Effectiveness of biopolymer coagulants in agricultural wastewater treatment at two contrasting levels of pollution

Agricultural diffuse pollution is a major environmental problem causing eutrophication of water bodies. Despite the problem is widely acknowledged, there has been relatively few major advances in mitigating the problem. We studied the effectiveness of biopolymer-based (tannin, starch, chitosan) natural coagulants/flocculants in treatment of two different agricultural wastewaters that differed in their level of phosphorus pollution and turbidity. We used jar-tests to test the effectiveness of the biopolymer coagulants in reducing water turbidity, total phosphorus, and total organic carbon (TOC) from the wastewaters. In more polluted water (total phosphorus: 300 µg/L, turbidity: 130 FNU, TOC: 30 mg/L), all tested biopolymers performed well. The best reductions for different biopolymer coagulants were 64–95%, 80–98% and 14–27%, for total phosphorus, turbidity and TOC, respectively. Tannin and chitosan coagulants performed the best at doses of 5–10 mL/L, whereas starch coagulants had the best performance at 1–2 mL/L doses. Tannin and chitosan coagulants performed clearly better than the starch coagulants. In less polluted water (total phosphorus: 74 µg/L, turbidity: 3.9 FNU, TOC: 21 mg/L), chitosan and starch coagulants did not produce flocs at any of the tested doses. Tannin coagulant performed the best at doses of 5–8 mL/L, where reductions were 70%, 82%, and 22%, for total phosphorus, turbidity and TOC, respectively. The great reductions of phosphorus and turbidity suggests that biopolymer coagulants could be applied in treatment of agricultural water pollution. The high phosphorus retention in the biodegradable biopolymer sludge suggests that the sludge can be readily used as a phosphorus fertilizer, which would aid the recycling of nutrients

ACOUSTIC SOURCE DATA FOR MEDIUM SPEED IC-ENGINES

Knowledge of the acoustic source characteristics of internal combustion engines (IC-engines) is of great importance when designing the exhaust duct system and its components to withstand the resulting dynamic loads and to reduce the exhaust noise emission. Number of studies has been published earlier on the low frequency in-duct exhaust noise of high speed engines. The goal of the present study is to investigate the medium speed IC-engine acoustic source characteristics numerically and experimentally not only in the low frequency -plane wave range but also in the high frequency range. The low frequency acoustic source characteristics were predicted by simulating the acoustic multi-load measurements using a one-dimensional process simulation code. The engine model used in the one-dimensional process simulations was validated with measurements. In this study, it is shown that the low frequency in-duct exhaust noise of a medium speed IC-engine can be predicted quite accurately by using a onedimensional process simulation code. The high frequency source data is estimated by averaging the measured acoustic pressures with different methods. According to this study, using the simple cross spectra averaging method instead of two microphone method to estimate the induct downstream acoustic power of medium speed IC-engine exhaust noise seems promising. The simulation of the high frequency exhaust noise is beyond this study

Vihdintien (mt 120) jalankulku- ja pyörätien parantaminen välillä Rajatorpantie – Kaupintie : Esisuunnittelu, Helsinki

Uudenmaan ELY-keskus on laatinut yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa esisuunnitelman Vihdintien yhdistetyn jalankulku- ja pyörätien parantamisesta erotelluksi välillä Rajatorpantie – Kaupintie. Työ pohjautuu Uudenmaan ELY-keskuksen liikennestrategian tavoitteisiin ja Helsingin kaupungin pyöräliikenteen kehittämisohjelman 2020–2025 kehittämislinjauksiin. Työssä suunniteltiin esisuunnittelutarkkuudella Vihdintien itäpuolella oleva jalankulku- ja pyörätie Rajatorpantien ja Kaupintien välisellä osuudella, Vihdintien länsipuolella oleva pyörätie ja jalkakäytävä noin 300 metrin osuudelta Konalantiestä etelään sekä Kannelmäenbaanan risteämisjärjestelyt. Suunnittelussa otettiin huomioon kulkuyhteydet linja-autopysäkeille ja niiden odotustilat sekä eräitä muita yhteyksiä. Suunnitelman lähtökohtana toimi aiemmin laaditun Vihdintien kestävän liikkumisen laatukäytävän tilannekuvatyön mukaiset ratkaisut, joita tarkennettiin työn aikana esisuunnittelutarkkuudelle

Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa - kohti ilmastoviisasta suojelualuesuunnittelua

