Paheksuntaimperatiivi – affektinen lausekonstruktio

Artikkelissa tarkastellaan yhtä imperatiivin prototyyppisestä poikkeavaa käyttötapaa, jolla ilmaistaan kielteistä suhtautumista puhuteltavan toimintaa kohtaan. Esimerkiksi äidin lapsilleen lausuma repikää nyt se mun hame siinä ilmaisee paheksuntaa ja varoittaa samalla toiminnan ei-toivotuista seurauksista. Käyttötapaa nimitetään paheksuntaimperatiiviksi, ja sen osoitetaan olevan itsenäinen affektinen lausekonstruktio. Artikkelin yleisempänä tavoitteena on näyttää imperatiivin käyttötapojen moninaisuus ja sen hienojakoinen konstruktioituminen. Tutkimuksen teoreettinen lähestymistapa on konstruktionaalinen ja vuorovaikutuslingvistinen. Artikkeli perustuu noin 90 esiintymän aineistoon, joka on koottu monenlaisista puhutun ja kirjoitetun kielen lähteistä, muiden muassa murrearkistoista, haastattelulitteraatioista, puheesta tehdyistä muistiinpanoista, kaunokirjallisuudesta ja internetistä. Paheksuntaimperatiivi on yleiskielessä harvinainen; sen alueellinen tausta on aineiston perusteella itä- ja pohjalaismurteissa. Aineiston esiintymiä analysoidaan muodon ja merkityksen kannalta vuorovaikutuskonteksti huomioon ottaen. Paheksuntaimperatiivin itsenäisen konstruktiostatuksen osoittamiseksi sitä vertaillaan myös eräisiin sen lähikonstruktioihin, esimerkiksi imperatiivimuotoisiin kieltoihin ja uhkauksiin. Paheksuntaimperatiivilla on monia rakenteellisia ja semanttisia ominaispiirteitä, kuten tietyt partikkelit, affektiset verbit ja verbirakenteet. Se voidaan muodostaa myös verbeistä, jotka eivät ilmaise tahdonalaista toimintaa. Tyypilliseen imperatiivin käyttöön paheksuntaimperatiivin yhdistää toimintaa ohjaileva tehtävä ja lausuman suuntaaminen tietylle vastaanottajalle tietyssä tilanteessa. Direktiivisyys jää kuitenkin taka-alalle. Vaikka konstruktiolla voidaan pyrkiä keskeyttämään meneillään oleva toiminta, puhuteltavat tulkitsevat lausumat ennen kaikkea toimintaansa kohdistuviksi moitteiksi. Affektin voimakkuus vaihtelee tilannekontekstista riippuen; yleensä se on hyvin vahva. Paheksuntaimperatiivia käytetään muun muassa perheenjäsenten välisissä keskusteluissa ja niiden fiktiivisissä kuvauksissa, esimerkiksi varoitettaessa lapsia tai riideltäessä, sekä kirjoitetuissa verkkokeskusteluissa, joissa anonyymit osallistujat arvostelevat toistensa toimintaa.   The reproachful imperative as affective construction This article examines a non-prototypical use of the Finnish imperative: an affective clause construction displaying a negative stance towards the action performed by the addressee. An example of this is a mother’s utterance to her children repikää nyt se mun hame siinä (‘go on, tear my skirt there’), which indicates that she strongly disapproves of the action; simultaneously she may be signalling potential, undesirable consequences. The author terms the above construction the ‘Reproachful Imperative’. The broader aim of the article is to demonstrate the variety of imperative clause types and their constructionalisation. The theoretical framework of the study shares many assumptions with Construction Grammar and Interactional Linguistics. The study is based on empirical data from spoken and written language consisting of approximately 90 instantiations of the construction. The data has been gathered from dialect archives, interview transcriptions, field notes taken by individual researchers, fictive dialogue in novels, and the internet. The ‘Reproachful Imperative’ is rare in Standard Finnish. It is mostly used in Eastern dialects and in the dialects of Ostrobothnia. In analysing the data in conversational contexts, both form and meaning are examined. In order to demonstrate that the ‘Reproachful Imperative’ has the status of an independent construction, the author compares it with various closely related imperative constructions, such as prohibitions and threats. The ‘Reproachful Imperative’ is characterised by several structural and semantic features, e.g. particles, affective verbs and verb constructions, and the possibility of formation from verbs expressing an un-controllable action. The use of the ‘Reproachful Imperative’ resembles the prototypical directive use of the imperative in that it is directed to a specific addressee in a specific situation. However, the directivity of the imperative is not emphasised when using the construction. Although it may be used to stop the on-going activity, the recipients interpret the utterances primarily as a reproach. The strength of the affective stance varies depending on the context; it is usually very strong. A typical context in which the construction is used is in conversations between family members – spouses quarrelling with each other or parents warning and reproaching their children. In written online discussions the construction is used by anonymous participants who criticise each other’s act

