Reducing greenhouse gas emissions by recycling plastics and textiles into products

Waste management generates greenhouse gas emissions. New waste management concepts for reducing these emissions are continuously being developed. In this study the potential of material recovery to reduce greenhouse gas emissions was assessed. The study was divided into two phases. In the first phase the material recovery concepts used in Finland were identified and approximate greenhouse gas emission savings calculations were conducted for some of the concepts. In the second phase two promising concepts were chosen as case studies for a more detailed assessment, both of which are documented in detail in this report. In the first concept plastic waste is reprocessed into plastic profiles and in the second waste textile is reprocessed into oil absorbent mats. Life Cycle Inventory (LCI) methodology was used for calculating the greenhouse gas emission savings. The emission saving potential was assessed by comparing the emissions from the product made of recycled material with the emissions from the lifecycle of a reference product. The reference product is made for the same application of use but manufactured from virgin raw material. Impregnated wood was chosen as the reference product for the plastic profile and oil absorbent mat made from virgin polypropylene fibre was used as the reference product for the oil absorbent mat made from textile waste. When assessing the overall greenhouse gas emission savings from material recovery, only comparing the emissions from the recycled and the reference product lifecycles is insufficient. Thus, the emissions avoided by material and energy recovery were also included in the calculations. The results show that the greenhouse gas emission reduction potential of material recycling is highly case-specific and emission savings can not always be obtained. In this study recovery of textile waste showed the potential to reduce greenhouse gas emissions. However, plastic waste recycling only generates greenhouse gas emission savings under certain conditions. The emission reduction potential greatly depends on the reference product chosen. This study concentrated solely on greenhouse gas emissions. Thus the results only highlight one aspect of the environmental impacts from material recycling

Comparison of novel thrombin generation methods with established techniques is mandatory

Non peer reviewe

Selvitys orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon vaikutuksista

Tämän hallituksen kärkihankkeen tavoitteena oli laatia selvitys orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toimeenpanon vaikutuksista, edelleen kaatopaikalle sijoitettavista jätejakeista sekä tarpeesta säätää kierrätyskelpoiselle jätteelle kaatopaikkakielto 2025 lähtien. Taustalla on kaatopaikka-asetuksen (331/2013) mukainen orgaanisen jätteen kaatopaikkasijoittamista koskeva rajoitus, jolla pyritään ohjaamaan biohajoava tai muuta orgaanista ainesta sisältävä jäte pois kaatopaikoilta materiaalina tai energiana hyödynnettäväksi sekä vähentämään jätehuollosta aiheutuvia haittoja ympäristölle. Selvityksen tulosten perusteella kielto on osoittautunut myönteiseksi jätehuollon kehittymisen kannalta; aiemmin kaatopaikoille sijoitettu orgaaninen jäte on kiellon jälkeen pääsääntöisesti ohjautunut joko materiaalina tai energiana hyödynnettäväksi. Kaatopaikoille sijoitetaan lähinnä mineraalisia materiaaleja ja kierrätyskelvotonta jätettä. Yhdyskuntajätteestä kaatopaikoille sijoitetaan enää 3%. Kierrätyskelpoisen jätteen kaatopaikkakielto on orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon myötä toteutunut. Kielto on myös edistänyt uusien jätteenkäsittelytoimintojen kehittymistä, mutta samalla luonut tiettyjen tuotannon jätteiden osalta haasteita, koska kaikille materiaalina hyödyntämiskelvottomille jätteille ei löydy riittävästi energiahyödyntämis- tai jatkokäsittelykapasiteettia. Tämä taas on lisännyt jätteiden varastointitarvetta. Näihin haasteisiin ympäristöministeriö on selvityksen tuloksiin perustuen vastannut päivittämällä kaatopaikkakiellon soveltamista koskevaa ohjeistusta erityisesti poikkeusmahdollisuuksien osalta

