13 research outputs found

    Päihderiippuvuus yksilön sairautena : Artikkelisarja

    Get PDF
    Päihderiippuvuus on krooninen aivosairaus, jonka ilmenemismuodot ovat moninaiset. Sairauden vaikutukset aiheuttavat inhimillistä kärsimystä riippuvaiselle, hänen läheisilleen ja ympäristölle. Päihderiippuvuus aiheuttaa haasteita myös potilaita kohtaaville auttajille. Tämä opinnäytetyö kuvaa huume- tai sekapäihderiippuvuuteen sairastumisen, sen oireet ja ilmenemismuodot sekä siitä toipumisen vaiheet. Opinnäytetyö vastaa kysymykseen, miksi päihderiippuvainen oireilee niin monin tavoin ja miksi riippuvuudesta irtaantuminen voi olla vaikeaa. Opinnäytetyö toteutettiin artikkelisarjana kolmeen eri julkaisuun, kolmelle eri kohderyhmälle. Hoitotyötä tekeville julkaistu artikkeli sisältää tietoa päihderiippuvaisen häiriökäyttäytymistä selittävistä seikoista, auttamisen haasteista sekä toipumisen vaiheista. Läheisille suunnattu artikkeli kuvaa päihderiippuvuuden taudinkulkua, henkilön persoonan muutoksia ja vaikutuksia perheessä. Yleisväestölle kirjoitettu artikkeli sisältää kuvauksen päihderiippuvuus-ilmiöstä tänä päivänä, nuorten päihteidenkäytölle altistavista tekijöistä ja sitä, miksi nuoria tulisi suojata päihteiltä. Opinnäytetyön tarkoituksena on auttaa tunnistamaan paremmin päihderiippuvuus-sairaus, hyväksyä sairastunut ihminen potilaana, asiakkaana ja avun tarvitsijana. Tästä olisi hyötyä niin sairastavalle, läheiselle kuin hoitohenkilökunnallekin. Opinnäytetyöraportti sisältää artikkeleiden lisäksi teoriaosuuden. Se on katsaus tämän päivän päihteidenkäytön tilaan, riippuvuuden ilmenemismuotoihin, riippuvuuden neurobiologiaan sekä hoidolliseen kohtaamiseen liittyviä asioita. Tuoretta tietoa on haettu kansainvälisistä tutkimuksista ja alan arvostettujen henkilöiden artikkeleista sekä kirjoista. Jatkotutkimusaiheina voisi olla eri hoitomenetelmien kartoittaminen ja niiden vertaileminen. Tätä voitaisiin tutkia sekä päihderiippuvuutta sairastavan että läheisten näkökulmasta.Drug addiction is a chronic brain disorder with various manifestations. It causes suffering not only to the addicts but also to their families and friends alike. It also poses challenges to the nursing staff. The purpose of this thesis was to describe the development of a drug and multi-substance addiction as well as the phases of the recovery process. The aim of the study was also to find out why a drug addiction can manifest in so many ways and why the recovery process may be difficult. The study was carried out in three articles published in three different media. The first article was aimed at health care professionals. The article provides information about the challenges nurses face when treating addicted patients and the reasons for addicts’ disruptive behaviors. The second article discusses the impacts of substance dependence to the families of the addicts. The third article is aimed at people interested in drug addiction as a phenomenon. It argues why especially young people should be protected from drugs. The articles help health care professionals recognize addiction as a disease and understand the fact that an addict is a patient needing help. The data for this thesis were collected in recent international studies. Further study is required to find more effective treatments for addicted patients as well as support for their families

