Adaption, implementation and outcomes for meaningful use Terveiset Clinical Care Classification (CCC) käyttäjätapaamisesta, Nashvillestä 3.–4.12.2015

Suomessa laajassa käytössä olevalla hoitotyön rakenteiseen kirjaamiseen käytettävällä FinCC-luokituskokonaisuudella on yhtenäinen hierarkinen rakenne Clinical Care Classification (CCC) –luokitus-kokonaisuuden kanssa. Clinical Care Classification –luokituksen hoitotyön kirjaamiseen on kehittänyt tohtori Virginia K. Saba työryhmineen Yhdysvalloissa. CCC-luokituksesta on vastikään julkaistu mobiililaitteelle soveltuva ladattava versio..

Luspatersepti transfuusioriippuvaisen anemian hoidossa beetatalassemiaa sairastavilla aikuisilla : Arviointikooste

Beetatalassemia on harvinaissairaus, jossa verisolujen tuotanto on epänormaalia. Se aiheuttaa anemiaa, jonka hoitamiseksi osa potilaista tarvitsee säännöllisiä punasolusiirtoja eli transfuusioita. Punasolusiirtojen seurauksena elimistöön kertyy ylimääräistä rautaa, joka kasaantuu sisäelimiin aiheuttaen erilaisia liitännäissairauksia. Rautakuorman hillitsemiseksi potilaat tarvitsevat rautakelaatiohoitoa. Luspatersepti on uusi lääke, jonka tavoitteena on vähentää punasolusiirtojen tarvetta ja siten pienentää elimistön rautakuormaa. Tutkimusnäyttö luspaterseptin vaikutuksista perustuu pääasiassa yhteen kaksoissokkoutettuun faasin III BELIEVE-tutkimukseen. Tutkimuksessa 223 potilasta sai luspaterseptia ja 109 sai lumetta. Lisäksi kaikki potilaat saivat punasolusiirtoja ja rautakelaatiohoitoa tarpeen mukaan. BELIEVE-tutkimuksen ensisijainen tavoite oli selvittää, kuinka suurella osalla potilaista siirrettyjen punasoluyksiköiden määrä eli transfuusiotaakka vähenee ainakin 33 %, viikkojen 13−24 aikana. Luspatersepti-ryhmän potilaista 21 % ja lumeryhmän potilaista 4 % saavutti tällaisen hoitovasteen. 48 viikon aikana luspatersepti-ryhmän potilaat tarvitsivat keskimäärin 5,8 punasoluyksikköä vähemmän kuin lumeryhmän potilaat. Luspaterseptia saaneilla potilailla ilmeni enemmän vakavia haittatapahtumia kuin lumeryhmässä. Myös hoidon lopettaminen haittatapahtuman vuoksi oli yleisempää luspatersepti-ryhmän potilailla. Elämänlaadussa ei havaittu eroja luspatersepti- ja lumeryhmien välillä. Tämänhetkiset tutkimustiedon rajoitteet liittyvät hoitovasteen säilymiseen ja mahdollisuuteen pidentää punasolusiirtojen aikaväliä. Lisäksi ei tiedetä, onko luspatersepti-hoidon avulla mahdollista vähentää rautakelaatiohoitoa sekä elimistön rautakuormaa ja siitä johtuvia liitännäissairauksia. Yhden potilaan vuosittaiset lääke- ja annostelukustannukset luspatersepti-hoidossa ovat noin 84 000 euroa, kun potilaan paino on 51−75 kg ja luspatersepti-annos 1,0 mg/kg. Hoidon avulla voidaan säästää vuosittain keskimäärin 800 euroa punasoluvalmisteiden kustannuksissa. Johtopäätökset: Mikäli potilaan rautakelaatiolääkitystä on mahdollista lisätä, sen tulisi olla ensisijainen keino rautakuorman vähentämiseksi. Luspatersepti-hoidon käyttöönottoa tulisi miettiä lähinnä potilaille, joilla elimistön rautakuormaa ei saada hallintaan maksimaalisesta kelaatiolääkityksestä huolimatta. Taloudellisesta näkökulmasta luspatersepti-hoito on kuitenkin vaikutuksiinsa nähden erittäin kallista, eikä sen avulla ole mahdollista saavuttaa merkittäviä säästöjä terveydenhuollon muissa kustannuksissa

Karfiltsomibin, deksametasonin ja daratumumabin yhdistelmähoito uusiutuneen multippelin myelooman hoidossa : Uusien sairaalalääkkeiden arviointi

