Uutta liiketoimintaa vesistöjen ravinteista

Maa- ja metsätalousministeriön tilaaman ja Luken tuottaman esiselvityksen tavoitteena oli kartoittaa olemassa olevia ja potentiaalisia tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia, jotka perustuvat vesistöistä poistettuihin ravinteisiin, sekä tarkastella niiden edistämismahdollisuuksia Suomessa. HELCOM:in Itämeren suojelun toimintaohjelmassa ravinnekuormituksen vähennystavoitteet on määritelty maittain. Suomen osuus vähennystavoitteista on 150 tonnia fosforille ja 1 200 tonnia typelle vuodessa. Lisäksi Suomi on sitoutunut erityistoimenpiteisiin Saaristomeren hyvän tilan saavuttamiseksi. Järviruoko on monivuotinen heinäkasvi, joka on lisääntynyt mm. rehevöitymisen seurauksena ja ruovikot peittävät Suomessa arviolta 100 000 hehtaarin alan. Yhden ruovikkohehtaarin leikkuulla voidaan poistaa fosforia 5−10 kg ja typpeä 50−100 kg. Kesällä korjattua tuoretta ruokoa voidaan käyttää viherlannoitteena ja kierrätysravinteena, kateaineena, maan orgaanisen aineen lisääjänä, biokaasun raaka-aineena ja pehmeää alkukesän ruokoa karjan rehuna. Talvella kerättyä kuivaa ruokoa voidaan käyttää kattojen, eristeiden, rappausalustojen ja näkösuojien rakentamisessa, sitä voidaan polttaa energiaksi, käyttää karjan ja hevosten kuivikkeena tai kompostin tukimateriaalina, hyödyntää kasvualustoina, kateaineina, maan orgaanisen aineen lisääjänä sekä hallasuojana. Vaikka järviruo’olle on useita potentiaalisia käyttökohteita, arvoketju ruo’on leikkuusta lähtien on toistaiseksi Suomessa hyvin kehittymätön. Teknologian puute, niittämiseen liittyvät hankalat käytännöt, jatkokuljetuksien järjestäminen, ruovikoiden leikkaamiseen liittyvä epäselvä tukipolitiikka ja ammattitaitoisen työvoiman puute ovat tällä hetkellä esteenä kannattavalle liiketoiminnalle. Järviruokoliiketoiminnan kehittämiseksi suositellaan 1) arvoketjun yhteiskehittämistä mm. logistiikassa ja markkinoinnissa, 2) leikkuun ja esikäsittelyn teknologiaan investoimista, 3) älykkäiden logististen systeemien kehittämistä, 4) avoimen tiedon tuottamista ja hyödyntämistä, 5) yhteistä ruokostrategiaa, 6) osaamisen kehittämistä ja 7) rahoitusinstrumenttien kehittämistä ja hyödyntämistä. Liiketoiminnallista ja ravinteiden poiston potentiaalia voi löytyä myös muista vesikasveista ja vesirajassa kasvavista kasveista. Mm. vesiruton erilaisia hyödyntämistapoja tutkitaan parhaillaan. Ravinnesiepparit ovat yksi keino poistaa