The possibilities of the City of Helsinki administration to influence the socio-ecological transitions

Socio-ecological transition refers to a fundamental change in the structure, culture, and practices of a socio-ecological system. Socio-ecological transitions have been studied especially from an ecological perspective. In recent years, cities have been studied more as socio-ecological systems. The role of individual actors in socio-ecological transitions has not been on a focus of previous research of socio-ecological systems. The study intends to fulfill this gap. This master's thesis examines two cases in Helsinki, namely the evacuation of the residents of Myllypuro Alakiventie in 1999 and the Kyläsaari waste incineration plant in 1983 as socio-ecological transitions. The purpose of the study is to describe the progress of the socio-ecological transition in both cases by placing the course of cases in adaptive circles. The second aim of the study is to find out whether the Helsinki City Administration was able to promote or slow down the progress of the socio-ecological transition, which is being studied in relation to other actors in the socio-ecological transition. As research material consist article from Helsingin Sanomat newspaper and documents from the City of Helsinki Archives. The Master’s thesis describes the progress of the socio-ecological transition in both cases, as well as the role of the actors in the transition. The results show that the City of Helsinki administration had a limited opportunity to promote and slow down the progress of the socio-ecological transition. Other actors in the socio-ecological transformation, such as the townspeople, were also able to influence the progression of the socio-ecological transformation, which made it difficult for city governments to slow down or promote the transformation. In particular, the conflict between the city government and the Helsinki citizens slowed or prevented the city government from reaching its goals. However, the study finds that the city administration was not able to prevent the complete socio-ecological transition in the study cases. Better communication with the citizens and the avoidance of conflicts would help the City of Helsinki's administration to influence the progress of the socio-ecological transition more effectively in the future.Sosioekologisella murroksella tarkoitetaan perustavanlaatuista muutosta sosioekologisen systeemin rakenteessa, kulttuurissa ja käytännöissä. Sosioekologisia murroksia on tutkittu erityisesti ekologian näkökulmasta. Viime vuosina kaupunkeja on tutkittu aiempaa enemmän sosioekologisina systeemeinä. Yksittäisten toimijoiden roolia sosioekologisissa murroksissa ei ole juurikaan tutkittu aiemmin. Tutkielma täyttää tämän tutkimusaukon. Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan kahta Helsinkiin sijoittuvaa tapausta eli vuoden 1999 Myllypuron Alakiventien asukkaiden evakuointia ja vuoden 1983 Kyläsaaren polttolaitoksen sulkemista sosioekologisina murroksina. Tutkimuksen tarkoitus on kuvata sosioekologisen murroksen etenemistä molemmissa tapauksissa sijoittamalla tapausten kulku adaptiivisille kehille. Tutkimuksen toinen tavoite on selvittää, pystyikö Helsingin kaupunginhallinto edistämään tai jarruttamaan sosioekologisen murroksen etenemistä, mitä tutkitaan suhteessa muihin sosioekologisen murroksen toimijoihin. Tutkimuksen aineisto koostuu pääasiassa Helsingin Sanomien artikkeleista ja Helsingin kaupungin arkiston asiakirjoista. Tutkielma onnistuu kuvamaan sosioekologisen murroksen etenemistä molemmissa tapauksissa. Tulokset osoittavat, että Helsingin kaupungin hallinnolla oli mahdollisuus rajoitetusti edistää ja jarruttaa sosioekologisen murroksen etenemistä. Sosioekologisen murroksen muut toimijat kuten kaupunkilaiset pystyivät myös vaikuttamaan sosioekologisen murroksen etenemiseen, mikä vaikeutti kaupungin hallinnon mahdollisuuksia jarruttaa tai edistää murrosta. Erityisesti kaupungin hallinnon ja kaupunkilaisten välinen konflikti hidasti tai jopa esti kaupungin hallinnon pääsemisistä tavoitteisiinsa. Tutkimus havaitsee, ettei kaupungin hallinnolla ollut mahdollisuutta tutkimuksen tapauksissa kokonaan estää sosioekologista murrosta. Parempi kommunikaatio kaupunkilaisten kanssa ja konfliktien välttäminen auttaisivat jatkossa Helsingin kaupungin hallintoa vaikuttamaan tehokkaammin sosioekologisen murroksen etenemiseen

