Weed management in cereals with cover crops - do they help of hinder?

Sustainable crop production calls for integrated weed management approaches. Cover crops (CCs) have been studied primarily in the context of soil fertility and soil structure but they might also supplement the weed management toolbox, particularly when adapted to long-term control strategies. The challenge in organic cropping is to provide strong weed suppression without severely compromising weed species diversity and crop yields. Several CC species, mainly sown in mixtures, were studied in organically cropped 3-year field experiments in southern Finland. The study was part of the PRODIVA project (Core Organic Plus 2015-2018) in which crop diversification for better weed management has been studied and presented in the 18th EWRS Symposium

Malta odottaa rukiin kylvämistä

Rukiin kasvintuhoojia voi vältellä, kun kylvää rukiin suositeltua myöhempään. Kahukärpänen ei nimittäin viihdy syksyn koleudessa, ja rikkakasveja taimettuu syyskuussa vähemmän kuin elokuussa. Myös lumihomeen tuhot vähenevät, jos ruis ei syksyn aikana kasva liian reheväksi. Tämä havaittiin MTT:n kenttäkokeissa, jossa etsittiin kylvöaikasuosituksia uusimmille ruislajikkeille. Tutkimus on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa hanketta Rukiin jalostuksen ja viljelyn tehostaminen pohjoisilla viljelyalueilla.vo

HDL-C and Mortality

Non peer reviewe

Effect of crop species and management practices on perennial weeds in organic farming

In order to study the biology and non-chemical control of perennial weeds, a three-year field experiment was established in 2001 at Vihti, southern Finland. The experiment was placed in a clay soil field under organic production, infested moderately with Cirsium arvense, Elymus repens and Stachys palustris, and heavily with Sonchus arvensis

Weed flora and weed management of field peas in Finland

The composition of the weed flora of dry pea (Pisum sativum L.) fields and cropping practices were investigated in southwestern Finland. Surveys were done in 2002–2003 in 119 conventionally cropped fields and 64 fields under organic cropping. Herbicides were applied to 92% of conventionally cropped fields where they provided relatively good control but were costly. Weeds were controlled mechanically only in five fields under organic production. A total of 76 weed species were recorded, of which 29 exceeded the 10% frequency level of occurrence. The average number of weed species per field was 10 under conventional cropping and 18 under organic cropping. The most frequent weed species in both cropping practices were Chenopodium album, Stellaria media and Viola arvensis. Elymus repens was the most frequent grass species. The difference in species composition under conventional and organic cropping was detected with Redundancy Analysis. Under conventional cropping, features of crop stand and weed control explained 38.7% and 37.6% of the variation respectively. Under organic cropping the age of crop stand and field location (y co-ordinate) respectively explained best the variation. Weeds could be efficiently managed with herbicides under conventional cropping, but they represented a significant problem for organic production. Mixed cultivation of pea with cereals is recommended, particularly for organic cropping, as it favours crop competition against weeds

