81 research outputs found

    Kaaosteoreettinen kuva usean työn tekemisestä

    Get PDF

    Työprosessitiedon ja organisaatiopolitiikan merkitys: tapaustutkimus siirtymisestä taylorismista monitaitoisuuteen perustuvaan työn organisointiin

    Get PDF
    Artikkelissa tarkastellaan organisatorista innovaatioprosessia ikkunatehtaassa. Tavoitteena on siirtyminen varsin ositetusta työprosessista työntekijöiden monitaitoisuuteen perustuvaan työn organisointiin. Siirtymää on mahdollista perustella sekä tehokkuuteen ja tuottavuuteen että työntekijöiden kokeman työelämän laadun paranemiseen liittyvin argumentein. Monitaitoisuuteen voidaan kuitenkin liittää myös muita työpaikan intressiasetelmista juontuvia näkökulmia. Artikkelissa kuvataan monitaitoisuuden kehittämiseen tähtäävää innovaatioprosessia virallisen ohjauksen ja työpaikan epävirallisten käytäntöjen välisen vuoropuhelun näkökulmasta. Tämän ohella tarkastellaan työpaikan ja osaamisen kehittämiseen kohdistuvan asiantuntijatuen mahdollisuuksia vaikuttaa muutosprosessin etenemiseen. Tutkimuksen yhtenä keskeisenä johtopäätöksenä on, että henkilöstön työprosessitiedon kehittämisellä voidaan edistää yhteisen näkemyksen kehittymistä ja työntekijöiden valmiuksia kiinnittää huomio yksittäisten prosessin osien rinnalla työprosessin muihin osiin ja kokonaisprosessiin. Niin ikään voidaan todeta innovaatioiden muotoutuvan organisaatiopoliittisissa käytännöissä

    ”Se on tapa tavallaan elää” – Tulevaisuuden työn tekijät yrittäjyyden ja palkkatyön kategorisoinnin kyseenalaistajina

    Get PDF
    Artikkeli käsittelee yrittäjän ja palkkatyöntekijän kategorioiden murtumista ja näiden väliin asettuvan niin sanotun kolmannen kategorian määreitä. Tutkimuskysymykset olivat seuraavat: Millaisia määreitä useaa työtä tekevät liittävät työnteon tapaansa? Millainen työnteon tapa määreistä hahmottuu? Aineiston muodostivat 45 eri alojen korkeakoulutetun usean työn tekijän teemahaastattelua, jotka analysoitiin sisällönanalyyttisesti kategorioiden määreluetteloa analyysivälineenä käyttäen. Tulokset osoittivat usean työn tekijöiden työnteon tavan eroavan palkkatyöstä ja yrittäjyydestä mutta myös silloittavan niitä. ”Tulevaisuuden työn tekijöiden” työnteon tapa perustuu verkostoihin ja yhteisöihin, ja sitä motivoivat työn itsellisyys ja merkityksellisyys

    Työvoitto työelämän paradoks(e)ista?

    Get PDF

    Työelämä ja yhteiskunta pandemian hetkellä: Mäkikangas, Anne & Pyöriä, Pasi (toim.) (2023). Koronapandemia, työ ja yhteiskunta. Muuttuiko Suomi? Gaudeamus. 344 sivua.

    Get PDF
    Kirja painottaa vahvasti työelämän tutkimusta: aihepiirille on varattu kaksi kolmannesta teoksen sivuista. Artikkelikokoelman muista teemoista, harrastuksista, elämäntavoista, perheistä ja opiskelijoista, olisi kiinnostavaa lukea enemmänkin, mutta ratkaisu mahdollistaa laajan kattauksen pandemian työelämävaikutuksista. Temaattisen kokoelman 13 artikkelista suurin osa on usean kirjoittajan yhdessä laatimia. Kirja kattaakin monenlaisia viitekehyksiä, näkökulmia, teoriataustoja ja menetelmiä, joiden valossa analysoidaan pandemian seurauksia

    Työelämän tutkimuspäivillä viisivuotissynttärit

    Get PDF

    Työprosessitieto, avain monitaitoisuuteen

    Get PDF

    Hiljaisuudesta kertomuksiksi: työelämän sosiaalisesta kärsimyksestä

    Get PDF
    Artikkelissa pohditaan, miten työelämän alistavat rakenteet ja työntekijöiden subjektiviteetti kerronnallisesti ehdollistavat työstä sairastumista, erityisesti mielen sairastumista. Analyysi kohdistetaan kerrontaan sosiaalisesta kärsimyksestä, sen synnystä ja kehollistumisesta sairauksiksi sekä mahdollisuuksiin vastustaa ja vapautua kärsimyksistä liittämällä omat kokemukset kulttuurisiin kertomuksiin. Tutkimuksen aineiston muodostaa 48 työelämässä kohdattuja muutoksia ja niissä pärjäämistä käsittelevää kirjoituspyyntövastausta vuosilta 2011–2012. Tarinoissa työelämän vaiennettu sosiaalinen kärsimys kerrotaan näkyviin kehollistamalla se omiksi sairauksiksi tai projisoimalla toisten mielensairauksiksi. Omien kärsimyskokemusten liittäminen kulttuurisiin työuupumuskertomuksiin mahdollistaa samalla yksilöllistyneestä häpeästä ja stigmasta vapautumisen sekä oman tarinan yhdistämisen kulttuurisiin kertomuksiin hyvästä työntekijästä kovassa työelämässä

    Kapitalismin uuden vaiheen symboli?

    Get PDF
    corecore