Moisture content variation of ground vegetation fuels in boreal mesic and sub-xeric mineral soil forests in Finland

Forest fire risk in Finland is estimated with the Finnish Forest Fire Index (FFI), which predicts the fuel moisture content (FMC) of the forest floor. We studied the FMC variation of four typical ground vegetation fuels, Pleurozium schreberi, Hylocomium splendens, Dicranum spp., and Cladonia spp., and raw humus in mature and recently clear-cut stands. Of these, six were sub-xeric Pinus sylvestris stands, and six mesic Picea abies stands. We analysed the ability of the FFI to predict FMC and compared it with the widely applied Canadian Fire Weather Index (FWI). We found that in addition to stand characteristics, ground layer FMC was highly dependent on the species so that Dicranum was the moistest, and Cladonia the driest. In the humus layer, the differences among species were small. Overall, the FWI was a slightly better predictor of FMC than the FFI. While the FFI generally predicted ground layer FMC well, the shape of the relationship varied among the four species. The use of auxiliary variables thus has potential in improving predictions of ignitions and forest fire risk. Knowledge of FMC variation could also benefit planning and timing of prescribed burns.Peer reviewe

Experimental evidence on biodiversity impacts of variable retention forestry, prescribed burning, and deadwood manipulation in Fennoscandia

Intensive forest management has been applied in most Fennoscandian forests for a period of almost one felling rotation. This paradigm has produced even-aged and even-structured forests of different successional stages that cover about 90% of forest land. At the same time, wildfires have been nearly eliminated in most of the Fennoscandian nature. Consequently, hundreds of species are red-listed because of forest management. To support these species, forest management requires improvements. Variable retention forestry and habitat restoration have been suggested to mitigate negative effects of forest management on biodiversity, and these have been practiced to some extent during the past few decades. Here, we review experimental results on the effects of variable retention and two restoration measures (prescribed burning and artificial addition of coarse woody debris) on different species groups in Fennoscandia. Our key findings are as follows: (i) Many species respond positively to felling within a few years, apparently due to released and often ephemeral resources, such as fresh residue and stumps. Species associated with shady conditions are negatively impacted, but any retention supports many of these, and their species composition remains almost unaffected with 50–70% retention of the initial tree volume. (ii) These effects remain detectable for at least 10–30 years or, according to some studies, nearly 100 years, e.g., in polypore fungi. (iii) Initial effects of prescribed burning on most species groups (apart from pyrophiles) are negative, but within 10–15 years post-fire sites begin to support many rare and threatened deadwood-dependent species. Epiphytic lichens, however, remain negatively affected. (iv) Artificial addition of deadwood (mostly high stumps) supports a wide spectrum of deadwood-dependent species, but the species composition differs from that of naturally died trees. (v) Moisture and micro-habitat variation are crucial for forest species at harvested sites, at least in forests dominated by Norway spruce. We conclude that felling method as such is of little importance for threatened forest species, although retention mitigates many negative effects. These species require microclimatic continuity, and maintenance and active increase of legacies, such as deadwood of different qualities (species, downed/standing, snag/log/stump, decay stage), very old trees, and tree species mixtures.202

Alhaiset säästöpuumäärät, PEFC-metsäsertifiointi ja monimuotoisuus Suomen metsissä

Non peer reviewe

Low-level retention forestry, certification, and biodiversity : case Finland

In managed forests, leaving retention trees during final harvesting has globally become a common approach to reconciling the often conflicting goals of timber production and safeguarding biodiversity and delivery of several ecosystem services. In Finland, the dominant certification scheme requires leaving low levels of retention that can benefit some specific species. However, species responses are dependent on the level of retention and the current low amounts of retention clearly do not provide the habitat quality and continuity needed for declining and red-listed forest species which are dependent on old living trees and coarse woody debris. Several factors contribute to this situation. First, the ecological benefits of the current low retention levels are further diminished by monotonous standwise use of retention, resulting in low variability of retention habitat at the landscape scale. Second, the prevailing timber-oriented management thinking may regard retention trees as an external cost to be minimized, rather than as part of an integrated approach to managing the ecosystem for specific goals. Third, the main obstacles of development may still be institutional and policy-related. The development of retention practices in Finland indicates that the aim has not been to use ecological understanding to attain specific ecological sustainability goals, but rather to define the lowest level of retention that still allows access to the market. We conclude that prevailing retention practices in Finland currently lack ecological credibility in safeguarding biodiversity and they should urgently be developed based on current scientific knowledge to meet ecological sustainability goals.peerReviewe

