Krooninen väsymysoireyhtymä : Etiologia, diagnostiikka, hoito sekä kuntoutusinterventiot

Tämän kroonisen väsymysoireyhtymän (KVO) diagnostiikkaa, etiologiaa ja hoitokeinojen vaikuttavuutta koskevan selvityksen menetelminä ovat systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja kysely. Aiheen laajuuden vuoksi liikkeelle lähdettiin julkaistuista systemaattisista kirjallisuuskatsauksista, ja näistä saatavaa tietoa täydennettiin uusilla alkuperäistutkimuksilla. Katsausten ja hoitotutkimusten laatu arvioitiin ja näytönaste arvioitiin lopputulosmuuttujittain. Suomen hoitokäytännöistä haettiin lisätietoa KVO-potilaille sekä heitä hoitaville lääkäreille suunnatulla kyselyllä. Työ on tehty elokuun 2015 ja marraskuun 2016 välisenä aikana. Kroonisen väsymysoireyhtymän riskitekijöitä ovat traumaattiset kokemukset, aiempi masennus, yliaktiivinen elämäntapa ja täydellisyyden tavoittelu mutta toisaalta myös passiivisuus tai liikunnan välttely. Immuunijärjestelmä, neuroendokriininen järjestelmä ja autonominen hermosto ovat osallisia oireyhtymän patofysiologiassa. Pitkäkestoisella stressillä näyttää olevan tärkeä välittävä rooli. Kroonisen väsymysoireyhtymän diagnostiikassa oleellista on muiden väsymystä aiheuttavien, mahdollisesti henkeä uhkaavien, sairauksien poissulku. Erotusdiagnostiikkaa tehdään myös muiden väsymyksenä ilmenevien oireyhtymien tunnistamiseksi. Taudinmääritykseen on käytettävissä useita erilaisia kansainvälisiä diagnostisia kriteeristöjä. Kansallisia hoitosuosituksia tarvittaisiin yhdenmukaistamaan KVO-potilaiden nykyisellään kirjavaa diagnostiikkaa ja hoitoa Suomessa. Porrastettu fyysinen harjoittelu ja kognitiivis-behavioraalinen terapia ovat pitkään olleet ainoita hoitoja, joiden vaikuttavuudesta on kohtalaista näyttöä. Käytössä on myös lääkkeitä ja terapioita, joita on tutkittu vain hyvin vähän tai ei ollenkaan. Rintatolimodi ja rituksimabi ovat laskimonsisäisesti annosteltavia lääkeaineita, joilla näyttö KVO-potilaiden fyysisen toimintakyvyn parantajina on heikko. Sama pätee muun muassa suun kautta annosteltuun hydrokortisoniin, yrttilääkkeisiin ja ravintolisiin.peerReviewedVertaisarvioit

Integrin-mediated axoglial interactions initiate myelination in the central nervous system

All but the smallest-diameter axons in the central nervous system are myelinated, but the signals that initiate myelination are unknown. Our prior work has shown that integrin signaling forms part of the cell–cell interactions that ensure only those oligodendrocytes contacting axons survive. Here, therefore, we have asked whether integrins regulate the interactions that lead to myelination. Using homologous recombination to insert a single-copy transgene into the hypoxanthine phosphoribosyl transferase (hprt) locus, we find that mice expressing a dominant-negative β1 integrin in myelinating oligodendrocytes require a larger axon diameter to initiate timely myelination. Mice with a conditional deletion of focal adhesion kinase (a signaling molecule activated by integrins) exhibit a similar phenotype. Conversely, transgenic mice expressing dominant-negative β3 integrin in oligodendrocytes display no myelination abnormalities. We conclude that β1 integrin plays a key role in the axoglial interactions that sense axon size and initiate myelination, such that loss of integrin signaling leads to a delay in myelination of small-diameter axons

Suku, sisu, sotu : Suomalaisen sosiaaliturvan historiaa

Sadassa vuodessa Suomi on kehittynyt köyhästä ja maatalousvaltaisesta maasta pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, joka on monilla mittareilla parhaita maita maailmassa. Sarjakuvatarina Valtasten suvun vaiheista tuo konkreettisesti esille elinehdot eri vuosikymmenillä sekä vähittäisen kehityksen kohti parempia elämän edellytyksiä, turvatumpaa elämää ja valoisampaa tulevaisuutta.20,00 euro

Commentary on Fontaine et al.: "Safety and efficacy of deep brain stimulation in refractory cluster headache: a randomized placebo-controlled double-blind trial followed by a 1-year open extension".

peer reviewe

Governing ‘places that don’t matter’: agonistic spatial planning practices in Finnish peripheral regions

Economic geographer Andrés Rodríguez-Pose argued recently that declining peripheries are increasingly becoming ‘places that don’t matter’ in the formation or implementation of national or European Union (EU) regional policies. In turn, this might result in a triumph of populist anti-establishment movements in peripheries, posing a threat to well-being in both the prospering and the declining regions. We argue that ‘places that don’t matter’ also exist in Finland, a country that has a long tradition of regional policy and equalizing welfare schemes. Our focus is on administration rather than politics, however. We look at the Finnish peripheral regions of Kainuu and Lapland, discussing the practices of spatial planners, who influence and implement EU and national regional policies in these regions. We ask how strategic spatial planning in Kainuu and Lapland is affected by the revengeful and antagonistic attitudes towards the ‘elites’ who, allegedly, are not directing a sufficient amount of attention to the peripheries. We look at the planning practices and institutional settings within which they work from the perspective of agonistic planning theory, asking whether and how spatial planners can turn the antagonistic and potentially revengeful attitudes into productive forces that could positively affect spatial development in these regions.Spatial Planning and Strateg