Estimated PCDD/F TEQ and total TEQ concentrations in the serum of 7-10 year old Finnish children

Polychlorinated dibenzo-p-dioxins and furans (PCDD/Fs) and polychlorinated biphenyls (PCBs) are persistent organic pollutants that have detrimental health effects. As people are exposed to them mainly through the diet, EU has set maximum food dioxin and PCBs levels. EFSA CONTAM Panel made new risk assessment in 2018 that lowered the tolerable weekly intake (TWI) from 14 pg-TEQ/kg bw/week to 2 pgTEQ/kg bw/week. Critical effect was decreased semen count at the age of 18-19 years if serum total TEQ at the age of 9 years exceeded the No Observed Adverse Effect Level (NOAEL) of 7 pg/g lipid. However, it is largely unknown to what extent NOAEL is exceed in European boys currently. We thus measured PCBs from small volume of serum in 184 Finnish children 7-10 years of age. To estimate the TEQ levels of children from measured PCB levels, we used our existing human milk PCDD/F and PCB concentrations to create a hierarchical Bayesian regression model that was used to estimate TEQs from measured PCBs. For quality control (QC), three pooled blood samples from 18 to 20 year old males were measured for PCDD/Fs and PCBs, and estimated for TEQs. In QC samples measured and estimated TEQs agreed within 84% -106%. In our estimate for 7-10 year old children, PCDD/F TEQ exceeded NOAEL only in 0.5% and total TEQ in 2.7% of subjects. Risk management following the decreased TWI proposed by the CONTAM Panel should be carefully considered if total TEQ in children is already largely below the NOAEL. (C) 2020 Elsevier Ltd. All rights reserved.Peer reviewe

Itämeren kalan ja muun kotimaisen kalan ympäristömyrkyt: PCDD/F-, PCB-, PBDE-, PFCja OT-yhdisteet : EU-kalat ll

EU-KALAT II hankkeessa tuotettiin tietoa Itämeren kalojen ja kotimaisten järvikalojen sekä kasvatettujen kalojen PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-pitoisuuksista eri ikäisissä ja kokoisissa kaloissa sekä lajeittain että alueittain. Hankkeessa tutkittiin myös perfluorattuja yhdisteitä (PFC) ja organotina (OT)-yhdisteitä sekä lihaksesta että maksasta. Tutkimuksesta saatiin uutta tietoa kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksista riskinhallintaa varten. Vuoden 2009 tuloksia verrattiin aikaisempiin tuloksiin vuosilta 2002-2003. Itämeren ja muun kotimaisen kalan PCDD/F- ja PCB-pitoisuuksista nousevat esiin samat kalalajit, joiden on aiemminkin todettu keräävän näitä ympäristömyrkkyjä. Silakka, lohi ja meritaimen sekä nahkiainen ja tässä hankkeessa lisäksi kampela Kotkan alueelta ylittävät PCDD/F- ja PCB-yhdisteille asetetut enimmäispitoisuusrajat. Itämeren kaloista, kilohailin, muikun, ahvenen, hauen, kuhan, mateen ja turskan dioksiinien mediaanipitoisuudet eivät yllä edes puoleen sallitusta enimmäispitoisuudesta, joka on 4 pg/g tuorepainoa. Kun verrataan vuoden 2002-2003 pitoisuuksia vuoden 2009 PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-yhdisteiden pitoisuuksiin, ovat lohen ja silakan keskimääräiset pitoisuudet pienentyneet. Avomerialueiden OT-pitoisuudet lihaksessa olivat noin kolmanneksen pienemmät kuin vuonna 2005–2007 pyydetyissä näytteissä. Pahimpia Itämeren ympäristömyrkkyjä ovat edelleen dioksiinit ja dioksiininkaltaiset PCB-yhdisteet. PBDE- ja PFOS- ja OTpitoisuudet ovat pieniä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Useista kalalajeista suurimmat haitta-aineiden pitoisuudet todettiin seuraavilta alueilta: Selkämereltä Porin edusta ja Turun ja Kotkan pyyntialueet sekä kaikkein pahimpana Helsingin Vanhankaupunginlahti, jossa sekä OT- että PFOS-pitoisuudet antavat aihetta suositella kulutuksen rajoittamista, ainakin isojen ahventen osalta