Green deal ja Pellolta pöytään -strategia Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa

EU:n yhteisellä maatalouspolitiikalla (CAP) on merkittävä rooli Green dealin, Pellolta pöytään-strategian ja biodiversiteettistrategian toteuttamisessa eli päästöjen vähentämisessä, luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja kestävämmän ruoantuotannon edistämisessä. Green dealilla ja siihen liittyvillä strategioilla pyritään säilyttämään sekä biodiversiteettiä että suuntaamaan Eurooppaa kohti ilmastoneutraaliteettiä. Ne ovat komission mielenilmaus siitä, mihin suuntaan unionia pitäisi kehittää. Komission vuoden 2018 CAP-ehdotus sisältää useita ilmasto- ja ympäristötoimia, joihin kuuluvat muun muassa uudet ekojärjestelmät ja nykyistä tiukemmat ehdollisuusvaatimukset. Niihin sisältyy samalla lupaus aiempaa vaikuttavammasta maatalouden ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta. CAP-rahoituksesta aiempaa suurempi osa eli 40 % on tarkoitus käyttää ilmastotoimiin. Uusi täytäntöönpanomalli eli kansalliset strategiasuunnitelmat mahdollistavat puolestaan sen, että jäsenmaakohtaiset olosuhteet voidaan huomioida CAPissa aiempaa paremmin. Uudistukseen on kohdistunut kritiikkiä ilmasto- ja ympäristötoimien vaikuttavuudesta. Uudistus kuulostaa kunnianhimoisemmalta kokonaisuudelta kuin se onkaan. CAP-uudistuksen on nähty antavan myös mahdollisuuden olla toteuttamatta ilmaston ja ympäristön kannalta vaikuttavia maataloustoimia. Kansallisten strategiasuunnitelmien mahdollisuuksiin toteuttaa esitettyjä tavoitteita liittyy useita heikkouksia: indikaattorit ja olemassa oleva data on puutteellisia, kannustimet ovat heikkoja ja CAP sisältää ristiriitaisia politiikkatoimia. Edellä mainittujen syiden vuoksi tuloksellisuus voi jäädä heikoksi. CAP-ehdotuksen ilmasto- ja ympäristötoimia ei pidetä riittävinä Green dealin ja Pellolta pöytään -strategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä korjaamiseksi think tankit, tutkijat ja kansalaisjärjestöt ovat ideoineet parannuksia CAPiin. On esitetty esimerkiksi strategiasuunnitelmiin mitattavia ja aiempaa kunnianhimoisempia tavoitteita ja tieteelliseen tietoon perustuvia indikaattoreita. Toisaalta uudistuksen on nähty keskittyvän liikaa ympäristön kestävyyteen unohtaen sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Etenkin tuottajajärjestöissä ja monien maatalousministerien keskuudessa komission halua lisätä aiempaa korkeampia ilmasto- ja ympäristötavoitteita CAPiin on kritisoitu. Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan tavoitteiden yhdistäminen maatalouden kilpailukyvyn ja maataloustuottajien tulojen säilyttämisen kanssa ei ole yksinkertaista. Keskustelu on jakautunut kahteen leiriin, joista yhdessä päässä komission tavoitteita pidetään vaatimattomina ja toisessa epärealistisen kunnianhimoisina. Kunnianhimoiset ilmasto- ja ympäristötavoitteet ja niiden mukana ottaminen CAPiin ovat kohdanneet vastustusta myös EU:n maatalousministereiden ja EU:n parlamentin maatalousvaliokunnan jäsenten taholta. On todennäköistä, että komission ilmasto- ja ympäristötavoitteet lieventyvät lopullisessa päätöksessä kauden 2021–2027 CAP-uudistuksesta. Lisäksi Green dealin ja sen strategioiden sisällyttäminen CAPiin on haaste aikataulullisista syistä. CAPia on valmisteltu jo vuodesta 2017, mutta komission strategiat on julkaistu vasta toukokuussa 2020. Strategioita ei siis välttämättä käytännön syistä ehditä sisällyttää CAPiin, koska päätös CAPin sisällöstä olisi tarkoitus saada vuoden 2021 alussa. Mikäli ilmasto- ja ympäristötavoitteiden nostaminen ei toteudu CAPissa, se voi jarruttaa merkittävästi Green dealin ja Pellolta pöytään -strategian toteutumista. Tavoitteet on tarkoitus saavuttaa 2050 ja 2030 mennessä. On yhä mahdollista, että tavoitteet voidaan saavuttaa vuoden 2027 jälkeisessä uudistuksessa. Tämä vaatisi merkittäviä uudistuksia lyhyessä ajassa tavoitteiden saavuttamiseksi.202