    Lonkan tekonivelluksaatio : Kotiohje potilaalle

    Get PDF
    Lonkan tekonivelen luksaatioita esiintyy noin 2–4 prosentilla potilaista lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen. Yleisimmin lonkan tekonivel luksoituu posteriorisesti, koska suurin osa lonkan tekonivelleikkauksista suoritetaan posterolateraalisella avaustekniikalla. Syyt lonkan tekonivelluksaatioon ovat kuitenkin moninaisia ja riskiä tekonivelen luksoitumiseen lisäävät muun muassa aiemmat luksaatiot, lonkan tekonivelen uusintaleikkaus, heikentyneet lonkan alueen lihakset, nivelsairaudet sekä potilaan kognitiiviset ongelmat. Myös potilaan korkean iän, naissukupuolen ja ylipainon on todettu lisäävän lonkan tekonivelluksaation riskiä. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää lonkan tekonivelluksaatiopotilaiden fysioterapiaa kotiohjauksen osalta Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä kirjallinen kotiohje sulkeisella repositiolla hoidettaville lonkan tekonivelluksaatiopotilaille. Tietoa opinnäytetyötä varten hankittiin internetin tietokannoista, tutkimusartikkeleista, terveysalan ja lääketieteen kirjallisuudesta sekä haastattelemalla lonkan tekonivelluksaatiopotilaita hoitavia fysioterapeutteja. Kirjallisen kotiohjeen avulla haluttiin tukea näiden potilaiden kuntoutumista kotona sekä auttaa ehkäisemään lonkan tekonivelluksaatioiden uusiutumista. Lonkan tekonivelluksaation jälkeinen konservatiivinen kuntoutus noudattelee samoja perusperiaatteita kuin kuntoutus lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen. Poikkeuksia kuntoutuskäytännöissä esiintyy lähinnä liikerajoituksissa ja niiden kestossa. Kotiohje lonkan tekonivelluksaatiopotilaille sisältää ohjeet potilaan yksilöllisistä liikerajoituksista, tarvittavista apuvälineistä, perusliikkumisesta sekä autossa matkustamisesta luksoituneen lonkan liikerajoitukset huomioiden. Lisäksi ohje sisältää liikeharjoitukset lonkan stabiliteetin parantamiseksi sekä neuvoja turvalliseen liikunnan harrastamiseen. Sulkeisella repositiolla hoidettavien lonkan tekonivelluksaatiopotilaiden kuntoutuskäytännöt vaihtelevat Suomessa sairaaloittain. Jatkossa näitä käytäntöjä tulee kartoittaa ja tutkia lisää yhtenäisempien kuntoutuskäytäntöjen saamiseksi kaikille tekonivelluksaatiopotilaita hoitaville sairaaloille.The risk of dislocation after primary hip arthroplasty is approximately 2–4%. Most commonly artificial hip joint dislocates posteriorly due to the posterolateral surgical approach. Many factors, such as earlier dislocations, revision arthroplasty, weak hip muscles, articular diseases, patient`s cognitive problems, female sex, high age and overweight increase the risk for dislocation after hip arthroplasty. The objective of this study was to improve conservative physiotherapy and home in-struction of the patients with dislocated artificial hip joint in the Kanta-Häme Central hospital. The purpose of this study was to make a written home manual for patients with dislocation of the artificial hip joint. Rehabilitation after dislocation of the artificial hip joint has same features as rehabilita-tion after hip arthroplasty. After dislocation it is important to pay attention to the movement restrictions and to improve stability of the hip joint. Rehabilitation practices vary between hospitals in Finland. In future it is useful to study these practices more and develop uniform rehabilitation practices

