Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.How can Finland exert influence in EU law-making? The goal of this doctoral dissertation is twofold. First, the dissertation investigates how powers are divided between the European institutions and what dynamic prevails between them in supranational law-making. The study focuses on the ordinary legislation procedure (See Articles 289 (1) and 294 TFEU), previously known as the co-decision procedure, which is today the most widely applied legislative procedure in the Union. Secondly, the dissertation seeks to answer the question of how a small Member State like Finland may exert influence in EU law-making both by formal and by informal means. The dissertation consists of six previously published articles four of which are peer-reviewed. The articles are preceded in the book by a summary section, where changes to legislation and new case law have been observed up until 10 April 2015. Both the articles and the summary section draw from literature in the fields of EU law and political science. Methodologically the study combines legal and empirical, mainly qualitative, analysis, thus representing empirical legal research or socio-legal studies. The articles and the summary section discuss the relationship between law and politics in supranational law-making from various perspectives. The study highlights that legal rules on competence and procedure together with institutionalized practices provide a framework for political negotiations both within and between the EU institutions. However, these rules and established practices are explicitly invoked only on rare occasions. The actors involved are familiar with the decision rules and plan their political negotiation strategy accordingly. One key finding of this study is that consensus-building between differing preferences features heavily in EU legislative negotiations. Especially with the practice of informal trilogue meetings, EU institutions have become accustomed to a culture of negotiation and compromise. A new piece of EU legislation is formed as a result of complex and unpredictable trade-offs, which sits uneasily with the classic rational model of decision-making. As to influencing EU law-making, the study investigates a previously neglected field of research. How should Finland represented by its Government act in order to ensure that a piece of EU legislation corresponds as far as possible with the country’s negotiating position? Finland’s formal (endogenous) power in the legislative procedure – the number of votes in the Council – is low. Finnish ministers and officials should thus take advantage of various informal channels of influence (exogenous power resources). For example, the relative power of Finland in EU law-making could be enhanced by way of close cooperation between Government officials and Finnish civil society organizations that can influence the Union’s institutions through their European umbrella organizations. The Commission holds under the founding Treaties an almost exclusive right of legislative initiative in the Union and, in addition, it acts as broker between the Parliament and the Council in the subsequent legislative negotiations. As to effective ways of influence, Finland needs engage in the process early and to target both members of the Commission and officials in the lead Directorate-General. The study concludes that there are some good examples of Finland’s early influence, especially in files of high political profile, but the picture is mixed. The study questions a common assumption in Finland that the Commission would inevitably be a small Member State’s “best friend”. Further, it is crucial for Finnish negotiators to co-operate with “like-minded” Member States as well as with the Presidency and the incoming Presidencies when the file is being negotiated in the Council preparatory structures, in particular at the Working Group level. This conclusion is confirmed by a case study on the preparations of the Consumer Credit Directive (2008/48/EC). In case Finland fails to convince the Commission and to be part of a winning coalition in the Council, the country’s negotiators should try to influence the file by approaching key figures in the European Parliament, which is an equal co-legislator with the Council in most EU policy fields after the Lisbon Treaty. Such multi-target influence is likely to deliver good results. Finally, the study examines the effects of EU membership on domestic institutional structures and policy agenda in Finland, which is a typical research interest in the rich literature on Europeanization. Instead of Government – Parliament relations the study focuses on the preparation and coordination of EU matters within the Government, in particular at the highest level in the Cabinet EU Committee. When the national coordination system for EU matters was created more than 20 years ago, it was underlined that a uniform negotiating position should be formulated for each EU file. This was considered to improve Finland’s position in EU law-making. The study concludes that the national system for preparing EU affairs has realized its objectives relatively well. However, the system is unnecessarily reactive. If Finland wants to have a stronger influence on new or amended EU legislation, files of particular importance to Finland should be identified at a very early stage, while the Commission is still planning a legislative proposal, and clearly prioritized in the competent ministry. By way of conclusion, in order to exert, or even increase, its influence on EU legislation, Finland needs to act in a constructive manner and to present its arguments to the right actor at the right stage of EU law-making.Siirretty Doriast

Mediasota ja poliittiset subjektit : Kuva-analyysi sotavalokuvien tuottamista poliittisen toiminnan malleista

