Pohjanlepakon (Eptesicus nilssonii) mitokondrio-DNA:n diversiteetti palearktisen alueen pohjoisosassa

Several factors, such as the climate fluctuations during the Pleistocene ice age, have contributed to the geographical distribution of genetic variation in contemporary populations. Phylogeography studies the variation by connecting the genetic lineages of individuals with their geographical locations. One of the most popular markers used in these studies is mitochondrial DNA (mtDNA) due to its practical qualities. Mitochondrial DNA has revealed a whole new diversity of bat species and populations compared to conventional study methods using morphology alone. The study species, the Northern Bat (Eptesicus nilssonii), is a common, widely distributed and the most northern one of the Palearctic bat species, but its entire range has not yet been studied genetically. My aim is to study the mtDNA diversity of the Northern Bat mainly in the area of Fennoscandia and Latvia and compare this data with earlier published sequences from individuals located elsewhere in the northern Palearctic to elucidate its population structure and history. The mtDNA diversity of the Northern Bat was examined from 146 individuals, of which mtDNA was sequenced of two different mtDNA markers, cytochrome b and control region. The DNA was obtained from tissue material of live bats and museum specimens. Additional data comprised 6 Northern Bat and 13 Serotine sequences. Sequences of a sister species, the Serotine (E. serotinus), were used as an outgroup. Three geographically embedded data sets from the northern Palearctic, northern Europe and Finland, were formed for examining population structure in different geographical scales. The Northern Bat population was observed to be divided into two mitochondrial lineages; one located mostly in West (European lineage) and the other in East (Siberian lineage). These lineages seem to have diverged 0.85–1.1 million years ago based on a corrected cytochrome b distance of 1.7–2.2 %. On the control region, the European lineage showed considerable genetic diversity (π = 0.019, h = 0.966), and the Siberian lineage high haplotype diversity (h = 0.978) but relatively low nucleotide diversity (π = 0.009). The European lineage was further divided into four genetically different groups, clusters, but the Siberian lineage formed only a single cluster. The variation was geographically structured on the north European scale (ΦST = 0.07), but not on the Finnish scale (ΦST = -0.002). One of the Finnish colonies was found to comprise both lineages, while other sampled colonies consisted of only individuals of the European lineage. The European and Siberian lineages have presumably diverged in isolation through the Middle Pleistocene times, and, despite the genetic distinction between the lineages, they most likely represent interbreeding conspecific populations. Thus, the species’ nomenclature needs no changes. At the north European scale, the high nucleotide diversity observed in the European lineage resulted from the four clusters, which most likely formed in the major refugia in Europe, whereas the low nucleotide diversity in the Siberian lineage resulted from the single cluster, which presumably originated in a single refugium in Central Asia. On the Finnish population scale, both lineages were observed, but the population in general was not geographically structured. The colony comprising both lineages was most likely an indication of the lineages interbreeding. Fennoscandia was evidently recolonized by the European lineage via two routes (Denmark/Sweden and the Baltic countries), and the Siberian lineage via one (Karelia) from Russia. The lineages have come into contact for a second time in Finland and presumably in the European Russia after the end of the last glaciation. Thus, the Pleistocene ice age was a substantial contributor to the observed contemporary population structure of the Northern Bat.Monet tekijät, kuten