Yksikön 2. persoonan avoimen käytön levikki ja yleisyys suomen murteissa

Asiasanat: avoin viittaus, yksikön 2. persoona, imperatiivi, suomen murteet TiivistelmäYksikön 2. persoonan avoimen käytön levikki ja yleisyys suomen murteissa Tutkimus käsittelee yksikön 2. persoonan avointa käyttöä suomen murteissa. Avoimilla yksikön 2. persoonan lauseilla ei viitata spesifisti kuulijaan tai kehenkään muuhunkaan vaan kuvataan yleistävästi inhimillisen toimijan kokemusta jossakin tilanteessa. Artikkeli edustaa murremaantieteellistä ja funktionaalista murresyntaksin tutkimusta.Tutkimuksen aineisto käsittää 579 avointa yksikön 2. persoonan lausetta, jotka on kerätty tekstikonteksteineen Lauseopin arkistosta ja suuresta joukosta pääosin 1950–70-luvuilla tallennettuja kielennäytteitä. Yhteensä erilaisia murreaineistoja on käyty läpi noin 521 tuntia. Ilmaustyyppiä käytetään siis haastatteluaineistossa hyvin harvoin. Aineistoesiintymistä 304 on indikatiivi-, konditionaali- ja potentiaalimuotoisia Y2-lauseita ja 275 imperatiivimuotoisia IMP-lauseita. Sekä Y2- että IMP-lauseet jakautuvat edelleen useammiksi muodoltaan ja käyttöfunktioiltaan eriytyneiksi lausekonstruktioiksi. Tutkimusaineiston ulkopuolelle on rajattu muodoltaan tai merkitykseltään epäselvät tai monitulkintaiset tapaukset sekä erilaiset yksikön 2. persoonan verbinmuotojen kiteymät ja partikkelistumat. Erilaisia rajatapauksia on kuitenkin paljon ja raja yhtäältä avoimen ja spesifin tulkinnan, toisaalta viittaavan ja kiteytyneen verbinmuodon välillä on liukuva. Yksikön 2. persoonan muotoisen lauseen tulkinta avoimeksi on selvintä silloin, kun puhe on vanhoista asioista, joista ainoastaan haastateltavalla on ensikäden tietoa. Puhehetkeen tai tulevaan viittaavien lausumien kohdalla raja avoimen ja spesifin tulkinnan välillä voi sen sijaan olla tulkinnanvaraisempi, ja monitulkintaisuutta on myös referointijaksoissa. Tulkintavihjeinä voivat toimia paitsi kontekstuaaliset tekijät (tieto puhetilanteesta, sen osallistujista ja puheenaiheesta) myös lauseen muoto- ja merkityspiirteiden konventionaalisuus. Esimerkiksi eräät interrogatiivi- ja imperatiivilausetyypit ovat eriytyneet spesifille puhuteltavalle osoitetuista kysymyksistä ja direktiiveistä konstruktioiksi, jotka ovat tunnistettavissa sekä muodoltaan että käyttöfunktioltaan. Tulokset osoittavat, että yksikön 2. persoonan avoin käyttö on suomen murteissa itäinen piirre. Y2-lauseiden käyttö (no ko et tuntent ni sait istuu vaik koko päivä siin tuolil) on selvästi yleisintä kaakkoismurteissa, erityisesti inkerinsuomessa. Lisäksi Y2-lauseita esiintyy peräpohjalaismurteissa, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Savonlinnan seudun savolaismurteissa sekä vähemmissä määrin muissa savolaismurteissa ja kaakkoishämäläisissä murteissa. Inkerinsuomen puhujat käyttävät Y2-lauseita murrehaastatteluissa keskimäärin 13,6 kertaa tunnissa; Suomen kaakkoismurteiden puhujilla luku on 2,6/t ja peräpohjalaismurteiden puhujilla 1,2/t. Muiden murteiden aineistoissa esiintymiä on harvemmin kuin kerran kahdessa tunnissa. Eteläpohjalaismurteista ei ole yhtään esiintymää, ja lounaismurteissa, lounaisissa välimurteissa ja keski- ja pohjoispohjalaisissa murteissa ilmaisukeinon käyttö on hyvin harvinaista. Avoimissa Y2-lauseissa ei tavallisesti käytetä pronominisubjektia, mutta pronominia esiintyy jonkin verran kielialueen äärilaidoilla inkerinsuomessa ja Pohjois-Norjassa puhutuissa suomen murteissa. Imperatiivilauseiden avoimen käytön levikki eroaa eräiltä osin avointen Y2-lauseiden levikistä. IMP-lauseiden (ee muuta kum piästäk kalat poes, ja muuta’ aena sittem paekkoo tuas toeseem paekkaa) käyttöalue ei painotu yhtä selvästi kaakkoon kuin Y2-lauseiden, vaan kaakkoismurteiden lisäksi siihen kuuluu savolaismurteet ja niistä erityisesti pohjoisimmat ja itäisimmät. Pohjois-Savon murrehaastatteluissa IMP-lauseita esiintyy keskimäärin 1,7, Suomen kaakkoismurteissa 1,6, inkerinsuomessa 1,5, Kainuussa 1,2 ja Pohjois-Karjalan ja Savonlinnan seudun murteissa 0,8 kertaa tunnissa. Lounaismurteissa, lounaisissa välimurteissa ja eteläpohjalaisissa murteissa IMP-lauseidenkin käyttö on hyvin harvinaista ja rajoittuu lähinnä sananlaskumaisiin neuvoihin tai ohjeisiin. Muissa murteissa IMP-lauseiden esiintymistiheys vaihtelee välillä 0,5–0,2/t. Sekä Y2- että IMP-lauseiden käyttö näyttää olevan kuitenkin vahvasti myös idiolektikohtainen piirre, ja samalta murrealueeltakin kotoisin olevien puhujien välillä on huomattavia eroja

Sosiaalityö oikeuden yhteistyökumppanina huoltoriidoissa : Tuomareiden näkökulma olosuhdeselvitystyöhön

publishedVersionPeer reviewe