Murskavammaoireyhtymä : Murskavammapotilaan hoito sairaalan ulkopuolella

Opinnäytetyö ”Murskavammaoireyhtymä – murskavammapotilaan hoito sairaalan ulkopuolella” on kirjallisuuskatsaus. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää mitä murskavammaoireyhtymällä tarkoitetaan ja mitä merkitystä murskavammalla on potilaan hoidon kannalta sairaalan ulkopuolella. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voi ammatillisesti hyödyntää murskavammapotilaiden tilan tunnistamisessa ja hoidon aloituksessa. Kirjallisuuskatsauksella haettiin vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Miten murskavammapotilasta tulisi tutkimusten pohjalta hoitaa sairaalan ulkopuolella? 2. Mikä merkitys sairaalan ulkopuolella annetulla hoidolla on murskavammapotilaalle? Aineisto katsaukseen haettiin Cinahl ja PubMed tietokannoista, alan kirjallisuudesta sekä asiantuntijaluennoista. Koko aineiston haun perusteena oli ennalta laaditut hakukriteerit. Tietokannoista haku suoritettiin valituilla hakusanoilla sekä rajaamalla haku tietylle aikavälille. Raportoinnissa nostettiin esiin ne keskeiset seikat, jotka teoreettisesti ja hoidollisesti ovat merkittävässä roolissa murskavammapotilaan selviytymisen ja hoidon kannalta. Katsauksen tuloksena oli, että murskavammapotilaiden harvinaisuuden vuoksi ongelmia ilmenee tilan tunnistamisessa ja hoidon aloituksessa. Varhaisen vaiheen tunnistaminen, nopea paineen vapautus ja varhainen nestehoito vähentävät potilaiden hengenvaarallisia komplikaatioita sekä kuolleisuutta. Johtopäätöksenä todettiin, että tutkimuksia tältä alueelta tarvitaan lisää. Tarvitaan myös selkeitä hoitosuosituksia, jotka ohjaavat terveydenhuollon ammattihenkilöiden toimintaa.This thesis was implemented as a literature review. The purpose was to explain what a crush syndrome means and how a crush injury affects the treatment of the patient in emergency care out of hospital. The aim was to produce information that can be professionally used in the recognition of a crush injury and in initiating treatment. This literature review aimed to answer the following research questions: 1. How should a crush injury patient should be treated in pre-hospital care based on the studies used? 2. What is the importance of pre-hospital care for a crush injury patient? The research material for the review was collected from the Cinahl and PubMed data bases, the related literature and from specialist lectures. The whole material was collected based on predefined search criteria. The search from the data bases was conducted by using selected key words and limiting the search to a specified time frame. The thesis highlighted the central aspects of theoretical and medical significance for the survival and care of a crush injury patient. The findings of the study indicated that due to the rarity of crush injury patients, there are problems in recognizing the state of the patients and in treating them at an early stage. Recognizing the early stage of the patient, releasing the pressure as soon as possible and early hydration reduce the life threatening complications and mortality of the patients. The conclusion was that there is a need for further research in this area. There is also a need for appropriate guidelines for healthcare professionals

Cyclosporine Treatment in Severe Gestational Pemphigoid

Gestational pemphigoid, a rare autoimmune skin disease typically occurring during pregnancy, is caused by autoantibodies against collagen XVII. Clinically it is characterised by severe itching followed by erythematous and bullous lesions of the skin. Topical or oral glucocorticoids usually relieve symptoms, but in more severe cases systemic immunosuppressive treatments are needed. Data on immunosuppressive medication controlling gestational pemphigoid are sparse. We report 3 intractable cases of gestational pemphigoid treated with cyclosporine.Peer reviewe

Long-term health-related quality of life in persons diagnosed with an insulinoma in Finland 1980-2010

Objective Insulinomas are rare pancreatic neoplasms, which can usually be cured by surgery. As the diagnostic delay is often long and the prolonged hyperinsulinemia may have long-term effects on health and the quality of life, we studied the long-term health-related quality of life (HRQoL) in insulinoma patients. Design, patients and measurements The HRQoL of adults diagnosed with an insulinoma in Finland in 1980-2010 was studied with the 15D instrument, and the results were compared to those of an age- and gender-matched sample of the general population. The minimum clinically important difference in the total 15D score has been defined as +/- 0.015. The clinical characteristics, details of insulinoma diagnosis and treatment, and the current health status of the subjects were examined to specify the possible determinants of long-term HRQoL. Results Thirty-eight insulinoma patients participated in the HRQoL survey (response rate 75%). All had undergone surgery with a curative aim, a median of 13 (min 7, max 34) years before the survey. The insulinoma patients had a clinically importantly and statistically significantly better mean 15D score compared with the controls (0.930 +/- 0.072 vs 0.903 +/- 0.039, P = .046) and were significantly better off regarding mobility, usual activities and eating. Among the insulinoma patients, younger age at the time of survey, higher level of education and smaller number of chronic diseases were associated with better overall HRQoL. Conclusions In the long term, the overall HRQoL of insulinoma patients is slightly better than that of the general population.Peer reviewe

