40 research outputs found

    Kalatalouden toimialakatsaus vuonna 2014

    Get PDF

    Kalatalouden toimialakatsaus vuonna 2011

    Get PDF

    Kalatalouden tilinpäätöstilastot 2011

    Get PDF

    Kalatalouden tilinpäätöstilastot 2010

    Get PDF

    Kalatalouden tilinpäätöstilastot 2009

    Get PDF

    Kalatalouden toimialakatsaus 2015

    Get PDF
    Kalatalouden toimialakatsauksessa kuvataan suomalaisen merikalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen, kalatukkukaupan ja kalaan erikoistuneen vähittäiskaupan taloudellista tilaa. Katsaus perustuu kalatalouden yritysten viimeisimpiin tilasto- ja tilinpäätöstietoihin. Vuonna 2013 kalatalousalalla oli 1 766 yritystä. Yritysten kokonaistuotot olivat 925 miljoonaa euroa. Kalatalouden tuottama jalostusarvo oli 155 miljoonaa euroa ja yritysten työllistävyys oli 2 835 henkilötyövuotta. Yrityksistä 72 prosenttia oli kalastusyrityksiä. Tuotoiltaan suurin toimiala oli kalan-jalostus. Myös henkilöstöä oli eniten jalostajien palveluksessa. Kalatalouden tuotot kasvoivat kaikissa yritysryhmissä vuonna 2013, kalastusta lukuunottamatta. Kalanjalostuksen ja vesiviljelyn tuotot lisääntyivät suhteellisesti eniten. Kalan ulkomaankauppa jatkoi kasvuaan vuonna 2014, mutta ulkomaankaupan arvo laski. Vuonna 2013 kalastuksen tuotot laskivat isoja troolareita lukuun ottamatta ja kalastuksen tulos heikkeni. Vesiviljely-yritysten tuotot kasvoivat neljänneksen ja kannattavuus kääntyi nousuun. Pienten ja keskisuurten kalanjalostusyritysten nettotulokset laskivat, mutta suurten jalostamoiden kannattavuus parani. Tukkukaupan kannattavuus parani, kun taas kalaan erikoistuneen vähittäiskaupan kannattavuus heikkeni merkittävästi kaikissa yrityskokoluokissa.201

    Kalatalouden tilinpäätöstilastot 2012

    Get PDF

    Kalatalouden toimialakatsaus vuonna 2012

    Get PDF

    Kalatalouden toimialakatsaus vuonna 2010

    Get PDF

    Kalatalouden toimialakatsaus 2016

    Get PDF
    Kalatalouden toimialakatsauksessa kuvataan suomalaisen merikalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen, kalatukkukaupan ja kalaan erikoistuneen vähittäiskaupan taloudellista tilaa. Katsaus perustuu kalatalouden yritysten viimeisimpiin tilasto- ja tilinpäätöstietoihin. Vuonna 2014 kalatalousalalla oli 1 789 yritystä. Yritysten kokonaistuotot olivat 957 miljoonaa euroa. Kalatalouden tuottama jalostusarvo oli 155 miljoonaa euroa ja yritysten työllistävyys oli 2 827 henkilötyövuotta. Yrityksistä 72 prosenttia oli kalastusyrityksiä. Tuotoiltaan suurin toimiala oli kalan-jalostus. Myös henkilöstöä oli eniten jalostajien palveluksessa. Kalanjalostajien ja vähittäiskaupan tuotot kasvoivat vuonna 2014. Kalastajien ja vesiviljely-yritysten tuotot olivat edellisvuotta pienemmät. Kalan ja kalatuotteiden tuonti väheni ja viennin arvo laski vuonna 2015. Vuonna 2014 pienten rannikkokalastajien ja isojen troolareiden tuotot laskivat, mutta suurten rannikkokalastajien ja pienten troolareiden tuotot kasvoivat. Kalastusyritysten nettotulos heikkeni isompia rannikkokalastajia lukuun ottamatta. Vaikka vesiviljely-yritysten tuotot olivat aiempaa pienemmät, niiden kannattavuus nousi. Pienten ja keskisuurten kalanjalostusyritysten nettotulokset heikkenivät, mutta suurten jalostamoiden kannattavuus parani. Tukkukaupan kannattavuus parani, vaikka ainoastaan isot yritykset tekivät voittoa. Kalaan erikoistuneen vähittäiskaupan kannattavuus heikkeni, mutta tulos jäi vielä voitolliseksi.201
    corecore