Empowering Citizens with Digital Twins: A Blueprint

The exponentially growing amount of digital information and data analysis increase the ability to perceive the holistic situation of people. This article applies the digital twin paradigm to strengthen a person's ability to utilize information about themselves by creating a digital representation of their situation to support their well-being. More specifically, we propose a blueprint to empower individuals by improving their self-determination regarding their personal data. The blueprint will help service and data providers, both public and private, to develop a common understanding of the role and possibilities of a citizen's controlled personal digital twin of themselves-a citizen digital twin (CDT)-for creating people-centric solutions. The blueprint also provides a rational framework for service development based on CDTs and serves as a basis for strategic guidance of service development. We demonstrate this with a case study of confirmation class students.Peer reviewe

Fate of Antioxidative Compounds within Bark during Storage: A Case of Norway Spruce Logs

Softwood bark is an important by-product of forest industry. Currently, bark is under-utilized and mainly directed for energy production, although it can be extracted with hot water to obtain compounds for value-added use. In Norway spruce (Picea abies [L.] Karst.) bark, condensed tannins and stilbene glycosides are among the compounds that comprise majority of the antioxidative extractives. For developing feasible production chain for softwood bark extractives, knowledge on raw material quality is critical. This study examined the fate of spruce bark tannins and stilbenes during storage treatment with two seasonal replications (i.e., during winter and summer). In the experiment, mature logs were harvested and stored outside. During six-month-storage periods, samples were periodically collected for chemical analysis from both inner and outer bark layers. Additionally, bark extractives were analyzed for antioxidative activities by FRAP, ORAC, and H2O2 scavenging assays. According to the results, stilbenes rapidly degraded during storage, whereas tannins were more stable: only 5–7% of the original stilbene amount and ca. 30–50% of the original amount of condensed tannins were found after 24-week-storage. Summer conditions led to the faster modification of bark chemistry than winter conditions. Changes in antioxidative activity were less pronounced than those of analyzed chemical compounds, indicating that the derivatives of the compounds contribute to the antioxidative activity. The results of the assays showed that, on average, ca. 27% of the original antioxidative capacity remained 24 weeks after the onset of the storage treatment, while a large variation (2–95% of the original capacity remaining) was found between assays, seasons, and bark layers. Inner bark preserved its activities longer than outer bark, and intact bark attached to timber is expected to maintain its activities longer than a debarked one. Thus, to ensure prolonged quality, no debarking before storage is suggested: outer bark protects the inner bark, and debarking enhances the degradation

Fate of Antioxidative Compounds within Bark during Storage: A Case of Norway Spruce Logs

Softwood bark is an important by-product of forest industry. Currently, bark is under-utilized and mainly directed for energy production, although it can be extracted with hot water to obtain compounds for value-added use. In Norway spruce (Picea abies [L.] Karst.) bark, condensed tannins and stilbene glycosides are among the compounds that comprise majority of the antioxidative extractives. For developing feasible production chain for softwood bark extractives, knowledge on raw material quality is critical. This study examined the fate of spruce bark tannins and stilbenes during storage treatment with two seasonal replications (i.e., during winter and summer). In the experiment, mature logs were harvested and stored outside. During six-month-storage periods, samples were periodically collected for chemical analysis from both inner and outer bark layers. Additionally, bark extractives were analyzed for antioxidative activities by FRAP, ORAC, and H2O2 scavenging assays. According to the results, stilbenes rapidly degraded during storage, whereas tannins were more stable: only 5–7% of the original stilbene amount and ca. 30–50% of the original amount of condensed tannins were found after 24-week-storage. Summer conditions led to the faster modification of bark chemistry than winter conditions. Changes in antioxidative activity were less pronounced than those of analyzed chemical compounds, indicating that the derivatives of the compounds contribute to the antioxidative activity. The results of the assays showed that, on average, ca. 27% of the original antioxidative capacity remained 24 weeks after the onset of the storage treatment, while a large variation (2–95% of the original capacity remaining) was found between assays, seasons, and bark layers. Inner bark preserved its activities longer than outer bark, and intact bark attached to timber is expected to maintain its activities longer than a debarked one. Thus, to ensure prolonged quality, no debarking before storage is suggested: outer bark protects the inner bark, and debarking enhances the degradation