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Informaatiosodat ovat sekä korkean teknologian sotia että mediasotia. Ne ovat mielikuvien sotia, joissa kamppaillaan mielipiteistä ja mielipiteiden hallinnasta. Tämä siksi, että ihmisten kokemus sodasta rakentuu pääasiassa median kautta. Paul Virilion filosofisessa visiossa informaatiosotien uutisointi korvaa poliittisten subjektien suoraan havainnointiin perustuvan kokemusmaailman ja alistaa subjektit median maailmaan. Virilion mukaan ihmiset kokevat maailman tapahtumia median välityksellä olematta itse paikalla, jolloin sotamedia kontrolloi ihmisten ajatuksia välittämällä valmiita tunteita, ajatuksia, poliittisia vastauksia ja poliittisen toiminnan malleja. Tämän seurauksena yksilöt vaipuvat apatiaan. Sosiaaliseen yhteiseloon perustuva demokratia on Virilion mukaan uhattuna. Virilio linkittyy poststrukturalismiin. Hänen työssään on poststrukturalisteille tyypillinen ajatus yksilöstä yhteiskunnallisten tai muiden kontrolloivien valtarakenteiden osana. Tätä näkemystä kritisoin tutkimuksessa. Tarkastelen Viriliota myös hänen saamansa kritiikin pohjalta, jonka mukaan hän on epätieteellinen, teknofobinen ja fatalistinen. Tutkimuksessa selvitetään seuraavaa tutkimuskysymystä: Pitävätkö Virilion fatalistiset ennustukset apatiasta paikkansa, vai jääkö meille toiminnan mahdollisuus ajatusvammaisuuden sijasta, jatkuuko demokraattinen politiikka, ja millaista kansainvälistä politiikka on sodan ja mediateknologian maailmassa? Onko sodan kulttuurin kokonaisvaltaisuutta mahdollista vastustaa? Tutkimus on tehty kuva-analyysinä, koska poliittiset subjektit muotoutuvat Virilion mukaan juuri sodan uutisten ja medioiden välityksellä. Havainto-otos käsittää Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä olleita Irakin sodan sotavalokuvia, koska Irakin sodan alkuvaiheet olivat hyvä esimerkki informaatiosodasta. Otokseen on otettu suomalaisten lehtien kuvia, koska kuvien tulkinnat ovat selkeimmin ymmärrettävissä oman kulttuurin diskursseista käsin. Metodeiksi on yhdistetty kompositioanalyysi ja semiotiikka, joilla tutkittiin subjekteja luovia merkitysrakenteita. Lopuksi tarkastellaan analyysin tuloksia suhteessa subjektien asemia visuaalisessa materiaalissa tulkitseviin väittämiin ja suhteutettiin tulokset Virilion visioon. Näin selvisi, millaisia rooleja katsoja saa kuvissa, ja millaista poliittista toimintaa ne luovat tai pyrkivät luomaan. Tutkimuksesta selvisi, että sotakuvilla pyritään luomaan Virilion ennustamaa apatiaa. Sodalle myönteinen ideologia on kuvien hallitseva luenta. Siitä huolimatta sotakuvat eivät kuitenkaan ole yhtä fatalistisia kuin mitä Virilio on antanut ymmärtää. Niissä on läsnä myös sotaa vastustava ideologia ja ne tarjoavat mahdollisuuksia vastustaa sodan ideologiaa, pohtia politiikkaa ja toimia demokraattisesti

ConservePlants: An integrated approach to conservation of threatened plants for the 21st Century

Even though plants represent an essential part of our lives offering exploitational, supporting and cultural services, we know very little about the biology of the rarest and most threatened plant species, and even less about their conservation status. Rapid changes in the environment and climate, today more pronounced than ever, affect their fitness and distribution causing rapid species declines, sometimes even before they had been discovered. Despite the high goals set by conservationists to protect native plants from further degradation and extinction, the initiatives for the conservation of threatened species in Europe are scattered and have not yielded the desired results. The main aim of this Action is to improve plant conservation in Europe through the establishment of a network of scientists and other stakeholders who deal with different aspects of plant conservation, from plant taxonomy, ecology, conservation genetics, conservation, physiology and reproductive biology to protected area's managers, not forgetting social scientists, who are crucial when dealing with the general public.Non peer reviewe

