Finnish Homicides and Mental Disorders : An investigation of offense and offender characteristics

Although the majority of people with mental illness are not violent, scientific studies over the last decades show that certain psychiatric disorders increase the risk of violent behavior, including homicide. This thesis examined crime scene behaviors and offender background characteristics among mentally ill Finnish homicide offenders. Previously, homicide crime scene behaviors have been investigated in relation to offender demographic characteristics, whereas this study compares the behaviors of offenders with various mental illnesses. The study design was a retrospective chart review of the forensic psychiatric statements of Finnish homicide offenders. The work consists of four substudies. The aims of the study were as follows: To describe differences in the childhood and family backgrounds as well as in the adolescent and adult adjustment of Finnish homicide offenders belonging to different diagnostic categories (schizophrenia, personality disorder, alcoholism, drug addiction or no diagnosis). Further, the study examined associations between the crime scene behaviors and mental status of these offenders. Also, the distinguishing characteristics between two groups of offenders with schizophrenia were examined: early starters, who present antisocial behavior before the onset of schizophrenia, and late starters, who first offend after the onset of mental disorder. Finally, it was investigated how the use of excessive violence is associated with clinical and circumstantial variables as well as offender background characteristics among homicide offenders with schizophrenia. The main findings of the study can be summarized as follows. First, offenders with personality disorder or drug addiction had experienced multiple difficulties in their early environments: both family and individual problems were typical. Offenders with schizophrenia were relatively well-adjusted in childhood compared to the other groups. However, in adolescence and adulthood, social isolation, withdrawal and other difficulties attributable to these offenders illness became evident. In several aspects, offenders with alcohol dependency resembled offenders with no diagnosis in that these offenders had less problematic backgrounds compared to other groups. Second, the results showed that crime scene behaviors, victim gender and the victim-offender relationship differ between the groups. In particular, offenders with a diagnosis of schizophrenia or drug addiction have some unique features in their crime scene behaviors and choice of victims. Offenders with schizophrenia were more likely to kill a blood relative, to use a sharp weapon and to injure the victim s face. Drug addiction was associated with stealing from the victim and trying to cover up the body. Third, the results suggest that the offense characteristics of early- and late-start offenders with schizophrenia differ only modestly. However, several significant differences between the groups were found in characteristics of offenders: early starters had experienced a multitude of problems in their childhood surroundings and also later in life. Fourth, violent acts where the offender did not commit the offense alone or had previous homicidal history were predictive of excessive violence among offenders with schizophrenia. Positive psychotic symptoms did not predict the use of excessive violence. Nearly one third of the cases in the sample involved multiple and severe violence, including features such as sadism, mutilation, sexual components or extreme stabbing. In sum, mentally disordered homicide offenders are heterogeneous in their offense characteristics as well as their background characteristics. Empirically based information on how the offender s mental state is associated with specific crime scene behaviors can be utilized within the police force in developing methods of prioritizing suspects in unsolved homicide cases. Also, these results emphasise the importance of early interventions for problem families and children at risk of antisocial behavior. They may also contribute to the development of effective treatment for violent offenders.Suurin osa psyykkisistä