Air Pollution Exposure Monitoring using Portable Low-cost Air Quality Sensors

Urban environments with a high degree of industrialization are infested with hazardous chemicals and airborne pollutants. These pollutants can have devastating effects on human health, causing both acute and chronic diseases such as respiratory infections, lung cancer, and heart disease. Air pollution monitoring is vital not only to citizens, warning them on the health risks of air pollutants, but also to policy-makers,assisting them on drafting regulations and laws that aim at minimizing those health risks. Currently,air pollution monitoring predominantly relies on expensive high-end static sensor stations. These stations produce only aggregated information about air pollutants, and are unable to capture variations in individual’s air pollution exposure. As an alternative, this article develops a citizen-based air pollution monitoring system that captures individual exposure levels to air pollutants during daily indoor and outdoor activities. We present a low-cost portable sensor and carry out a measurement campaign using the sensors to demonstrate the validity and benefits of citizen-based pollution measurements. Specifically, we (i) successfully classify the data into indoor and outdoor, and (ii) validate the consistency and accuracy of our outdoor-classified data to the measurements of a high-end reference monitoring station. Our experimental results further prove the effectiveness of our campaign by (i) providing fine-grained air pollution insights over a wide geographical area, (ii) identifying probable causes of air pollution dependent on the area, and (iii) providing citizens with personalized insights about air pollutants in their daily commute.Peer reviewe

Ilmastonmuutoksen ja lämmöneristyksen lisäyksen vaikutukset vaipparakenteiden kosteusteknisessä toiminnassa ja rakennusten energiankulutuksessa