Clinical and sonographic improvement of developmental dysplasia of the hip : analysis of 948 patients

Background: Developmental dysplasia of the hip is a common condition, which varies in severity. Abduction treatment is widely used to correct the development of the hips, but mild forms of DDH can also recover spontaneously. The purpose of this study was to evaluate factors affecting the rate of improvement of developmental dysplasia of the hip, and evaluate any risk factors slowing the process. Material and methods: The study population consisted of patients diagnosed with DDH in Tampere University hospital in the years 1998-2018. Data were retrospectively collected, and associations between clinical variables and rate of improvement were analyzed. Alpha angles were assessed monthly, and associations between risk factors and improvement of alpha angles were studied. A total of 948 patients were included in the analysis. Results: More severe first status of the hips was associated with faster improvement in dynamic ultrasound compared to milder DDH in univariate design in first 3 months of age; in the multivariable design, Ortolani positivity was conversely associated with lower alpha angles in 1-month follow-up. Immediate abduction treatment was associated with faster recovery rate compared to delayed abduction or watchful waiting. Female sex and positive family history were associated with slower rate of improvement and lower alpha angles. In multivariable design, female sex, positive family history and treatment strategy remained statistically significant as initiation time of the treatment explained the first found association of clinical hip status and the recovery rate after 2 months of age. Conclusion: Female sex and positive family history might be independent risk factors for slower recovery in DDH before 6 months of age. These children might need special attention in their follow-up plans and abduction treatment.Peer reviewe

Application of the environmental relative moldiness index in Finland

The environmental relative moldiness index (ERMI) metric was previously developed to quantify mold contamination in U.S. homes. This study determined the applicability of the ERMI for quantifying mold and moisture damage in Finnish residences. Homes of the LUKAS2 birth cohort in Finland were visually inspected for moisture damage and mold, and vacuumed floor dust samples were collected. An ERMI analysis including 36 mold-specific quantitative PCR assays was performed on the dust samples (n = 144), and the ERMI metric was analyzed against inspection-based observations of moisture damage and mold. Our results show that the ERMI was significantly associated with certain observations of visible mold in Finnish homes but not with moisture damage. Several mold species occurred more frequently and at higher levels in Finnish than in U.S. homes. Modification of the ERMI toward Finnish conditions, using a subsample of LUKAS2 homes with and without moisture damage, resulted in a simplified metric based on 10 mold species. The Finnish ERMI (FERMI) performed substantially better in quantifying moisture and mold damage in Finnish homes, showing significant associations with various observations of visible mold, strongest when the damage was located in the child's main living area, as well as with mold odor and moisture damage. As shown in Finland, the ERMI as such is not equally well usable in different climates and geographic regions but may be remodeled to account for local outdoor and indoor fungal conditions as well as for moisture damage characteristics in a given country.Peer reviewe

Comparison of three risk stratification scores in gastroschisis neonates : gastroschisis prognostic score, gastroschisis risk stratification index and complex gastroschisis

Purpose The aim of the study was to compare and evaluate the utility of three different risk stratification scores for gastroschisis neonates; simple/complex gastroschisis, gastroschisis prognostic score and risk stratification index. Methods Data of neonates born with gastroschisis between the years 1993 and 2015 were collected. The national registers and patient records of four Finnish University Hospitals were retrospectively reviewed. Logistic and linear regression analysis were performed to identify independent predictors for adverse outcomes. The efficacy of these prognostic methods was further assessed using ROC-curves and DeLong (1988) test. Results Gastroschisis risk stratification index was an acceptable predictor of in-hospital mortality, AUC 0.70, 95% CI 0.48-0.91, p = 0.049. Complex gastroschisis and gastroschisis prognostic score were able to predict short bowel syndrome, AUC 0.80, 95% CI 0.58-1.00, p = 0.012 and AUC 0.80, 95% CI 0.59-1.00, p = 0.012, respectively. Conclusion There are three easily obtainable risk stratification scores for outcome prediction in gastroschisis patients, however, their predictive ability did not have a statistical difference in the present study. The Gastroschisis risk stratification index seemed to perform moderately well in mortality prediction.Peer reviewe

Extended spectrum penicillins reduce the risk of omphalocele : A population-based case-control study

Peer reviewe