Lohenkalastuksen kantakohtaiset säätelyjärjestelmät : Kirjallisuuskatsaus

Atlantin ja Tyynenmeren lohikannat ovat taantuneet viime vuosikymmeninä monista syistä, mm. merellä tapahtuneen voimakkaan sekakantakalastuksen takia. Merikalastusta onkin monin paikoin rajoitettu tai se on lopetettu kokonaan, jotta lohikannat elpyisivät. Lohikantojen kestävä hyödyntä-minen on mahdollista, mikäli kalastus kohdistuu ainoastaan elinvoimaisiin kantoihin sellaisella teholla, että niiden tuotanto ei vaarannu. Tämä edellyttää kantakohtaista lohen kalastusta ja sen säätelyä. MSY:n käsite (Maximum Sustainable Yield, suurin kestävä saalis) on nykyään kalastuksen mitoituksen tärkein peruste. MSY perustuu siihen, että lohikannalla on kussakin joessa tietty maksimaalinen poikastuotanto, jonka saavuttamiseen tarvitaan tietty minimimäärä emoja. Kalastuksen kohteena MSY:ssä on se osa nousukantaa, joka ylittää asetettuun poikastuotannon tasoon tarvittavan emokalamäärän ja tuottaa maksimaalisen, biologisesti kestävän lohisaaliin pitkällä aikavälillä. Tavoitetasona on yleisimmin pidetty 75-80 % maksimaalisesta poikastuotannosta. Huomattava osa lohikannoista tuottaa paljon vähemmän poikasia kuin eri tavoilla arvioitu potentiaalinen maksimi. Näillä kannoilla MSY=0, eli ne vaativat suojelua, mikä tarkoittaa käytännössä voimakasta kalastuksen säätelyä. Kantakohtaisessa säätelyssä kalastusta kestävien ja suojeltavien kantojen luotettava tunnistaminen on säätelyn edellytys. Nykyisin tunnistus perustuu geneettisiin analyyseihin, mikä puolestaan edellyttää laajaa, kaikki alueen lohikannat kattavaa geneettistä karttaa, eli baseline-aineistoa. Tämän lisäksi eri kantojen tai saman joen osakantojen kalastuskuolevuuden ajallisesta ja alueellisesta vaihtelusta tarvitaan tutkittua tietoa. Mikäli suojeltavia kantoja esiintyy suhteellisen paljon tietyssä kalastuksessa, on sitä tarpeellista rajoittaa. Vastaavasti, mikäli kalastusta kestävää kantaa esiintyy tyypillisesti tietyssä kalastuksessa, eikä uhanalaisia kantoja siinä esiinny, vahvaa kantaa voidaan kalastaa MSY-teholla. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on kerätty yhteen suunniteltuja ja toteutettuja lohen kalastuksen säätelyjärjestelmiä, niiden syntyhistoriaa, päätöksentekoa, kansainvälistä yhteistyötä sekä erilaisia tapoja kerätä kantakohtaiseen säätelyyn tarvittavaa tietoa. Katsaus kattaa Atlannin lohen päälevinneisyysalueen: Luoteis Venäjältä Brittein saarille, Islannin, Grönlannin ja Pohjois-Amerikan itärannikon. Tyynenmeren lohilajien kalastuksen säätelyjärjestelmistä on otettu mukaan merkittävimmät jokisysteemit USA:n ja Kanadan länsirannikolta. Lopuksi on pohdittu kantakohtaiseen kalastuksensäätelyn edellytyksiä Suomessa.201

Kyttyrälohi Jäämeren lohijoissa : Kirjallisuuskatsaus vieraslajin biologiaan, leviämiseen ja mahdollisiin vaikutuksiin