Tämä tutkimusraportti liittyy vuosina 2009–2012 toteutettuun FRAME-tutkimusprojektiin, jonka keskeisenä tavoitteena on ollut selvittää ilmastonmuutoksen ja lämmöneristyksen lisäyksen vaikutuksia vaipparakenteiden kosteusteknisessä toiminnassa ja rakennusten energiankulutuksessa Suomen ilmastossa. Tavoitteena on ollut myös selvittää millä rakenteellisilla tai muilla teknisillä ratkaisuilla vaipparakenteiden kosteusteknistä toimintaa voidaan parhaiten parantaa. Tutkimuksen muina tavoitteina on ollut selvittää ilmastonmuutoksen ja lämmöneristyksen lisäyksen vaikutuksia vaipparakenteiden lämpöteknisessä toiminnassa, sisäilman olosuhteissa ja LVI-järjestelmien käytössä sekä laatia uusia ohjeistuksia rakennustyömaan kosteudenhallintaa varten. Tutkimuksessa on keskitytty tavanomaisten tai riskialttiiksi tiedettyjen rakenteiden toiminnan tarkasteluun. Tutkimuksen yhteydessä Tampereen teknillisessä yliopistossa on saatu valmiiksi uusi rakenteiden kosteusteknisen toiminnan analysointimenetelmä, jolla voidaan aiempaa luotettavammin tarkastella rakenteissa ilmeneviä kosteusriskejä sekä nykyisessä että tulevaisuuden ilmastossa. Suurin osa tämän tutkimuksen tuloksista perustuu tällä menetelmällä tehtyihin laskentatarkasteluihin. Menetelmällä saatujen tulosten avulla rakenteet voidaan suunnitella jatkossa siten, että ne kestävät myös poikkeuksellisen rasittavien sääolojen vaikutukset muuttuvassa ilmastossa. Tärkeä osa uutta analysointimenetelmää ovat ulkoilman rakennusfysikaaliset testivuodet Suomen ilmastossa. Nämä testivuodet määritettiin TTY:llä Ilmatieteen laitoksen mittaaman ja määrittämän säädatan avulla sekä nykyilmastossa että tulevaisuuden ilmastossa (vuosien 2050 ja 2100 ilmastot). Jokaisesta ilmastosta määritettiin kaksi testivuotta, joiden avulla voidaan tarkastella lähes kaikkien vaipparakenteiden kosteusteknistä toimintaa kriittisissä kosteusolosuhteissa. Tulevaisuuden ilmastoista määritetyt testivuodet perustuvat A2-ilmastonmuutosskenaarioon, jonka perusteella Ilmatieteen laitos on laatinut ennusteen ulkoilman olosuhteiden muuttumisesta. Ilmastonmuutos ja lämmöneristyksen lisäys heikentävät useiden nykyisellä tavalla toteutettujen vaipparakenteiden kosteusteknistä toimintaa ja vikasietoisuutta, koska rakenteiden sisällä lämpötila- ja kosteusolosuhteet muuttuvat. Osassa rakenteita muutos on erittäin suuri. Ennustetun ilmastonmuutoksen seurauksena ulkolämpötilat nousevat, sademäärät kasvavat ja pilvisyys lisääntyy. Myös ulkoilman suhteellinen kosteus voi nousta ja tuulisuus lisääntyä jossain määrin. Nämä kaikki tekijät lisäävät homeen kasvua ja kosteuden kondensoitumista varsinkin rakenteiden ulko-osissa ja joissakin tapauksissa myös muualla rakenteessa. Lisäksi rakenteiden kuivuminen hidastuu ja kuivumisajat pitenevät. Lämmöneristyksen lisäys vähentää puolestaan lämmön siirtymistä vaipparakenteiden läpi, jolloin lämpötila laskee rakenteen ulko-osassa ja suhteellinen kosteus nousee. Myös tämä asia lisää homeen kasvua ja kosteuden kondensoitumista rakenteen ulko-osassa. Rakenteiden vikasietoisuus heikkenee samasta syystä, koska sisältä tuleva lämpö ei pysty kuivattamaan rakenteita samalla tavoin, jos niihin pääsee ylimääräistä kosteutta ajoittaisen kosteusvuodon tai poikkeuksellisten sääolojen seurauksena. Rakenteiden kosteusriskit lisääntyvät myös rakenneratkaisujen, lämmöneristetyyppien ja toteutustapojen muutosten seurauksena. Muutosten vaikutus rakenteiden kosteustekniseen toimintaan on tunnettava, joten rakennusalalla tarvitaan näihin asioihin liittyen jatkossa paljon koulutusta. Rakenteiden vikasietoisuuden heikkeneminen korostaa jatkossa entisestään rakennusaikaisen kosteudenhallinnan merkitystä. Rakenteet ja materiaalit tulee suojata sadeveden vaikutuksilta niin hyvin kuin mahdollista, ja rakenteille on varattava riittävästi kuivumisaikaa ennen tiiviiden pinnoitteiden tai kuvumista hidastavien peittävien rakenteiden asentamista. Varsinkin puurakenteiset talot on suositeltavaa tehdä suojateltan sisällä. Lähes kaikki vaipparakenteet saadaan toimiviksi myös seuraavan 100 vuoden aikana rakenteellisten muutosten ja toteutusohjeiden muutoksien avulla. Puurakenteiden kosteusteknistä toimintaa voidaan parantaa merkittävästi laittamalla kantavien rakenteiden ulkopuolelle lämmöneristystä. Betoni- ja kivirakenteiden kuivumiseen on puolestaan varattava lisää aikaa, jos niiden ulkopuolella käytetään lämmöneristeenä solumuovieristeitä. Liitosten ja detaljien toimivuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Niillä on oleellisen merkitys koko rakenteen toimivuudelle. Uudet betonirakenteet ovat kosteusteknisesti toimivia, jos ne tehdään nykyisten ohjeiden mukaisesti. Raudoitteiden sijainti tulee olla normien ja toleranssien mukainen ja ruostumattomien terästen käyttö julkisivuissa on suositeltavaa (erityisesti pieliteräkset). Pakkasenkestävyyden suhteen nykyinen vaatimustaso on riittävä, jos betoni lisähuokostetaan ohjeiden mukaisesti. Pakkasrapautumisvaurioita saattaa kuitenkin alkaa esiintyä vanhassa rakennuskannassa myös sisämaassa ilmastonmuutoksen myötä. Lämmöneristyksen lisäys ei vaikuta betonijulkisivun kosteustekniseen toimintaan. Massiivirakenteet, kuten hirsi- ja kevytbetonirakenteet, tulisi lämmöneristää aina ulkopuolelta hyvin vesihöyryä läpäisevällä eristeellä. Jos rakenteita eristetään sisäpuolelta, niiden on päästävä kuivumaan riittävästi ennen sisäpuolisen lämmöneristeen ja höyrynsulun laittoa. Höyrynsululta vaadittava vesihöyrynvastus riippuu oleellisesti sisäpuolisen lämmöneristyksen lämmönvastuksesta. Matalassa tiiliverhotussa puurunkoisessa ulkoseinässä tarvitaan erittäin hyvin lämpöä eristävä tuulensuoja puurakenteen ulkopuolella. Korkeassa tiiliverhotussa ulkoseinässä (>10 m) puurakenteen ja tiiliverhouksen väliin on laitettava kummaltakin puolelta tuuletettu höyrynsulkukerros, joka estää kosteuden siirtymisen diffuusiolla verhouksesta takana olevaan seinärakenteeseen. Tämä höyrynsulkukerros toimii samalla rakennusaikaisena sääsuojana. Puurakenteen päälle tehtävän eristerappauksen käytöstä on syytä luopua kokonaan, koska sadevesi pääsee tunkeutumaan herkästi ulkoverhouksen liitos- ja läpivientikohdista rakenteeseen ja sen kuivuminen on hidasta. Rappauspinta voidaan tehdä puurakenteisiin ulkoseiniin kuitenkin tuuletettua levyrappausta käyttämällä. Puurakenteisiin tuuletettuihin yläpohjiin tulisi laittaa lämmöneristystä kantavien puurakenteiden yläpuolelle. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi lämpöä eristävän aluskatteen tai tuulensuojan avulla. Aluskatteen on täytettävä myös kaikki muut sille asetetut vaatimukset. Ryömintätilaisissa alapohjissa maanpinnan tulee olla kauttaaltaan lämmöneristetty varsinkin puurakenteista alapohjaa käytettäessä. Myös sepelikerroksen käyttö maanpinnalla parantaa ryömintätilaisen alapohjan kosteusteknistä toimintaa merkittävästi. Kantavien puurakenteiden alapuolella olevan tuulensuojan tulee olla kosteutta kestävä ja hyvin lämpöä eristävä. Uusien talojen vaipparakenteet voidaan myös tulevaisuudessa toteuttaa niin, että erillisiä teknisiä laitteita ja järjestelmiä (kuivaimet, lämmittimet tai ilmanvaihtojärjestelmät) ei tarvita rakennuksen käytön aikana rakenteiden kosteusteknisen toiminnan varmistamisessa. Sen sijaan korjausten yhteydessä tehtävän lisäeristämisen seurauksena joidenkin rakenteiden toiminta voi edellyttää näiden laitteiden käyttöä. Kosteuden tiivistyminen ja huurtuminen ikkunoiden ulkopintaan lisääntyy voimakkaasti, jos ikkunoiden lasiosien lämmönläpäisykerrointa eli U-arvoa parannetaan nykyisestä tasosta. Kosteuden tiivistyminen on ajoittain ongelmana jo nykyisissäkin ikkunoissa. Ikkunan ulkopintaan laitettava selektiivipinnoite poistaa tämän ongelman. Yläpohjien lämmöneristekerroksessa tapahtuvat ilmavirtaukset heikentävät paksujen puhalluseristeiden lämmöneristyskykyä merkittävästi. Ilmavirtausten vähentäminen edellyttää puhalluseristeiden ilmanläpäisevyyden pienentämistä esimerkiksi tiheyttä kasvattamalla tai käyttämällä eristeen joukossa sideainetta. Ulkoseinärakenteissa ilmavirtausten vaikutus rakenteiden toimintaan on nykyisillä eristepaksuuksilla oleellisesti vähäisempi. Vaipparakenteiden lämmöneristyksen lisääminen Suomen rakentamismääräysten nykyisestä vertailutasosta ei ole enää taloudellisesti kannattavaa kerrostaloissa ja toimistorakennuksissa. Pientaloissa kannattavuus riippuu siitä, kuinka pitkä takaisinmaksuaika lisäeristämiselle hyväksytään. Tämä johtuu lisäeristämisellä saavutettavan energiansäästön vähenemisestä ja rakennusten jäähdytystarpeen kasvusta. Jo vuoden 2007 lämmöneristysmääräykset olisivat olleet kerrostaloissa ja toimistorakennuksissa varsin riittäviä. Tutkimuksen yhteydessä on laadittu matalaenergia- ja passiivitalojen rakenteille ja liitoksille suunnitteluohjeet, joissa esitetään keskeisiä toteutusperiaatteita ja huomioon otettavia asioita vaipparakenteita suunniteltaessa ja toteutettaessa. Ohjeessa on keskitytty tavanomaisimpien ja tyypillisimpien rakenteiden tarkasteluun

Examining enterprise architecture : definitions and theoretical perspectives

Tämä tutkielma koostuu kahdesta kokonaisarkkitehtuuria käsittelevästä artikkelista, sekä kokonaisarkkitehtuurin, systeemiajattelun ja tietojärjestelmätieteen teorian käsittelystä. Kokonaisarkkitehtuuria on tutkittu vuosikymmeniä, mutta sen määritelmä, laajuus ja tarkoitus jakavat mielipiteitä, eikä yhtenäistä teoriapohjaa ole. Systeemiajattelu ja eri systeemiteoriat ovat olleet viimeaikaisen tutkimuksen kohteina, ja on mahdollista, että niitä hyödyntämällä kokonaisarkkitehtuurin laajuutta ja teoreettisia lähtökohtia voidaan edistää. Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkastellaan 26:ta haastatteluista kerättyä kokonaisarkkitehtuurin määritelmää Lapalmen koulukuntaluokituksen (Schools of Thought on Enterprise Architecture) avulla. Tutkielman toisen osan muodostaa systemaattinen kirjallisuuskatsaus systeemiajatteluista ja systeemiteorioista kokonaisarkkitehtuurin tutkimuksessa. Kirjallisuuskatsauksen tuloksia tarkastellaan suhteessa teoriatyyppeihin sekä teorian käyttöön kokonaisarkkitehtuurin tutkimusalueella. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että vaikka kokonaisarkkitehtuurin määritelmät eivät ole yhteneviä, sen ala ja tarkoitus ovat laajentumassa IT:n ja liiketoiminnan yhteensovittamisesta kohti holistista organisaatioiden suunnittelua ja kehittämistä osana systeemistä ympäristöä. Systeemiajatteluun ja eri systeemiteorioihin viittaaminen vaikuttaa olevan yleistä kokonaisarkkitehtuurin tutkimuksissa, mutta niiden käyttö on pirstaloitunutta ja harvinaista etenkin empiirisessä tutkimuksessa.This thesis consists of two articles discussing the evolving discipline of Enterprise Architecture (EA), along with introduction and discussion of EA, systems approaches and the nature of theory in Information Systems Science. Despite decades of research, diversified views of the definition, scope and purpose of the concept occur, and no common theoretical foundation has been acknowledged. Recently, different systems approaches have been of interest in the field of EA research, both as means of evolving the scope of EA, and by strengthening theoretical foundations of the field. In the first part of the study, the definitions of enterprise architecture, gathered from previous literature and 26 in-depth practitioner interviews, are examined through Lapalme’s Schools of Thought on Enterprise Architecture. The second part of this study contributes with a systematic literature review on the state-of-art of systems approaches in EA research, which have been phrased as a possible theoretical basis for the field. The findings are discussed, reflecting to the types of theory and the use of theory in EA field of research. The results of this study indicate that while there is still no shared definition of EA, its scope and purpose are increasingly extending from IT-business alignment towards holistic organizational design and development in the system-in-environment setting. Although various systems approaches are frequently referred to in the EA studies, the application of systems theories appears to be fragmented, and the approaches are rarely systematically used in empirical studies

Katsaus kokonaisarkkitehtuurin määritelmiin ja potentiaalisiin hyötyihin

Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan kokonaisarkkitehtuurin määritelmiä ja potentiaalisia hyötyjä. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää, millaisia määritelmiä kokonaisarkkitehtuurille on 2000-luvulla annettu, ja mihin määritelmiin viimeisin kokonaisarkkitehtuuria käsittelevä kirjallisuus viittaa. Kirjallisuuskatsauksen tulosten mukaan kokonaisarkkitehtuurille on annettu lukuisia määritelmiä, ja myös viimeisin aihetta käsittelevä kirjallisuus viittaa useisiin eri määritelmiin. Kokonaisarkkitehtuurin määritelmiä tarkastellaan ja niistä esitetään ontologinen integraatio, jonka mukaan kokonaisarkkitehtuuri kuvaa tai on toimintaa, jossa kuvataan organisaation nyky- ja tavoitetilaa sekä sen keskeisiä osia, kuten liiketoimintaprosesseja ja IT:tä sekä näiden keskinäisiä suhteita. Kokonaisarkkitehtuurin potentiaalisia hyötyjä tutkitaan luomalla synteesi viidestä aiemmasta kirjallisuuskatsauksesta, joita tarkastelemalla voidaan havaita, että keskeisimpiä kokonaisarkkitehtuurilla saavutettavia hyötyjä ovat strategiset hyödyt sekä alentuneet kustannukset.A review of definitions and potential benefits of enterprise architecture. This systematic literature review examines definitions and potential benefits of enterprise architecture. The aim of this literature review is to examine what kind of definitions has been given to enterprise architecture in the 21st century and to which definitions the latest literature refers. This literature review concludes that there are numerous definitions for enterprise architecture and that the latest literature refers to several different definitions. These definitions are examined and an ontological integration is presented, according to which enterprise architecture describes or is an action of describing the present and objective states of an organizations as well as its fundamental parts like business processes and IT and their interrelationships. The potential benefits of enterprise architecture are examined by presenting a synthesis of five prior literature reviews, according to which some of the most fundamental benefits of enterprise architecture are strategic benefits and lower costs

Enterprise architecture in public sector ecosystems: A systems perspective

This thesis discusses enterprise architecture (EA) from a systemic perspective in the context of Finnish public sector ecosystems. EA concerns the elements and relationships that exist within a sociotechnical organization, describing and designing coherent wholes. Recently, there has been increased interest in studying the relationship between EA and systems approaches and developing EA to respond to the challenges related to the interconnectedness of organizations. Although EA and systems approaches inherently share common traits, prior research on the theoretical support of systems approaches in the field of EA is scarce. Further, the practical application of EA in ecosystemic environments is an emerging yet little researched topic. The research question of this thesis—How should EA be advanced to be better used in public ecosystems?—is answered by clarifying the concepts and the relationship between concepts involved in the problem and determining the role of various theoretical, conceptual, and empirical conflicts in the problem domain. The practical application of EA in ecosystems is addressed by creating design science artifacts—namely, a management model and principles for the government ecosystem architecture target state design. This thesis contributes to both theoretical and practical discussions. First, a comprehensive and overarching view of the current state of EA is offered, noting that the scope and purpose of EA seem to be shifting to include a new role in the holistic design and development of organizations in systemic environments. Second, systems approaches are explored as providing possible theoretical foundations for EA to design, model, and manage sociotechnical systems. Third, the created design science artifacts contribute to the practical application of EA in ecosystems. Contradicting the traditional view of EA as a structure of one organization, this thesis proposes EA as a concept for the organizational design of a public sector ecosystem. Keywords: enterprise architecture, ecosystem, systems approach, public sectorTämä väitöskirja käsittelee kokonaisarkkitehtuuria Suomen julkisella sektorilla systeemisestä näkökulmasta. Kokonaisarkkitehtuurilla voidaan kuvata ja suunnitella sosioteknisten organisaatioiden elementtejä ja niiden välisiä suhteita. Hiljattain kiinnostus kokonaisarkkitehtuurin ja systeemisten ajatusmallien yhteyden tutkimiseen, ja pyrkimys eri organisaatioiden yhteisten arkkitehtuurien ymmärtämiseen on lisääntynyt. Vaikka kokonaisarkkitehtuuri ja systeemiset ajatusmallit perustuvat samanlaisiin näkökulmiin, aiempi tutkimus systeemisten ajatusmallien tuomasta teoreettisesta tuesta kokonaisarkkitehtuurille on vähäistä. Kokonaisarkkitehtuurin käytännön soveltaminen systeemisissä ympäristöissä, kuten ekosysteemeissä, on kasvava tutkimuskohde. Tämän väitöskirjan tutkimuskysymys on: Kuinka kokonaisarkkitehtuuria pitäisi kehittää, jotta sitä voitaisiin hyödyntää paremmin julkisissa ekosysteemeissä? Tutkimuskysymykseen vastataan tarkastelemalla siihen liittyviä käsitteitä sekä niiden välisiä yhteyksiä, ja analysoimalla tutkimuskysymyksen muodostamaa teoreettista käsitteellistä ja empiiristä ongelmaa. Kokonaisarkkitehtuurin käytännön soveltamista ekosysteemeissä tarkastellaan luomalla malli ja periaatteita julkisen sektorin ekosysteemiarkkitehtuurille. Väitöskirjan tuotoksilla on sekä käytännöllistä että teoreettista kontribuutiota. Kattavan kirjallisuuskatsauksen ja laajojen haastattelujen perusteella todetaan, että kokonaisarkkitehtuurin merkitys on laajentumassa systeemisissä ympäristöissä toimivien organisaatioiden holistiseen suunnitteluun ja kehitykseen. Systeemisiä ajatusmalleja tarkastellaan kokonaisarkkitehtuurin teoreettisina lähtökohtina. Väitöskirjassa kehitetyt suunnittelutieteelliset mallit ja periaatteet edistävät kokonaisarkkitehtuurin käytännön soveltamista ekosysteemeissä. Poiketen aiemman tutkimuksen esittämästä näkökulmasta, jossa kokonaisarkkitehtuuri käsitetään yhden organisaation rakennetta kuvaavaksi, tämä väitöskirja esittää kokonaisarkkitehtuurin julkisten sektorien ekosysteemien kehittämisvälineenä. Asiasanat: kokonaisarkkitehtuuri, ekosysteemi, systeeminen ajatusmalli, julkinen sektor