Ostoskassien ilmastovaikutusten vähentäminen

Ostoskassit ovat viime vuosina olleet paljon esillä keskusteluissa ja lehdistössä. Kansainvälisesti useissa maissa on otettu käyttöön tai harkittu kertakäyttökassien täyskieltoa tai haittaverotusta. Perusteina ovat olleet roskaantumisen välttäminen, öljyriippuvuuden vähentäminen sekä ilmastonmuutoksen hillintä. Joissain tapauksissa rajoituksia on perusteltu myös muoviroskien kertymisellä valtameriin ja merieläimille aiheutuvilla vahingoilla. Ostoskassien valmistuksen, käytön ja hävityksen ympäristövaikutukset eivät ole merkittäviä koko muun kulutuksen rinnalla. Ostoskassin valinta on kuitenkin viikoittain toistuva tilanne, jonka ympäristövaikutuksista kuluttaja on epävarma. Tämän epävarmuuden vähentämiseksi toteutettiin tässä julkaisussa raportoitava OPTIKASSI-tutkimus. Suomalaisissa päivittäistavarakaupoissa tarjolla olevien ostoskassivaihtoehtojen ilmastonmuutosvaikutuksista ja mahdollisuuksista niiden hillintään tuotettiin tietoa tutkimushankkeessa “Liiketoiminnan sopeuttaminen ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimuksiin – case ostoskassi, OPTIKASSI-hanke”, jonka Suomen ympäristökeskus toteutti yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Hanketta rahoitti Tekes Climbus-teknologiaohjelmastaan sekä ostoskasseja tai niiden materiaalia Suomessa valmistavat yritykset: Suominen Joustopakkaukset Oy, Plastiroll Oy, UPM-Kymmene Oyj Wisapaper ja Cabassi Oy. OPTIKASSI-hankkeen tavoitteena oli koota elinkaaripohjainen tieto Suomessa päivittäistavaroiden kantamiseen tyypillisimmin käytettyjen ostoskassien ilmastonmuutosvaikutuksista. Lisäksi tavoitteena oli löytää eri materiaaleista valmistetuille ostoskasseille ilmastonmuutosvaikutusten kannalta parhaiten soveltuvat käyttö- ja jätehuoltomallit. Vertailtavina tuotteina olivat neitseellisestä raaka-aineesta valmistettu muovikassi, kierrätysraaka-aineesta valmistettu muovikassi, paperikassi, kangaskassi sekä biohajoavasta muovista valmistettu ostoskassi. Koska ostoskassi on osa suurempaa kokonaisuutta, on kuluttajan syytä muuttaa ostoskassien avulla kaupassakäyntitottumuksiaan ja jätehuoltoaan ilmastoystävällisempään suuntaan. Tehokkaimmin ilmastovaikutusta voi vähentää ostamalla täysiä kassillisia, käymällä harvemmin kaupassa, kieltäytymällä ilmaisista kasseista ja vähentämällä sekajätteen määrää. Raportissa esitetään myös sekä liiketoiminnalle että valtionhallinnolle ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla ostoskassien elinkaarenaikaisia ilmastonmuutosvaikutuksia voitaisiin vähentää

Anaemia and enhancement of coagulation are associated with severe COVID-19 infection

Coagulation disturbances are common in severe COVID-19 infection. We examined laboratory markers in COVID-19 patients during the first wave of the pandemic in Finland. We analysed a wide panel of coagulation tests (IL ACL TOP 750/500) from anonymously collected samples of 78 hospitalized COVID-19 patients in intensive care units (ICUs; n = 34) or medical wards (n = 44) at Helsinki University Hospital in April-May 2020. These coagulation data were supplemented with the laboratory information system results, including complete blood count and C reactive protein (CRP). Coagulation and inflammatory markers were elevated in most: FVIII in 52%, fibrinogen 77%, D-dimer 74%, CRP 94%, platelet count 37%. Anaemia was common, especially in men (73% vs. 44% in women), and overall weakly correlated with FVIII (women R-2 = 0.48, men R-2 = 0.24). ICU patients had higher fibrinogen and D-dimer levels (p < .01). Men admitted to the ICU also had higher platelet count, leukocytes and FVIII and lower haemoglobin than the non-ICU patients. None of the patients met the disseminated intravascular coagulation (DIC) criteria, but 31% had a D-dimer level of at least 1.5 mg/L. Presence of both anaemia and high D-dimer together with FVIII is independently associated with ICU admission. Antithrombin was reduced in 47% of the patients but did not distinguish severity. Overall, CRP was associated with coagulation activation. Elevated FVIII, fibrinogen and D-dimer reflected a strong inflammatory response and were characteristic of hospitalized COVID-19 patients. The patients were often anaemic, as is typical in severe inflammation, while anaemia was also associated with coagulation activity.Peer reviewe

Rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset: Selvitys rakennusmateriaalien vaikutuksesta rakentamisen kasvihuonekaasupäästöihin, tiivistelmäraportti

Uudisrakentamisen energiatehokkuuden parantuessa ja päästöjen vähentyessä rakennusmateriaalien hiilijalanjäljen merkitys kasvaa jatkuvasti. Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelmaan sisältyy tavoite rakennusmateriaalien ja -tuotteiden huomioimisesta rakentamisen energiatehokkuuden laskennassa. VTT ja Syke selvittivät ympäristöministeriön tilauksesta rakennusmateriaalien ympäristövaikutusten merkittävyyttä rakentamisen ohjauksen kannalta. Merkitystä arvioitiin laskemalla materiaalien osuutta esimerkkitapauksena olleen kerrostalon elinkaaren (50 ja 100 v) aikaisista kasvihuonekaasupäästöistä ja estimoimalla päästöjen vaihtelurajoja. Raportissa esitetään yhteenveto selvityksestä. Rakentamisen jätehuoltoa käsittelevässä osiossa käsiteltiin syntyviä jätemääriä sekä jätteiden käsittelyä ja hyödyntämistä. Jätehuollon aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä ja eri rakennusmateriaalien hyödyntämisen avulla saavutettavissa olevista hyödyistä tehtiin laskennalliset arviot. Tapaustutkimuksen perusteella khk-päästöt voivat vaihdella asuinkerrostalorakentamisessa noin suhteessa 1:2,2 ja suhteessa 1:3,9, jos myös tontin rakentaminen otetaan huomioon. Tapaustutkimuksen perusteella rakennusmateriaalien ja niihin liittyvien prosessien merkitys rakennuksen elinkaaren aikaisista khk-päästöistä on melko suuri, Aenergialuokkaa olevan talon tapauksessa samaa suuruusluokkaa kuin rakennuksen tilojen lämmityksen. Materiaalien tehokkaan kierrätyksen avulla voidaan saavuttaa päästöhyötyjä, joiden suuruusluokka esimerkkirakennuksessa oli noin 11 % koko elinkaaren aikaisista päästöistä. Ympäristövaikutusten näkökulmasta kriittisten materiaalien kierrätysmahdollisuuksia tulisi jatkossa selvittää jätelajikohtaisin tarkasteluin. Keskeisiä jätejakeita ovat etenkin muovit ja puu. Kierrätysmateriaaleista valmistettujen rakennustuotteiden kehittäminen, käyttökokemusten kartuttaminen sekä kierrätyspohjaisten rakennusmateriaalien laadunvarmistus ovat resurssitehokkuuden näkökulmasta tulevaisuuden aiheita. Selvityksen perusteella suositellaan, että kestävän rakentamisen ohjauksessa tulisi kiinnittää huomiota myös rakennusmateriaaleihin. Suunnittelua varten tulisi olla tarjolla tietoa, työkaluja ja menettelytapoja, jotka mahdollistavat materiaalien hiilijalanjäljen huomioon ottamisen sekä tietoa erilaisten rakennuskohteiden khk-päästöistä. Rakennusmateriaalien hiilijalanjälkitarkastelu voidaan ensi vaiheessa liittää julkiseen rakentamiseen energiatehokkuustarkastelun rinnalle. Lisäksi tarvitaan tutkimusta siitä, miten rakennusprosessia voidaan tukea ja ohjata materiaalien ympäristönäkökohtien huomioonottamisessa, toteutuskelpoisuus ja kustannusvaikutukset huomioiden

Suomen talouden materiaalivirrat vuonna 2008 ja resurssitehokkuuden tehostamisen vaikutukset vuoteen 2030