Herbisidien käytön vähentäminen kevätviljan viljelyssä

A survey was conducted in southern and central Finland from 1982 to 1984 to determine the main weed species affecting spring cereal production. The weed flora was dominated by broad-leaved species. The most common broad-leaved weeds were Chenopodium album L., Galeopsis L. spp., Viola arvensis Murr. and Stellaria media (L.) Vili., and the most common grass weed was Elymus repens (L.) Gould. The density of weeds averaged 170 plants m-2 (median 124), and the dry weight 320 kg ha-1 (median 183). Ordination analyses revealed that the species composition of weed populations varied regionally and was affected by soil characteristics and crop management practices, particularly by long-term use of herbicides. An additional aspect studied in the survey was herbicide efficacy in farmers’ fields. Phenoxy acid herbicides, MCPA, dichlorprop and mecoprop, were the most common active ingredients used in the 252 spring cereal fields surveyed. MCPA alone gave only a moderate control of 65%, determined as a reduction of weed biomass, whereas the efficacy of herbicide mixtures containing MCPA averaged 83%. Inadequate control was in most cases due to a wrong choice of active ingredient for the prevailing weed population. Reduction in the use of herbicides by applying lower doses than recommended was studied in field experiments. Herbicide formulations of MCPA/dichlorprop, MCPA/mecoprop and MCPA/fluroxypyr were screened in spring barley (Hordeum vulgäre L.) and spring wheat (Triticum aestivum L.) fields. The efficacy of herbicides, applied at the lowest recommended dose, averaged 85%. At a 30% lower dose the efficacy still reached 79%. Even lower herbicide doses were often adequate, depending on the herbicide, weed species and the crop. The production of weed biomass was adequately suppressed with reduced doses since the most common and aggressive species, such as Chenopodium album and Galeopsis spp., were efficiently controlled with low doses. Use of reduced herbicide doses for three years in the same field caused neither an increase in the subsequent weed infestation nor changes in the species composition of weed populations compared with the treatments at recommended rates of application. The percentage emergence of weeds averaged 70-75% at the time of herbicide application when the crop was at the 3-4 leaf growth stage. However, spraying during the early growth stages of those weeds that emerge in the main flush is recommended since the competitive ability of the crop is normally sufficient to suppress the growth of late-emerging weed seedlings. At harvest the proportion of weed biomass in unsprayed plots, as a proportion of the total vegetative biomass, averaged 3.1% in barley fields and 3.6% in wheat fields. The growth of weeds was more efficiently suppressed with reduced herbicide doses than by increasing the seeding rate of the crop. The mean yield gain remained below 5% at all rates of herbicide application. No reliable density-based threshold for chemical weed control was established. Instead, site-specific dose adjustment based on the composition and infestation level of the prevailing weed populations is suggested to reduce the total use of herbicides and to maintain the current low levels of weed infestation. Consequently, annual reductions of 30% in use of cereal herbicides are expected. Such a reduction corresponds to monetary savings of approximately FIM 20 million per annum at the national level.Rikkakasvien kemiallinen torjunta yleistyi Suomessa 1960- luvun puolivälissä. Herbisidien käyttö on muun viljelyteknisen kehityksen ohella lisännyt viljelykasvien satoa ja viljelyn kannattavuutta. Herbisidien käytön tarkentamista on kuitenkin perusteltu mm. tuotantokustannusten optimoinnilla ja torjunta- aineiden haitallisilla ympäristövaikutuksilla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin herbisidien merkitystä ja käyttöä kevätviljan viljelyssä, joka on suurin herbisidien käyttökohde. Tutkimus jakautui i) peltojen rikkakasvilajiston, rikkakasvien runsauden ja herbisidien tehokkuuden selvittämiseen Etelä- ja Keski-Suomen viljelyksillä, sekä ii) kenttäkokeisiin, joissa tutkittiin suositeltua pienempien herbisidiannosten käyttökelpoisuutta. Tavoitteena oli tarkentaa kevätviljan viljelyssä yleisimmin käytettyjen fenoksihappoherbisidien käyttösuosituksia nykyistä tarvetta vastaaviksi. Kevätviljapeltojen rikkakasvilajisto Etelä- ja Keski-Suomen kevätviljapelloilla kasvoi 1980-luvun alussa keskimäärin 170 rikkakasvia/m2 (mediaani 124) ja niiden tuottama ilmakuiva biomassa oli keskimäärin 320 kg/ha (mediaani 183) ruiskuttamattomilla näytealoilla. Rikkakasvien lukumäärä ja paino pinta-alayksikköä kohden olivat vähentyneet kolmannekseen 1960-luvun alun tilanteeseen verrattuna. Peltojen rikkakasvillisuus koostui pääosin