Effect of soil properties on soil respiration in cultivated soils with varying organic matter content

The relationship between carbon dioxide (CO2) production in soil respiration and soil carbon (C) content was studied using soil samples from agricultural field parcels where the C content changed along a transect within the field. Incubation of soil samples from 30 sampling points within five fields showed increasing CO2 production with rising soil C content within the range 3–49 %. The amount of CO2 formed in relation to the C content (specific respiration) decreased as the soil C content increased. Thus, diminishing C content of the peat as time passes after drainage does not necessarily lead to proportionally lower emissions and, indeed, our results suggest that the vulnerability of the organic matter to decomposition increases with time since drainage. When divided into classes of mineral soils (0–12 % C), mull soils (12–23 % C) and peat soils (> 23 % C) according to the Finnish national classification, only the mineral and peat soils differed from each other with respect to respiration rate. These results support including mull soils with peat soils when estimating the emissions from organic soils for greenhouse gas inventories. It is also evident that CO2 emissions from some soils classified as mineral soils can be comparable to emissions from organic soils

Minor effects of no-till treatment on GHG emissions of boreal cultivated peat soil

The greenhouse gas (GHG) emissions of spring cereal monoculture under long-term conventional tillage (CT) and no-till (NT) treatment established in 2018 were measured in a peatland in Southwestern Finland during the period 2018–2021. Nitrous oxide (N2O), carbon dioxide (CO2) and methane (CH4) fluxes were measured with chambers approximately every two weeks throughout the period under study. Net ecosystem exchange was measured during the growing seasons, and hourly ecosystem respiration (ER) and gross photosynthesis (GP) were modelled with empirical models. Across the whole period, annual emissions were 6.8 ± 1.2 and 5.7 ± 1.2 Mg CO2–C ha −1 yr−1 (net ecosystem carbon balance), 8.8 ± 2.0 and 7.1 ± 2.0 kg N2O–N ha−1 yr−1, and − 0.43 ± 0.31 and − 0.40 ± 0.31 kg CH4-C ha−1 yr−1 for CT and NT, respectively. The global warming potential was lower in NT (p = 0.045), and it ranged from 26 to 34 Mg CO2 eq. ha−1 yr−1 in CT and from 19 to 31 Mg CO2 eq. ha−1 yr−1 in NT. The management effect on the rates of single GHGs was not consistent over the years. Higher GP was found in CT in 2019 and in NT in 2020. Differences in ER between treatments occurred mostly outside the growing season, especially after ploughing, but the annual rates did not differ statistically. NT reduced the N2O emissions by 31% compared to CT in 2020 (p = 0.044) while there were no differences between the treatments in other years. The results indicate that NT may have potential to reduce slightly CO2 and N2O emissions from cultivated peat soil, but the results originate from the first three years after a management change from CT to NT, and there is still a lack of long-term results on NT on cultivated peat soils