pleistoseenin jääkauden aikaiset ilmaston vaihtelut, ovat vaikuttaneet geneettisen variaation maantieteelliseen jakaumaan eliöillä. Fylogeografia tutkii tätä variaatiota yhdistämällä yksilöiden geneettiset linjat niiden maantieteellisiin sijainteihin. Yksi suosituimmista geneettisistä markkereista, joita tällaisissa tutkimuksissa on käytetty, on mitokondrio-DNA (mtDNA) sen käytännöllisten ominaisuuksien takia. Mitokondriaalinen DNA on paljastanut kokonaan uudenlaisen lepakkolajien ja – populaatioiden variaation verrattuna perinteisiin morfologiaan perustuviin tutkimustapoihin. Tutkimuslaji, pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), on yleinen, laajalle levinnyt ja kaikista palearktisen lepakkolajeista pohjoisin, mutta sitä ei ole tutkittu geneettisesti vielä koko esiintyvyysalueeltaan. Tavoitteenani on tutkia pohjanlepakon mtDNA:n diversiteettiä pääosin Fennoscandian ja Latvian alueilta ja verrata tätä aineistoa aikaisemmin julkaistuihin sekvensseihin yksilöistä, jotka sijaitsevat muualla pohjoisen palearktisen alueella selvittääkseni pohjanlepakon populaatiorakennetta ja historiaa. Pohjanlepakon mtDNA:n diversiteettiä tutkittiin 146 yksilöstä, joiden mtDNA sekvensoitiin kahdesta eri markkerista, sytokromi b:stä ja kontrollialueesta. DNA saatiin elävien lepakoiden sekä museonäytteiden kudosmateriaalista. Lisäaineistossa oli 6 pohjanlepakko- ja 13 etelänlepakkosekvenssiä. Sisarlajin, etelänlepakon (E. serotinus), sekvenssejä käytettiin ulkoryhmänä. Kolme sisäkkäistä maantieteellistä aineistoryhmää pohjoiselta palearktiselta, pohjoisesta Euroopasta ja Suomesta muodostettiin, jotta populaatiorakennetta voitiin tarkastella erilaisissa maantieteellisissä tasoissa. Pohjanlepakkopopulaation havaittiin jakautuvan kahteen mitokondriolinjaan; yksi esiintyi pääasiassa lännessä (Euroopan linja) ja toinen idässä (Siperian linja). Nämä linjat eriytyivät luultavasti 0,85–1,1 miljoonaa vuotta sitten korjatun sytokromi b:n etäisyyden 1,7–2,2 % perusteella. Kontrollialueella Euroopan linjassa oli korkea geneettinen diversiteetti (π = 0,019, h = 0,966), ja Siperian linjassa korkea haplotyyppidiversiteetti (h = 0,978) mutta suhteellisen matala nukleotididiversiteetti (π = 0,009). Euroopan linja jakaantui edelleen neljään geneettisesti erilaiseen ryhmään, klusteriin, mutta Siperian linja muodosti vain yhden klusterin. Näillä klustereilla havaittiin maantieteellistä rakennetta pohjoisen Euroopan tasolla (ΦST = 0,07), mutta ei Suomen tasolla (ΦST = -0,002). Yhden suomalaisista kolonioista havaittiin koostuvan molempien linjojen yksilöistä, kun taas muissa tutkituissa kolonioissa oli vain Euroopan linjan yksilöitä. Euroopan ja Siperian linjat luultavasti muodostuivat eristäytyneinä toisistaan Keski-pleistoseenin aikana ja, huolimatta linjojen välisestä geneettisestä eroavaisuudesta, linjat ovat todennäköisimmin keskenään lisääntyviä samaan lajiin kuuluvia populaatioita. Siten lajinimeen ei tarvita muutoksia. Pohjoisen Euroopan tasolla tarkasteltuna Euroopan linjassa havaittu korkea nukleotididiversiteetti oli seurausta linjan neljästä ryhmästä, jotka olivat todennäköisesti syntyneet Euroopan merkittävissä refugioissa, kun taas Siperian linjan matala nukleotididiversiteetti oli seurausta linjan muodostamasta ainoasta ryhmästä, joka luultavasti muodostui yhdessä refugiossa Keski-Aasiassa. Suomen populaation tasolla molemmat linjat havaittiin, mutta yleisesti maantieteellistä populaatiorakennetta ei ollut. Kolonia, josta löydettiin kumpaakin linjaa, oli todennäköisimmin osoitus linjojen risteytymisestä keskenään. Euroopan linja kolonisoi Fennoskandian luultavasti kahta reittiä pitkin (Tanska/Ruotsi ja Baltian maat) ja Siperian linja yhtä reittiä pitkin (Karjala) Venäjältä. Linjat kohtaavat toisensa uudelleen Suomessa ja luultavasti eurooppalaisen Venäjän alueella viimeisen jäätiköitymisen päätyttyä. Täten Pleistoseenin jääkausi on ollut merkittävä tekijä pohjanlepakolla havaitun nykyisen populaatiorakenteen muodostumiselle