Yhteinen maatalouspolitiikka vuoden 2020 jälkeen ja Suomen maatalous

Euroopan yhteinen maatalouspolitiikka (Common Agricultural Policy, CAP) ja siihen rahoituskaudeksi 2021–2027 tehtävät uudistukset vaikuttavat merkittävästi Suomen maa- ja elintarviketalouden toimintaedellytyksiin. Ratkaisua vuoden 2020 jälkeiseksi maatalouspolitiikaksi on haettu EU:ssa jo yli kaksi vuotta. Komissio julkaisi lainsäädäntöehdotuksensa EU:n uudeksi yhteiseksi maatalouspolitiikaksi kesäkuussa 2018. Uudistuksen lopullisesta sisällöstä ja yksityiskohdista päättäminen on kuitenkin viivästynyt, koska poliittinen yhteisymmärrys unionin vuosien 2021–2027 budjetista onnistuttiin saavuttamaan vasta heinäkuussa 2020. Tämän seurauksena uusi maatalouspolitiikka ei tule voimaan EU:ssa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuoden 2021 alusta, vaan maatalouspolitiikkaan on tulossa näillä näkymin kaksivuotinen siirtymäaika. Tämä tarkoittaa, että maatalouspolitiikan uudistusta ryhdytään toteuttamaan EU:ssa aikaisintaan vuonna 2023. Vuosina 2021–2022 toimitaan siten uuden rahoituskauden 2021–2027 budjetilla, mutta harjoitetaan edelleen kuluvan kauden 2014–2020 maatalouspolitiikkaa. EU:n budjettineuvotteluissa maatalousrahoituksen turvaaminen oli Suomelle yksi poliittisista prioriteeteista. Menestymisellä maatalousrahoituksessa on suora yhteys Suomen nettomaksuasemaan, koska Suomen EU:lta saamista jäsenmaksun vastineista maatalous muodostaa yli 60 %. Lisäksi tuen merkitys maatalouden tulonmuodostuksessa on selvästi suurempi kuin EU-maissa keskimäärin, sillä tuotantokustannukset ovat Suomessa luonnonolosuhteiden vuoksi markkinahintoja korkeammat. Viljelijätukien kokonaismäärä on Suomessa vuositasolla noin 1,8 miljardia euroa, mikä vastaa lähes kolmannesta maatalouden kokonaistuotosta. EU:n kokonaan tai osittain rahoittamat tuet muodostavat Suomessa maataloustuen perustan. Niiden osuus on ollut viime vuosina noin 80 % maatalouden saamasta kokonaistuesta. EU:n budjetista suoraan maksetun tuen osuus viljelijätuista oli vuonna 2019 lähes 44 % eli yhteensä 767 milj. euroa. Heinäkuussa 2020 saavutetun budjettisopimuksen mukaan Suomen maatalouden rahoitus kasvaa kaudella 2021–2027 nimellisin hinnoin laskettuna 2,5 % kuluvaan kauteen 2014–2020 verrattuna. Mikäli rahoituskausien välisessä vertailussa otetaan huomioon Next generation EU–väline, Suomen maatalouden rahoitus kasvaa yhteensä 6,0 %. Rahoituksen muutokset kohdistuvat erisuuruisina maatalouspolitiikan pilareiden I ja II välillä. Pilarin I suorat tuet laskevat 0,8 %, mutta pilarin II maaseudun kehittämisvarat nousevat rahoituskehyksen osalta 7,6 %. Yhteisen maatalouspolitiikan perusrakenteeseen ei ole tulossa kaudella 2021–2027 muutoksia. Komission kesäkuussa 2018 julkistama lainsäädäntöehdotus nostaa kuitenkin kunnianhimoa ympäristö- ja ilmastoasioissa. Aiempaa kunnianhimoisempia ilmasto- ja ympäristötavoitteita on korostettu entisestään komission taholta joulukuussa 2019 julkaistulla Green dealilla ja toukokuussa 2020 julkaistulla Pellolta pöytään -strategialla. Keinoksi komissio tarjoaa CAPin ns. uutta ”vihreää arkkitehtuuria”, jossa jäsenvaltioilla on sekä pakollisista että vapaaehtoisista ympäristötoimista koostuvat osiot. Lisäksi komission ehdotus uudesta toimeenpanomallista antaa jäsenmaille enemmän valtaa ja vastuuta päättää CAPin käytännön toteutuksesta, mutta edellyttää niiltä samalla kansallisten strategiasuunnitelmien laatimista politiikan toteuttamiseen. Komission esitys ympäristö- ja ilmastonäkökulman ottamisesta nykyistä vahvemmin huomioon yhteisessä maatalouspolitiikassa lisää tukien ehdollisuutta. Pilarin I suorien tukien pakolliseen ehdollisuuteen