Kosteikkoviljelyllä ilmaston kannalta kestävä ratkaisu kasvualustatuotantoon

Ilmaston kannalta kestävää kasvualustatuotantoa selvitettiin tutkimalla 1) ruokohelven kosteikkoviljelyn kasvihuonekaasupäästöjä, 2) ruokohelven biomassan satomäärää ja korjuumenetelmiä, 3) ruokohelvestä ja järviruo´osta valmistetun kasvualustan toimivuutta kasvihuonetuotannossa ja 4) luomuruokohelven kosteikkoviljelyn sekä ruokohelpi-järviruokokasvualustan käytön vaikutuksia yrittäjien talouteen. Kosteikkoviljely tarkoittaa märissä olosuhteissa menestyvien kasvien viljelyä turvepellolla, jossa pohjaveden pinta on nostettu lähelle maan pintaa turpeen hajoamisen hidastamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Kokonaistarkastelun tavoitteena oli selvittää kosteikkoviljelyn päästövähennyspotentiaalia, kehittää biomassan korjuuketjua, tehdä kosteikkoviljelyä ja turpeettoman kasvualustan käyttöä tunnetuksi, määrittää luomuruokohelven kosteikkoviljelyn katetuotto ja kosteikkoviljelyn tuloksena syntyvien kasvihuonekaasupäästövähennysten kustannukset. Ruokohelven kosteikkoviljelyä, sadonkorjuuta, kasvualustamateriaalin aumausta ja kasvihuonekaasupäästöjä tutkittiin yksityisen viljelijän turvepellolla Siikajoella. Ruokohelpi-järviruokokasvualustan toimivuutta kasvihuonekurkun tuotannossa tutkittiin Luken Piikkiön tutkimuskasvihuoneessa. Lisäksi laadittiin sopimusmalli ruokohelven sopimustuotannosta kasvualustatuotantoon ja kartoitettiin kasvihuone- ja puutarhayrittäjien kokemuksia ruokokasvualustan käytöstä. Tulokset ruokohelven kosteikkoviljelystä viiden ensimmäisen vuoden aikana osoittivat, että kosteikkoviljellyn ruokohelven sato jäi 19–39 % pienemmäksi kuin peltosaralla, jolla vedenpintaa ei ollut nostettu. Pellon kantavuus havaittiin erinomaiseksi, eikä niitosta, paalauksesta ja paalien keruusta jäänyt jälkiä, vaikka käytettiin tavanomaisia koneita. Pohjavesi ei ympärivuotisesti pysynyt tavoitellussa tasossa (n. 15 cm pellon pinnan alapuolella), mutta osittainenkin pohjavesitason nosto näytti selvästi vähentävän hiilidioksidin vapautumista turpeen hajotuksesta kasvukaudella. Kuitenkaan vuotuiset metaanipäästöt eivät kasvaneet märemmän pellon alueella kuivempaan vertailualueeseen verrattuna. Ilokaasun eli dityppioksidin vuosipäästöt olivat erittäin vähäisiä molemmilla alueilla. Vettämisen onnistuminen vaatii valuma-aluetason suunnittelua, jotta alueelle saadaan ohjattua riittävästi vettä ympärivuotisesti. Yrittäjien haastatteluiden perusteella laadittiin sopimusmalli ruokohelven sopimustuotannosta. Mallisopimuksessa huomioidaan muun muassa tuottajan ja tuotteen valmistajan työnjako, vastuut, hinnat sekä työtavat, myös patoaminen ja mahdollinen aumaaminen. Tämä auttaa sopimuksen tekoa ja voi sitä myötä rohkaista viljelijöitä ryhtymään sopimusviljelijöiksi. Sopimusmalli, jolla kasvualustatuotantoa tehdään maatiloilla ympäri Suomea, ratkaisee raaka-aineen kaukokuljetukseen liittyviä ongelmia ja edistää paikallisten tuotantokeskittymien kehittymistä. Märemmät olosuhteet kasvukauden aikana pienensivät luomuruokohelvestä saatavia kasvinviljelytuottoja. Sen sijaan osittainen pohjavesitason nostaminen kasvukauden aikana ei käytännössä lisännyt viljelykustannuksia, mutta avo-ojien padotus aiheutti investoinnin poisto- ja korkokustannuksia ja pohjavedenpinnan tarkkailu ja säädön hoitaminen työkustannuksia, jotka heikentävät kosteikkoviljelyn kannattavuutta. Kosteikkoviljelyn yleistyminen vaatii taloudellisia kannustimia kasvihuonekaasupäästövähennysten tuottamiseen, jotta viljelijän taloudellinen asema ei heikkenisi kosteikkoviljelyyn siirryttäessä. Nykyisin kosteikkoviljelyä ei tueta käytännössä lainkaan, mutta kosteikkoviljelmille voitaisiin mahdollisesti maksaa ympäristökorvausta kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä. Toinen vaihtoehtoinen tukimuoto olisi tukea avo-ojien padotusinvestointeja investointituella. Kosteikkoviljelyn avulla saavutettavat päästövähennyskustannukset ovat edullisia, mikäli niitä verrataan hiilidioksidin päästöoikeuden nykyiseen hintaan ETS-päästökauppajärjestelmässä. Ruokohelpi-järviruokokasvualusta osoittautui lupaavaksi kasvualustaksi kurkulle, mutta sen korkea vedenpidätyskyky ja alhainen ilmatila vaikeuttivat kastelua. Kymmenen viikon kokeessamme ruokohelpi- ja järviruokoalustan kokonaissato sadonkorjuuajalta oli 17 % pienempi ja ensimmäisen luokan sato oli 19 % pienempi kuin turvealustalla. Satoerot olivat tilastollisesti merkitseviä. Haastateltujen kasvihuoneyrittäjien mukaan ammattikäytössä ruokohelpi-järviruokoalustaa sekoitetaan eri materiaaleihin, kuten multaan, turpeeseen tai biohiileen ja sen lannoitusta ja kasteluohjelmaa on muokattava parhaan mahdollisen tuoton saamiseksi kullekin viljelykasville. Ilmastoystävälliset kasvualustat eivät pysty kilpailemaan hinnalla olemassa olevien – pääasiassa turvepohjaisten – kasvualustojen kanssa. Hintaa suurempi merkitys kysynnän muutoksessa on kasvualustojen saatavuudella. Ilmastoystävällisten kasvualustojen tulee olla helposti saatavia, tasalaatuisia ja ennen kaikkea sadontuottokyvyltään sellaisia, että ne pystyvät kilpailemaan olemassa olevien kasvualustavaihtoehtojen kanssa