sairauksista kärsivistä ihmisistä ei käyttäydy väkivaltaisesti. Viimeisten vuosikymmenten aikana tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat tiettyjen psykiatristen sairauksien kasvattavan henkirikosten ja muun väkivaltakäyttäytymisen riskiä. Tämä tutkimus tarkasteli suomalaisten mielenterveyshäiriöstä kärsivien henkirikokseen syyllistyneiden henkilöiden rikospaikkakäyttäytymistä ja tekijöiden taustapiirteitä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on pyritty löytämään yhteyksiä erilaisten tekotapojen ja rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden demografisten taustapiirteiden välillä. Tässä tutkimuksessa haluttiin sen sijaan tutkia voidaanko eri tyyppisistä mielenterveyden häiriöistä kärsivien tekijöiden katsoa syyllistyvän tietyntyyppisiin rikoksiin. Tutkimusasetelma oli retrospektiivinen ja aineistona käytettiin suomalaisten henkirikokseen syyllistyneiden henkilöiden mielentilatutkimuslausuntoja. Työ koostui neljästä osatutkimuksesta. Tutkimuksessa pyrittiin kuvaamaan viiteen eri diagnostiseen kategoriaan (diagnoosina joko skitsofrenia, persoonallisuushäiriö, alkoholiriippuvuus, huumausaineriippuvuus tai ei diagnoosia) kuuluvien henkirikoksen tehneiden henkilöiden taustapiirteitä. Tutkittiin myös sitä, millä tavoin henkirikokseen liittyvä käyttäytyminen on yhteydessä tutkittavien psykiatriseen sairauteen. Lisäksi vertailtiin kahta skitsofreniaa sairastavista henkirikoksen tekijöistä koostuvaa ryhmää, joista toiseen kuuluvat henkilöt ovat syyllistyneet rikoksiin jo ennen psyykkistä sairastumista ja toiset vasta sairastumisensa jälkeen. Edelleen tutkittiin myös sitä, millaiset kliiniset piirteet, tilannetekijät tai tekijään liittyvät piirteet ennustavat ylenmääräisen väkivallan käyttöä henkirikoksissa, joiden tekijä sairastaa skitsofreniaa. Tulokset osoittivat, ensinnäkin, että erityisesti persoonallisuushäiriöstä tai huumausaineriippuvuudesta kärsivät henkilöt olivat kokeneet runsaasti psykososiaalisia ongelmia elämänsä eri vaiheissa. Esimerkiksi vanhempien alkoholiongelmat tai koulunkäyntiin liittyvät ongelmat olivat tyypillisiä. Skitsofreniaa sairastavien tekijöiden varhaisvaiheet näyttäytyivät muihin ryhmiin verrattuna melko ongelmattomina. Sen sijaan nuoruusiässä ja aikuisuudessa sosiaalinen eristyneisyys, vetäytyminen ja muut sairaudesta johtuvat vaikeudet olivat yleisiä. Diagnoosittomien sekä alkoholiriippuvuudesta kärsivien lapsuus- ja nuoruusvaiheet sekä aikuisiän sopeutuminen olivat edellisiä ryhmiä ongelmattomampia. Toiseksi, rikokseen liittyvä käyttäytyminen sekä tekijän ja uhrin välinen suhde erosi ryhmien välillä, erityisesti huumausaineriippuvaisten ja skitsofreniaa sairastavien osalta. Skitsofreniaa sairastavat surmasivat muita useammin verisukulaisen, käyttivät teräasetta ja vahingoittivat uhrin kasvoja. Huumausaineriippuvaiset puolestaan varastivat uhrilta muita useammin ja yrittivät piilottaa ruumiin. Kolmanneksi, ennen psyykkistä sairastumista rikollisen uransa aloittaneiden skitsofreniaa sairastavien tekijöiden taustat näyttäytyivät useilta osin ongelmallisempina kuin niiden, joilla rikollinen käyttäytymien alkoi vasta skitsofreniaan sairastumisen jälkeen. Henkirikokseen liittyvät piirteet ja käyttäytyminen erosivat toisistaan vain vähän. Neljänneksi, skitsofreniaa sairastavien tekijöiden osalta huomattavan runsaan väkivallan käyttöä henkirikoksissa ennustivat tekijän aikaisempi rikoshistoria sekä se, että henkirikos oli tehty yhdessä toisen henkilön kanssa. Psykoottiset oireet eivät olleet yhteydessä väkivallan luonteeseen. Lähes kolmannes tapauksista sisälsi ylenmääräistä väkivaltaa, esimerkiksi silpomista tai sadistisia piirteitä. Yhteenvetona voidaan todeta, että mielenterveyshäiriöiset henkirikoksen tekijät ovat heterogeeninen ryhmä niin tekoon liittyvän käyttäytymisen, kuin tekijän taustaan liittyvien piirteiden osalta. Tuloksia on mahdollista soveltaa käytännössä esimerkiksi rikostutkinnassa, jossa on hyödyksi tieto mahdollisista yhteyksistä rikospaikalla havaittavissa olevan käyttäytymisen ja rikoksentekijöiden ominaisuuksien, esimerkiksi mielenterveyshäiriöiden, välillä. Lisäksi tulokset tuovat uutta tietoa sekä henkirikokseen syyllistyneiden, että riskiryhmiin kuuluvien lasten ja nuorten hoidon ja hoitoonohjauksen suunnitteluun

