Utopioiden arkipäivää : Osallistumisen ja muutoksen paikkoja nykytaiteessa 1980–2011

The everyday life of utopias: Places of participation and change in contemporary art 1980-–2011 Many processes of participatory art are utopian by definition: expressions of hope. This hope can be manifested, for instance, as care and help, as free food and services, or as unexpected gifts – just like in the participatory artworks of this study. This study examines the ways participatory art leads its participants into the transformation of everyday life and shared togetherness – in porous utopias. Often participatory artworks lack a clear form and character, which is why they have been considered challenging to critique and conceptualize. Therefore, this study asks how the transformative, utopian and relational quality of participatory art can be understood and conceptualized. I discuss this question through six contemporary artworks, which each have a very different relation to participation: Sophie Calle’s Suite vénitienne (1980), John Baldessari’s Your Name in Lights (2011), Minna Heikinaho’s Ilmainen aamiainen (Free Breakfast, 1994), the Free Shop (2011) of the Superflex artist group, Copenhagen Free University (CFU, 2001–2007) and Francis Alÿs’ When Faith Moves Mountains (2002). In the study, I also return regularly to the artistic strategies of the early 20th century European avant-garde and the experimental atmosphere of 1960s art. The processes of participatory art are dependent on their site-specific contexts. Therefore, I situate my research in the urban scene of the artworks: in the street, café, shop, school, cathedral and home. I examine the ‘Street’ as a public space of everyday life through two different artworks and urban structures: the labyrinth-like streets of medieval Venice in Suite vénitienne present a contrast to the modern and commercial streets of Your Name in Lights. Ilmainen aamiainen presents a ‘Café', where public sociability and hospitality become central. As a ‘Shop’, the Free Shop brings into focus the relational forms of humans and non-humans mediated by money. In the ‘School’, I discuss the institutional critique made by the CFU, which actualizes the notions of representation, schooling and knowledge. The ‘Cathedral’ features a temporal center that emerged during the artistic process of When Faith Moves Mountains. It opened a space for communality and communal imagination. Finally, I bring all the research themes to ‘Home’. The notions of free sharing, that is, radical hospitality, and the unfocused gift becomes crucial. This unfocusedness prompts a new understanding of the community as being-togetherness, not as a representation or description of a group. In such a case, participatory art can bring forth dissident imagination and dissident ways of being – everyday utopias.Moni osallistavan taiteen prosessi on määritelmän mukaan utooppinen: toivon ilmaus jostain ihmiset liikkeelle saavasta paremmasta. Toivo voi ilmetä esimerkiksi välittämisenä ja avunantona, ilmaisena ruokana ja palveluina tai yllättävinä lahjoina – aivan kuten väitöstutkimukseni teosesimerkeissä. Tutkimukseni tarkastelee tapoja, joilla taideteos kuljettaa osallistujansa osaksi arjen muutosta ja jaettua yhdessäoloa – huokoisia utopioita. Usein osallistavalta taiteelta puuttuu selkeä muoto ja teosluonne, minkä takia sitä on pidetty haasteellisena kritiikille ja käsitteellistämiselle. Siksi tutkimus kysyy, miten ymmärtää ja käsitteellistää osallistavan taiteen muutosta ja suhteita luovia sisältöjä? Tutkimusaineiston muodostavat kuusi nykytaiteen teosta, joilla on keskenään hyvin erilainen suhde osallistumiseen: Sophie Callen Suite vénitienne (1980), John Baldessarin Your Name in Lights (2011), Minna Heikinahon Ilmainen aamiainen (1994), Superflex-taiteilijaryhmän Free Shop (2011), Copenhagen Free University (CFU, 2001–2007) sekä Francis Alÿsin When Faith Moves Mountains (2002). Lisäksi palaan tarkastelussani säännöllisesti 1900-luvun alun eurooppalaisen avantgarden toimintastrategioihin ja 1960-luvun taiteen kokeelliseen ilmapiiriin. Osallistavan taiteen muutosta luovat prosessit eivät synny irrallaan niiden paikkaerityisistä konteksteista. Siksi teosluennan pohjana ovat teosten urbaanit tapahtumapaikat: ’katu’, ’kahvila’, ’kauppa’, ’koulu’, ’katedraali’ ja ’koti’. Pohdin ’katua’ arjen julkisena toteutumispaikkana kahden erilaisen teoksen ja kaupunkirakenteen kautta: Suite vénitiennen keskiaikaisten katujen labyrinttimäisyys rinnastuu Your Name in Lightsin moderniin ja kaupalliseen katutilaan. Ilmainen aamiainen esittelee ’kahvilan’, jossa keskeistä on julkinen yhdessäolo ja vieraanvaraisuus. Free Shop –’kauppa’ tuo taiteen tarkasteluun rahan välittämät ihmis- ja esinesuhteet. ’Koulussa’ pohdin CFU:n instituutiokriittistä toimintaa, jossa aktualisoituvat kysymykset tiedosta, koulutuksesta ja representaatiosta. ’Katedraali’ on When Faith Moves Mountains –teosprosessissa hetkellisesti synnytetty keskus, joka avaa tilaa yhteisöllisyydelle ja yhteisölliselle kuvittelulle. Lopuksi tuon tutkimukseni teemat ’kotiin’. Tärkeäksi teemaksi nousee vastikkeeton jakaminen: radikaali vieraanvaraisuus ja kohdentumaton lahja. Tämä kohdentumattomuus johtaa myös yhteisön ymmärtämiseen yhdessäolona, ei ryhmien kuvauksena. Tällöin, tutkimuksessani osoitan, osallistava taide voi synnyttää toisin kuvittelemista ja toisin olemista – arkipäivän utopioita