Soil carbon plays a role in the climate impact of diet and its mitigation: the Finnish case

IntroductionDiet has a significant impact on the consumer’s climate impact, and a radical global change in the food system is necessary. However, the change needs to be interpreted and adapted to local conditions.MethodsTo support national climate policy, we evaluated current Finnish diet and its four alternatives: “current diet”; “meat to half diet”; “meat to a third diet”; “a diet rich in fish and milk”; and “a vegan diet”. We created the FoodMin model to simultaneously address both climate impacts and nutrient uptake and to combine carbon dioxide (CO2) emissions from soil organic matter (SOM) degradation with dietary climate impact assessments. As a well-established assessment method remains lacking, product group-specific estimates for the CO2 emissions of SOM origin were produced in two different ways, based on long-term observational data or by modelling with the Yasso07. We also examined, using three scenarios, how much the achievement of soil carbon (C) balance in Finnish production could affect the climate impact of the diet.Results and DiscussionThe climate impact of the current diet was 6.0 kg CO2 per person per day, and for alternative diets, the change compared with the current diet was −14%, −20%, −31%, and −39% respectively, for “meat to half” (5.2 kg CO2 eq. per person per day), “meat to third” (4.8), “a diet rich in fish and milk” (4.2), and “the vegan diet” (3.7). SOM-derived CO2 emissions from domestic fields accounted for 18% of the climate impact of the current diet and up to 23% of alternative diets. In terms of the soil C-balance scenarios, all actions together could mean a 3–13% reduction in the climate impact of the diet: the more products of animal origin, the more reduction opportunities in the diet. With the change in diet, these measures could reduce the climate impact of diets by 13–41%. The nutritional value of a “diet rich in fish and milk” was the best. The study revealed that SOM-induced CO2 emissions and SOM-related activities play a very important role in the climate impact of the diet and its mitigation; they cannot be ignored in dietary assessments in addition to direct product choices

Turvepeltojen kosteikko- ohjelma : Ehdotus kosteikkoviljelyyn varatun rahoituksen käytöstä vuosina 2023–2025