Characteristics and Outcomes of 79 Patients with an Insulinoma : A Nationwide Retrospective Study in Finland

Objective. Insulinomas are rare pancreatic tumours. Population-based data on their incidence, clinical picture, diagnosis, and treatment are almost nonexistent. The aim of this study was to clarify these aspects in a nationwide cohort of insulinoma patients diagnosed during three decades. Design and Methods. Retrospective analysis on all adult patients diagnosed with insulinoma in Finland during 1980-2010. Results. Seventy-nine patients were diagnosed with insulinoma over the research period. The median follow-up from diagnosis to last control visit was one (min 0, max 31) year. The incidence increased from 0.5/million/year in the 1980s to 0.9/million/year in the 2000s (p = 0 002). The median diagnostic delay was 13 months and did not change over the study period. The mean age at diagnosis was 52 (SD 16) years. The overall imaging sensitivity improved from 39% in the 1980s to 98% in the 2000s (p <0 001). Seventy- one (90%) of the patients underwent surgery with a curative aim, two (3%) had palliative surgery, and 6 (8%) were inoperable. There were no significant differences in the types of surgical procedures between the 1980s, 1990s, and 2000s; tumour enucleations comprised 43% of the operations, distal pancreatic resections 45%, and pancreaticoduodenectomies 12%, over the whole study period. Of the patients who underwent surgery with a curative aim, 89% had a full recovery. Postoperative complications occurred in half of the patients, but postoperative mortality was rare. Conclusions. The incidence of insulinomas has increased during the past three decades. Despite the improved diagnostic options, diagnostic delay has remained unchanged. To shorten the delay, clinicians should be informed and alert to consider the possibility of hypoglycemia and insulinoma, when symptomatic attacks are investigated in different sectors of the healthcare system. Developing the surgical treatment is another major target, in order to lower the overall complication rate, without compromising the high cure rate of insulinomas.Peer reviewe

Long-term morbidity and mortality in patients diagnosed with an insulinoma

Objective: Insulinomas are rare functional pancreatic neuroendocrine tumours. As previous data on the long-term prognosis of insulinoma patients are scarce, we studied the morbidity and mortality in the Finnish insulinoma cohort. Design: Retrospective cohort study. Methods: Incidence of endocrine, cardiovascular, gastrointestinal and psychiatric disorders, and cancers was compared in all the patients diagnosed with an insulinoma in Finland during 1980-2010 (n = 79, including two patients with multiple endocrine neoplasia type 1 syndrome), vs 316 matched controls, using the Mantel-Haenszel method. Overall survival was analysed with Kaplan-Meier and Cox regression analyses. Results: The median length of follow-up was 10.7 years for the patients and 12.2 years for the controls. The long-term incidence of atrial fibrillation (rate ratio (RR): 2.07 (95% CI: 1.02-4.22)), intestinal obstruction (18.65 (2.09-166.86)), and possibly breast (4.46 (1.29-15.39) and kidney cancers (RR not applicable) was increased among insulinoma patients vs controls, P < 0.05 for all comparisons. Endocrine disorders and pancreatic diseases were more frequent in the patients during the first year after insulinoma diagnosis, but not later on. The survival of patients with a non-metastatic insulinoma (n = 70) was similar to that of controls, but for patients with distant metastases (n = 9), the survival was significantly impaired (median 3.4 years). Conclusions: The long-term prognosis of patients with a non-metastatic insulinoma is similar to the general population, except for an increased incidence of atrial fibrillation, intestinal obstruction, and possibly breast and kidney cancers. These results need to be confirmed in future studies. Metastatic insulinomas entail a markedly decreased survival.publishedVersionPeer reviewe

Characteristics and Outcomes of 79 Patients with an Insulinoma: A Nationwide Retrospective Study in Finland