Research on retention forestry in Northern Europe

Retention approaches in forest management are today common in several North European countries, integrated into the clearcutting practice as a way to promote biodiversity and maintain ecosystem functions. Individual green trees and retention patches (tree groups) are retained at final harvest, and deadwood is left at site or created. Here, we review research on retention in Sweden, Finland, Norway, the Baltic States, and NW Russia, with special focus on biodiversity. Following the first publication in 1994, about 180 peer-reviewed articles have been published. We present results from a systematic search of the retention literature, separated into the following topics: buffer zones, retention patches, high stumps, other types of deadwood, European aspen Populus tremula, and cost-efficiency. Russian literature is synthesized separately since studies from this region have so far almost exclusively been published in the Russian language. Furthermore, we describe six ongoing large-scale, replicated experiments with varying retention levels, five in Finland and one in Sweden, and summarize their main results. Among main conclusions for practice from the literature and experiments are that retention patches as large as 0.5 ha and 10-m-wide buffers to watercourses are not enough to maintain pre-harvest species composition but survival of forest species is still larger than on conventional clearcuts. Deadwood on clearcuts may present important habitats to saproxylic species, including rare and red-listed ones and a prioritization of tree species per stand is recommended. We identify several important future research directions including switch of focus towards the landscape as well as the species population level. Surveys in parts of European Russia where retention has been unintentionally implemented already for a century would indicate possible future trajectories of biodiversity and their drivers in other regions of Northern Europe. A stronger link to ecological theory would help in study designs and in the formulation of predicted outcomes.202