kaksisirkkaisista lajeista. Yleisimpiä ja runsaimmin esiintyneitä rikkakasveja olivat jauhosavikka, pillikkeet, pelto-orvokki, pihatähtimö ja kiertotatar. Yleisin rikkaheinä oli juolavehnä. Yksittäisen pellon rikkakasvillisuus koostui keskimäärin seitsemästä (2-13) torjunnan kannalta merkittävästä lajista. Kenttäkokeissa todettiin, että herbisidien suositeltuna ruiskutushetkenä viljan 3-4 -lehtiasteella rikkakasveista oli taimettunut keskimäärin 70-75 %. Hyvässä kasvukunnossa oleva vilja kuitenkin ehkäisi herbisidiruiskutuksen jälkeen taimettuneiden rikkakasvien kasvun varsin tehokkaasti. Kevätviljapeltojen rikkakasvillisuuteen vaikuttavia tekijöitä havainnollistettiin ordinaatioanalyysillä. Rikkakasvien esiintymiseen vaikuttivat maaperätekijät sekä viljelytekniset toimet kuten viljelykierto ja torjunta-aineiden käytön yleisyys. Yksittäisiä rikkakasvien esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä ei havaintoaineistosta voitu erottaa, sillä maaperään ja viljelytoimiin liittyvät tekijät kytkeytyivät toisiinsa. Peipit, matarat, peltoemäkki ja saunakukka olivat yleisiä Etelä- ja Lounais-Suomen viljanviljelyalueella, jossa maalaji oli pääasiassa savea. Keski-Suomessa, jossa viljelykierto on monipuolisempaa ja maalajit kevyempiä, tyypillisiä lajeja olivat hierakat, tatarlajit ja leinikit. Jauhosavikkaa ja pillikettä esiintyi kaikkialla. Herbisidien tehokkuus MCPA-valmisteet ja yleisimmät seosvalmisteet (MCPA/ diklorproppi, MCPA/mekoproppi) muodostivat yhdessä 91 % viljelyksillä käytetyistä herbisideistä. Ruiskutus MCPAdIa vähensi rikkakasvien biomassaa keskimäärin 65 % ja seos valmisteilla 83 % käsittelemättömään havaintoruutuun verrattuna. Kenttäkokeissa oli suositellulla annoksella ruiskutettujen herbisidiseosten teho vastaavasti 85-90 %. Alimman nykyisin suositellun herbisidiannoksen pienentäminen 30 %:lla heikensi MCPA/diklorproppi-, MCPA/fluroksipyyri- ja MCPA/mekoproppi-valmisteiden tehoa keskimäärin alle 10prosenttiyksikköä. Vieläkin pienemmät herbisidimäärät olivat riittäviä, jos torjunta tehtiin hyvissä oloissa ja herbisidi valittiin rikkakasvilajiston mukaan. Riski torjunnan epäonnistumisesta kasvoi kuitenkin annosta pienennettäessä. Tulosten perusteella voidaan suositella nykyisin voimassa olevien annossuositusten pienentämistä 30 prosentilla. Nykyistä pienempien annosten käyttö edellyttää viljelijöiltä taitoa valita herbisidi rikkakasvilajiston mukaan. Tietokonepohjaiset asiantuntijajärjestelmät ovat tulossa viljelijöiden avuksi herbisidiä ja tarpeenmukaista annosta valittaessa. Tästä tutkimuksesta saadut tulokset antavat arvokasta tietoa asiantuntijajärjestelmienkehittämiseen. Herbisidien käyttötarve Rikkakasvien osuus viljakasvuston kokonaisbiomassasta oli alle 5 % ruiskuttamattomillakin näytealoilla. Nykyistä viljelytekniikkaa käyttäen ja kylvötiheyssuosituksia noudattaen viljakasvustot kehittyvät erittäin kilpailukykyisiksi yleisimpiä rikkakasvejamme vastaan. Rikkakasvit vähensivätkin viljan satoa keskimäärin alle 5 %. Herbisidiruiskutus suositeltua pienemmillä annoksilla tuotti saman satotuloksen kuin suositellulla ainemäärällä ruiskutettuna. Viljan kylvösiemenmäärän lisääminen ei osoittautunut taloudelliseksi vaihtoehdoksi rikkakasvien torjunnassa. Hyvinkin pienillä herbisidiannoksilla ehkäistiin rikkakasvien kasvua tehokkaammin kuin viljan suositeltua kasvutiheyttä lisäämällä. Viljan kasvutiheys ei vaikuttanut ruiskutushetkeen mennessä taimettuneiden rikkakasvien lukumäärään, mutta tiheä viljakasvusto ehkäisi rikkakasvien biomassan kasvua myöhemmin kesällä. Luotettavia kynnysarvoja herbisidin käytöstä luopumiselle ei löydetty. Herbisidien käyttötarvetta ei voitu arvioida pelkästään taimettuneiden rikkakasvien lukumäärän perusteella, sillä lukumäärä ei yksinään kuvannut kasvustoon myöhemmin kesän aikana kehittyvää rikkakasvimassaa eikä viljalle aiheutuvaa sadon menetystä. Muutama rikkakasvi neliömetrillä harvassa viljelykasvustossa saattoi tuottaa enemmän biomassaa ja rikkasiemeniä kuin yli sata yksilöä tasaisesti orastuneessa hyvässä kasvukunnossa olevassa kasvustossa. Herbisidien käyttö ei kaikissa tilanteissa ollut taloudellisesti kannattavaa, jos torjunnan hyötyä arvioidaan pelkästään sadon määränä. Herbisidien käytöstä luopuminen lisää kuitenkin maahan kertyvien rikkasiementen määrää. Herbisidien jatkuvakäyttö pienillä annosmäärilläkin osoittautui tässä suhteessa turvallisemmaksi vaihtoehdoksi kuin välivuodet torjunnassa. Rikkakasvien määrän ja lajiston suuri vuosittainen ja peltokohtainen vaihtelu edellyttää rikkakasvillisuuden kartoitusta joka vuosi ennen herbisidivalintaa ja -ruiskutusta. Ruiskutuksen ajoitus rikkakasvien varhaiselle taimivaiheelle tuo mahdollisuuden käyttää nykyistä pienempiä herbisidiannoksia. Näin menetellen, realistisena tavoitteena voidaan pitää viljaherbisidien käytön vähenemistä Suomessa 30 prosentilla