In the Bogs of Joukahainen and Väinämöinen – The Alchemies of Peat from Sacred to Profane and Back

Peat bogs play a special role in Finnish cultural history, climate policy, economic life, and art. This article examines the performative meaning-making of peat and aims to rewrite with and through art and cultural heritage the human-centered endeavors of peatland and to create parallel ways of being with the materiality of peat. The article consists of three partly intertwined discourses: 1) the mythical pre-modern bog scene found, 2) this scene transformed in modern times into a site of control and profit, and 3) human-centered peat work is challenged by the demands of climate actions, the Anthropocene, and the posthuman landscape.&nbsp

HAVAINTOMOTORINEN TOIMINTA: Kuva-ja toimintakortit työvälineenä varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatus on lain (540/2018) nojalla jokaisen lapsen tasa-arvoinen oikeus saada kehitystä kokonaisvaltaisesti tukevaa opetusta ja ohjausta ennen oppivelvollisuuden alkamista. 3–5-vuotiaiden lasten kehitys, etenkin motorinen kehitys, on nopeaa. Kehitys edellyttää aistitoimintojen kypsymistä ja lapsen kiinnostusta ympäristön ärsykkeisiin. Havaintomotoriikkaan yhdistyvät motorinen toiminta ja havainnot. Liikkumisen avulla lapsen on helpompi muistaa opittuja asioita. Havaintomotoriikan kehitys tukee muidenkin asioiden, kuten kielellisten taitojen, kehitystä. Tämän vuoksi varhaiskasvatuksessa on tärkeää tukea havaintomotoristen taitojen ja liikkumisen taitojen kehitystä. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli vahvistaa varhaiskasvatuksen työntekijöiden teoreettista tietoa tukemaan 3–5-vuotiaiden lasten havaintomotoristen toimintojen harjaannuttamista. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa kuva- ja toimintakortteja varhaiskasvatuksen työntekijöille. Kuva- ja toimintakortit ovat hyödyllisiä päiväkodin arjessa esimerkiksi siirtymä- ja odotustilanteissa. Toimeksiantajalta saadun palautteen perusteella todettiin, että työvälineet toimivat vahvasti varhaiskasvatuksen työntekijöiden kasvatustyön ja lapsen kasvun tukena havaintomotoriikan kehittymisessä. Jatkossa olisi hyödyllistä tehdä tutkimus, jolla voisi tarkastella kuva- ja toimintakorttien vaikutusta havaintomotoriikan kehitykseen. Lisäksi korttien käyttöä voisi laajentaa muihinkin päiväkodin tilanteisiin

Nykytaiteen osallistavat opetukset

”Moniarvoisessa ja -mutkaisessa maailmassa ’paras’ taideteos ei välttämättä olekaan sellainen, jota olisi helppo tai nautinnollista katsoa tai jonka ehdottaman maailmankuvan ja ihmiskäsityksen voisi itse täydellisesti hyväksyä. Keskeistä ei ole enää se, miltä teos näyttää tai mikä sen esteettinen arvo tai merkitys on. Tärkeää on se, miten taideteos puhuttelee, luo suhteita ja kohtaa katsojan”, kirjoittaa Riikka Haapalainen