Levels of organic tin compounds in Baltic sea and Finnish fresh water fish

Orgaanisten tinayhdisteiden (OT) pitoisuuksia kotimaisessa meri- ja järvikalassa alettiin tutkia kattavasti, kun Helsingin uuden suursataman rakentamisen yhteydessä vuonna 2005 mitattiin kalasta ja sedimentistä suuria OT-pitoisuuksia. Tutkimuksessa keskityttiin niihin sisävesi- ja merikaloihin, joita suomalaiset pääsääntöisesti käyttävät ravinnokseen. Näytteitä kerättiin sekä kuormitetuilta satama- ja teollisuusalueilta että alueilta, joilla ei ole paikallista kuormitusta. Sisävesillä kalojen OT-pitoisuudet jäivät yleensä alle 10 μg/kg tuorepaino (tp), mutta neljällä paikkakunnalla (Varkaus, Lohja, Jyväskylä ja Tampere) pitoisuudet olivat 19–28 μg/kg. Varkauden Huruslahden sedimentistä mitattiin hankkeen yhteydessä 2–6 cm:n syvyydeltä jopa 35000 μg/kg kuivapaino (kp) pitoisuus. Merialueiden kaloissa OT-pitoisuudet olivat noin 10 kertaa suurempia kuin sisävesillä. Merialueilla, joilla ei ole paikallista kuormitusta, OT-pitoisuudet kaloissa olivat alle 20 μg/kg tp. Kuormitetuilla alueilla pitoisuudet ylittivät 40 μg/kg. Pahasti saastuneilta alueilta löydettiin 150–500 μg/kg pitoisuuksia. Suurimmat OT-pitoisuudet todettiin Helsingin Vanhankaupunginlahden ahvenista (28–528 μg/kg), joilla sekä pituus että paino korreloivat OT-pitoisuuden kanssa. Suuria pitoisuuksia todettiin myös Naantalin satamassa, jossa pitoisuudet kuitenkin pienenivät nopeasti avomerelle siirryttäessä. OT-pitoisuudet vaihtelivat samoilta pyyntialueilta kerättyjen kalalajien välillä. Ahvenesta, lahnasta ja kuhasta, jotka viihtyvät saaristossa ja sisälahdissa, mitattiin keskimäärin suurempia pitoisuuksia kuin silakasta, lohesta ja kilohailista, jotka viihtyvät lähinnä avomerellä.Man beslöt undersöka halterna organiska tennföreningar (OT) i inhemsk havs- och insjöfisk på bred front då stora OT-halter i fisk och sediment uppmättes år 2005 i samband med byggandet av den nya storhamnen i Helsingfors. I undersökningen koncentrerade man sig på sådan insjö- och havsfisk, som finländare i regel använder som föda. Prover samlades in såväl i belastade hamn- och industriområden som i områden utan lokal belastning. I insjövatten stannade OT-halterna i fisk i allmänhet under 10 μg/kg färsk vikt (fv), men på fyra orter (Varkaus, Lojo, Jyväskylä och Tammerfors) var halterna 19–28 μg/kg. I sedimentet i Huruslahti i Varkaus uppmättes i samband med projektet på 2–6 cm djup halter på hela 35000 μg/kg (torrvikt). I fisk i havsområden var OT-halterna cirka 10 gånger högre än i insjöfisk. I havsområden utan lokal belastning var OT-halterna i fisk under 20 μg/kg fv. I belastade områden översteg halterna 40 μg/kg. I svårt förorenade områden påträffades halter på 150–500 μg/kg. De högsta OT-halterna påträffades i abborrar i Gammelstadsviken i Helsingfors (28–528 μg/kg), hos vilka såväl längden som vikten korrelerade med OT-halten. Höga halter påträffades också i hamnen i Nådendal, där de ändå snabbt sjönk allt efter som man förflyttade sig längre ut mot öppet hav. OT-halterna varierade mellan fiskar insamlade i samma fångstområden. Hos abborre, braxen och gös som trivs i skärgården och innervikar uppmättes i genomsnitt högre halter än hos strömming, lax och vassbuk som främst trivs i öppet hav.The decision to launch an extensive study on the levels of organic tin compounds (OTC) in Finnish fresh water and sea fish was made when high levels of OTC were found in fish and in the sediment in connection with the construction project of the new harbour in Helsinki in 2005. The study focused on the fresh water and sea fish species that Finns mainly use as food. Samples were collected both in harbour and industrial areas with OTC contamination and in areas with no local contamination. OTC content in fresh water fish usually remained under 10 μg/kg fresh weight (fw), but contents measured in four municipalities (Varkaus, Lohja, Jyväskylä and Tampere) were 19–28 μg/kg. OTC content of as high as 35,000 μg/kg (dry weight) was measured in the sediment in Huruslahti Bay, Varkaus, at the depth of 2–6 cm. Sea fish showed OTC levels about ten times higher than fresh water areas. OTC content in fish was under 20 μg/kg fw in sea areas with no local contamination. Contents in contaminated areas exceeded 40 μg/kg. Contents of 150–500 μg/kg were found in severely contaminated areas. The highest OTC contents (28–528 μg/kg) were found in perch caught in Vanhankaupunginlahti Bay in Helsinki. In this case, both the length and weight of fish correlated with the OTC content. High OTC levels were also found in the Naantali Harbour where the level decreased rapidly when moving towards the open sea. The OTC levels in fish caught in the same area varied between different species. Levels found in perch, bream and pike-perch, the preferred habitats of which are in the archipelago and inland bays, were on average higher than levels found in herring, salmon and sprat, which live in the open sea