Portfolio Management of Digital Innovation Initiatives – A Systematic Literature Review

In increasing proportions, innovation portfolios comprise digital innovations initiatives rather than product innovations, yet resources to invest in digital innovation initiatives are limited and organizations struggle to maximize value from these investments. Innovation portfolio management is a valuable tool for managing the portfolio and supporting realization of value from it, and innovation portfolio management research has a long history; however digital innovation initiatives differ from traditional product innovations and portfolios of these. There is a recognized need for a portfolio management process that speaks directly to the nature of digital innovations and transformation. Reporting on a study employing bibliometric research and a review of published literature, the paper presents the current state of research into portfolio management for digital innovations initiatives. It highlights a disconnection between innovation portfolio management research and studies of digital innovations and transformation. The article describes four themes of existing research and offers conclusions on future areas for research. New research is recommended for addressing digitalization-specific innovation portfolio management, realization of value from digital innovation portfolios and, organizational and executive management requirements for those portfolios’ management

Performance of reduced herbicide doses in spring cereals

The consequences of dose reduction of three new herbicide formulations were studied for the control of annual broad-leaved weeds in fields of spring barley (Hordeum vulgare L.) and spring wheat (Triticum aestivum L.). The herbicide formulations were MCPA/mecoprop-P, MCPA/dichlorprop-P and MCPA/fluroxypyr. The efficacy of the lowest recommended dose and a 30% lower rate were tested and compared with the reference herbicide tribenuron-methyl. Trials were conducted at seven sites for three years. Considerable annual fluctuations in weed infestation were recorded. Although the dose reduction occasionally caused considerable decline in control (on %-scale), suppression of weed biomass was still satisfactory in most of the trials. On average, a 75% reduction of weed biomass in spring barley and an 83% reduction in spring wheat were achieved with reduced herbicide doses. Use of reduced herbicide doses for three years in the same fields caused neither a significant increase in weed infestation nor changes in the species composition of weed populations compared with treatments at recommended rates of application. There was a significant difference in biomass production between weed species. Consequently, the total biomass production of annual dicotyledonous weeds correlated only weakly (r=0.48) with the total weed density. Even in untreated plots the weed biomass at harvest constituted, on average, only 3.1-3.6% of the total vegetative biomass of crop stands. Thus, the crop yield responses to chemical weed control remained low.Kolmevuotisessa (1989-1991) seitsemälle koepaikalle sijoitetussa tutkimuksessa selvitettiin mahdollisuutta pienentää viljaherbisidien käyttömääräsuositusta. MCPA/diklorproppi- P, MCPA/mekoproppi-P ja MCPA/fluroksipyyri ruiskutettiin kevätvehnä- ja ohrakokeissa pienimmällä suositellulla ja 30 % pienemmällä annoksella. Verrannevalmisteena oli pienannosherbisidi tribenuroni-metyyli. Kolmen koevuoden aikana toteutettiin yhteensä 21 kevätvehnäkoetta ja 11 ohrakoetta. Rikkakasvien määrä ruiskutushetkellä vaihteli 7-702 kpl/m2 jolloin rikkakasveista oli taimettunut keskimäärin 72 % verrattuna kuukauden kuluttua mitattuun rikkakasvien määrään. Rikkakasvien kasvutiheyden perusteella ei voitu ennustaa viljakasvustoon kesän mittaan muodostuvaa rikkakasvimassaa, sillä rikkabiomassan tuotanto vaihteli rikkakasvilajien, viljan kilpailukyvyn ja sääolojen mukaan. Rikkakasvien tuottama ilmakuiva biomassa vaihteli suuresti vuosittain ja koepaikoittain välillä 0.4-61.5 g/m2 kuukauden kuluttua herbisidiruiskutuksesta ja