Ilmastoviisaan luonnonsuojelusuunnittelun perustana on tieto siitä, millä alueilla ilmasto muuttuu voimakkaimmin, mitkä suojelualueet, lajit ja lajipopulaatiot sekä luontotyypit ovat kaikkein alttiimpia muutokselle ja miten muutokseen sopeudutaan. SUMI-hankkeessa selvitettiin lämpösumman, tammikuun keskilämpötilan ja vuosittaisen vesitaseen muutosnopeutta ja pienilmastollisia muutoksia Suomen Natura 2000 -verkostossa. Lämpösumman ja tammikuun lämpötilan ennustetuissa muutosnopeuksissa on merkittäviä alueellisia eroja ja Natura-alueiden pienilmasto tulee muuttumaan huomattavasti. Avainasemassa on turvata lajit, joiden populaatioiden menestyminen liittyy nopeimmin muuttuviin ilmastotekijöihin. Suojelualuesuunnittelussa tulee painottaa suojelu- ja hoitotoimien joustavaa suunnittelua sekä varautua mittaviin olosuhteiden muutoksiin. Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeitä keinoja lajien elinympäristöjen ja luontotyyppien tilan parantamiseksi muuttuvassa ilmastossa. Kohdentamalla ennallistamista ja luonnonhoitoa ilmastoviisaasti voidaan tukea lajien siirtymistä. Lajien ominaisuudet vaikuttavat niiden haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle; negatiiviset vaikutukset korostuvat pohjoisen viileisiin oloihin, kuten tunturi- ja suoelinympäristöihin, erikoistuneilla lajeilla, joiden leviämiskyky on rajoittunut. Eri eliöryhmillä nousi esille myös muita lajien haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle heijastelevia ominaisuuksia, joita on tärkeää huomioida lajien hoito- ja suojelusuunnittelussa. Lajien ominaisuuksien perusteella tunnistettiin joukko ilmastonmuutokselle haavoittuvimpia lajeja, joihin suojelutoimia kannattaa kohdentaa. Luontodirektiivilajien - ja etenkin saman lajin populaatioiden - välillä oli selviä eroja lajien altistumisessa lämpösumman ja tammikuun lämpötilan muutosnopeuteen, sekä esiintymien ympäristön haitallisen maankäytön määrässä. SUMI-hankkeessa tarkasteltiin suojelualueverkoston merkitystä maalinnustolle sekä havaittujen että ennustettujen levinneisyysmuutosten osalta. Suojelullisesti arvokkaiden suo- ja tunturilajien lajimäärä pieneni sekä suojelualueilla että suojelemattomilla alueilla, kun taas kosteikkolajien määrä kasvoi koko maassa. Suojelualueet puskuroivat ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia suojelullisesti merkittäville lajeille, mutta vaikutukset ovat jo nähtävissä niilläkin. Linnuston monimuotoisuuden kannalta suojelualueverkosto on perustettu ilmastonmuutoksen näkökulmasta oikeansuuntaisesti, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa metsien suojelualueverkosto on riittämätön turvaamaan lintulajiston monimuotoisuuden. Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontotyyppeihin ovat ensisijassa laadullisia. Herkimmiksi luontotyypeiksi on tunnistettu rannikon hauru- ja meriajokasvallit sekä primäärisukkessioon liittyvät luontotyypit, lumenviipymät, tunturikoivikot, tunturikankaat, virtavesien latvapurot, Tunturi-Lapin pienvedet, perinnebiotoopit, palsasuot, eteläiset aapasuot, lähteet ja lähdesuot sekä avoimet ja puoliavoimet kallioluontotyypit. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien luontaisten häiriöiden arvioidaan vaikuttavan positiivisesti metsien rakenteeseen lisäämällä kuolleen puun sekä runsaslahopuustoisten nuorten sukkessiovaiheiden ja lehtipuiden määrää. Monimuotoiset metsät ovat avainasemassa metsien ekosysteemipalveluiden ja sopeutumiskyvyn turvaamisessa. SUMI-hankkeessa kehitettiin laskentamenetelmää, jonka avulla voidaan arvioida metsän käsittelytapojen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsien hiilitaseeseen tarkalla resoluutiolla. Alustavien mallinnustulosten mukaan puuston ja metsämaan hiilivarasto kasvoi sekä suojelumetsä- että talousmetsäskenaariossa Evon alueella vuosina 2013–2099. Suojelumetsä sitoi hiiltä hitaammin kuin talousmetsä mutta säilyi hiilen nieluna koko tarkastelujakson ajan. Yhdistämällä hiilitasearviot luonnon monimuotoisuutta kuvaaviin paikkatietoaineistoihin voidaan suojelualuesuunnittelussa priorisoida sekä ilmastohyödyiltään että luontoarvoiltaan parhaita kohteita