Turvepelloilla toteutettaviin kosteikkojen ja kosteikkoviljelyn kehittämis-, kokeilu- ja investointihankkeisiin ja viestintään sekä näihin liittyviin avustuksiin on valtion talousarviossa osoitettu 30 miljoonan euron määräraha vuosille 2023–2025. Rahoituksella pilotoidaan toimintaa, joka muuttaa erityisesti heikkotuottoisten paksuturpeisten turvepeltojen maankäyttöä sellaiseksi, jossa tehokasta ojitusta ei tarvita. Luonnonvarakeskus on tehnyt maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä ehdotuksen rahoituksen käytöstä. Ehdotuksesta käytetään tässä raportissa nimeä ”Maatalouden kosteikko-ohjelma”. Työssä tarkasteltiin paikkatietoaineistojen avulla erityisesti ruuantuotannon ulkopuolella olevaa turvepeltoalaa, joka hydrologiansa puolesta sopii vettämiseen. Pinta-alaa vettämistoimille on löydettävissä huoltovarmuutta heikentämättä joka puolelta Manner-Suomea. Koska peltomaan arvo vaihtelee alueittain, tarjouskilpailu arvioitiin kustannustehokkaaksi menetelmäksi rahoituksen käytössä. Työryhmä ehdottaa, että rahoituksesta käytetään 10–20 miljoonaa euroa vuonna 2023 pilotoimalla tarjouskilpailua vähintään yhden ELY-keskuksen alueella, ja jäljelle jäävä rahoitus vuosina 2024–2025 järjestämällä valtakunnan laajuinen tarjouskilpailu. Tukiehdoista on pyrittävä tekemään mahdollisimman yksinkertaiset ja selkeät. Maanomistajan tulee sitoutua tarjouksen tehdessään siihen, että pohjaveden pinta hänen omistamallaan turvepeltolohkolla nostetaan ja pidetään 0–20 cm maanpinnan alapuolisella tasolla koko sopimuskauden ajan. Sopimuksia tehdään ensisijaisesti alueilla, joilla tämä on vesitalouden kannalta helpointa. Päästövähennyksen pysyvyyden varmistamiseksi sopimuskauden tulisi olla 10–20 vuotta. Työryhmä ehdottaa, että tarjouskilpailuissa valituille alueille teetetään vettämissuunnitelmat ulkopuolisella toimijalla kosteikko-ohjelman varoin ennen sopimuksen solmimista, ja sopimusta ei solmita, jos naapurille aiheutuisi ilmeistä haittaa. Vetettävällä alueella voidaan sallia kosteikkokasvien tuotanto, koska kosteikkoviljelykin vähentää vetetyn alueen kasvihuonekaasupäästöjä. Käytössä olevalla rahoituksella pystytään nostamaan pohjaveden pintaa noin 6000 turvepeltohehtaarilla vuosina 2023–2025. Tästä seuraavat päästövähennykset olisivat 0,1–0,2 Mt CO2-ekv

Askeleita kohti ilmastoviisaampia turvepeltojen viljelykäytäntöjä : Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (OMAIHKA) -hankkeen loppuraportti (2. painos)

Eloperäisiä eli orgaanisia maita on Suomen viljelyalasta noin 10 %. Niiden osuus maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä on 50–60 %, kun huomioidaan viljeltyjen orgaanisten maiden päästöt sekä maatalous- että maankäyttösektoreilla. Tietoa viljelyteknisistä keinoista alkutuotannon päästöjen hillitsemiseksi orgaanisilta mailta on vähän. Suomen ilmastopolitiikka, EU:n maataloustukipolitiikka sekä Suomen alkutuotannon kilpailukyvyn säilyttäminen kaipaavat lisätietoa kestävän ruoantuotannon kehittämiseksi ja maatalouden ympäristövaikutusten tarkentamiseksi. Yli puolet (60 %) Suomen maataloustuotannon arvosta tulee maidon ja naudanlihan tuotannosta, joten nautasektorin kilpailukyvyn säilyttäminen ja parantaminen sekä negatiivisten ympäristövaikutusten minimointi ovat alalle tärkeitä tavoitteita. Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (OMAIHKA) -hankkeen keskeisimmät tavoitteet olivat 1) kehittää ja jalkauttaa viljelyteknisiä ratkaisuja orgaanisten peltomaiden päästöjen hillitsemiseksi ja vähentämiseksi nautakarjatiloilla, 2) kehittää päästölaskentaa 3) tuottaa taustatietoa ja kehittää ratkaisuja käytännön toimien avulla Suomen kansalliseen ilmastopolitiikkaan ja 4) luoda LCA-mallinnuksesta luotettavampi laskentatyökalu tuomalla pellon hiilitase osaksi laskentamenetelmää. Näitä tavoitteita lähdettiin toteuttamaan neljän työpaketin avulla. Hankkeessa tarkasteltiin eri maaperätietokantojen käytettävyyttä turvemaiden tunnistamiseksi. Hankkeessa todennettiin nurmikierrossa olevien turvemaiden kasvihuonekaasupäästöjä ja testattiin eri viljelykiertojen vaikutusta viljeltyjen turvemaiden nurmikierron päästöihin. Lisäksi hankkeessa kokeiltiin kartografisia ja maankäytön päästöihin liittyviä laskentamenetelmiä tilatasolla päästövähennystoimenpiteiden kohdentamiseksi. Mittauksista saatavilla tuloksilla pyrittiin tarkentamaan turvemaiden päästöjä elinkaarilaskennassa. Hankkeen tulokset osoittavat, että kokonaisten pitkäkestoisten nurmikiertojen päästöistä tiedetään vielä varsin vähän. Erityisesti tietoa tarvitaan kokonaisten nurmikiertojen eri vaiheista aina nurmen perustamisesta seuraavaan uusintaan saakka. Kahden vuoden tutkimusten perusteella oli lopulta mahdotonta sanoa, voisiko viljelyteknisin keinoin saavuttaa päästövähennyksiä turvemailla tai parantaa niiden perusteella maidon ja lihan elinkaarimallia. Saadut tulokset tukivat nykyisten päästökerrointen käyttöä turvemaiden dityppioksidi- ja metaanipäästöjen osalta. Hankkeessa saatujen rohkaisevien kokemusten perusteella aktiiviviljelijöitä tulisi nykyistä enemmän osallistaa käytännön viljelykokemusten jakamiseen tiedeyhteisössä. Tarvetta olisi esimerkiksi turvepeltojen viljelykokemusten ja tutkimustiedon vuoropuhelulle