välillä 1.8-116.3 g/m2 puintihetkellä. Herbisidiannoksen vähentäminen 30 %:lla heikensi torjuntatehoa keskimäärin alle 10 %-yksikköä. Yli 15 %-yksikön tehon heikkeneminen havaittiin kevätvehnäkokeissa MCPA/mekoproppi-P:llä 29 %:ssa kokeista ja MCPA/-fluroksipyyrillä 14 %:ssa kokeista, sekä ohrakokeissa MCPA/diklorpropilla 8 %:ssa kokeista ja MCPA/fluroksipyyrillä 19%:ssa kokeista. Pienemmillä annoksilla herbisidit vähensivät rikkakasvimassaa 75 % ohrakokeissa ja 83 % kevätvehnäkokeissa ruiskuttamattomaan verrattuna. Vaikka suositellun annoksen pienentäminen heikensi toisinaan huomattavasti %-yksiköissä laskettua torjuntatehoa, ei kasvustoon useinkaan jäänyt viljelykasvin kannalta haitallisia määriä rikkakasveja. Monesti rikkakasvien tuottama biomassa oli ruiskuttamattomissakin ruuduissa vähäinen, keskimäärin noin 3 % viljakasvuston kokonaisbiomassasta. Rikkakasvitorjunnan jälkivaikutus selvitettiin vuonna 1992 laskemalla rikkakasvien määrä ruiskutushetkellä. Ruiskuttamattomissa ruuduissa rikkakasvien lukumäärä (158 kpl/m2) oli keskimäärin suurempi kuin ruiskutetuissa ruuduissa (99 kpl/m2). Eri koepaikkojen välillä oli suuria eroja taimettuneiden rikkakasvien määrässä, mutta herbisidiannoksen vähentäminen ei missään kokeessa lisännyt merkitsevästi rikkakasvien määrää. Alkukesän kuivuus vuonna 1992 haittasi rikkakasvien taimettumista, eikä taimettuneiden rikkakasvien määrä välttämättä kuvannut maan rikkasiemenvarastoa eri koejäsenten välillä. Rikkakasvien aiheuttamat satotappiot jäivät useimmissa tämän tutkimuksen kenttäkokeissa hyvin pieniksi. Herbisidiruiskutus lisäsi kevätvehnän satoa keskimäärin 1,9% ja ohran satoa 4,0 %. Luotettavaa kynnysarvoa herbisidien käytöstä luopumiselle ei kuitenkaan voitu määrittää, sillä rikkakasvien lukumäärä ruiskutushetkellä ei kuvannut niiden kesän kuluessa tuottamaa biomassaa ja siitä aiheutuvaa viljasadon vähentymistä. Kuukauden kuluttua ruiskutuksesta herbisidiä kestäneiden ja ruiskutuksen jälkeen taimettuneiden rikkakasvien tuottama ilmakuiva biomassa oli kaikissa kokeissa alle 15 g/m2, kun kevätvehnän biomassa oli keskimäärin 482 g/m2 ja ohran 506 g/m2. Tutkimustulokset puoltavat herbisidien myyntipäällyksessä ilmoitettujen annossuositusten pienentämistä noin 30 % tilanteissa, joissa herbisidi valitaan rikkakasvilajiston mukaan ja ruiskutus ajoitetaan rikkakasvien varhaiselle taimivaiheelle. Erittäin hyväkuntoisessa viljakasvustossa voidaan vähäisiä rikkakasvimääriä torjua vieläkin pienemmällä herbisidimäärällä. Herbisidiannoksen tarkentamisen toivotaan johtavan herbisidien käytön vähentämiseen tavalla, jolla estetään rikkakasvien määrän lisääntyminen pelloilla

Managing Sonchus arvensis using mechanical and cultural methods

Perennial sow-thistle (Sonchus arvensis L.) represents an increasing problem in Finland. Options for mechanical and cultural control of S. arvensis were studied in a field experiment on clay soil under organic production. The experiment consisted of different crop sequences: spring cereal (barley, Hordeum vulgare L., in 2001, oats, Avena sativa L., in 2002) with or without inter-row hoeing and/or stubble cultivation, bare fallow, fibre hemp (Cannabis sativa L.), and ley with mowing. In 2003 the entire field was sown to spring wheat. Crop plant and Sonchus shoot density and dry mass prior to cereal harvest and crop yield were assessed. The control effect was rated: bare fallow > ley > cereal with or without inter-row hoeing > poor growth fibre hemp. Bare fallow was an effective but costly way to reduce S. arvensis infestation. Introduction of a regularly mown green fallow or silage ley in the crop rotation is advisable. Mechanical weed control by inter-row hoeing in cereals limits S. arvensis growth. Infestation might also be reduced by stubble cultivation in autumn. When managing S. arvensis using mechanical and cultural methods, appropriate options, including a competitive crop, should be chosen for the specific field and rotation

Luomuviljan rikkakasvit hallintaan aluskasveja viljelemällä?

LUKEKAS-tutkimushankkeen ja sen ensimmäisten tutkimustulosten esittely