Tumor expression of human chorionic gonadotropin beta mRNA and prognosis of prostate cancer treated by radical prostatectomy

The beta subunit of human chorionic gonadotropin (hCG beta) is encoded by six genes (CGB) classified as type I and type II. CGB mRNA is produced in large amounts by trophoblastic tissues and in small amounts by several cancerous tissues including prostate cancer and by a few benign tissues, including the prostate. Quantitative reverse-transcription polymerase chain reaction (RT-qPCR) was used to study the expression levels of all CGB mRNAs together (total CGB mRNA) and the two types of CGB mRNA separately in non-cancerous (n = 74) and cancerous prostatic tissue obtained by radical prostatectomy (n = 193). RNA was isolated from formalin-fixed paraffin-embedded (FFPE) samples and mRNA levels of CGB were correlated with disease-specific survival. Total CGB mRNA concentrations were significantly lower (p <.0001) in cancerous than non-cancerous prostatic tissue. Separate analysis of type I CGB and type II CGB mRNA showed that both type I CGB (p <.0001) and type II CGB mRNA (p = .007) are lower in cancerous tissue than in non-cancerous tissue. Low type II CGB mRNA level in cancerous tissue was associated with shorter cancer-specific survival (p = .001) of prostate cancer patients treated by radical prostatectomy.Peer reviewe

Immunoassay for trypsinogen-4

Trypsin has been identified as a pancreatic protease comprising three isoenzymes, trypsin-1,-2, and-3. However, the gene for trypsinogen-3, PRSS3, also gives rise to additional variants, trypsinogen-4A and B, which differ from trypsinogen-3 only with respect to the leader-peptide part, and when activated are identical to trypsin-3. The unique overlapping leader peptides of trypsinogen-4A and B allowed us to develop a specific sandwich-type immunofluorometric assay that detects both these isoforms, but not trypsinogen-3 or activated trypsinogen-4. We measured the concentrations of trypsinogen-4 in various cell line lysates and bile of primary sclerosing cholangitis patients. Lysates of cell lines MDA-MB-231 and PC-3, and astrocytes contained trypsinogen-4, while the conditioned media from these cells did not, suggesting that trypsinogen-4, lacking a classical signal sequence, is not secreted from the cells. Interestingly, 5.7% of the 212 bile samples analyzed contained measurable (>2.4 mu g/l) trypsinogen-4. In conclusion, we have established a specific assay for trypsinogen-4 and demonstrated that trypsinogen-4 can be found in biological samples. However, the clinical utility of the assay remains to be established.Peer reviewe

Biliary hCGβ Is a Potential Novel Marker for Prediction of Biliary Neoplasia in Primary Sclerosing Cholangitis Patients

Primary sclerosing cholangitis (PSC) is a chronic inflammatory disease, which is associated with an increased risk of cholangiocarcinoma (CCA). Novel markers, to complement or replace CA19-9, are urgently needed for the screening of PSC-associated biliary neoplasia. Previous studies have suggested that serum trypsinogen-2 and human chorionic gonadotropin β-subunit (hCGβ) may serve as such markers. Using highly specific in-house immunoassays, we studied trypsin(ogen)-2 and -3, SPINK1 and hCGβ in bile samples of 214 patients, referred for endoscopic retrograde cholangiography. We found that biliary trypsinogen-2 was decreased (p = 0.027) and hCGβ was elevated (p < 0.001) in PSC patients who were diagnosed 1.6 years (median, range 0.1–8.8 years) later with CCA or in whom biliary dysplasia was observed at least twice in brush cytology (n = 11) as compared to PSC patients without CCA or repeated dysplasia (n = 171). The other studied markers did not show significant differences between these groups. Our results warrant further evaluation of hCGβ as a predictive marker for PSC-associated biliary neoplasia

Biliary hCGβ Is a Potential Novel Marker for Prediction of Biliary Neoplasia in Primary Sclerosing Cholangitis Patients

Primary sclerosing cholangitis (PSC) is a chronic inflammatory disease, which is associated with an increased risk of cholangiocarcinoma (CCA). Novel markers, to complement or replace CA19-9, are urgently needed for the screening of PSC-associated biliary neoplasia. Previous studies have suggested that serum trypsinogen-2 and human chorionic gonadotropin β-subunit (hCGβ) may serve as such markers. Using highly specific in-house immunoassays, we studied trypsin(ogen)-2 and -3, SPINK1 and hCGβ in bile samples of 214 patients, referred for endoscopic retrograde cholangiography. We found that biliary trypsinogen-2 was decreased (p = 0.027) and hCGβ was elevated (p < 0.001) in PSC patients who were diagnosed 1.6 years (median, range 0.1–8.8 years) later with CCA or in whom biliary dysplasia was observed at least twice in brush cytology (n = 11) as compared to PSC patients without CCA or repeated dysplasia (n = 171). The other studied markers did not show significant differences between these groups. Our results warrant further evaluation of hCGβ as a predictive marker for PSC-associated biliary neoplasia

Dramatic increase in serum trypsinogens, SPINK1 and hCG beta in aortic surgery patients after hypothermic circulatory arrest

The concentrations of several diagnostic markers have been found to increase dramatically in critically ill patients with a severe disturbance of normal physiological homeostasis, without indication of the diseases they are normally associated with. To prevent false diagnoses and inappropriate treatments of critically ill patients, it is important that the markers aiding the selection of second-line treatments are evaluated in such patients and not only in the healthy population and patients with diseases the markers are associated with. The levels of trypsinogen isoenzymes, the trypsin inhibitor serine peptidase inhibitor Kazal type 1 (SPINK1), hCG and hCG beta, which are used as pancreatitis and cancer markers, were analyzed by immunoassays from serum samples of 17 adult patients who have undergone surgery of the ascending aorta during hypothermic circulatory arrest (HCA) with optional selective cerebral perfusion. Highly elevated levels of trypsinogen-1, -2 and -3, SPINK1 and hCG beta were observed in patients after HCA. This was accompanied by increased concentrations of S100 beta and NSE. In conclusion, this study highlights the importance of critically evaluating the markers used for aiding selection of second line of treatments in critically ill patients.Peer reviewe

UriSed 3 PRO automated microscope in screening bacteriuria at region-wide laboratory organization

Background and aims: We assessed the possibility to rule out negative urine cultures by counting with UriSed 3 PRO (77 Elektmnika, Hungary) at Helsinki and Uusimaa Hospital District. Materials and methods: Bacteria counting of the UriSed 3 PRO automated microscope was verified with reference phase contrast microscopy against growth in culture. After acceptance into routine, results of bacteria and leukocyte counting from 56 426 specimens with eight UriSed 3 PRO instruments were compared against results from parallel samples cultured on chromogenic agar. Laboratory data including preanalytical details were accessed through the regional database of the Helsinki and Uusimaa Hospital District. Results: A combined sensitivity of 87-92% and a negative predictive value of 90-96% with a specificity of 54-50% was reached, depending on criteria. Preanalytical data (incubation time in bladder) combined with the way of urine collection would improve these figures if reliable. Conclusions: Complex patient populations, regional logistics and data interfases, and economics related to increased costs of additional particle counts against costs of screening cultures of all samples, did not support adaptation of a screening process of urine cultures. This conclusion was made locally, and may not be valid elsewhere.Peer reviewe

Istukkagonadotropiinin muodot kivessyöpäpotilaiden seerumissa

Testicular cancer is the most common malignant disease in young men. In order to avoid long-term toxicity of adjuvant therapy, treatment of testicular cancer is often limited to surgery, which leads to higher relapse rates. Thus, there is a need for sensitive and specific markers that enable early detection of relapse, and ideally, identify high risk patients needing adjuvant therapy. Human chorionic gonadotropin (hCG) is an extremely sensitive marker for testicular cancer. However, hCG is a heterogeneous protein with several different isoforms, of which the free β-subunit (hCGβ) has prognostic value in many nontrophoblastic cancers while hyperglycosylated form (hCG-h) has been suggested to be the very key to malignant transformation of testicular cancer. Our aim was to study the clinical and prognostic utility of hCG, hCGβ and hCG-h as serum markers for testicular germ cell tumors. We first confirmed the validity of our archival samples by re-determining hCG after storage at -20 °C in 152 serum and 74 urine samples. We developed an immunofluorometric assay for hCG-h, since no commercial ones are available. We determined hCG, hCGβ in 3802 and hCG-h in 176 serum samples from testicular cancer patients and analyzed the association between serum concentrations and known prognostic factors, progression free survival time and disease course. We found that serum hCG is stable for years at -20 °C, but in most urine samples hCG immunoreactivity is lost during storage at this temperature. Urea probably plays a role in the degradation of hCG, but other mechanisms are likely to participate in the process. Complement causes interference in the determination of serum hCG-h when the monoclonal antibody B152 is used in the assay. The interference was eliminated by using EDTA plasma rather than serum, or by inactivating complement in serum with EDTA before the assay. hCGβ is a sensitive marker for all types of testicular cancer and in seminomas it is superior to hCG. Separate determination of hCGβ provides clinically valuable information, since approximately one third of marker-positive seminomas and of relapses would have been missed by an assay measuring hCG and hCGβ together. Most of the hCG in testicular cancer patients was shown to be hyperglycosylated. Thus assays used for diagnosis and monitoring of this disease should recognize hCG and hCG-h equally. However, separate measurement of hCG-h does not seem to provide additional information as compared to assays of hCG and hCGβ. We also describe a case with increasing hCG levels due to hypogonadism causing suspicion of a relapse. Treatment of testicular cancer can be initiated on the basis of marker elevation alone, and therefore it is important to understand the behaviour of tumor markers under various physiological conditions.Kivessyöpä on nuorten miesten yleisin pahanlaatuinen kasvain. Alkuvaiheen kivessyövän hoito voidaan rajoittaa kasvaimen kirurgiseen poistoon, jolloin vältetään lisähoidon mahdollisesti aiheuttamat sivuvaikutukset, mutta taudin uusiutumisriski kasvaa. Tämän vuoksi kivessyövän diagnostiikkaan ja seurantaan kaivataan herkkiä merkkiaineita, jotka mahdollistaisivat taudin uusiutumisen toteamisen varhaisessa vaiheessa ja erottelisivat lisähoidoista hyötyvät potilaat. Istukkagonadotropiini (hCG) on herkkä kivessyövän merkkiaine, jota esiintyy useita eri muotoja. Näistä hCG:n vapaalla β-alayksiköllä (hCGβ) on ennusteellista merkitystä monissa syövissä ja poikkeavasti sokeroituneen, hyperglykosyloituneen muodon (hCG-h) on ehdotettu olevan avainasemassa kivessyövän leviämisessä. Väitöstyön tavoitteena oli tutkia seerumin hCG:n, hCGβ:n ja hCG-h:n käyttöarvoa kivessyövän merkkiaineina. Tutkimme lisäksi hCG:n säilyvyyttä varmistaaksemme pakastettujen näytteiden käyttökelpoisuuden ja kehitimme määritysmenetelmän hCG-h:lle, koska kaupallisia menetelmiä ei ole saatavilla. Osoitimme, että seeruminäytteissä hCG säilyy vuosia -20 °C, mutta useimmissa virtsanäytteissä hCG häviää vastaavissa olosuhteissa. Löydöksellä on merkitystä erityisesti tutkimuksellisissa asetelmissa ja doping-analytiikassa, joissa hCG usein määritetään pakastetuista virtsanäytteistä. Komplementtijärjestelmä häiritsee seerumin hCG-h:n määritystä, jos määritysmenetelmä perustuu monoklonaalisen B152 vasta-aineeseen. Komplementin häiritsevää vaikutusta voidaan poistaa EDTA:n avulla. Seerumin hCGβ on herkkä merkkiaine kaikissa kivessyöpätyypeissä ja seminoomissa se on hCG:a parempi merkkiaine. hCGβ:n erillinen määritys on kivessyövän hoidossa hyödyllinen, sillä noin kolmannes merkkiaine-positiivisista seminoomista ja kivessyöpien uusiutumisista olisi jäänyt havaitsematta yleisesti käytetyillä hCG:n määritysmenetelmillä, jotka mittaavat samanaikaisesti hCG:n ja hCGβ:n yhteispitoisuutta. Valtaosa kivessyöpäpotilaiden seerumin hCG:sta on hyperglykosyloitunutta. Tämän vuoksi kivessyövän hoidossa käytettävien hCG:n määritysmenetelmien tulisi tunnistaa hCG:a ja hCG-h:a yhtäläisesti. hCG-h:n erillinen määritys ei kuitenkaan vaikuta tuovan olennaista lisäinformaatiota kivessyövässä. Kuvasimme tapauksen, jossa seerumin nouseva hCG-pitoisuus herätti epäilyn taudin uusiutumisesta, mutta osoittautui kivesten vajaatoiminnan aiheuttamaksi aivolisäkeperäiseksi hCG:n eritykseksi. Kivessyövän hoito voidaan aloittaa pelkän merkkiainenousun perusteella, joten turhan hoidon välttämiseksi on tärkeä ymmärtää merkkiaineiden käyttäytymistä eri tilanteissa

Näkökulmia neurologiseen fysioterapiaan : mahdollisuutena Vasa Concept

Opinnäytetyön tarkoituksena on lisätä tietämystä Vasa Conceptista neurologisen fysioterapian muotona. Tavoitteena oli kuvailla konseptin mukaisia harjoitteita näyttöön perustuvan neurologisen fysioterapian mukaan, sekä selvittää yhden konseptia harjoittavan henkilön kokemuksia kyseisestä harjoitusmuodosta. Tämä opinnäytetyö toteutettiin kahden tutkimushenkilön tapaustutkimuksena. Opinnäytetyö perustuu induktioon, koska Vasa Conceptista ei käytettyjen tietokantojen mukaan löytynyt kontrolloituja satunnaistettuja tutkimuksia. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin videointia sekä haastattelua. Aineistoa kerättiin videoimalla molempien tutkimushenkilöiden Vasa Concept –harjoittelua, sekä toisen henkilön kokemuksia selvitettiin avoimella haastattelulla. Videoaineiston analysoinnissa käytettiin neurologisen fysioterapian lähdekirjallisuuden ja tutkimustiedon pohjalta muodostettua liikeanalyysipohjaa. Haastatteluaineisto videoitiin, jonka jälkeen se kirjoitettiin tekstimuotoon litteroinnin, redusoinnin ja klusteroinnin avulla. Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että analysoiduissa Vasa Conceptin mukaisissa harjoitteissa harjoitetaan monia tieteellisesti tutkitun neurologisen fysioterapian mukaisia liikkeen ja toiminnan perusedellytyksiä (harjoittelijan oma aktiivisuus, motorinen oppiminen, neuraalinen säätely, sydän- ja verenkiertoelimistön toiminta, lihasvoima, nivelliikkuvuus ja pehmytkudosten joustavuus, tonushäiriöihin vaikuttaminen ja toiminnallisuus). Harjoitteet pystyttiin kuvailemaan näiden neurologisen fysioterapian ydinkohtien mukaisesti. Harjoitteet olivat pääasiassa ICF- luokituksen suorituksen tason toimintoja harjoittavia, ja osallistumisen tason harjoittaminen oli harjoitteissa vähäistä. Haastattelun tuloksena harjoittelija koki edistymistä muun muassa kävelyssä, yläraajan tonushäiriön lieventymisessä ja puheessa. Tuotetun analyysin tarkoituksena on toimia Vasa Conceptin mukaisten harjoitteiden pilottitutkielmana, samalla kun uusia lähestymistapoja ja näkökulmia neurologisen fysioterapian keinoihin etsitään. Tulokset ja johtopäätökset antavat erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja tutkia Vasa Conceptin mukaista harjoittelua esimerkiksi kokemusten osalta useammalta tutkimushenkilöltä ja mahdollisesti verraten niitä keskenään. Harjoitteista voisi mitata esimerkiksi lihastason aktiivisuutta tai mahdollista siirtovaikutusta toimintakykyyn yksilön osallistumisen tasolla. Erilaisia näkökulmia jatkotutkimukseen on siis saatavilla useita.The purpose of this thesis is to add awareness about Vasa Concept as a method of neurological rehabilitation. The objective of this thesis was to describe the exercises of this concept based on scientifically proven neurological physiotherapy and also to find out about one person’s experiences concerning this form of exercise. The thesis was a case-study with two study subjects The thesis is based on induction due to the done search of used databases of randomized controlled trials about Vasa Concept, which couldn’t be found in this search. The data were gathered by videotaping and interviews. Both subjects were video recorded as they were practicing exercises of Vasa Concept. In addition, interviews were carried out for one of the two subjects about his experiences. A matrix of exercise analysis based on the source literature of neurological physiotherapy was used in analyzing the video data. The interviews were videotaped, transcribed, reduced and clustered. The results of this thesis showed that in the analyzed Vasa Concept exercises, many research- based prerequisites for the exercises in neurological physiotherapy were followed. According to the current scientifical basis of neurological physiotherapy all of the studied exercises were shown more than one of the key factors of neurological rehabilitation (persons active role as a rehabilitant, motor learning, neural regulation, cardiovascular strength, muscle strength, joint and soft tissue mobilization, affecting tonus disorders and functional training). Functional training as a part of ICF-classification was seen the least in analyzed exercises as the functionality was seen as a splitted part of floor to stand -movement. All of the studied exercises can be explained using current scientifical basis of neurological physiotherapy. The purpose of this analysis is to provide information about Vasa Concept exercises, while new approaches in neurological physiotherapy are being discovered. Further research possibilities could be to study the experiences of multiple study subjects, measure different activation levels during exercises or to study what is the transfer effect to ADL-functions. Wider views for further research are available many