Objective. Insulinomas are rare pancreatic tumours. Population-based data on their incidence, clinical picture, diagnosis, and treatment are almost nonexistent. The aim of this study was to clarify these aspects in a nationwide cohort of insulinoma patients diagnosed during three decades. Design and Methods. Retrospective analysis on all adult patients diagnosed with insulinoma in Finland during 1980-2010. Results. Seventy-nine patients were diagnosed with insulinoma over the research period. The median follow-up from diagnosis to last control visit was one (min 0, max 31) year. The incidence increased from 0.5/million/year in the 1980s to 0.9/million/year in the 2000s (p = 0 002). The median diagnostic delay was 13 months and did not change over the study period. The mean age at diagnosis was 52 (SD 16) years. The overall imaging sensitivity improved from 39% in the 1980s to 98% in the 2000s (p < 0 001). Seventy- one (90%) of the patients underwent surgery with a curative aim, two (3%) had palliative surgery, and 6 (8%) were inoperable. There were no significant differences in the types of surgical procedures between the 1980s, 1990s, and 2000s; tumour enucleations comprised 43% of the operations, distal pancreatic resections 45%, and pancreaticoduodenectomies 12%, over the whole study period. Of the patients who underwent surgery with a curative aim, 89% had a full recovery. Postoperative complications occurred in half of the patients, but postoperative mortality was rare. Conclusions. The incidence of insulinomas has increased during the past three decades. Despite the improved diagnostic options, diagnostic delay has remained unchanged. To shorten the delay, clinicians should be informed and alert to consider the possibility of hypoglycemia and insulinoma, when symptomatic attacks are investigated in different sectors of the healthcare system. Developing the surgical treatment is another major target, in order to lower the overall complication rate, without compromising the high cure rate of insulinomas

Yritys X:n työntekijöiden työhyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Yritys X:n työntekijöiden työhyvinvoinnin tilanne nyt ja miettiä keinoja sen parantamiseen tulevaisuudessa. Työhyvinvointia tarkasteltiin fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja henkisen työhyvinvoinnin sekä johtamisen ja esihenkilötyön kannalta. Työn toimeksiantajana toimi eräs kaupanalan yritys, jolla on kymmenkunta myymälää Suomessa ja noin 100 työntekijää. Opinnäytetyössä käytettiin määrällistä eli kvantitatiivista tutkimusmenetelmää ja aineisto kerättiin nettikyselyn avulla. Tulosten analysointiin käytettiin myös laadullista eli kvalitatiivista menetelmää. Kyselyssä hyödynnettiin sekä monivalintaa että avoimia kysymyksiä ja se koostui neljästä osa-alueesta, jotka olivat työ ja työympäristö, työyhteisö, työn imu ja mielekkyys sekä johtaminen ja esihenkilötyö. Kysely lähetettiin kaikkiin yrityksen myymälöihin eli vastaamaan pääsivät kaikki yrityksen myyjät, esihenkilöt ja varastotyöntekijät. Saatujen tulosten pohjalta laadin yritykselle kehitysideoita. Tutkimusongelmani oli kohdeyrityksen työntekijöiden työtyytyväisyyden parantaminen ja sitä lähdettiin selvittämään tarkastelemalla työntekijöiden nykyistä hyvinvoinnin tilannetta, työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja työntekijöiden omia ideoita ja ajatuksia. Tutkimuksessa selvisi, että kohdeyrityksen työntekijät ovat pääasiassa tyytyväisiä työhönsä ja tulevat hyvin toimeen työkavereidensa kanssa, mutta pieniä muutoksia toivottiin. Tutkimuksessa esiin nousivat erityisesti työterveyshuolto ja virkistystoiminta sekä esihenkilötoiminta. Tutkimus suoritettiin keväällä 2023

Voimavaraistava johtaminen poikkeusoloissa : työhyvinvoinnin edistäminen etätöissä