Transsituational things and objects in participatory art

Taiteen niin sanottua osallistavaa käännettä on 1990-luvulta alkaen luonnehdittu siirtymänä esineistä ihmisiin, materiaalisesta immateriaaliseen. Kun taideteos syntyy ja toteutuu osallistumisen prosesseissa – sosiaalisessa vaihdossa ja vuorovaikutuksessa – jääkin sen aineellinen puoli usein vähemmälle huomiolle. Osallistavan taiteen tutkimuksissa ovatkin korostuneet ihmisten ja ilmiöiden väliset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset suhteet. Osallistavien teosten aineellisuus on tutkimuksellinen haaste. Se on annetusti epämääräistä ja monitulkintaista: hetkellistä, hajanaista, jälkikäteistä ja yhteismitatonta. Silti mm. Bruno Latouria seuraten väitän, että arkipäiväisillä ja satunnaisilla materiaalisilla toimijoilla on osallistavissa teosprosesseissa keskeinen merkitys: ne toimivat ihmisiä ja asioita yhteentuovina ja kanssakäymistä synnyttävinä aktiivisina välittäjinä. Artikkelissani osoitan tanskalaisen taiteilijaryhmän Superflexin Free Shop -teoksen sekä muiden teosesimerkkien kautta, että osallistava taide on aineettomista korostuksistaan huolimatta perustavanlaatuisesti materiaalista ja esinelähtöistä. Osallistavassa taiteessa esineet ja asiat ovat vain positioituneet toisin, erilaisiksi transsituationaaleiksi suhteiksi. Tämä teosten transsituationaalisuus – osallistavien prosessien esiin nostamien aineellisten jälkien ja aineettomien suhteiden kanssatoimijuus – merkitsee taiteen tutkimuksessa binäärisen materiaalinen–immateriaalinen-asetelmallisuuden purkamista. Taideteos tilanteissa liikkuvina suhteina on kirjoitettava aina uudestaan, mikä tutkimuksellisena asenteena korostaa kirjoittamisen poliittisuutta.Peer reviewe

Transsituationaaliset esineet ja asiat osallistavassa taiteessa

Taiteen niin sanottua osallistavaa käännettä on 1990-luvulta alkaen luonnehdittu siirtymänä esineistä ihmisiin, materiaalisesta immateriaaliseen. Kun taideteos syntyy ja toteutuu osallistumisen prosesseissa – sosiaalisessa vaihdossa ja vuorovaikutuksessa – jääkin sen aineellinen puoli usein vähemmälle huomiolle. Osallistavan taiteen tutkimuksissa ovatkin korostuneet ihmisten ja ilmiöiden väliset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset suhteet. Osallistavien teosten aineellisuus on tutkimuksellinen haaste. Se on annetusti epämääräistä ja monitulkintaista: hetkellistä, hajanaista, jälkikäteistä ja yhteismitatonta. Silti mm. Bruno Latouria seuraten väitän, että arkipäiväisillä ja satunnaisilla materiaalisilla toimijoilla on osallistavissa teosprosesseissa keskeinen merkitys: ne toimivat ihmisiä ja asioita yhteentuovina ja kanssakäymistä synnyttävinä aktiivisina välittäjinä. Artikkelissani osoitan tanskalaisen taiteilijaryhmän Superflexin Free Shop -teoksen sekä muiden teosesimerkkien kautta, että osallistava taide on aineettomista korostuksistaan huolimatta perustavanlaatuisesti materiaalista ja esinelähtöistä. Osallistavassa taiteessa esineet ja asiat ovat vain positioituneet toisin, erilaisiksi transsituationaaleiksi suhteiksi. Tämä teosten transsituationaalisuus – osallistavien prosessien esiin nostamien aineellisten jälkien ja aineettomien suhteiden kanssatoimijuus – merkitsee taiteen tutkimuksessa binäärisen materiaalinen–immateriaalinen-asetelmallisuuden purkamista. Taideteos tilanteissa liikkuvina suhteina on kirjoitettava aina uudestaan, mikä tutkimuksellisena asenteena korostaa kirjoittamisen poliittisuutta

Utopioiden arkipäivää

Lekti

Activism of silenced knowledge: Silent University

Peer reviewe