Itämeren kalan ja muun kotimaisen kalan ympäristömyrkyt: PCDD/F-, PCB-, PBDE-, PFC- ja OT-yhdisteet : EU-kalat II

EU-KALAT II hankkeessa tuotettiin tietoa Itämeren kalojen ja kotimaisten järvikalojen sekä kasvatettujen kalojen PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-pitoisuuksista eri ikäisissä ja kokoisissa kaloissa sekä lajeittain että alueittain. Hankkeessa tutkittiin myös perfluorattuja yhdisteitä (PFC) ja organotina (OT)-yhdisteitä sekä lihaksesta että maksasta. Tutkimuksesta saatiin uutta tietoa kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksista riskinhallintaa varten. Vuoden 2009 tuloksia verrattiin aikaisempiin tuloksiin vuosilta 2002-2003. Itämeren ja muun kotimaisen kalan PCDD/F- ja PCB-pitoisuuksista nousevat esiin samat kalalajit, joiden on aiemminkin todettu keräävän näitä ympäristömyrkkyjä. Silakka, lohi ja meritaimen sekä nahkiainen ja tässä hankkeessa lisäksi kampela Kotkan alueelta ylittävät PCDD/F- ja PCB-yhdisteille asetetut enimmäispitoisuusrajat. Itämeren kaloista, kilohailin, muikun, ahvenen, hauen, kuhan, mateen ja turskan dioksiinien mediaanipitoisuudet eivät yllä edes puoleen sallitusta enimmäispitoisuudesta, joka on 4 pg/g tuorepainoa. Kun verrataan vuoden 2002-2003 pitoisuuksia vuoden 2009 PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-yhdisteiden pitoisuuksiin, ovat lohen ja silakan keskimääräiset pitoisuudet pienentyneet. Avomerialueiden OT-pitoisuudet lihaksessa olivat noin kolmanneksen pienemmät kuin vuonna 2005–2007 pyydetyissä näytteissä. Pahimpia Itämeren ympäristömyrkkyjä ovat edelleen dioksiinit ja dioksiininkaltaiset PCB-yhdisteet. PBDE- ja PFOS- ja OTpitoisuudet ovat pieniä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Useista kalalajeista suurimmat haitta-aineiden pitoisuudet todettiin seuraavilta alueilta: Selkämereltä Porin edusta ja Turun ja Kotkan pyyntialueet sekä kaikkein pahimpana Helsingin Vanhankaupunginlahti, jossa sekä OT- että PFOS-pitoisuudet antavat aihetta suositella kulutuksen rajoittamista, ainakin isojen ahventen osalta.As an outcome of the EU FISH II project, information was produced about PCDD/F and PCB as well as PBDE levels in Baltic fish, domestic freshwater fish and farmed fish. Variations in the levels were studied by age and size of the fish as well as by species and areas. Analyses of the presence of perfluorinated compounds (PFC) and organotin compounds (OT) in muscles and liver were also carried out within the scope of the project. New data on the content of hazardous substances in fish were obtained for use in risk management. The 2009 results were compared with the results of the previous project conducted in 2002-2003. Analyses of PCDD/F and PCB levels in fish highlight the same species that have also previously been found to be susceptible to accumulation of these environmental toxins. Baltic herring, salmon and sea trout as well as river lamprey and now in this study also