ravinteita. Hulevesien hallinnalla, jota on mm. vähen-täminen, käsittely, viivyttäminen ja johtaminen, pyritään estämään ravinteiden ja haitta-aineiden pääsy luonnonvesiin. Kasveja käytetään hulevesien viivytysaltaissa moneenkin tarkoitukseen ja ne myös sitovat ravinteita. Hulevesialueiden hallinnassa tarvitaan yritystoimintaa uomien ja rantojen hoitoon. Vesistöjen ravinteisiin perustuvaa liiketoimintaa voi tulevaisuudessa syntyä myös levän- ja simpukanviljelyn ympärille. Levistä makrolevien viljely avovesialtaissa on teoriassa mahdollista, vaikkakin haastavaa. Avovesissä kasvatetulla levällä on potentiaalisia käyttökohteita mm. rehuna ja energiana. Korkean lisäarvo käyttökohteita, mm. biopolttoaineiden tuotantomahdollisuuksia, tutkitaan parhaillaan aktiivisesti, vaikka potentiaali on huonompi kuin allaskasvatetuilla levillä. Itämeressä kasvatettua simpukkaa voidaan niin ikään hyödyntää rehuna ja lannoitteena. Käyttökohteet ovat melko vähäarvoisia, ja toisaalta simpukan viljely taas suhteellisen kallista mm. korkeiden korjuukustannusten vuoksi, mistä syystä liiketoiminnan potentiaali on matala. Simpukan- ja makrolevänviljelyn yhdistäminen voi tulevaisuudessa tuottaa tiettyjä synergiaetuja samoin kuin yhdistäminen muuhun merellä tapahtuvaan toimintaan kuten merituulipuistoihin, mikä parantaisi kannattavuutta. Myös tulevaisuudessa kehitettävät korkeamman lisäarvon simpukkatuotteet voivat muuttaa asetelmaa nopeasti. Johtopäätöksenä todetaan, että levän- ja simpukankasvatukselle ei voida määritellä lähivuosien ravinteidenpoistotavoitteita. Hulevesien käsittelyllä voi olla paikallista vaikutusta alapuolisen vesistön ravinnekuormitukseen. Sen sijaan järviruo’on poistolla saattaa olla laajempaa merkitystä suhteessa Suomen ravinteidenpoistotavoitteisiin. Liiketoiminnan synnyttämisen kannalta järviruoko on lupaavin tutkituista ravinteidenpoistokei-noista. Järviruokoliiketoiminta vaatii kuitenkin yhteiskunnalta jonkun verran tukea, jotta toiminta lähtee kunnolla liikkeelle. Liiketaloudellisen potentiaalin laajuutta on toistaiseksi vaikeaa arvioida. Toisaalta suorat ja välilliset työllisyysvaikutukset näkyisivät nimenomaan syrjäseuduilla. Tulevaisuudessa meren biologisen monimuotoisuuden tutkiminen ja bioteknologisten resurssien koordinoitu kartoitus voi paljastaa uusia mahdollisuuksia hyödyntää vesialueidemme rikkauksia. Nämä saattavat usein palvella samalla myös ravinteiden poistotavoitteita.201