    Palkanlaskentaprosessin kuvaus

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata erään itäsuomalaisen metallialan yrityksen palkanlaskentaprosessi ja tutkia, millaiset seikat vaikuttavat sen sujuvuuteen. Työn tavoitteena oli tarkastella, löytyykö prosessista sellaisia ongelmia tai riskejä, jotka poistamalla pystyttäisiin virtaviivaistamaan prosessia sekä helpottamaan palkanlaskijoiden työtä. Työssä käytettiin sekä laadullista että toiminnallista tutkimusta. Teoriaosuus muodostuu prosessien käsittelystä sekä palkanlaskennan eri osa-alueiden kuvaamisesta, myös lainsäädännön osalta. Teorian tavoitteena on luoda pohja palkanlaskentaprosessin ymmärtämiselle. Empiriaosuudessa esitellään yrityksen prosessit sekä kuvataan ja selvitetään tuntipalkkaisten työntekijöiden palkanlaskennan prosessi. Teoriaosuudessa lähdeaineistona käytettiin alan kirjallisuutta, empiriaosuuteen aineistoa kerättiin havainnoimalla palkanlaskijoiden päivittäistä työskentelyä sekä haastattelemalla kohdeyrityksen työntekijöitä. Tutkimuksessa selvisi, että palkanlaskentaprosessi toimii yrityksessä pääasiassa hyvin vaikka ulkoistamista lähivuosina onkin pohdittu. Suurimmat ongelmat palkanlaskennas-sa johtuvat tiedonkulun toimimattomuudesta, kiireestä sekä työnjohtajien määräpäivien noudattamatta jättämisestä.The target of this thesis was to describe the payroll calculation process and to study which factors had an effect on its fluency. The target was to observe if there are any problems or risks which could be removed, thus streamlining the process and facilitating the work of accountants. The data for the study was collected by using both qualitative and practice-based method. The theoretical part of the work consists of dealing with the process and introducing aspects that belong to payroll computation, not forgetting the law. The purpose of the theory is to help understand how the payroll calculation process works. The empirical part introduces the target company, its process and explains the payroll process progress of hourly paid employees. Sources of the theoretical part include literature related to the subject. The material for the empirical study was gathered by observing and interviewing the employees of the target company. The study shows that the payroll calculation process mainly works well even though outsourcing has been discussed. The biggest problems stem from lack of time and supervisor’s ignorance of deadlines

    Matka sairaanhoitajaksi : tietoa sairaanhoitajan koulutuksesta ja ammatista

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa käsikirjoitus videota varten, joka kuvaa sairaanhoitajan koulutusta ja sairaanhoitajan työtä. Opinnäytetyön tavoitteena on tukea ammatinvalintaa. Opinnäytetyö on kehittämistyö ja siihen kuuluu kirjallisuuskatsaus, videoiden vertaisarviointi, käsikirjoitus ja sen arviointi asiantuntijapaneelissa. Tiedonhaku oli kaksiosainen ja kehittämistyötä varten tietoa haettiin tieteellisistä Medic- ja Cinahl-tietokannoista sekä aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta. Työn kirjallisessa osuudessa kuvataan sairaanhoitajaopintoihin hakeutumista, koulutuksen kulkua, sairaanhoitajan ammattia ja käsityksiä sairaanhoitajuudesta sekä sairaanhoitajan ammatista. Käsikirjoituksen tekoa varten tarvittiin vertauskohteita, jonka vuoksi työhön arvioitiin olemassa olevia ammattikorkeakoulujen tekemiä videoita, joissa kuvattiin sairaanhoitajan ammattia. Vertaisarvioinnin ja kirjallisuuskatsauksen tulosten pohjalta tehtiin käsikirjoitus. Käsikirjoituksessa tuodaan esille sairaanhoitajan koulutusta ja työn monipuolisuutta. Käsikirjoituksesta on tarkoitus tulevaisuudessa tehdä video Metropolia Ammattikorkeakoulun verkkosivuille. Videon avulla saataisiin työlle näkyvyyttä ja tuotaisiin se helpommin lähestyttäväksi aiheesta kiinnostuneille.Purpose of this thesis is to produce a script of nursing school and nursing as a profession for a video. Aim of thesis was to substantiate career choice. This thesis is a developing project and it includes literature part, peer review of videos, script and scripts assessment by professionals. Research for the literature part was made in two parts. Information was searched from Medic- and Cinahl- database and literatures related to the subject. In the literary part of thesis there is information of applying to nursing school, procession of studies, nursing as a profession and ideas of nursing as a profession. Baselines were needed for the script. Existing videos of profession of nursing made by Universities were assessed by using benchmarking - method. The script was made by using the results of benchmarking and literature part. The script is presenting different places where a registered nurse can work and is made to try to show the diversity of nursing as a job. In the future, the script is meant to be used and to be developed to a video. Video is supposed to be seen on Metropolia University of Applied Sciences websites. Video would be useful to give visibility to the thesis and subject would be easier to approach to those who are interested of nursing as a career