European flounder in Kotka area show levels of PCDD/F and PCB compounds exceeding the maximum stipulated limits. In Baltic fish, the median levels of dioxin equivalents in sprat, vendace, perch, pike, pike-perch, burbot and cod are not even half of the permitted maximum level, which is 4 pg/g of fresh weight. The comparison of the levels measured in 2002-2003 with the 2009 levels of PCDD/F and PCB as well as PBDE compounds shows that the mean levels have decreased in salmon and herring. The OT levels measured in the muscles of open sea fish were about one third lower than in the fish samples caught in 2005–2007. Dioxins and dioxin-like PCB compounds are still the worst contaminants in the Baltic Sea. The levels of PBDE, PFOS and OT were low, with a few exceptions. The Bothnian Sea and the fishing areas of Pori, Turku and Kotka took the lead in the contamination ranking, but the worst area was Vanhankaupunginlahti Bay of Helsinki, where both OT and PFOS levels give cause to recommend consumption restrictions, at least as far as large perch are concerned.I projektet EU-FISK II producerades information om PCDD/F- och PCBjämte PBDE-halterna i östersjöfisk och inhemsk insjöfisk och odlad fisk av olika ålder och storlek såväl artvis som regionvis. I projektet undersöktes också såväl muskler som levern med tanke på perfluorkolväten (PFC) som organiska tennföreningar (OT). Undersökningen gav ny information om halterna skadliga ämnen i fisk med tanke på riskhanteringen. Resultaten från år 2009 jämfördes med de tidigare resultaten från åren 2002-2003. I fråga om PCDD/F- och PCB-halterna i östersjöfisk och annan inhemsk fisk framhävs samma fiskarter som också tidigare kontaterats samla på sig av dessa miljötoxiner. Strömming, lax och havsöring jämte nejonöga och i detta projekt också flundra från Kotkaområdet överskred gränsvärdena som fastställts för PCDD/F- och PCB-föreningar. Av östersjöfisken når medianhalterna dioxinekvivalenter i skarpsill, siklöja, abborre, gädda, gös, lake och torsk inte ens upp till halva det tillåtna gränsvärdet, som är 4 pg/g färskvikt. Då man jämför halterna år 2002-2003 med halterna PCDD/F- och PCB- jämte PBDE-föreningar år 2009, har de genomsnittliga halterna i lax och strömming minskat. OT-halterna i muskler i fisk från öppet havar är cirka en tredjedel mindre än i proverna från fisk som fångats år 2005–2007. Dioxinerna och de dioxinliknande PCB-föreningarna utgör fortsättningsvis de värsta kontaminanterna i Östersjön. PBDE-, PFOS- och OT-halterna var med några få undantag små. Som mest kontaminerade framstod fiskeriområdena Bottenhavet, Björneborg, Åbo och Kotka och som det allra värsta området Gammelstadsviken i Helsingfors, där såväl OT- som PFOS-halterna ger orsak att rekommendera en begränsing av konsumtionen åtminstone för stora abborrars del

Sisäympäristöissä esiintyvät puolihaihtuvat orgaaniset yhdisteet (SVOC) : Väestön altistuminen ja terveysriskit