Tässä työssä tarkasteltiin Suomen kokonaismateriaalivirtoja ja eri toimialojen materiaalinkäyttöä vuoden 2008 aineistolla. Samalla tunnistettiin Suomen kansantalouden resurssien käytön kannalta keskeisimmät toimialat. Työssä tehtiin myös yleisen 10 %:n materiaaliresurssien käytön tehostumisen kokonaistaloudellinen vaikutusarviointi vuodelle 2030. Lisäksi työn alussa selvitettiin haastatteluin eri toimialojen näkemyksiä resurssitehokkuudesta ja sen parantamisen potentiaaleista. Suomen talouden raaka-ainekäytöstä vuonna 2008 yli puolet, 53 %, tulee tuonnista ja hieman alle puolet, 46 %, menee vientiin. Suomen tuonnin suurimpia materiaaliryhmiä ovat metallimalmit ja fossiiliset polttoaineet. Viennin suurin materiaaliryhmä on puuhun perustuvat tuotteet, joiden osuus viennin raaka-ainekäytöstä oli lähes neljännes. Kotimaiseen käyttöön eniten luonnonvaroja (hiekkaa ja soraa) käytettiin rakentamisessa, joko suoraan tai rakennustuotteiden kautta. Vuonna 2008 raaka-aineiden kokonaiskäytöltään suurimmat toimialat liittyivät rakentamiseen, metalli- ja metsäteollisuuteen sekä öljynjalostukseen. Tuonnin suuri osuus materiaalien kulutuksesta korostuu massa- ja paperiteollisuudessa, värimetallien valmistuksessa, raudan, teräksen ja rautaseosten valmistuksessa sekä sähkön tuotannossa. Yksi etenkin betoninvalmistuksen sekä maa- ja vesirakentamisen merkittävä tekijä materiaalinkulutuksen kannalta on maa-aineksen otto. Envimat scen-mallilla tehtiin skenaario Suomen talouden kehityksestä vuoteen 2030 (perusskenaario). Suomen bruttokansantuote kasvaa vuodesta 2010 vuoteen 2030 35 %, materiaalien suora kulutus (DMC, Direct Material Consumption) 59 %, mutta raaka-aineiden kulutus (RMC, Raw Material Consumption) ainoastaan 14 %. Materiaalituottavuus (BKT/DMC) laskee, mutta raaka-ainetuottavuus nousee 18 %. Kotimaisten luonnonvarojen otto kasvaa skenaariossa 70 %, kaksi kertaa enemmän kuin bruttokansantuote. Kasvusta kaksi kolmasosaa johtuu metallimalmien louhinnan kasvusta. Kaikilla tuotantotoimialoilla tapahtuvan 10 %:n materiaalitehostumisen kokonaistaloudellisia vaikutuksia tarkasteltiin eri tehostamiskustannusten tasoilla vuonna 2030. Tehostamisinvestoinnit ovat kokonaistaloudellisesti kannattavia aina 10 vuoden takaisinmaksuaikaan asti, jonka jälkeen talouskasvu hidastuu perusskenaariosta. Kymmenen vuoden takaisinmaksuajalla bruttokansantuote kasvaa 1,9 %, mutta raaka-aineiden kulutus supistuu 10,1 %. Teollisuuden piirissä resurssitehokkuus ei vielä laajasti näy yritysten strategioissa eikä tavoitteiden asettelussa. Tiedon puute rajoittaa resurssien käytön tehostamista, joten sekä tiedon lisääminen parhaista käytännöistä että yhteistyön lisääminen yli sektorirajojen on tärkeää. Toimialasta riippuen resurssitehokkuuden parantamisen potentiaali voisi olla muutaman prosentin luokkaa tai jopa 10–20%. Yritystasolla tehostamisen hyödyt voivat olla rahassa mitattuna vieläkin suuremmat. Tehokkain tapa vähentää luonnonvarojen käyttöä on vähentää prosesseihin sisään meneviä panoksia ja lisätä suljettuja materiaalikiertoja. Materiaalin suora vähentäminen ei kuitenkaan riitä resurssitehokkuuden saavuttamiseen, tarvitaan muitakin resurssitehokkuutta tukevia toimenpiteitä, jotka liittyvät mm. lainsäädäntöön, tuotesuunnitteluun, materiaalien kierrättämiseen ja kulutustottumuksiin