Kohtuuden rajat? : Yksin asuvien perusturvan saajien elintaso ja materiaalijalanjälki

Tutkimuksessa tarkastellaan haastatteluaineiston avulla 18 yksin asuvan perusturvan saajan elintason osatekijöitä ja luonnonvarojen kulutusta sekä hahmotellaan kohtuullisen eli sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän elintason rajoja. Tutkimuksessa kysytään, miten erilaiset elintason osatekijät ovat yhteydessä luonnonvarojen käyttöön, minkälaisen elintason haastateltavat kokevat kohtuullisena ja miten perusturvan saajien elintaso suhteutuu aiemmin määritettyihin kestävän elintason rajoihin. Analyysissa selvitetään Doyalin ja Goughin (1991) tarveteoriaan ja hyvinvointitutkimukseen kiinnittyen työmarkkinatuen tai takuueläkkeen saajien tuloja ja eri elintason osatekijöihin liittyviä kulutusmenoja sekä subjektiivisia kokemuksia elintason riittävyydestä. Elintason kohtuullisuuden arvioinnissa sovelletaan köyhyystutkimuksen ja perusturvan riittävyyden arvioinnin menetelmiä. Haastateltujen luonnonvarojen käyttö lasketaan materiaalijalanjälkenä. Se perustuu MIPS-menetelmään, jossa kuvataan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että perusturvan saajien elintaso on sekä ekologisesti että sosiaalisesti kohtuuton. Perusturvan saajien elintaso ei ole sosiaalisesti kestävä, koska se ei mahdollista heille kohtuullisen minimin mukaista kulutustasoa eikä välttämättömäksi määriteltyjä hyödykkeitä ja palveluksia. Haastatteluaineiston analyysi tuo kuitenkin esiin, että elintaso koetaan kohtuullisena, jos se suhteutetaan itseään köyhempien elintasoon tai ekologisen kestävyyden tavoitteisiin. Vaikka yksin asuvat perusturvan saajat kuluttavat selvästi vähemmän luonnonvaroja kuin keskivertosuomalaiset, heidän materiaalijalanjälkensä ylittää arviot ekologisesti kestävästä tasosta vähintään puolitoistakertaisesti. Tutkimuksen johtopäätös onkin, että suomalaisessa yhteiskunnassa luonnonvarojen kulutusta ei voida vähentää kestävälle tasolle ainoastaan yksilöllisiä kulutustottumuksia muuttamalla, vaan se edellyttää institutionaalisia muutoksia infrastruktuurissa, tuotantotavoissa ja yhteiskunnallisissa palveluissa.25,00 euro

A USCLIVAR Project to Assess and Compare the Responses of Global Climate Models to Drought-Related SST Forcing Patterns: Overview and Results

The USCLI VAR working group on drought recently initiated a series of global climate model simulations forced with idealized SST anomaly patterns, designed to address a number of uncertainties regarding the impact of SST forcing and the role of land-atmosphere feedbacks on regional drought. Specific questions that the runs are designed to address include: What are the mechanisms that maintain drought across the seasonal cycle and from one year to the next? What is the role of the leading patterns of SST variability, and what are the physical mechanisms linking the remote SST forcing to regional drought, including the role of land-atmosphere coupling? The runs were carried out with five different atmospheric general circulation models (AGCM5), and one coupled atmosphere-ocean model in which the model was continuously nudged to the imposed SST forcing. This paper provides an overview of the experiments and some initial results focusing on the responses to the leading patterns of annual mean SST variability consisting of a Pacific El Nino/Southern Oscillation (ENSO)-like pattern, a pattern that resembles the Atlantic Multi-decadal Oscillation (AMO), and a global trend pattern. One of the key findings is that all the AGCMs produce broadly similar (though different in detail) precipitation responses to the Pacific forcing pattern, with a cold Pacific leading to reduced precipitation and a warm Pacific leading to enhanced precipitation over most of the United States. While the response to the Atlantic pattern is less robust, there is general agreement among the models that the largest precipitation response over the U.S. tends to occur when the two oceans have anomalies of opposite sign. That is, a cold Pacific and warm Atlantic tend to produce the largest precipitation reductions, whereas a warm Pacific and cold Atlantic tend to produce the greatest precipitation enhancements. Further analysis of the response over the U.S. to the Pacific forcing highlights a number of noteworthy and to some extent unexpected results. These include a seasonal dependence of the precipitation response that is characterized by signal-to-noise ratios that peak in spring, and surface temperature signal-to-noise ratios that are both lower and show less agreement among the models than those found for the precipitation response. Another interesting result concerns what appears to be a substantially different character in the surface temperature response over the U.S. to the Pacific forcing by the only model examined here that was developed for use in numerical weather prediction. The response to the positive SST trend forcing pattern is an overall surface warming over the world's land areas with substantial regional variations that are in part reproduced in runs forced with a globally uniform SST trend forcing. The precipitation response to the trend forcing is weak in all the models

Initial approaches in benchmarking and round robin testing for proton exchange membrane water electrolyzers

As ever-increasing amounts of renewable electricity enter the energy supply mix on a regional, national and international basis, greater emphasis is being placed on energy conversion and storage technologies to deal with the oscillations, excess and lack of electricity. Hydrogen generation via proton exchange membrane water electrolysis (PEMWE) is one technology that offers a pathway to store large amounts of electricity in the form of hydrogen. The challenges to widespread adoption of PEM water electrolyzers lie in their high capital and operating costs which both need to be reduced through R&D. An evaluation of reported PEMWE performance data in the literature reveals that there are excessive variations of in situ performance results that make it difficult to draw conclusions on the pathway forward to performance optimization and future R&D directions. To enable the meaningful comparison of in situ performance evaluation across laboratories there is an obvious need for standardization of materials and testing protocols. Herein, we address this need by reporting the results of a round robin test effort conducted at the laboratories of five contributors to the IEA Electrolysis Annex 30. For this effort a method and equipment framework were first developed and then verified with respect to its feasibility for measuring water electrolysis performance accurately across the various laboratories. The effort utilized identical sets of test articles, materials, and test cells, and employed a set of shared test protocols. It further defined a minimum skeleton of requirements for the test station equipment. The maximum observed deviation between laboratories at 1 A cm −2 at cell temperatures of 60 °C and 80 °C was 27 and 20 mV, respectively. The deviation of the results from laboratory to laboratory was 2–3 times higher than the lowest deviation observed at one single lab and test station. However, the highest deviations observed were one-tenth of those extracted by a literature survey on similar material sets. The work endorses the urgent need to identify one or more reference sets of materials in addition to the method and equipment framework introduced here, to enable accurate comparison of results across the entire community. The results further imply that cell temperature control appears to be the most significant source of deviation between results, and that care must be taken with respect to break-in conditions and cell electrical connections for meaningful performance data

Suffiziente Haushalte – Illusion oder Möglichkeit?

Der Beitrag widmet sich der Frage, wie suffizient private Haushalte im heutigen Wirtschaftssystem agieren können und welche Grenzen sich offenbaren. Private Haushalte sind neben den Unternehmen, staatlichen Institutionen und intermediären Organisationen eine zentrale Leistungsinstanz für die Produktion von Gütern und Dienstleistungen und nehmen damit die Versorgung der Menschen ein. Haushalte bieten viel Potential für die Verankerung von Suffizienzstrategien, trotzdem gibt es gewissermaßen genauso viele Herausforderungen und Barrieren rund um diesen Themenschwerpunkt. Die Vision dabei: Durch suffizienteren Konsum könnten Haushalte in ihrem privaten Entscheidungsraum langfristig zukunftsfähiger agieren. So würde der haushaltsspezifischer Ressourcenverbrauch gesenkt und suffizientere Unternehmenslösungen würden durch ausgewählte Konsumentscheidungen von Haushalten unterstützt werden. Von dieser Vision ist die Gesellschaft aktuell aber zugegebenermaßen immer noch weit entfernt. Trotzdem erscheint es wichtig, sich diesem Thema empirisch zu nähern, insbesondere um Potentiale und Herausforderungen eines suffizienteren Handelns in den heutigen Haushaltsund Gesellschaftsstrukturen zu skizzieren. Die Argumentation des Beitrags fußt deshalb auf den Ergebnissen aus 42 qualitativen, problemfokussierten Interviews mit Verbraucherinnen und Verbrauchern in ganz Deutschland. Der Beitrag schließt mit einem Fazit und skizziert die Antwort auf die Frage, ob und wie Haushalte suffizient sein können und welche Herausforderungen sich für die Zukunft ergeben