Opinnäytetyön tavoitteena on arvioida suomalaisten kokemuksia kevään 2020 poikkeusolojen, sekä keväälle 2021 jatkuneista etätöistä, ja luoda perusteltu näkemys siitä, mitä organisaatioiden tulisi ottaa etätöiden työhyvinvoinnin johtamisessa huomioon. Arviointi- ja kehittämiskysymyksiksi nousivat kolme arvioinnin kohdetta; työntekijöiden oma arvio mahdollisuuksistaan vaikuttaa työhyvinvointiinsa etätöissä, heidän kokemuksensa työhyvinvoinnin edistämisen johtamisesta sekä mitä onnistumisia, haasteita ja kehittämisehdotuksia he toivat esille. Opinnäytetyössä on sovellettu arviointitutkimuksellista lähestymistapaa ajankohtaisen ja ainutkertaisen tilanteen ymmärtämiseksi. Arvioinnin kohteiden määrittelyä helpottamaan pyrittiin rakentamaan tietoperusta siten, että se toimii arviointia ohjaavana ohjelmateoriana. Ohjelmateorialla tuotetaan perusteltuja näkemyksiä siitä, millaisilla interventiolla on mahdollista saada aikaan toivottavia tuloksia tai vaikutuksia. Tutkimusote on laadullinen, ja aineiston analyysi toteutetaan laadullisin menetelmin. Työn lukemisen selkeyttämiseksi kutsumme tätä tutkimuksellista opinnäytetyötä arvioinniksi. Tiedonkeruu on toteutettu kolmivaiheisesti kirjallisuuskatsauksen, teemahaastatteluiden ja verkkokyselyn avulla. Teemahaastatteluiden avulla pyrittiin löytämään keskeisimmät ilmiöt, jotka liittyvät työntekijöiden kokemuksiin etätyöstä poikkeusolojen aikana vuonna 2020. Keskeisiksi teemoiksi nousivat etätyö, työhyvinvointi ja työterveys, sosiaaliset kontaktit ja kommunikointi, jaksaminen ja voimavarat, työmotivaatio ja innostuminen, sekä johtaminen. Haastateltavien kertomusten pohjalta keskeisiksi ilmiöiksi muodostuivat esimiehen roolin merkitys, itseohjautuvuuden korostuminen etätyössä, sosiaalisten kontaktien ja yhteisöllisyyden edistäminen, sekä etätyön rakenteiden kehittämiseen liittyvät asiat. Teemahaastatteluista ja kyselystä saadut tulokset yhdistettiin tietoperustan keskeisiin käsityksiin ja taustatutkimuksiin, jotka yhdistämällä tuotettiin perustellut näkemykset siitä, mitä interventioita etätyön työhyvinvoinnin edistämisessä tulisi suosia ja millä tavoin ne vaikuttavat. Sekä teemahaastatteluun että kyselyyn osallistuneet kokivat, että työntekijät ja työyhteisöt tarvitsivat vahvaa esimiestyötä ja johtamista etätöissä, sekä selkeitä työnteon raameja. Itseohjautuvuus korostui hyvin keskeisenä tekijänä työntekijöiden kokemuksissa etätöistä suoriutumisessa sekä omasta hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lähes poikkeuksetta organisaatiot odottivat työntekijöiltään vahvaa itseohjautuvuutta, ja velvoittivat työntekijöitä suunnittelemaan ja järjestämään työarkensa, sekä työergonomiansa itsenäisesti

Ventrogluteaalisen pistotekniikan osaamisen kehittäminen

Opinnäytetyömme aihe valikoitui käytännön hoitotyön tarpeiden perusteella. Tarkoituksena oli lisätä oikeaoppista lihaksensisäisen injektion pistämistä ventrogluteaalisella tekniikalla. Tavoitteenamme oli kehittää hoitajien lääkehoidon osaamista ja sitä myöten lisätä potilasturvallisuutta. Halusimme luoda selkeän ja käytännönläheisen taskuoppaan hoitotyöhön, jota voidaan hyödyntää missä tahansa Oulun kaupungin hoitotyön yksikössä. Toteutukseen kuului myös osastotunnin pitäminen ventrogluteaalisen injektion pistotekniikasta yhteistyökumppanimme Oulun kaupungin-sairaalan osasto G3:n hoitotyön ammattilaisille. Kartoitimme hoitohenkilökunnan osaamista ja kehittymistä ventrogluteaalisen injektion pistämisestä alku- ja loppukyselyllä. Pystyimme selvittämään oppaan vaikuttavuutta hoitotyöhön ja turvallisen lääkehoidon toteutukseen. Alkukyselyssä selvisi, että 17:sta hoitajasta 35 % käyttää työssään ventrogluteaalista pistotekniikkaa. Käyttämättömyyden yleisin syy oli vähäinen koke-mus ventrogluteaalisesta pistotekniikasta. Hoitajista 82 % koki hyödylliseksi taskuoppaan, johon on luotu selkeät kuvat ja lyhyet tekstit oikean pistopaikan löytämiseen. Alkukyselyyn verraten ventrogluteaalisen pistotekniikan käyttöaste nousi 77-prosenttiin loppukyselyssä. Taskuoppaan myötä noin 70 % hoitajista koki oman osaamisensa kehittyneen ventrogluteaaliseen pistotekniikkaan liittyen. Taskuopasta voidaan hyödyntää käytännön hoitotyön lisäksi uusia työntekijöistä perehdyttäessä ja opiskelijoiden ohjaamisessa. Taskuopasta tarvitaan hoitotyön toimivuuden parantamiseksi sekä potilasturvallisuuden lisäämiseksi. Taskuopas koettiin hyödylliseksi turvallisen lääkehoidon kannalta. Lisäksi sitä pidettiin helppokäyttöisenä, selkeänä ja hyvänä apuvälineenä injektion pistossa