Askeleita kohti ilmastoviisaampia turvepeltojen viljelykäytäntöjä : Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (OMAIHKA) -hankkeen loppuraportti

Eloperäisiä eli orgaanisia maita on Suomen viljelyalasta noin 10 %. Niiden osuus maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä on 50–60 %, kun huomioidaan viljeltyjen orgaanisten maiden päästöt sekä maatalous- että maankäyttösektoreilla. Tietoa viljelyteknisistä keinoista alkutuotannon päästöjen hillitsemiseksi orgaanisilta mailta on vähän. Suomen ilmastopolitiikka, EU:n maataloustukipolitiikka sekä Suomen alkutuotannon kilpailukyvyn säilyttäminen kaipaavat lisätietoa kestävän ruoantuotannon kehittämiseksi ja maatalouden ympäristövaikutusten tarkentamiseksi. Yli puolet (60 %) Suomen maataloustuotannon arvosta tulee maidon ja naudanlihan tuotannosta, joten nautasektorin kilpailukyvyn säilyttäminen ja parantaminen sekä negatiivisten ympäristövaikutusten minimointi ovat alalle tärkeitä tavoitteita. Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (OMAIHKA) -hankkeen keskeisimmät tavoitteet olivat 1) kehittää ja jalkauttaa viljelyteknisiä ratkaisuja orgaanisten peltomaiden päästöjen hillitsemiseksi ja vähentämiseksi nautakarjatiloilla, 2) kehittää päästölaskentaa 3) tuottaa taustatietoa ja kehittää ratkaisuja käytännön toimien avulla Suomen kansalliseen ilmastopolitiikkaan ja 4) luoda LCA-mallinnuksesta luotettavampi laskentatyökalu tuomalla pellon hiilitase osaksi laskentamenetelmää. Näitä tavoitteita lähdettiin toteuttamaan neljän työpaketin avulla. Hankkeessa tarkasteltiin eri maaperätietokantojen käytettävyyttä turvemaiden tunnistamiseksi. Hankkeessa todennettiin nurmikierrossa olevien turvemaiden kasvihuonekaasupäästöjä ja testattiin eri viljelykiertojen vaikutusta viljeltyjen turvemaiden nurmikierron päästöihin. Lisäksi hankkeessa kokeiltiin kartografisia ja maankäytön päästöihin liittyviä laskentamenetelmiä tilatasolla päästövähennystoimenpiteiden kohdentamiseksi. Mittauksista saatavilla tuloksilla pyrittiin tarkentamaan turvemaiden päästöjä elinkaarilaskennassa. Hankkeen tulokset osoittavat, että kokonaisten pitkäkestoisten nurmikiertojen päästöistä tiedetään vielä varsin vähän. Erityisesti tietoa tarvitaan kokonaisten nurmikiertojen eri vaiheista aina nurmen perustamisesta seuraavaan uusintaan saakka. Kahden vuoden tutkimusten perusteella oli lopulta mahdotonta sanoa, voisiko viljelyteknisin keinoin saavuttaa päästövähennyksiä turvemailla tai parantaa niiden perusteella maidon ja lihan elinkaarimallia. Saadut tulokset tukivat nykyisten päästökerrointen käyttöä turvemaiden dityppioksidi- ja metaanipäästöjen osalta. Hankkeessa saatujen rohkaisevien kokemusten perusteella aktiiviviljelijöitä tulisi nykyistä enemmän osallistaa käytännön viljelykokemusten jakamiseen tiedeyhteisössä. Tarvetta olisi esimerkiksi turvepeltojen viljelykokemusten ja tutkimustiedon vuoropuhelulle