Tyynenmeren alueelta peräisin oleva kyttyrälohi (Oncorhynchus gorbucha) on 1950-luvun lopulla Atlantille tuotu vieraslaji, jonka määrä kasvoi ja levinneisyys laajeni Pohjois-Atlantin alueella merkittävästi ja äkillisesti vuodesta 2017 lähtien. Kyttyrälohen elinkaari on käytännössä aina kaksivuotinen ja lajilla esiintyy parittomien ja parillisten vuosien kantoja, jotka eivät lisäänny keskenään. Kaikki kyttyrälohet kuolevat kudun jälkeen. Venäläiset onnistuivat kotiuttamaan Pohjois-Atlantin alueelle erityisesti parittomien vuosien kannan. Parillisten vuosien kannan runsastumisesta ei ainakaan vielä ole merkkejä. Kyttyrälohi on Tyynenmeren alueen runsaslukuisin ja taloudellisesti tärkein lohilaji. Sen saaliit luonnollisella levinneisyysalueella ovat viime vuosina olleet historiallisen suuria ja lajin on arvioitu hyötyvän ilmaston lämpenemisestä. Kyttyrälohelle on tyypillistä erittäin voimakkaat kannanvaihtelut sukupolvien välillä. Kannat voivat äkillisesti runsastua suuresti, mutta ne voivat myös nopeasti romahtaa hyvin pieniksi. Kyttyrälohi on kotijokiuskollinen kala, mutta sitä pidetään kuitenkin yleisesti harhautumisherkimpänä Tyynenmeren lohilajeista. Kyttyrälohikantojen suuresta tuotantopotentiaalista johtuen verraten pienetkin harhautumisprosentit tarkoittavat kappalemäärinä suurta joukkoa kotijokiensa ulkopuolelle hakeutuvia kaloja. Kyttyrälohien määrän ja levinneisyyden valtava kasvu Pohjois-Atlantilla on täytynyt perustua ympäristöolosuhteiden muutoksiin, jotka ovat merkittävästi parantaneet eloonjääntiä kaikissa elinkierron vaiheissa, sekä joessa että merellä. Kyttyrälohikantojen kotiutumisessa Pohjois-Atlantin alueen jokiin on todennäköisesti nähty vasta jäävuoren huippu. Verrattuna lajin luonnollisen levinneisyysalueen yksilömääriin, ovat jokiin palavat kyttyrälohimäärät Pohjois-Atlantin alueella edelleen pieniä, joskin alkuperäisten lohikalakantojen kokoon verrattuna suuria. Kyttyrälohi on kilpailukykyinen kalalaji, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia muiden kalalajien kantojen tilaan, mutta tutkimustietoa asiasta on niukasti. Potentiaalisesti laji voi kilpailla esimerkiksi Atlantin lohen kanssa ravinnosta ja elintilasta niin joki- kuin merivaiheessa, levittää kalatauteja sekä muuttaa jokielinympäristöjen tilaa, mm. ravinnekuormituksen kautta. Kyttyrälohikantojen lähitulevaisuutta Pohjois-Atlantin alueella on lähes mahdoton ennustaa. Lajiin kohdistuvat laajat poistopyyntihankkeet saattavat hidastaa kantojen kasvua ja lajin levittäytymistä, mutta kokonaan eroon siitä ei päästä. Laji voi mahdollisesti levitä myös Itämereen laskeviin jokiin

Taimenseurannat Tuulomajoen vesistön Suomen puolen latvajoissa 2011 - 2014

Tuulomajoen vesistön Suomen puoleiset latvavedet, Lutto-, Anteri-, Jauru-, Hirvas- ja Nuorttijoki ylläpitävät eräitä maamme viimeisistä ainoastaan luonnonvaraiseen lisääntymiseen perustuvista järvitaimenkannoista. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (nykyään Luonnonvarakeskus, Luke) on seurannut näiden latvajokien arvokkaiden taimenkantojen tilaa satunnaisesti 1980-luvulta lähtien ja säännöllisesti vuodesta 2003 alkaen, keskittyen Lutto- ja Nuorttijoen vesistöihin. Seurannat on viime vuosina toteutettu yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Tässä raportissa esitellään alueen taimenseurantojen keskeiset tulokset vuosilta 2011–2014 ja peilataan niitä suhteessa aiempiin vuosiin. Sähkökoekalastuksien perusteella taimenen poikastuotanto Lutto- ja Nuorttijoen vesistöissä on säännöllistä, joskin poikastiheydet ovat verraten alhaisia ja poikasten esiintyminen on osin laikuttaista. Korkeimmat taimenen poikastiheydet havaitaan rauhoitetulta Muorravaarakkajoelta, jossa vuosittaiset keskitiheydet ovat vaihdelleet 8,6–31,7 poikaseen aarilla (yksi kalastuskerta) vuosina 2011– 2014. Taimenen poikasia esiintyy Nuorttijoen vesistössä tasaisemmin kuin Luttojoen vesistössä. Kokonaisuutena tarkastellen vesistöjen poikastiheyksissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia suhteessa aiempiin tutkimusvuosiin (2003–2010) ja havaitut tiheydet ovat Oulankajoen-Koutajoen vesistön taimenjokien tasolla tai jopa hieman suurempia. Pintasukelluslaskentojen perusteella Luttojoen vesistön kututaimenkantojen tilassa on viime vuosien aikana tapahtunut positiivista kehitystä. Kutukalamäärät ovat kasvaneet vakiolaskentaalueilla Suomu- ja Muorravaarakkajoessa, jonka lisäksi isoja vaellustaimenia on alkanut esiintyä myös aivan vesistön latvoilla, Kulasjoen yläosilla. Positiiviseen kehitykseen on todennäköisesti vaikuttanut mm. Muorravaarakka- ja Kulasjoen rauhoittaminen kalastukselta sekä muut käyttöönotetut kalastuksen säätelytoimet. Vahvistuvat kutukannat mahdollistavat suuremman poikastuotannon ja voivat parhaimmillaan johtaa nousukalamäärien kasvamiseen noin 5–7 vuoden aikajänteellä. Alustavien geneettisten selvitysten perusteella Tuuloman vesistön Suomen puolen latvajoissa esiintyy perinnöllisesti erilaistuneita taimenkantoja. Populaatiorakenteessa voidaan erotella karkeasti kolme geneettisesti erilaistunutta ryhmää, joita ovat: (1) Kulasjoki-Luttojoki, (2) Muorravaarakkajoki-Suomujoki ja (3) Nuorttijoki. Taimenkantojen perinnöllinen erilaistuminen on syytä huomioida alueen taimenkantojen hoitoa suunniteltaessa. Tuulomajoen latvavesien luonnonvaraisten järvitaimenkantojen hoito ja ylläpito perustuu kalastuksen säätelyyn. Kalastus on mitoitettava taimenkantojen tilan mukaan ja siinä on huomioitava koko taimenen elinkierto sekä Suomen että Venäjän puolelle. Alueen taimenkantojen nykytila ei mahdollista kalastustehon nostamista, vaan kalastuksen säätelytoimilla olisi edelleen pyrittävä kasvattamaan kutukalamääriä ja poikastuotannon tasoa.201

Tenojoen vesistöalueen kalastus- ja saalistilastot 2014–2016 : Katsaus tilastolliseen vuosiseurantaan

Vuonna 2016 lunastettujen kalastuslupien määrän perusteella paikkakuntalaisten lohenkalastuspaine Teno-Inarijoen pääuomassa väheni hieman. Suomen puolella lunastettiin yhteensä noin 700 kausilupaa. Kausilupien hinta oli hyvin edullinen (5 €), joten niitä lunastettiin usein myös ”varalta”, jos kalastus sattuisi hetkellisesti kiinnostamaan. Lohen verkko- tai patokalastukseen lunastettiin 335 lupaa, mutta arviolta vain noin 150 kalastajaa käytti verkkokalastusoikeuttaan. Vapa- ja viehekalastukseen, enimmäkseen lohensoutuun, paikkakuntalaiset lunastivat noin 380 lupaa. Norjan puolella paikkakuntalaiset kalastajat ovat viime vuosina lunastaneet noin 230 verkkopyynteihin oikeuttavaa kausilupaa ja 1 230 vapalupaa. Kalastuskaudella 2016 Tenojoella, Suomen puolella kävi noin 7 300 aikuisen kalastusmatkailijan lisäksi 850 kalastusta harrastavaa nuorta. Kalastusvuorokausien ja -matkailijoiden määrä väheni 6–7 % edellisvuodesta. Kalastusmatkailupaine jakautui Tenon eri lohkokuntiin melko tasaisesti. Joinakin vuosina Outakosken lohkokunnan ranta-alueet ja etenkin Inarijoen alajuoksun kalastuspaikat ovat houkutelleet runsaasti perhokalastuksen harrastajia. Inarin kunnan puolella, Inarijoen yläjuoksulla kalastusmatkailijoita on hyvin vähän. Kalastuskaudella 2016 Tenon rajajokialueella, Norjassa lunastettiin vain 730 vapakalastusvuorokautta, jotka kohdistuivat pääosin rantakalastukseen. Tenojoen sivujokialueilla, Utsjoen pääuomassa, Kevojoessa, Tsarsjoessa ja Vetsikkojoessa kalasti kalastuskaudella 2016 useita erityyppisiä kalastajaryhmiä. Paikkakuntalaiset ja ulkopaikkakuntalaiset osakaskalastajat saattoivat kalastaa kiinteistökohtaisella kalastusoikeudella (vapa- ja verkkopyynti) edellä mainittujen jokien yksityisvesialueilla. Lisäksi osakaskuntien kalastuslupia oli mahdollista luovuttaa muille lohenkalastuksen harrastajille. Kalastuskaudella 2016 Utsjoen osakaskunnasta lunastettiin noin 400 ja Vetsikon osakaskunnasta noin 70 osakaslupaa. Tilastointiin saatujen luovutusasiakirjojen mukaan osakkaat luovuttivat Utsjoen osakaskunnan vesialueille noin 390 lupaa (1 260 kalastusvuorokautta) ja Vetsikon osakaskunnan vesialueille noin 40 lupaa (60 kalastusvuorokautta). Kalastuskaudella 2016 Metsähallituksen sivuvesialueilla (Utsjoki, Vetsikkojoki) kalastus oli sallittu vain Utsjoella vakituisesti asuville henkilöille. Tenojoen lohisaalis kalastuskaudella 2016 oli 85 tonnia, josta 48 tonnia (56 %) saatiin Suomen puolella. Suomen puolelta tilastoitu saalis oli 11 % pienempi kuin edeltäneiden 40 vuoden keskisaalis. Vastaavalla tilastointiajanjaksolla Norjan puolelta tilastoitu saalis on pienentynyt 47 %. Viimeisten 15 vuoden aikana ei lohisaaliissa ole havaittu luonnollista, jaksottaista kannanvaihtelua. Lohisaalis jakautuu Suomessa ja Norjassa toisistaan poikkeavasti eri pyyntitavoille, mikä johtuu pääosin siitä, että Suomen puolella kalastusmatkailu lisää vapapyynnin saalisosuutta ja Norjassa, etenkin Tenojoen alajuoksulla, paikkakuntalaiset pyytävät lohta tehokkaasti ajoverkoilla (kulkuttamalla) ja lohipadoilla. Vuonna 2016 Tenojoen vesistön kokonaislohisaaliista saatiin verkkopyyntitavoilla 16 % ja vapapyynnillä 40 % Suomen puolelta ja vastaavasti verkkopyydyksillä 30 % ja vapapyynnillä 13 % Norjan puolelta. Perinteisten lohipatojen käyttö on vähentynyt molemmissa maissa, kalastajat ovat ikääntyneet ja tieto-taito on katoamassa. Kulkutuspyyntiin ovat sitä vastoin osallistuneet nuoremmatkin kalastajat. Kalastuskaudelle 2017 Tenojoen ja sen sivujokien lohenkalastukseen tuli voimaan uusia säädöksiä, jotka koskevat lupakiintiöitä, saaliskiintiöitä, saaliiden ilmoitusvelvollisuutta ja luvanmyyntikäytäntöjä, joten myös kalastuksen määrä sekä kalastuksen ja saaliiden tilastointi tulee muuttumaan.201