ollaan sisällyttämässä kaikki nykyisen täydentävien ehtojen järjestelmän elementit sekä osa nykyisen ohjelmakauden viherryttämiselementeistä. Komissio haluaa myös erikseen tukea niitä viljelijöitä, jotka ovat valmiita sitoutumaan pakollista ehdollisuutta pidemmälle meneviin ympäristö- ja ilmastotoimiin. Nämä viljelijöille vapaaehtoiset osiot sisältävät pilarin I tukien ekojärjestelmän sekä pilarin II maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän. Näiden järjestelmien toteuttaminen on maatalousyrittäjille täysin vapaaehtoista, mutta jokaisen jäsenvaltion on tarjottava nämä mahdollisuudet viljelijöille. Uudistuksen sisältyvillä ympäristövaatimusten muutoksilla on todennäköisesti suurempi vaikutus maataloussektoriin muualla Euroopassa kuin Suomessa. Suomessa suurin osa viljelijöistä osallistuu jo nyt esim. ympäristökorvausjärjestelmään, kun taas joissakin jäsenmaissa vain muutama prosentti viljelijöistä on mukana kyseisessä järjestelmässä. Koska vihreän arkkitehtuurin reunaehdoista ei ole vielä yksityiskohtaisesti sovittu, on kuitenkin vaikea sanoa, millaisia vaikutuksia uudella CAPilla tulee käytännössä olemaan tilatasolla. Ehdotettu uusi toimeenpanomalli tarjoaa mahdollisuuden ottaa nykyistä paremmin huomioon jäsenmaakohtaiset olosuhteet yhteisessä maatalouspolitiikassa ja näin ollen myös ympäristö- ja ilmastotoimien toteuttamisessa. Tämä on piirre, jota jäsenmaat ovat toivoneet CAPilta. Kansallisten strategiasuunnitelmien odotetaan puolestaan edistävän komission esittämien ilmasto- ja ympäristötavoitteiden toteuttamista kussakin jäsenmaassa. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, millaisia ilmasto- ja ympäristötoimia strategiasuunnitelmien pitää sisältää. Odotukset ovat suuret, mutta tähän mennessä esitetyillä toimilla kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttaminen vaikuttaa epärealistisilta. Lisäksi Green deal ja Pellolta pöytään -strategian sisällyttäminen CAP-uudistukseen on lyhyellä aikataululla varsin haasteellista. Strategiasuunnitelmiin liittyy myös riski siitä, että jäsenvaltiot eivät aseta tarpeeksi selkeitä ja kunnianhimoisia tavoitteita esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle tai luonnon monimuotoisuuden edistämiselle. Komissiolla on siten erittäin merkittävä rooli strategiasuunnitelmien arvioijana, jotta strategiasuunnitelmissa päästään tavoitellulle ilmasto- ja ympäristökunnianhimon tasolle. Koska EU:n maksamien suorien tukien ja tuotantoon sidottujen tukien tasossa ei tapahdu uudistuksen myötä suuria muutoksia, maataloustuotannon taso säilyy Suomessa alustavien arvioiden mukaan lähellä nykyistä tasoa rahoituskaudella 2021–2027. Tässä vaiheessa ei tosin tiedetä vielä tarkasti, mitä esimerkiksi ehdollisuus, ekojärjestelmä ja muut mahdolliset vihreän arkkitehtuurin muutokset tulevat vaikuttamaan tuen saamisen ehtoihin tilatasolla. Kiristyvät ehdollisuusvaatimukset, jotka edellyttävät sitoutumista lisäkustannuksia aiheuttaviin ympäristö- ja ilmastokuormitusta vähentäviin toimenpiteisiin tukien saamiseksi, vaikuttavat mahdollisesti heikentävästi tilojen talouteen. Maataloustuotannon ja maatalouden tulokehitys kaudella 2020–2027 riippuu kuitenkin tukimuutoksia ja ehdollisuusvaatimuksia enemmän markkinoista, eli maataloustuotteiden ja tuotantopanosten hintakehityksestä. Maatalousmarkkinoiden hintasuhteisiin ei odoteta lähivuosina mitään dramaattisia muutoksia. OECD:n ja FAO:n vuonna 2020 julkaiseman markkinakatsauksen mukaan maataloustuotteiden tarjonnan kasvu on seuraavan kymmenen vuoden ajan kysynnän kasvua nopeampaa. Tämä tarkoittaa hienoista laskupainetta maataloustuotteiden maailmanmarkkinahintoihin.202