The role of regions and impactful climate actions in achieving a carbon-neutral Finland

The role of regions and impactful climate actions in achieving a carbon-neutral Finland This report is a collection of effective emission reduction measures from research and the climate roadmaps of seven regions. These regions are South Karelia, Pirkanmaa, North Ostrobothnia, Päijät-Häme, Satakunta, Uusimaa and Southwest Finland. The model roadmaps in this report emphasise the role of regional actors such as regional councils, Centres for Economic Development, Transport and the Environment (ELY Centres) and development organisations in achieving carbon neutrality objectives. Resources available for climate work in regions and municipalities are limited, so it is important to focus them on the most effective measures. Critical measures for reducing emissions from fossil fuels include reducing energy consumption and improving energy efficiency, significantly increasing the share of low-emission energy and the clean electrification of heating, transport and industrial processes. In the land use sector, critical emission reduction measures include the management of emissions from peatland fields and forests and the prevention of deforestation, in particular. As for clean energy production, regional actors’ tasks include zoning, developing permit processes and promoting the cooperation, competence and funding of key actors. In transport, emissions are impacted by zoning, sustainable transport programmes and pilot projects. In order to reduce emissions from buildings, regional actors can encourage local property owners to undertake energy renovations. Regional climate work is a continuous process, as new action plans and measures that affect emissions are implemented out constantly. To ensure the effectiveness of climate work, it is essential that the planned emission reduction measures of the roadmaps progress reliably and quickly towards practical implementation. It is crucial that relevant organisations have sufficient resources for implementing the roadmaps. Concrete investments have a positive impact on regional and municipal finances. The regions’ climate roadmaps focus on climate change mitigation. This report draws attention to synergies between climate change mitigation and adaptation measures. The progress of climate change poses significant risks to people, industries, and nature. These risks can hamper the wider achievement of sustainable development goals. Climate change mitigation and adaptation are essential for both re-gional economy as well as human health and safety. The model roadmaps describe the range of climate work and the multidisciplinary issues of carbon neutrality work. In the implementation phase of the climate programmes, it is important to maintain a participatory working method where regions implement climate action in cooperation with national and local stakeholders. The model roadmaps in this report include suitable indicators to support the practical monitoring of climate work and expert assessments of the impacts/effectiveness of individual measures. The model roadmaps lay the foundations for successful climate work

Maakuntien rooli ja vaikuttavat ilmastotoimet hiilineutraalin Suomen saavuttamiseksi

