12 research outputs found

    Poverty, health and reproduction in early colonial Uganda

    Get PDF

    AIDS ja moraalinen menneisyys Ugandassa

    Get PDF

    Korona, uskonto ja valta Tansaniassa

    Get PDF
    Uusi koronaviruspandemia on saanut osan maailman maista turvautumaan poikkeuksellisiin ratkaisuihin pandemian pysäyttämiseksi. Hallitusten reaktiot ja toimet ovat vaihdelleet tiukoista sulkutoimenpiteistä lähes täydelliseen rajoitusten puuttumiseen, kansanterveyden asiantuntijoiden pätevyyden ja tieteellisen tiedon kyseenalaistamiseen ja pandemian uskonnollistamiseen. Esimerkiksi itäafrikkalaisessa Tansaniassa valtiojohdon ajamilla koronatoimilla oli mittavia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tansaniassa koronaepidemia politisoitui osaksi sisäpoliittista valtakamppailua istuvan presidentin ja opposition välillä. Presidentti John Magufulin ajama, uskoa painottava koronanäkemys muodostui maan viralliseksi linjaksi, jota hyödynnetiin hallituksen vastaisten toimijoiden identifioinnissa ja vaientamisessa. Lokakuun 2020 vaaleissa Magufuli ja valtapuolue Chama Cha Mapinduzi saivat murskavoiton, joka sinetöi niiden valta-aseman. Koronaepidemian uskonnollistaminen Tansaniassa tapahtui maan kristillisten valtakirkkojen myötävaikutuksella. Lopulta epidemian toinen aalto rikkoi politiikan ja uskonnon yhteisrintaman pakottaen kirkot asettamaan jäsentensä terveyden taloudellisten ja poliittisten hyötynäkökulmien edelle. Keväällä 2021 Tansania oli yhä vailla selkeää kansallista strategiaa koronan pysäyttämiseksi

    HIV and Fertility Decline in North-Central Namibia 1980-2004

    Get PDF
    The aim of this study was to estimate the development of fertility and the impact of HIV on this development in North-Central Namibia from 1980 to 2004. The main sources of data consisted of parish registers for eight Evangelical Lutheran congregations, the 1992 and 2000 Namibia Demographic and Health Surveys and the 1991 and 2001 population censuses. Developments in fertility were studied using the total fertility rate (TFR), age-speci? c fertility rates (ASFR), and standardized fertility distributions. The results show that fertility declined from 5.0 in 1980-89 to 4.1 in 1990-99 and to 3.5 in 2000-04. Among women in the 25-29 age group and older, fertility declined, while fertility among adolescents increased. Both age at ? rst marriage and premarital fertility increased during the study period. During the 1990s, HIV infection explained 25-29% of the decline in total fertility. If mortality continues to increase as a result of the HIV epidemic while fertility continues to decline, both because of HIV infection and for other societal reasons, the implications for future population growth rates and the countrys demographic structure are pronounced

    Afrikan historian tutkijatapaaminen

    Get PDF

    Kolonialistista kosmopoliittiin : länsimaisen humanitarismin ja kehitysavun historialliset jatkumot

    Get PDF

    AIDS ja moraalinen menneisyys Ugandassa

    Get PDF

    Afrikan terveysolot

    No full text
    Arvosteltu teos: Quests for health in colonial society: Scottish missionaries and medical culture in the Northern Malawi region, 1875-1930, Markku Hokkanen, Jyväskylä (2006
    corecore