    Eroon tupakkatuotteista! : Opas hoitohenkilökunnalle potilasohjauksen tueksi

    No full text
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä opas tupakka ja tupakkatuotteiden käytön lopettamisesta ja siihen liittyvästä potilasohjauksesta. Toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, Eksoten kanssa osana tupakoimatta leikkaukseen–kampanjaa. Tavoitteena oli tuottaa hoitohenkilökunnalle tukimateriaalia potilasohjaukseen tupakoinnin ja tupakkatuotteiden lopettamisen hyödyistä. Aiheesta haettiin näyttöön perustuvaa tietoa kirjaston tietokannoista elektronisesti ja manuaalisesti. Tiedonhaku toteutettiin systemoidusti käyttäen sopivia hakusanoja ja niiden yhdistelmiä. Kirjallisuuteen perehtymisen ja asiantuntijasairaanhoitajan kanssa käytyjen suunnitelmapalaverien jälkeen laadittiin Eroon tupakkatuotteista opas. Sairaanhoitajilta (N=19) pyydettiin palautetta Webropol kyselylomakkeella. Kyselylomakkeet analysoitiin kvantifioimalla. Sairaanhoitajat kokivat, että opas tupakka ja tupakkatuotteiden käytön lopettamisesta ja siihen liittyvästä potilasohjauksesta oli hyödyllinen ja siinä oli hyvin tietoa aiheesta. Koulutusta aiheesta sairaanhoitajat eivät kokeneet saaneensa tarpeeksi omissa yksiköissään. Sairaanhoitajien vastausten perusteella voidaan olettaa, että opas tupakka ja tupakkatuotteiden käytön lopettamisesta ja siihen liittyvästä potilasohjauksesta tukee ja auttaa potilaiden ohjauksessa. Jatkossa opinnäytetyötä voisi kehittää tekemällä oppaasta version, joka palvelisi asiakkaita. Lisäksi aiheesta voisi pitää osasto tunteja eri työyksiköissä

    Determining relevance of imprecise temporal intervals for cultural heritage information retrieval

    No full text
    Julkaisun kokoteksti on luettavissa vain Aalto-tunnuksilla.Please note that access to the fulltext is limited to Aalto staff and students.Time is an essential concept in cultural heritage applications. Instances of temporal concepts such as time intervals are used for the annotation of cultural objects and also for querying datasets containing information about these objects. Hence it is important to match query and annotation intervals by examining their similarity or closeness. One of the problems is that in many cases time intervals are imprecise. For example, the boundaries of the “Pre-Roman age” and the “Roman age” are inherently imprecise and it may be difficult to distinguish them with clear-cut intervals. In this paper we apply the fuzzy set theory to model imprecise time intervals in order to determine relevance of the relationship between two time intervals. We present a method for matching query and annotation intervals based on their weighted mutual overlapping and closeness. We present (1) methods for calculating these weights to produce a combined measure and (2) results of comparing the combined measure with human evaluators as a case study. The case study takes into consideration archaeological temporal information, which is in most cases inherently fuzzy, and therefore offers a particularly complex and challenging scenario. The results show that our new combined measure that utilizes different weighted measures together in rankings, performs the best in terms of precision and recall. It should be used when ranking annotation intervals according to a given query interval in cultural heritage information retrieval. Our approach intends to be generalizable: overlapping and closeness may be calculated between any two fuzzy temporal intervals. The presented procedure of using user evaluation results as a basis for assigning weights for overlapping and closeness could potentially be used to reveal weights in other domains and purposes as well.Non Peer reviewe
    corecore