Effectiveness of child protection practice models : a systematic review

Background: Attempts to improve child protection outcomes by implementing social work practice models embedded in a particular theory and practice approach, have increased internationally over the past decade. Objective: To assess the evidence of the effectiveness of child protection practice models in improving outcomes for children and families. Participants and setting: Children <18 years and their families involved in child protection services. Methods: A systematic review was conducted to synthesize evidence regarding the effectiveness of child protection practice models. Systematic searches across 10 electronic databases and grey literature were conducted to identify quasi-experimental studies minimally. Included studies were critically appraised and the findings summarized narratively. Results: Five papers, representing six studies, focusing on three practice models (Solution-Based Casework; Signs of Safety; and Reclaiming Social Work) met the inclusion criteria. All studies applied a quasi-experimental design. Overall, the quality of the evidence was rated as being poor, with studies suffering from a risk of selection bias, small sample sizes and short-term follow up. Conclusions: Despite the popularity of practice models, the evidence base for their effectiveness is still limited. The results suggest that high-quality studies are urgently needed to evaluate the impact of practice models in improving the outcomes of child-protection-involved families. The findings also illustrate the difficulties of conducting high-quality outcome evaluations in children's social care, and these challenges and future directions for research, are discussed.Peer reviewe

Lapseen kohdistuva lähisuhdeväkivalta – keskiössä lasten traumaperäisten oireiden ehkäisy ja hoito

Lapseen kohdistuva väkivalta on yhteiskunnassamme edelleen ongelma, vaikka esiintyvyys on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Väkivallan ehkäisyllä ja sen seurausten hyvällä hoidolla on kansanterveydellistä merkitystä. Yleisimmin väkivaltakokemuksiin kytkeytyvä diagnoosi on traumaperäinen stressihäiriö, jonka hoitoon kehitetyistä menetelmistä on vakuuttavaa tutkimusnäyttöä. Interventioita tulisi kehittää enemmän lapsen yksilöllisiä vahvuuksia ja riskitekijöitä huomioiviksi. Menetelmien vaikuttavista komponenteista tulisi saada enemmän tietoa. Traumafokusoituneet menetelmät tulee implementoida harkiten ja huolella, kuten muutkin ­psykososiaaliset menetelmät ja hoitomuodot

Parental Warmth and Hostility and the Development of Psychopathic Behaviors : A Longitudinal Study of Young Offenders

Parental behaviors may shape levels of psychopathic traits and antisocial outcomes among youth. To better evaluate the potential causality of these associations, we used eight follow-ups from the Pathways to Desistance study of 1354 offending adolescents (14.3% female; 40.1% black) and examined whether within-individual variation in parenting over time was associated with within-individual variation in psychopathic traits and offending. Multilevel regression models were adjusted for age, gender, ethnicity, contact with parental figure, and self-reported offending. Adolescent self-reported parental warmth was associated with lower psychopathic traits, and parental hostility with higher psychopathic traits. The results indicated that the more supportive and nurturing the parent, the lower the levels of psychopathic traits, whereas the more hostile the parent, the higher the levels, respectively. In addition, self-reported offending was predicted by higher parental hostility and lower maternal warmth. In time-lagged analysis, psychopathic traits did not predict parental behaviors. In young offenders parental warmth may protect against development of psychopathic traits in adolescence, whereas parental hostility may strengthen these traits. We conclude, that parenting quality matters in adolescence. Warm parenting style at this developmental period associates with lower psychopathic features among young offenders possibly lowering the risk of further criminal activity.Peer reviewe

Eyberg Child Behavior Inventory (ECBI) : Normative data, psychometric properties, and associations with socioeconomic status in Finnish children

Assessment of behavioral disorders is one of the most commonly encountered tasks in child psychiatry. The Eyberg Child Behavior Inventory (ECBI) is a widespread measurement tool used for assessing conduct problems, though the psychometric properties of the tool have varied in different samples. In this study, the ECBI was evaluated in a Finnish population based sample of children aged 4 to 12 years (n = 1,715). Factor structure and internal consistency of the ECBI and associates of behavioral problems in Finnish children were evaluated. The results showed that a unidimensional one‐factor solution for the ECBI intensity scale was the best fit for the data. The ECBI mean scores were considerably higher in our sample compared to other Nordic countries. Boys scored higher than girls on both ECBI scales, and the mean scores decreased with child's age. Socioeconomic status (SES) was weakly connected to the ECBI scores. Our results highlight the need for country specific reference norms in order to improve the clinical utility of evidence‐based measures for assessing conduct problems.Peer reviewe

Lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköiden toiminta ja toiminnan periaatteet Suomessa

Viidellä hyvinvointialueella ylläpidetään yliopistosairaalaa. Näissä yliopistosairaaloissa toimivan lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian ja -psykologian (OiPsy) yksikön historia alkaa 2000-luvun alusta. Yksiköiden toimintaa ovat alusta saakka vahvasti inspiroineet 1990-luvulla Islannista alkunsa saaneiden Barnahusyksiköiden toiminnan periaatteet: lapsiystävälliset palvelut ja huomattavan tiivis monialainen yhteistyö poliisin, syyttäjän, lastensuojelun ja terveydenhuollon toimijoiden välillä. Suomi on sitoutunut eurooppalaisiin Barnahus-laatustandardeihin. Barnahus-hankkeessa tehostetaan lapsiin kohdistuvien väkivaltaepäilyjen selvitysprosesseja sekä väkivaltaa kokeneiden lasten tukea ja hoitoa. Lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja väkivaltaepäilyjä kohdataan monissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. OiPsy-yksiköissä työ on kuitenkin väkivaltaerityistä: kaikki tehtävä työ kytkeytyy tavalla tai toisella lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. OiPsy-yksiköiden moniammatillinen henkilöstö on koulutettu erityisesti väkivaltailmiön ymmärtämiseen ja -epäilyjen selvittämiseen. Tämän julkaisun tarkoitus on tukea valtakunnallisesti riittävän yhdenmukaisia ja laadukkaita palveluita näissä yksiköissä ja niihin kytkeytyvissä toiminnoissa

Lapsiin kohdistuvien väkivaltarikosten tutkintaa nopeutettava

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten käsittely kestää keskimäärin lähes kaksi vuotta. Tämä on selvästi pidempään kuin aikuisten kohdalla. Rikosepäilyjen tutkinnan viiveet vaikeuttavat sekä hidastavat lapsen ja perheen toipumista. Eurooppalaisten Barnahus-standardien mukaan lapsiystävällisten rikosoikeudellisten menettelyjen perusperiaatteena tulee olla tarpeettomien viivästysten välttäminen lapsiin kohdistuvien rikosepäilyjen selvittelyssä. Koska kyseessä on monitahoinen pulma, ongelma ei ole yhden ammattikunnan tai hallinnonalan ratkaistavissa. Tässä julkaisussa tuodaan esiin keinoja parantaa eri viranomaisten yhteistyötä ja kehittää ammattilaisten osaamista lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnassa. Tavoitteena on taata lapselle ja perheelle apu ja tarvittavat tukitoimet viiveettä koko rikos- ja oikeusprosessin ajan

Interpersonal Relationships as Protective and Risk Factors for Psychopathy : A Follow-up Study in Adolescent Offenders

Friendships and romantic relationships may function as protective and risk factors for psychopathic traits. To better understand potential causal associations, we investigated whether within-individual changes in relationship characteristics were related to changes in psychopathic traits over time. Data were derived from ten repeated measurements of the Pathways to Desistance longitudinal study of 1354 offending adolescents (14.3% female; 40.1% Black). Analyses were adjusted for age, gender, ethnicity, self-reported offending and living facilities. Relationships of high quality were associated with lower psychopathic traits, whereas antisocial behavior and antisocial influence in relationships were related to higher psychopathic traits. Within-individual analysis indicated that time-invariant individual characteristics did not confound these associations. The findings suggest that the quality and antisocial activities of interpersonal relationships can affect positively or negatively on the levels of psychopathy.Peer reviewe