Tässä katsauksessa on tarkasteltu suomalaisen väestön altistumista puolihaihtuville orgaanisille yhdisteille eli SVOC-yhdisteille ja arvioitu altistumiseen liittyviä terveysriskejä. SVOC-yhdisteisiin lukeutuu laaja kirjo pääosin ihmisen teollisesti tuottamia kemikaaleja, joita käytetään kuluttajatuotteissa ja materiaaleissa mm. pintakäsittelyaineina, pehmentiminä, biosideinä ja palonsuoja-aineina. Sisäympäristöissä SVOC-yhdisteitä yleisesti sisältäviä tuotteita ja materiaaleja ovat mm. huonekalut, sähkö- ja elektroniikkalaitteet, vaate- ja sisustustekstiilit, siivousaineet, kosmetiikka- ja hygieniatuotteet sekä rakennusmateriaalit. Tarkemman tarkastelun kohteiksi valittiin kuusi SVOC-aineisiin lukeutuvaa laajaa aineryhmää, joiden käyttö tavanomaisissa kuluttajatuotteissa ja materiaaleissa on yleistä tai joihin muuten kohdistuu tällä hetkellä runsasta mielenkiintoa niihin liittyvien terveyskysymysten vuoksi. Tarkastellut aineryhmät ovat bromatut palonsuoja-aineet (BFR), fosforoidut palonsuoja-aineet (OPFR), per- ja polyfluoratut alkyyliyhdisteet (PFAS), klooratut parafiinit (CP), ftalaatit sekä polyaromaattiset hiilivedyt (PAH). Ihminen altistuu näille yhdisteille useiden eri reittien ja lähteiden kautta. Ravinto on yleensä merkittävin altistumisen lähde. Huonepölyn ja sisäilman kautta tapahtuvan altistumisen arvioidaan olevan huomattavasti vähäisempää. Eri lähteiden osuudet kokonaisaltistumisesta vaihtelevat kuitenkin paljon altistuvan väestöryhmän mukaan. Esimerkiksi pienillä lapsilla, tupakoijilla ja ammatissa altistuvilla pölyn ja hengitysteiden kautta tapahtuva altistuminen joillekin SVOC-yhdisteille voi muodostaa suuren osan kokonaisaltistumisesta. Katsauksen perusteella suomalaisten altistuminen tarkastelluille SVOC-yhdisteille on pääasiassa hyväksyttävällä tasolla. Parhaan tämänhetkisen arvion mukaan ftalaateille, BFR-, OPFR-, CP- ja PAH-yhdisteille altistumisesta ei aiheudu merkittävää terveysriskiä suomalaiselle väestölle. Tietoa tarvitaan kuitenkin lisää erityisesti lasten ja nuorten altistumisesta sekä yhdisteiden yhteisvaikutuksista. Myös koko väestön altistumista olisi tärkeä seurata säännöllisesti. PFAS-yhdisteille altistuminen voi olla terveysriski osalle suomalaisista. Tätä on kuitenkin vaikea arvioida tarkemmin, sillä viimeisin PFAS-altistumista koskeva tutkimusaineisto suomalaisesta väestöstä on jo lähes kymmenen vuotta vanha. Euroopassa PFAS-aineisiin liittyvää tutkimusta tehdään tällä hetkellä aktiivisesti, ja Suomessakin uutta tutkimustietoa lasten altistumisesta saadaan lähiaikoina. Tuoreimpien arvioiden mukaan 14 prosentilla eurooppalaisista nuorista altistuminen ylittää terveysperusteisen raja-arvon, joka on asetettu neljän keskeisen PFAS-yhdisteen summapitoisuudelle. Pitää kuitenkin huomata, että terveysperusteisten raja-arvojen ylittyminen ei suoraan tarkoita terveyshaitan syntymistä, vaan todennäköisyys haittojen ilmenemiseen alkaa pikkuhiljaa kasvaa raja-arvon ylittyessä. Raja-arvoihin on lisäksi otettu mukaan turvallisuusmarginaali, joka huomioi riskinarvioinnin epävarmuustekijöitä antaen lisäturvaa. Monien haitalliseksi tiedettyjen yhdisteiden käyttöä on rajoitettu EU:ssa, ja rajoitustoimien seurauksena mm. PFAS-, BFR- ja ftalaattipitoisuuksien on todettu pienenneen Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa kerätyissä biomonitorointinäytteissä. Myös uusia rajoituksia on valmisteilla osittain jo ennakoivasti, vaikka täyttä varmuutta terveys- tai ympäristöriskeistä ei olisikaan