Karfiltsomibin, deksametasonin ja daratumumabin (KdD) yhdistelmähoito on tarkoitettu multippelin myelooman hoitoon aikuispotilaille, jotka ovat saaneet aikaisemmin vähintään yhtä hoitoa. KdD yhdistelmähoidon vaikutuksia on tutkittu pääosin yhdessä avoimessa ja satunnaistetussa faasin III tutkimuksessa CANDOR. Tutkimuksessa 466 potilasta satunnaistettiin (2:1) saamaan KdD-hoitoa tai karfiltsomibin ja deksametasonin yhdistelmähoitoa (Kd). CANDOR-tutkimuksessa KdD-hoidolla osoitettiin olevan suotuisa vaikutus elossaoloaikaan ennen taudin etenemistä (PFS). Tulokset ovat kuitenkin keskeneräiset, eikä PFS-mediaania ole saavutettu KdD ryhmässä. Päivitetyssä analyysissä, arvio PFS-mediaaniajasta oli KdDryhmässä 13,4 kuukautta pidempi verrattuna Kd-ryhmään (28,6 kk vs. 15,2 kk; HR: 0,59; 95 % LV: 0,45–0,78). Myös kokonaiselossaoloaikaa (OS) koskevat tulokset ovat vielä keskeneräiset. Kummassakin ryhmässä alle puolet potilaista oli kuollut, eikä kokonaiselossaoloajassa ollut eroja ryhmien välillä. Tämän arvioinnin perusteella suurin osa turvallisuuteen liittyvistä tuloksista on yhteneväisiä karfiltsomibi-hoidosta aiemmin ilmenneiden haittatapahtumien kanssa. KdD-ryhmässä havaittiin enemmän minkä tahansa asteisia haittatapahtumia, vähintään 3. asteen haittatapahtumia, vakavia haittatapahtumia sekä kuolemaan johtaneita haittatapahtumia verrattuna Kd-ryhmään. Näihin tuloksiin voi osittain vaikuttaa pidempi hoidon kesto KdDryhmässä (mediaaniaika 79,3 viikkoa vs. 40,3 viikkoa). Myyntiluvan haltijan kustannusvaikuttavuusanalyysin perusteella KdD-hoidon ICER verrattuna Kd-hoitoon on noin 166 000 €/QALY. Tulosten kannalta merkittävää epävarmuutta toi elossaoloajan mallinnus, jossa oli käytetty tietoja aiemmasta karfiltsomibin vaikutuksia kuvaavasta tutkimuksesta sekä yhdysvaltalaisesta rekisteriaineistosta. Fimea toteutti oman perusanalyysin myyntiluvan haltijan toimittaman kustannusvaikuttavuusmallin perusteella siten, että kokonaiselossaoloaikaan liittyvät ekstrapolaatiot johdettiin suoraan CANDORtutkimuksen tuloksista. Fimean perusananalyysin (KdD vs. Kd) ICER 303 000 €/QALY, poikkeaa huomattavasti myyntiluvan haltijan esittämästä tuloksesta. Fimean arviointiryhmän mukaan myyntiluvan haltijan tai Fimean analyysin tuloksia ei voida pitää täysin luotettavina, ohtuen ekstrapolaatioihin liittyvästä suuresta epävarmuudesta. Fimean arvion mukaan KdD-hoitoon soveltuvia potilaita on noin 190–380. xxxxxxx xxxxxxx xxxxxx xxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxx xxx, KdD-hoitoa saisi arviolta 20– 40 potilasta vuodessa. Tällä potilasmäärällä laskettu budjettivaikutus olisi 3,3–6,1 miljoonaa euroa kolmantena vuonna KdD-hoidon markkinoille tulosta. Keskeisiä budjettivaikutusanalyysin epävarmuustekijöitä ovat olennaisten vertailuhoitojen puuttuminen sekä arvio KdD-hoidon markkinaosuudesta

Pembrolitsumabi PD-L1-positiivisen ei-pienisoluisen keuhkosyövän ensilinjan hoidossa

Tiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniksiTiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniks

Atetsolitsumabi ei-pienisoluisen keuhkosyövän toisen linjan hoidossa

Atetsolitsumabi on PD-L1-estäjien ryhmään kuuluva syöpälääke, jota voidaan käyttää muun muassa ei-pienisoluisen keuhkosyövän toisen linjan hoitoon. Tämän arvioinnin tavoitteena oli verrata atetsolitsumabin vaikutuksia ja kustannuksia kyseisessä käyttöaiheessa kahteen PD-1-estäjään, nivolumabiin ja pembrolitsumabiin. Näitä kolmea lääkeainetta ei ole suoraan verrattu keskenään satunnaistetuissa tutkimuksissa, mutta epäsuora vertailu oli mahdollista, koska kaikkia on verrattu erikseen dosetakseli-hoitoon. OAK-tutkimuksessa kokonaiselossaoloajan mediaani oli atetsolitsumabi-ryhmän potilailla 4,2 kuukautta pidempi kuin dosetakseli-ryhmän potilailla (13,8 kk vs. 9,6 kk; hasardisuhde 0,73; 95 %:n LV 0,62–0,87). Elossaoloajassa ennen taudin etenemistä (PFS) tai objektiivisen hoitovasteen (ORR) saavuttamisessa ei ollut eroa atetsolitsumabi- ja dosetakseli-ryhmien välillä. Objektiivisen hoitovasteen saavutti 14 % atetsolitsumabi- ja 13 % dosetakseli-ryhmän potilaista. Hoitovasteen keston mediaani niillä potilailla, jotka saavuttivat vasteen, oli kuitenkin atetsolitsumabi-ryhmässä 10,1 kuukautta pidempi kuin dosetakseli-ryhmässä (16,3 kk vs. 6,2 kk; hasardisuhde 0,34; 95 %:n LV 0,21–0,55). Alaryhmäanalyysien tulokset viittaavat siihen, että atetsolitsumabin vaikutus kokonaiselossaoloaikaan on dosetakselia suotuisampi kasvaimen histologiasta (levyepiteeliperäinen vs. ei-levyepiteeliperäinen) ja PD-L1-ilmentymisen tasosta riippumatta. Alaryhmäanalyysien perusteella on kuitenkin havaittavissa trendiä siitä, että vaikutus voi olla suurempi erityisesti ei-levyepiteeliperäisten kasvainten hoidossa silloin, kun kasvaimen PD-L1-ilmentymisen taso on korkea. Samansuuntainen trendi näkyy myös nivolumabilla. Bucherin menetelmällä toteutetussa epäsuorassa vertailussa ei todettu eroa atetsolitsumabin, nivolumabin ja pembrolitsumabin vaikutuksissa kokonaiselossaoloaikaan PD-L1-positiviisen (TPS ≥ 1 %, TC1/2/3 tai IC1/2/3) ei-pienisoluisen keuhkosyövän toisen linjan hoidossa. Epäsuoraan vertailuun liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä, joiden vuoksi vertailun tuloksia voidaan pitää vain suuntaa antavina. Näiden kolmen lääkeaineen turvallisuusprofiilit ovat suotuisat dosetakseliin verrattuna. Hoidon kustannuksissa ei ole juurikaan eroja vertailtavien lääkeaineiden kesken. Mikäli hoito kestää 8 kuukautta, yhden potilaan lääke- ja annostelukustannukset tukkuhinnoin ovat atetsolitsumabi-hoidossa noin 64 000 euroa, nivolumabi-hoidossa noin 62 000 euroa ja pembrolitsumabi-hoidossa noin 66 000 euroa. Mikäli hoitoa saavia potilaita on Suomessa vuosittain noin 120, vuosittaiset lääke- ja annostelukustannukset ovat yhteensä noin 7,8 miljoonaa euroa. Kustannukset jakautuvat markkinoilla olevien PD-1- ja PD-L1-estäjien kesken. Mikäli keskimääräinen hoitoaika on yhden kuukauden arvioitua 8 kuukautta pidempi tai lyhyempi, kustannukset ovat vastaavasti noin miljoona euroa suuremmat tai pienemmät. Siltä osin kuin atetsolitsumabin, nivolumabin ja pembrolitsumabin vertailu on epäsuorasti mahdollista, niiden vaikutuksissa tai kustannuksissa ei ole merkittäviä eroja. Näin ollen hoidon valinta voisi käytännössä perustua edullisimmin saatavilla olevaan vaihtoehtoon, huomioiden mahdolliset hinnanalennukset ja käyttöaiheen mukaiset rajaukset. Lisäksi hoitovaihtoehdon valintaan voivat vaikuttaa hoidon toteuttamiseen liittyvät tekijät kuten pembrolitsumabi-hoidon edellyttämä kasvaimen PD-L1-pitoisuuden määrittely, lääkkeen annostelufrekvenssi tai potilaan painon vaikutus annosteluun.Tiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniksi

Zolgensma-hoito (onasemnogeeniabeparvoveekki) SMA-taudin hoidossa : Uusien sairaalalääkkeiden arviointi