Julkaisun sivua 69 on päivitetty 14.4.2022.Tähän raporttiin on koottu yhteen vaikuttavia päästövähennystoimia tutkimuksista sekä seitsemän maakunnan ilmastotiekartoista. Näitä maakuntia ovat Etelä-Karjala, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Raportin mallitiekartoissa korostuu maakunnallisten toimijoiden, kuten maakuntaliittojen, ELY-keskusten ja kehitysorganisaatioiden rooli hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisessa. Resurssit maakuntien ja kuntien ilmastotyöhön ovat rajalliset, joten on tärkeää keskittää resurssit kaikkein vaikuttavimpiin toimiin. Kriittisiä toimia fossiilisten polttoaineiden päästöjen vähentämiseksi ovat energiankäytön pienentäminen ja tehostaminen, vähäpäästöisen energian osuuden merkittävä kasvattaminen sekä lämmityksen, liikenteen ja teollisuusprosessien puhdas sähköistäminen. Maankäyttösektorilla kriittisiä päästövähennystoimia ovat etenkin turvemaapeltojen ja -metsien päästöjen hallinta sekä metsäkadon estäminen. Puhtaan energiantuotannon osalta maakunnallisten toimijoiden tehtäviä ovat muun muassa kaavoitus, lupaprosessien kehittäminen sekä keskeisten toimijoiden yhteistyön, osaamisen ja rahoituksen edistäminen. Liikenteessä kaavoituksella, kestävän liikkumisen ohjelmilla ja pilottihankkeilla vaikutetaan liikenteen päästöihin. Rakennusten päästöjen vähentämiseksi maakuntatason toimijat voivat kannustaa alueen kiinteistönomistajia energiaremontteihin. Maakunnallinen ilmastotyö on jatkuva prosessi, sillä uusia päästöihin vaikuttavia toimintasuunnitelmia ja toimia tehdään jatkuvasti. Ilmastotyön tuloksellisuutta ajatellen on keskeistä, että tiekarttojen päästövähennystoimet etenevät luotettavasti ja nopeasti käytännön toteutukseen. Kriittistä on, että toteuttajaorganisaatioissa on riittävät resurssit tiekarttojen toimeenpanoa varten. Konkreettisilla investoinneilla on alue- ja kuntataloutta vahvistava vaikutus. Maakuntien ilmastotiekartoissa korostuu ilmastonmuutoksen hillintä. Raportissa kiinnitetään huomiota ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimien synergioihin. Ilmastonmuutoksen eteneminen aiheuttaa merkittäviä riskejä ihmisille, elinkeinoille ja luonnolle. Nämä riskit voivat haitata kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista laajemmin. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat välttämättömiä maakuntien aluetalouden sekä ihmisten terveyden ja turvallisuuden kannalta. Mallitiekartat kuvaavat ilmastotyön laajuutta ja monialaisia kysymyksiä, joiden parissa hiilineutraalisuustyötä tehdään. Ilmasto-ohjelmien toimeenpanovaiheessa on tärkeää jatkaa osallistavaa työskentelytapaa, jossa maakunnat toteuttavat ilmastotoimia yhteistyössä valtakunnallisten ja paikallisten sidosryhmien kanssa. Raportin mallitiekartoissa on mukana ilmastotyön käytännön seurannan tueksi sopivia mittareita ja asiantuntija-arvioita yksittäisten toimenpidekokonaisuuksien vaikuttavuudesta. Mallitiekartat luovat pohjaa tulokselliselle ilmastotyölle

Kestävät käytännöt biokaasutuotannossa

Parhaimmillaan biokaasutuotanto on kiertotaloutta, ilmastotavoitteita, vesien- ja merensuojelua, huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja maaseudun elinvoimaisuutta tukeva ratkaisu. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin päästöjen minimointia koko tuotantoketjussa syötemateriaaleista lopputuotteiden käyttöön. Biokaasulaitosten toteutuksella sekä käytön ja ylläpidon käytännöillä on huomattava vaikutus tuotannosta aiheutuviin kaasumaisiin päästöihin. Puutteelliset käytännöt johtavat etenkin biokaasutuotannon ilmastokestävyyden heikkenemiseen. Myös typen päästöt voivat olla suuret. Tarve päästöjä vähentäville käytännöille on merkittävä riippumatta laitoskoosta ja syötemateriaaleista. Kaasumaisiin päästöihin vaikuttaa eniten syötemateriaalien viipymä biokaasureaktorissa ja mädätteen tai sitä jalostettujen jakeiden varastointi. Myös laitoksen asianmukainen huolto, ehjät ja kestävät rakenteet sekä biokaasun energiakäytön päästöriskien minimointi ovat tärkeitä. Nykyiset ohjauskeinot eivät takaa biokaasutuotannon kestävyyttä. Viipymäaika tarvitsee sääntelyä ja sekä ympäristöluvitus että uusiutuvan energian direktiivin päästölaskenta ohjeita. Kestävien käytäntöjen huomiointia tulee edellyttää myös osana erilaisia tukia. Osaamista biokaasutuotannon kokonaisuuden ymmärtämiseksi ja kestävyyden lisäämiseksi on lisättävä.Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toi-meenpanoa.(tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisi-sältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä