Empatian ja yhteisön laajentaminen taidekasvatuksen ja yhteisötaiteen keinoin

Ympäristökriisit ja yksinäisyyden kokemukset haastavat taidekasvattajia ja taiteilijoita tuottamaan tilanteita, joissa osallistujat tuntevat yhteisöllisyyttä.Posthumanistinen filosofia suuntaa yhteisökäsitystä verkostoksi, joka sisältää myös ei-inhimillisen luonnon. Tässä visuaalisessa esseessä tarkastelen yhteisön laajentamista taidekasvatuksen ja yhteisötaiteen keinoin taideperustaisessa toimintatutkimuksessa. Analysoin yhteisöllisyyttä luovan matkailun kontekstissa paikallisten ja vieraiden kohtaamisena sekä osallistavassa installaatiotaiteessa, joka pyrkii ohjaamaan vuorovaikutteisiin luontokokemuksiin. Esimerkeissäni taidekasvatus vaikuttaa matkailualle ja taidemaailmaan. Taidekasvatuksen ja taiteen tuottama yhteisö on avoimuuteen ja empaattisuuteen pyrkivä ja vuorovaikutus on kehollista, sanatonta tai monikielistä. Yhteisöllisyys laajenee myös taiteilijatyöryhmiksi ja kollektiiveiksi, joissa taiteilijat tekevät yhteistyötä toisten taiteilijoiden, luonnonmateriaalien ja -elementtien kanssa

Art Education for Social Inclusion and Diverse Communities

Since the 1990s, the exploration of dialogic and educational approaches within the realm of international contemporary art has spurred art educators and scholars to devise strategies that extend beyond the confines of the classroom, and formal education. This direction of art and art education emphasizes a keen awareness of the strengths inherent in communities and localities, encompassing their unique cultures, histories, and meaningful encounters between community members, generations, and diverse cultural minorities (Hiltunen, 2009; Huhmarniemi et al., 2021). Socially engaged art and community-based art education align with dialogic aesthetics, a framework in which art unfolds through an internal dialogue within a community