Laidunnuksen vaikutukset maitorotuisten sonnivasikoiden käyttäytymiseen ja hyvinvointiin luomunaudanlihantuotannossa

ei saatavill

Tavoitteena hyvälaatuinen ja sopivasti sulava säilörehu

vo

Korjuuaikastrategioiden vaikutus lihanautojen ruokintaan ja tilan talouteen

vo

Lihanautojen hyvinvointi - käyttäytyminen ja sairastumisherkkyys kylmäpihatossa ja ulkotarhassa

Lihanautojen hyvinvointia eri kasvatusympäristöissä selvitettiin eläinten käyttäytymisen ja verinäytteiden perusteella. Käyttäytymispiirteiden kartoituksella ja verianalyysien perusteella pyrittiin selvittämään, onko eri kasvatusympäristöissä olevien sonnien käyttäytymisessä ja sairastumisherkkyydessä eroja ja ovatko eroavaisuudet sellaisia, että ne viestivät kasvatusympäristön eroista eläinten hyvinvoinnin kannalta. Hyvinvointia tutkittiin MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusaseman, Kuopion yliopiston ja Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun yhteistyönä.vokMyynti MTT Tietopalvelu

Liharotusiemennykset osana lypsylehmien uudistusstrategiaa

Tutkimuksessa selvitettiin liharotusiemennysten lisäämisen mahdollisuuksia ja esteitä lypsykarjatiloilla. Aineisto kerättiin maidontuottajille tehdyn kyselyn perusteella. Kyselytutkimus tehtiin kirjekyselynä Promilkin ja Keski-Pohjan Juustokunnan tuottajille. Tutkimukseen vastanneet tilat olivat maitotiloja, joiden keskimääräinen peltopinta-ala oli vajaa 50 ha. Tiloilla oli lypsylehmiä keskimäärin 24 kpl. Siemennettyjä hiehoja tiloilla oli noin kolmasosa lehmien määrästä. Osa kyselyyn vastanneista tiloista oli lisännyt lehmien lukumäärää viime vuosina; valtaosa tiloista oli kuitenkin pitänyt tuotannon entisellään. Lehmi-en määrää lisänneistä tuottajista suuri osa lisää myös tulevaisuudessa eläinmääräänsä. Kyselyyn vastanneilla tiloilla lehmien keskipoikimakertojen määrä oli 2,5 - 2,7 poikimista/lehmä. Suurin osa tiloista ei ollut tyytyväisiä tämän hetkiseen poikimakertojen määrään ja oli pyrkinyt lisäämään poikimakertoja. Kyselyyn vastanneiden tilojen yleisin lehmien poiston syy oli utaretulehdus- tai vika. Seuraavaksi yleisin lehmän poiston syy oli hedelmällisyysongelmat. Hieman yli puolet tiloista käytti liharotusiemennystä karjassaan. Yleisimmin liharotusiemennyksiä käytettiin niillä tiloilla, joille oli tehty jalostussuunnitelma. Suurin syy liharotusiemennyksen käytölle oli jalostuksellisen tavoitteen eteneminen. Seuraavana syynä tuli jalostussuunnitelman noudattaminen. Keskituotoksen noustessa perustelut liharotusiemennyksen käytölle painottuivat jalostukselliseen tavoitteeseen. Tilakoolla ei ollut suurta merkitystä liharotusiemennysten käytölle. Ainoastaan pienillä tiloilla liharotusiemennysten käyttö ei ollut niin yleistä. Yleisin syy siihen, minkä vuoksi liharotusiemennyksiä ei tiloilla käytetty, oli epävarmuus lehmävasikoiden riittävyydestä. Tämä johtuu oletettavasti lehmien lyhyestä