Spinaalinen lihasatrofia (SMA) on harvinainen perinnöllinen neuromuskulaarinen sairaus. SMA-tauti johtaa lihasten rappeutumiseen ja lihasheikkouteen, mikä estää motoristen toimintojen kehittymisen ja ylläpitämisen. Tyypin 1 SMA-potilaiden ennuste on huono. Luonnollisen taudinkulun havaintoaineistoista tiedetään, että taudin oireet alkavat alle 6 kk ikäisinä, potilaat eivät saavuta kykyä istua ja menehtyvät alle 2 vuotiaina. Ennen vuotta 2017 tyypin 1 SMA-potilaiden hoito oli lähinnä oireenmukaista tukihoitoa, mutta viime vuosina tyyppien 1 ja 2 SMA-potilaita on Suomessa hoidettu nusinerseenilla. Zolgensma on geenihoito, jonka tarkoituksena on luoda ’survival motor neuron’ (SMN) -geenin toimiva kopio sairauden perussyyn hoitamiseksi. Käyttöaiheensa mukaisesti Zolgensma on tarkoitettu: • 5q spinaalista lihasatrofiaa (SMA) sairastavien potilaiden hoitoon, joilla on SMN1-geenin bialleelinen mutaatio ja tyypin 1 SMA:n kliininen diagnoosi, tai • 5q spinaalista lihasatrofiaa (SMA) sairastavien potilaiden hoitoon, joilla on SMN1-geenin bialleelinen mutaatio ja enintään 3 SMN2-geenin kopiota. Tutkimusnäyttöä Zolgensman tehosta on toistaiseksi lähinnä vain oireisilta kahden SMN2-geenikopion potilailta tyypin 1 SMA-tautia koskien. Zolgensma-tutkimukset tyypin 1 SMA-potilailla ovat olleet yksihaaraisia, eikä niissä ole ollut mukana vertailuhoitoa. Verrattuna taudin luonnolliseen kulkuun, Zolgensma-hoito vaikuttaa pidentävän potilaiden elossaoloaikaa sekä johtavan parantuneeseen motoriseen toimintakykyyn. Valmistuneissa tutkimuksissa (CL-101: N=15 ja CL-303: N=22) Zolgensma-hoitoa saaneista yli kaksi kolmasosaa oli saavuttanut kyvyn istua tuetta vähintään 30 sekunnin ajan. Lisäksi yhteensä kolme potilasta oli saavuttanut kyvyn kävellä. Myös motorisen toimintakyvyn CHOP-INTEND-pisteissä havaittiin parannusta lähes kaikilla Zolgensma-hoitoa saaneilla potilailla. Näissä tutkimuksissa seuranta-ajat olivat 24 ja 18 kuukautta. Myyntiluvan mukainen käyttöaihe kattaa myös potilaat, joilla on kolme SMN2-geenin kopiota. Tutkimusnäytön puute kahden tai kolmen SMN2-geenikopion oireettomista potilaista on ilmeinen. Oireettomia potilaita koskien on meneillään tutkimus, joka kuitenkin on siinä määrin keskeneräinen, ettei tuloksia voi verrata esimerkiksi nusinerseenin hoitotuloksiin. Jo diagnosoitujen tyyppien 2 tai 3 SMA-potilaiden osalta kliinistä tutkimusnäyttöä ei ole, eikä tällaista tutkimustakaan tiettävästi ole meneillään. Edellisten rajoitteiden ohella Zolgensman hoidollisia vaikutuksia ei ole tutkittu potilailla, jotka ovat jo saaneet nusinerseenia. Zolgensma-hoidon teho on oletettavasti sitä parempi mitä aiemmin se voidaan antaa. Mahdollisimman varhainen aloitus todennäköisesti tarkoittaa hoidon antamista geenitestin perusteella ilman kliinisten oireiden ilmaantumista tai toteamista. Tämän tyyppisen hoitoprotokollan toteuttaminen edellyttäisi vastasyntyneiden seulontaa, mitä ei tällä hetkellä systemaattisesti Suomessa tehdä. Zolgensma-hoito on kallista: pelkkä lääke listahinnoin maksaa 1 945 000 €/ potilas ja tämä kustannus ajoittuu kokonaan heti hoidon alkuun. Myyntiluvan haltija toimitti Fimealle mallin, jossa verrataan Zolgensman, nusinerseenin ja pelkän tukihoidon kustannuksia ja hoitovaikutuksia kuvitteellisessa tyypin 1 SMA-potilaiden kohortissa. Tyypin 1 SMA-potilaiden osalta Zolgensma-hoidon kustannusvaikuttavuus riippuu ensisijaisesti sen sekä vertailuhoidon (nusinerseeni) hinnoista. Listahinnoin laaditussa myyntiluvan haltijan perusmallissa inkrementaalisen kustannusvaikuttavuuden (ICER) arvoksi saatiin noin 30 000 €/QALY verrattuna nusinerseeni-hoitoon ja noin 220 000 €/QALY verrattuna pelkkään tukihoitoon. Oireettomille potilaille tai diagnosoiduille SMA tyyppien 2 ja 3 potilaille ei esitetä varsinaista kustannusvaikuttavuusmallinnusta, sillä kustannusvaikuttavuuden arviointi näissä potilasryhmissä ei tällä hetkellä ole mahdollista tietopuutteista johtuen