Migratory behavior of ascending adult salmon (Salmo salar) in the outlets of hydropeaking power plants

Extended abstract (No. 2560777201

Teno- ja Inarijokeen nousevien lohien kaikuluotausseurannat v. 2018-2019

Luonnonvarakeskus (Luke) toteutti vuosina 2018 ja 2019 lohien kaikuluotauslaskennat Tenojoen pääuomassa ja Tenon latvahaaralla, Inarijoella. Tenon pääuoman kaikuluotauspaikaksi valittiin alin mahdollinen paikka, jossa kaikuluotaus oli teknisesti mahdollista. Se sijaitsi Polmakissa Norjan valtion puolella 55 km jokisuusta ylävirtaan. Inarijoen kaikuluotauspaikka sijaitsi Karigasniemellä, n. 9 km Karasjoen ja Inarijoen yhtymäkohdasta ylävirtaan. Tenojoen pääuoman pilottilaskennassa vuonna 2018 jokiuoman leveydestä ja kaikuluotauskaluston teknisistä ongelmista johtuen laskentapaikalle jäi noin 20 m leveä katve-alue, jonka kautta kulkenut kalamäärä jouduttiin arvioimaan. Vuonna 2018 havaitut ongelmat pystyttiin korjaaman kaudelle 2019 ja luotaimilla saatiin kattava kuva käytännössä koko luodattavasti jokiuomasta. Tenon pääuoman kaikuluotauslaskennan lajijakaumana käytettiin Tana Bru – Riksgrensen -kalastusalueen saalistilastojen ajallista lajijakaumaa. Lajijakaumaa tarvittiin pienten lohien, kyttyrälohien, taimenten ja harjusten erottelemiseksi toisistaan kaikuluotausaineistosta. Inarijoelta saatiin molemmilta vuosilta varsin luotettavat tulokset kaikuluotauspaikan ohittaneiden lohien ja muiden kalojen määristä. Laskentapaikan jokiuoma soveltui hyvin kaikuluotauslaskentaan, ja uoman kapeuden vuoksi seurantapaikalla pystyttiin käyttämään vedenalaisia videokameroita kalojen lajintunnustuksen varmistamiseksi. Vuonna 2018 Tenon pääuoman kaikuluotauspaikan arvioitiin ohittaneen yhteensä 32 500 lohta. Samana vuonna Inarijoen kaikuluotauspisteen ohi arvioitiin nousseen 2 850 lohta. Vuonna 2019 nouslohimäärät olivat molemmilla seurantapaikoilla selvästi edellisvuotta vähäisempiä ja erityisesti pienikokoisia (<65 cm) lohia nousi merkittävästi vähemmän kuin vuonna 2018. Tenon pääuoman kaikuluotauspisteen ohi arvioitiin vuonna 2019 nousseen 21 000 ja Inarijoen kaikuluotauspisteen ohi 1 600 lohta seurantajaksojen aikana. Lohien lisäksi kaikuluotausseurannoissa havaittiin kaudella 2019 runsaasti kyttyrälohia, joiden määrä Pohjois-Atlantilla on ollut voimakkaassa kasvussa parittomina vuosina vuodesta 2017 alkaen. Tenojoen pääuoman seurantapaikan ohitse arvioitiin vaeltaneen vähintään 4 500 ja Inarijoella 350 kyttyrälohta. Tenojoen pääuoman ja Inarijoen kaikuluotausseurannat osoittautuivat toimiviksi seurantamenetelmiksi lohimäärien laskentaan ja niiden avulla saatiin merkittävää uutta tietoa vesistön lohikantojen tilasta, vuosien välisestä vaihtelusta sekä kutukantatavoitteiden täyttymisasteista. Kaikuluotausseurannat tulevat jatkossakin olemaan aktiivisessa käytössä Tenojoen alueella ja ne muodostavat vesistön lohiseurantojen keskeisen rungon.202