Säästöpuumetsätaloudella monimuotoisuutta talousmetsiin

Non peer reviewe

Metsätuhot vuonna 2022

Luonnonvarakeskus tuottaa vuosittaista Metsätuhot - raporttisarjaa. Raporteissa käydään läpi mitä metsissä, taimitarhoilla sekä puisto- että pihapuilla menneenä vuonna tapahtui eri tuhonaiheuttajien osalta. Lisäksi raportissa käydään läpi muitakin metsien mielenkiintoisiä ilmiöitä, vaikkeivat ne varsinaisia tuhoja olisivatkaan olleet. Vuosi 2022 oli tältä osin mielenkiintoinen, sillä helteisen kesän 2021 jäljet näkyivät osin vasta tällöin. Vuonna 2022 kirjanpainajan (Ips typographus) takia hakattiin metsiä metsäkeskuksen keräämien ilmoitusten perusteella enemmän kuin kertaakaan tilastointihistoriassa (2 834 ha). Laji myös parveili aiempaa runsaampana Luken feromoniseurannan pohjoisimmilla alueilla. Kirjanpainajan lisäksi myös toinen havupuiden kaarnakuoriainen, kuusentähtikirjaaja, aiheutti näkyviä latvakuolemia kuuselle eri puolilla Suomea. Molempien ilmiöiden takana vaikutti paitsi kuoriaisille kohtuullinen kesä 2022, niin ennen kaikkea helteinen ja lämmin kesä 2021. Ilmiö konkretisoikin omalla tavallaan ilmaston lämpenemisen mahdollisia vaikutuksia metsissämme. Helteiden tuhoja lisäävät vaikutukset eivät kuitenkaan näkyneet valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) samalla tavalla. VMI:ssä havaitut kirjanpainajatuhot jopa laskivat (-14 %) hieman vuoden takaisesta. Tässä on kuitenkin muistettava, että VMI otanta ei ole ajallisesti eikä spatiaaliselta tarkkuudeltaan soveltuva useimpien hyönteis- ja sienituhojen seurantaan. Merkittävimpinä tuhonaiheuttajina VMI:ssä olivat aiempien vuosien tapaan lumi, tuuli ja hirvieläimet – eli tuhot, joita voidaan yleisesti havaita maastossa inventointiajankohdasta riippumatta. Lämpenevään ilmastoon reagoivat hyönteisten lisäksi useat muutkin kotoperäiset taudinaiheuttajat. Ne hyötyvät ilmastonmuutoksesta mm. laajentamalla esiintymisaluettaan sekä aiheuttamalla puissa enemmän vaurioita, etenkin kun säät muuttuvat suopeimmaksi niille, mutta huonommiksi niiden isäntäpuille. Kuusenjuurikääpää eteläisempi männynjuurikääpä (Heterobasidion annosum s.s.) raportoitiinkin vuonna 2022 Pohjois-Pohjanmaalta saakka. Juurikääpätuhot myös lisääntyivät noin 30 % vuonna 2022 edellisvuoteen verrattuna. Lämpimät ja kuivat kesät ovat myös edesauttaneet tulokaslaji havuparikkaan (Diplodia sapinea) aiheuttaman taudin etelänversosurman puhkeamista. Havuparikkaan levinneisyysaluetta kartoitettiin vuonna 2022 kansalaistieteen avulla, ja sienen esiintyminen olikin ennakoitua laajempi. Myös tulokaslaji havununna (Lymantria monacha) tavattiin hieman aiempaa runsaampana lajin pohjoisemmilla esiintymisalueilla. Vuonna 2022 päätään nostivat valitettavasti myös ilmastosta riippumattomat uhkatekijät: kansainvälisen kasvikaupan ja turismin mukana leviävät haitalliset vieraslajit. Uusia vierasperäisiä tuhonaiheuttajia löydettiin niin taimitarhoilta, kuin puistopuistakin. Koivuilla todettiin Discula betulina-sienen aiheuttamaa versolaikkua, pihdoilta taas löydettiin pihtanäppyä (Neonectria macrospora). Haitallisten vieraslajien leviäminen on kansainvälinen ongelma, jolta pohjoinen Suomikaan ei ole turvassa. Luken tutkijat julkaisivat vuonna 2022 suomenkielisen artikkelisarjan mikä sisälsi tietoa useiden eri vieraslajien uhasta. Katsaus muistuttaa, ettei metsiemme valtapuilla useinkaan ole vastustuskykyä näitä uusia tuholaisia vastaan, mikä tekee niistä merkittävän uhan metsien terveydelle. Haitallisten vieraslajien leviämisen estäminen on siis erityisen tärkeää niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Tässä kansainvälinen kasvikauppa on pahin uhkatekijä. Metsien ja puutarhojen osalta ulkomaisten taimien ja koristekasvien tuonti muodostaa tehokkaan haitallisten vieraslajien leviämisväylän. Kotimainen taimituotanto taasen tuottaa paitsi terveitä, niin myös alkuperältään tunnettuja ja laadultaan varmistettuja taimia. Näitä taimia jokaisen tulisi suosia niin metsänuudistamisessa kuin kotipihoilla, sillä olemassa oleva lainsäädäntö ei kansainvälistä kasvikauppaa hillitse. Luke kerää ja koosta myös kansalaisten tekemiä ilmoituksia havaituista puustotuhoista tai muista metsien ilmiöstä. Vuonna 2022 okakaarnakuoriaisten (Ips acuminatus) takia tehdyt tuhoilmoitukset jatkoivat kasvuaan vuodelta 2021. Ilmoituksissa ja niiden perusteella tehdyissä maastotarkastuksissa mäntyjen todettiin kuolevan etenkin lounaisrannikolla, missä okakaarnakuoriaiset tuntuivat viihtyvän hyvin yhdessä havuparikkaan kanssa. Selvitys näiden kahden tuholaisen mahdollisesta yhteisvaikutuksesta äkillisesti kuivuneiden mäntyjen kuolemiin jatkuu Lukessa. Tämän vuoden raporttiin omaksi tarinakseen nostettiin myös ilmoituksia kerännyt lehtikuoriaisten runsas esiintyminen, missä etenkin lepillä esiintyvä idänlehtikuoriainen (Agelastica alni) oli näkyvässä roolissa. Vaikka vuoden 2022 perusteella tilanne Suomen metsissä on tuhojen suhteen pääosin hyvä, vuosi muistutti meitä konkreettisesti sekä muuttuvan ilmaston että kansainvälisen kasvikaupan meille tuomista uhkista. Sekä vieras- että tulokaslajien aiheuttamat riskit tulevat kasvamaan lämpenevässä ilmastossa, sillä sen ansiosta nämä lajit pystyvät todennäköisemmin vakiinnuttamaan asemansa uudella alueellaan. Meillä jo ongelmia aiheuttavien lajien kuten juurikäävän tai kirjanpainajan osalta lämpenevä ilmasto ei niin ikään lupaa missään määrin hyvää metsillemme. Ollaksemme varautuneita mahdolliseen tuhojen äkilliseen lisääntymiseen tarvitsemme paitsi aktiivista seurantaa, niin myös perus- ja soveltavaa tutkimusta. sekä tarkempaa analyysiä siitä miten eri tuhonaiheuttajien uhat voivat meillä tulevaisuudessa realisoitua