iästä. Toiseksi tärkein syy oli poikimavaikeuksien pelko. Liharotusiemennysten lisäämiseksi lehmien keski-ikää pitää saada nousemaan. Tällöin karjassa on mahdollisuus suorittaa jalostusta ja käyttää liharotusiemennyksiä. Keski-iän ollessa nykyistä korkeammalla tulee mahdollisuus siementää uudistukseen halutut lehmät lypsyrotuisella sonnilla, ja kaikki tästä ylijäävät lehmät voitaisiin siementää liharoduilla. Liharotusiemennysten osuus voisi nousta tällöin yli 20 prosentin. Näin ei syntyisi liikaa lypsyrotuisia vasikoita, eikä vanhoja lehmiä tarvitsisi poistaa hiehojen tieltä. Lisäksi jalostus nopeutuisi huomattavasti, kun voitaisiin valita sekä sonni että emä. Hiehon kasvatuskustannukset ovat suuret ja tuotostaso ensimmäisillä lypsykausilla alhainen. Vanhemman lypsylehmän vakiintunut tuotostaso on huomattavasti korkeammalla kuin poikineella hieholla. Tätä asiaa tulisi korostaa entistä enemmän viljelijäneuvonnassa, sillä taloudellinen houkutus todennäköisesti nostaisi liharotusiemennysten käyttömäärää.vokMyynti MTT Tietopalvelut 31600 JokioinenTiivistelm

Thermoregulation behaviour of cold-housed dairy bulls

vo

Lihanautojen hyvinvointi eri kasvatusympäristöissä - tuloksia kasvatuskokeesta kylmäpihatossa, ulkotarhassa ja lämpimässä parsinavetassa

esitelmäNaudanlihan tuotannossa yksikkökoon laajentaminen vaatii yleensä aina huomattavia investointeja. Edullisin tapa ratkaista lisärakentamistarve on kasvattaa lihanautoja ympärivuoden ulkotarhassa. Menetelmä ei ole toistaiseksi meillä Suomessa tavanomainen, mutta esimerkiksi USA:ssa ja Kanadassa se on yleinen. Tuotantomenetelmien täytyy kuitenkin aina olla sellaisia, että eläimet ovat terveitä, voivat hyvin ja tuotanto on myös eettisten näkökohtien perusteella arvioituna korkeatasoista ja hyväksyttävää. MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla järjestetyssä tuotantokokeessa selvitettiin erilaisten kasvatusympäristöjen vaikutusta lihanautojen hyvinvointiin eläinten käyttäytymisen ja immuuniteettitason perusteella. Tutkimus oli osa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan tutkimusaseman ja Oulun Maaseutukeskuksen toteuttamaa "Lihanautojen kasvatus kylmissä tuotantoympäristöissä" -kehittämishanketta. Tutkimus osoitti, että sonnit käyttäytyvät kylmäpihatossa ja ulkotarhassa lähes samalla tavalla. Talvella sonnit käyttävät elimistönsä energiavaroja lämmönmuodostukseen ja ne myös käyttävät suhteellisesti enemmän aikaa märehtimiseen kuin kesällä. Tämä saattaa vaikuttaa negatiivisesti kylmissä tuotantoympäristöissä kasvatettujen eläinten kasvuun ja rehuhyötysuhteeseen. Ilman lämpötila tai muut kasvatusympäristötekijät eivät kuitenkaan lisänneet eläinten sairastumisherkkyyttä. Tässä tutkimuksessa kylmiä kasvatusympäristöjä verrattiin lämpimään vain immuunistatuksen osalta, joten laajempien johtopäätösten teko kylmän ja lämpimän kasvatusympäristön eroista ei ole mahdollista.vo