7 research outputs found

    Hyvän valtionosuusjärjestelmän periaatteet

    Get PDF
    Suomen julkinen sektori on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen hajautettu paikallistasolle eli kunnille. Tästä syystä valtion kunnille maksamat valtionosuudet ovat merkittävä menoerä. Nyt käsillä olevassa VATT Analyysissä tarkastellaan talousteorian näkökulmasta hyvän valtionosuusjärjestelmän periaatteita sekä sitä, miten hyvin Suomen vuoden 2015 alusta voimaantullut järjestelmä noudattaa näitä periaatteita. Hyvä valtionosuusjärjestelmä koostuu kahdesta erästä. Ensimmäisellä pyritään korjaamaan valtion verotuksen aiheuttamia vääristymiä ihmisten asuinpaikkavalintoihin. Tämä erä on alueperusteinen ja sen tulee suosia korkean tuottavuuden alueita, joilla asukkaat maksavat muuttokannustimien näkökulmasta liikaa valtion veroa. Toinen erä on puolestaan uudelleenjakava. Tämä uudelleenjakoon tähtäävä erä tulee kuitenkin kohdistaa ihmisiin, ei alueisiin. Analyysin empiiristen tulosten mukaan valtion verotus ja alueperustaiset valtionosuuserät kannustavat asumaan alhaisen tuottavuuden alueilla ja vähentävät näin ihmisten liikkuvuutta sinne, missä he ovat tuottavimpia

    Asfalttikartellin kunnille aiheuttamien vahinkojen arviointi - Loppuraportti

    Get PDF
    Suomessa toimi vuosina 1994-2002 kartelli päällystystoimialalla. Tässä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ja kuntien yhdessä rahoittamassa selvityksessä on arvioitu kartellin kuntasektorille aiheuttamia vahinkoja ekonometrisillä menetelmillä. Selvityksen tuloksena on, että kartelli nosti hintoja kartelliajanjaksona noin 20 %. Tämä tarkoittaa sitä, että kullekin Suomen kunnalle aiheutunut vahinko oli keskimäärin noin 17 % kartelliajanjaksona toteutettujen päällystysurakoiden kokonaishinnoista. Pääkaupunkiseudulle on mahdollista arvioida myös euromääräinen vahinko, mikä on 11 miljoonaa euroa vuoden 2009 hinnoissa. Koska on mahdollista, ettei kartellin vaikutus ole vieläkään lakannut, voidaan arviota pitää varovaisena.An illegal cartel operated in the Finnish road construction sector during the time period 1994-2002. All major firms in the industry participated. One of the main forms illegal conduct was bid-rigging in local government procurement auctions. This study uses econometric methods to estimate the damages caused to local government by the cartel. The results indicate a cartel overcharge of at least 20 %. This means that each local government suffered damages equivalent to 17 % of its total expenditure on road construction during the cartel period

    Nuorten urheilijoiden kokemukset kuntoutuksesta ja lajiin paluusta

    No full text
    Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää aktiivisesti urheilua harrastavien nuorten kokemuksia urheiluvamman kuntoutuksesta ja kuntoutuksen jälkeisestä lajiin paluusta. Tavoitteenamme oli, että tutkimuksellamme saadun tiedon avulla urheilijoiden kuntoutusprosessia voitaisiin kehittää kokonaisvaltaisemmaksi huomioiden myös psykologiset ja sosiaaliset tekijät fyysisten tekijöiden lisäksi. Toimeksiantajanamme toimi Turun Seudun Urheiluakatemia. Tutkimustamme varten haastattelimme kolmea aktiivisesti urheilua harrastavaa alle 18-vuotiasta nuorta. Haastattelut suoritettiin teemahaastatteluina ja haastattelut nauhoitettiin. Opinnäytetyömme aineiston analysoimme aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Opinnäytetyömme tulokset osoittavat, että kolmen informanttimme haastatteluiden perusteella joukkueen henkinen tuki ja pysyminen mukana joukkueessa ovat tärkeitä seikkoja kuntoutumisen ja kuntoutujan motivaation kannalta. Lisäksi informantit kokivat kuntouttavan fysioterapeutin olleen yksi tärkeimmistä henkilöistä kuntoutuksen edistymisen kannalta. Fysioterapiakertojen määrä koettiin silti riittämättömäksi.The purpose of this thesis was to figure out the experiences on rehabilitation and returning to sport after an injury of young active athletes. The goal was to improve rehabilitation of young athletes, focusing also on the psychological and social aspects of rehabilitation rather than only the physical aspect. Our thesis was commissioned by Turun Seudun Urheiluakatemia. In our thesis we interviewed three athletes under eighteen years of age. We used theme-based interview and the interviews were recorded. We analyzed the interviews using data-based content analysis. The information we got from our three informants shows that the mental support of the team and staying with the team are important factors in the rehabilitation and supporting the motivation of the injured athlete. In addition, the interviewees felt that the physiotherapist was one of the most important persons in the rehabilitation progress. However, the amount of physiotherapy sessions was deemed too low

    Rapuistutusten tuloksellisuus

    No full text

    History of Finance Research and Education in Finland: The First Thirty Years

    No full text
    corecore