin ja lasten terveyden edistäminen sulautui vähitellen osaksi terveyskeskusten vastaanottotoi­mintaa samalla kun toiminnan valtionohjausta kevennettiin. 1993 hallinnon uudistuksen yhteydessä päätösvalta terveyspalvelujen järjestämisestä hajautettiin kuntiin. Lasten terveydenedistämistyö ra­pautui kunnissa valtion ohjauksen heikennyttyä asteittain lähes olemattomiin, kunnes 2009 säädet­tiin kuntia voimakkaasti velvoittavat asetukset neuvola sekä kouluterveydenhuollon toiminnasta. Tämän tutkimuksen tulos vahvistaa aiempien tutkimusten havaintoja siitä, että valtion ohjaus ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Ohjauksen kehittäminen aiempaa suunnitelmallisemmaksi ja responsiivemmaksi olisi tarpeellista, jotta kansalaiset saavat yhdenvertaisia palveluja. Avainsanat: julkinen hallinto, julkiset palvelut, terveydenhuoltojärjestelmä, ohjaus, terveyden edistäminen, terveydenhoitotyö, neuvola, kouluterveydenhuolt

Hyvä elämä ihmisille? ­ Terveydenhoitajien näkemys terveysneuvonnan tavoitteista ja neuvontatyötä ohjaavista tekijöistä

Hakutermit: terveysneuvonta, perusterveydenhuolto, terveydenhoitaja, tavoitteet, organisaatio, ammattietiikka Tutkielman tarkoituksena oli kuvata aikuisten parissa terveysneuvontatyötä tekevien terveydenhoitajien käsitystä neuvontatyön tavoitteista sekä neuvontatyötä ohjaavista ja oikeuttavista tekijöistä. Neuvontatyön tavoitteiden avulla kuvattiin hoitajien neuvontakäsitystä. Kartoittamalla työtä ohjaavia tekijöitä pyrittiin puolestaan liittämään hoitajien neuvontakäsitys organisatoriseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin. Tutkimuksessa neuvontatyötä tarkasteltiin myös etiikan näkökulmasta. Tarkoituksena oli kuvata hoitajien käsitystä neuvontatyön oikeutuksesta sekä muista eettisistä kysymyksistä, joita he neuvontatyöhön liittivät. Tutkimus oli luonteeltaan kuvaileva ja kvalitatiivinen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluin kuudelta (N=6) aikuisneuvonnassa työskentelevältä terveydenhoitajalta. Kutakin tiedonantajaa haastateltiin kahdesti. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Hoitajien ilmaisemat terveysneuvonnan tavoitteet liittyivät suurimmalta osin fyysisten sairauksien ehkäisyyn. Tavoitteet voitiin ryhmitellä hierarkkisesti neuvonnan välittömiin ja välillisiin tavoitteisiin sekä neuvonnan lopullisiin päämääriin. Terveysneuvonnan välittömiä tavoitteita olivat elämäntapamuutoksen tiedollisten, asenteellisten sekä psyykkisten edellytysten syntyminen. Neuvonnan välillinen tavoite, elämäntapamuutos, oli hoitajille tärkeä tavoite. Neuvonnan päämääräksi hoitajat nimesivät asiakkaan terveyden, toimintakyvyn tai hyvinvoinnin säilymisen tai kohenemisen. Hoitajien työtä ohjasi lääketieteellinen tieto sairauksien riskitekijöistä, muun terveystieteellisen tiedon käyttö oli jäsentymätöntä. Ihanteenaan hoitajat pitivät asiakaskeskeistä toimintatapaa. Asiakkaiden todellisten tarpeiden sovittaminen vahvaan preventiiviseen työotteeseen oli kuitenkin ongelmallista. Myös organisaation tehtäväkeskeinen työnjako ja riittämättömiksi koetut resurssit rajoittivat hoitajien mahdollisuutta vastata asiakkaan todellisiin tarpeisiin. Organisaation työtä ohjaavat tekijät vaikuttivat jäsentymättömiltä. Julkilausuttuja tavoitteita ja toimintaohjeita työlle näytti tarjoavan lähes ainoastaan diabeteksen ehkäisyohjelma. Yhteistyö kollegoiden sekä muiden ammattiryhmien kanssa koettiin riittämättömäksi. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että terveysneuvonnan tavoitteenasettelua olisi syytä kehittää. Selkeämpien tavoitteiden avulla hoitajien olisi mahdollista saada motivoivaa palautetta työstään. Asiakaskeskeisen hoitotyön edesauttamiseksi olisi tarpeellista arvioida sekä hoitajien toimintaa että organisaation yhteisiä käytäntöjä. Neuvontatyön kehittämisen kannalta organisaatiossa olisi tärkeää kehittää yhteistyötä työn tavoitteiden jäsentämiseksi, yhteisten toimintalinjojen löytämiseksi sekä tutkitun tiedon hyödyntämiseksi

Kansallinen seulontojen ohjaus on tarpeen

publishedVersio