7 research outputs found
Kulttuuriympäristöstä elinvoimaa ja hyvinvointia maakuntiin
Kulttuuriympäristöillä tarkoitetaan rakennettua kulttuuriympäristöä, kulttuurimaisemaa ja arkeologista kulttuuriperintöä. Valmisteilla oleva maakuntauudistus tulee toteutuessaan muuttamaan huomattavasti kulttuuriympäristöasioiden hoitoa erityisesti rakennetun kulttuuriympäristön ja kulttuurimaiseman osalta ELY-keskusten ja maakunnan liittojen toiminnan päättyessä. Ympäristöministeriö käynnisti keväällä 2017 hankkeen, jonka tarkoituksena on tarkastella maakuntauudistuksen vaikutuksia kulttuuriympäristökentällä sekä löytää toimintamalleja siihen, miten kulttuuriympäristöt voidaan hyödyntää positiivisena voimavarana alueiden kokonaisvaltaisessa kehittämisessä. Hankkeen havaintojen perusteella kulttuuriympäristön edistämistehtävät ovat olennainen osa tulevien maakuntien työkalupakkia. Maakuntauudistus on myös merkittävä maakuntaidentiteetin päivittämisprojekti, jossa kulttuuriympäristöt ovat tärkeitä identiteetin rakennusosia. Kulttuuriympäristöihin liittyy potentiaalia alueiden elinvoiman ja hyvinvoinnin vahvistamisessa sekä kehittämisessä. Raportti on tarkoitettu tukemaan maakuntauudistukseen valmistautumista kulttuuriympäristöasioiden osalta ja kulttuuriympäristötehtävien hoitoa uudistuvassa julkisessa hallinnossa. Sitä voivat hyödyntää myös kaikki kulttuuriympäristöasioiden parissa toimivat henkilöt ja taho
The future of museums
The future of museums would appear to be a hot topic for museum managers and developers. It was the main title of two international conferences at the end of 2012. One was the Network of European Museum Organisations (NEMO) annual meeting in Ireland (2–4 November 2012) and the other was ICOM’s Committee of Leadership and Management (INTERCOM) in Australia (25–29 November 2012).