Water in an LCA framework : applying the methodology to milk production in Finland

201

Suomessa tuotetun minkin- ja ketunnahan elinkaariarviointi : MTT:n Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liit-to ry:lle ja Turkistuottajat Oyj:lle tekemä tilaus-tutkimus

Tässä tutkimuksessa Suomessa tuotetun minkin- ja ketunnahkan elinkaariarviointi laadittiin Suomen Tur-kiseläinten Kasvattajain Liitto ry:n ja Turkistuottajat Oyj:n tilaamassa ja MTT:n toteuttamassa projektissa vuoden vaihteessa 2010 2011. Tutkimuksen vastuullisena johtajana toimi tutkimusprofessori Sirpa Kurppa ja päätutkijana Frans Silvenius MTT:ltä. Muut tutkimusryhmän jäsenet olivat Nita Koskinen, Teppo Rekilä, Ju-hani Sepponen ja Helena Hyvärinen MTT:ltä. Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:n osalta tutkimuk-sen yhteyshenkilönä toimi Timo Mikkola. Lisäksi tutkimukseen antoivat arvokkaita tietoja kyselyihin vastan-neet turkistuottajat sekä rehukeittiöiden edustajat, Jan Lillsund minkkien nahkontakeskus Furfix Oy:stä, Seija ja Reijo Halkola turkismuokkaamo PanFur 2000 Oy:stä sekä Kari Valkosalo Honkajoki Oy:stä. Lannan käsit-telyn ja ravinnepitoisuuksien osalta arvokkaita asiantuntijalausuntoja antoivat Petri Kapuinen MTT:ltä, Juha Grönroos Suomen ympäristökeskuksesta ja Ilpo Pölönen Hämeenlinnan Ammattikorkeakoulusta. Suomessa toimi vuonna 2010 1 043 turkistilaa, joissa tuotettiin huutokauppakaudella 2009/2010 2 100 000 siniketun- ja 2 000 000 minkinnahkaa. Eniten turkistiloja on Pohjanmaalla, Länsi-Suomen läänin alueelta tuo-tetaan noin 97 % maan kokonaisnahkatuotannosta. Turkistuotanto työllistää Suomessa n. 17 500 henkilöä, joista suoraan 4 350 ja välillisesti 13 200 henkeä. Turkiseläintuotannon rehunvalmistukseen keskittyneitä re-husekoittamoita on Suomessa 11. Turkistuotannon myynnistä yli 99 % suuntautuu vientiin. Turkistuotantoket-jun toimintaa tarkasteltiin mahdollisimman edustavien, ketjun toimijoiden vapaaehtoisuuteen perustuvien otan-tojen avulla. Turkistuotanto on mittava muiden elintarvikealojen sivuvirtojen hyödyntäjä. Turkiseläintuotannon vuosittainen rehunkulutus oli 324 milj. kg, vuonna 2010, josta lihantuotannon teurassivutuotteita 43 %, rehukalaa ja kalan-jalostuksen sivutuotteita 22 % sekä viljaa 14 %. Mallinnuksessa otettiin huomioon myös teurassivutuotteiden turkistuotannolle vaihtoehtoiset käyttömuodot. Samoin huomioitiin rehukalan kalastuksessa Itämerestä poistu-vat, turkiseläinten ravinnoksi päätyvät ravinteet. Merestä poistuva fosfori ja typpi arvioitiin perustuen tur-kiseläinten rehuksi käytetyn silakan todellisiin käyttömääriin ja silakan analysoituun koostumukseen. Tutkimuksessa laskettiin Suomen turkiseläintuotannon ilmastonmuutokseen, happamoitumiseen ja rehevöity-miseen vaikuttavat päästöt sekä arvioitiin kvalitatiivisesti turkistuotannon ekotoksikologisia päästöjä. Ympäris-tövaikutukset suhteutettiin toiminnalliseen yksikköön, jollaiseksi valittiin muokattu ja ommeltu minkin- sekä ketunnahka. Edellä kuvattuihin toiminnallisiin tuoteyksiköihin kohdistuvan ympäristövaikutusarvioinnin lisäk-si tehtiin vaihtoehtovaatevertailu. Minkki- ja ketunnahkaturkkien vaihtoehtotuotteeksi valittiin polyesteristä ja puuvillasta valmistettu takki, jonka koostumus oli 65 % polyesteriä ja 35 % puuvillaa sekä akryylia ja puuvil-laa (65 % akryylia, 7 % modakryylia ja 28 % puuvillaa) sekä 100 % akryylia sisältävä tekoturkki. Tutkimustuloksia arvioitiin suhteessa Tanskassa ja Hollannissa tehtyihin turkistuotannon elinkaariarviointitut-kimuksiin.vo

Environmental impacts of a lunch plate - challenges in interpreting the LCA results

The challenges of the project were to reveal and interpret complex and contrasting environmental issues associated with food by consumers, in order to build up more comprehensive understanding on LCA results as measures of sustainability. This approach was to linked to the specific example of lunch plates. Expertise from various scientific fields was used to identify the key environmental issues; food chain stakeholders to provide appropriate environmental data for LCA, consumer researchers to link that with the food consumption framework, and teaching experts to introduce pedagogic aspects into the lunch plate presentation

Suomenkarjan erityisominaisuudet hyötykäyttöön

Selvitys apurahan käytöstä Suomen Kulttuurirahastolle, 5.3.2013 LOPPURAPORTT

Elintarvikeketjun ympäristövastuun taustaraportti

vo