Klassische Komponisten im Film : Filmografie

Die vorliegende Filmographie versammelt Filme, die reale Komponisten als Figuren der Handlung führen. Ob es sich dabei um biographische Filme oder um erfundene Geschichten handelt, ist nicht weiter differenziert. Dokumentarische Arbeiten haben wir nur im Einzelfall aufgenommen (etwa im Fall der Strawinsky-Filme). Es ging uns um "Musikerfilme", die oft nicht der Berichterstattung dienen und deren Ziel nicht eine möglichst authentische Biographie ist, sondern die der Glorifizierung der dargestellten Figur beitragen. Insofern spielen die Art der Musik sowie die Art des Instruments nur vordergründig eine Rolle. Vielmehr geht es um die Musiker als "Stars", als typische zeitgenössische Publikums-Lieblinge und um die oft verborgenen Bedeutungen, die sie auf sich gezogen haben und oft noch lange nach ihrem Tod ziehen. In der klassischen Musik, um die es uns hier ging, stehen fast immer Komponisten im Vordergrund, allen voran Mozart, Schubert und Beethoven, deren Leben und Werk die Vorlage für Dutzende von Filmen geliefert haben - vom klassischen Biopic über die Schmonzette bis zum Experimentalfilm

The Image of Ancient Rome in the Cinema

The ancestral memory of the Roman Empire has been the most persistent theme defining European civilization. From this vanished political entity of antiquity the modern divisions of Western, Central, and Eastern Europe have drawn much of their governmental, military, religious, and cultural heritage and practice. It is not surprising then that Europe repeatedly has sought to reestablish a semblage of «the glory that was Rome»-beginning with Charlmagne's Carolingian Empire in the 6th century A.D., continuing with the Holy Roman Empire in the 8th century A.D. (which lasted until 1806), and followed by the various renaissances beginning in the 14th century which sought to recuperate the scattered classical literary traditions. The culmination of these neo-Roman restorative trends came with the 20th century Italian and German Fascists' overwrought attempts to recreate what they perceived was the martial spectacle and power of ancient Rome.The ancestral memory of the Roman Empire has been the most persistent theme defining European civilization. From this vanished political entity of antiquity the modern divisions of Western, Central, and Eastern Europe have drawn much of their governmental, military, religious, and cultural heritage and practice. It is not surprising then that Europe repeatedly has sought to reestablish a semblage of «the glory that was Rome»-beginning with Charlmagne's Carolingian Empire in the 6th century A.D., continuing with the Holy Roman Empire in the 8th century A.D. (which lasted until 1806), and followed by the various renaissances beginning in the 14th century which sought to recuperate the scattered classical literary traditions. The culmination of these neo-Roman restorative trends came with the 20th century Italian and German Fascists' overwrought attempts to recreate what they perceived was the martial spectacle and power of ancient Rome

Odessa in flames: cinematic reflections of the war on the Eastern Front

Odessa in flames won the Great Prize at the Venice Film festival in 1942. Censored by the Communists after 1945 and discovered in Cinecittà Studios’ archive in 2002, the film reveals some episodes of World War II on the Eastern Front: since the invasion of Bessarabia by the Red army (1940) until its liberation and the fall of Odessa (1941). although considered as an expression of the totalitarian cultural policy, Odessa in flames is a reference movie in the debate on the reflections of the war in the arts

Vuorovaikutuksellisuus ja retorisuus ehkäisevän toimeentulotuen päätösten perusteluissa

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten vuorovaikutuksellisuus ilmenee sosiaalityöntekijöiden tekemien ehkäisevän toimeentulotuen päätösten perusteluissa, ja miten asiakas on osallisena vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi selvitän, minkälaisia retorisia keinoja sosiaalityöntekijät käyttävät perustellessaan ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentuu vuorovaikutuksen ja retoriikan tutkimuksen teorioiden ympärille. Tarkastelen vuorovaikutuksellisuutta Bakhtinin (1981) dialogisuuden näkökulmasta. Retorisuuden analysointi pohjautuu Perelmanin (1996) uuteen retoriikkaan. Tutkimukseni aineistona on 100 ehkäisevän toimeentulotuen päätöstä, jotka ovat Turun kaupungin hyvinvointitoimialan avohuollon sosiaalityöntekijöiden tekemiä keväällä ja kesällä 2014. Päätöksistä 50 on myönteistä ja 50 kielteistä. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineiston analyysi koostuu dialogisuuden ja retoriikan analyyseistä. Tarkastelen päätösten vuorovaikutuksellisuutta dialogisuuteen liittyvän äänen käsitteen avulla. Aineiston analyysi osoittaa, että päätöksissä on havaittavissa vuorovaikutuksellisuutta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän sekä muiden toimijoiden välillä. Päätökset ovat lähes poikkeuksetta moniäänisiä, ja niissä on pyritty tuomaan esille myös asiakkaan ääni. Vuorovaikutus ei ole kuitenkaan hierarkkisesti tasa-arvoista. Päätöstä kirjoittavan sosiaalityöntekijän sekä muiden viranomaisten äänet ovat autoritaarisia asiakkaan ääneen verrattuna. Aineistoni päätöksissä on nähtävissä useita erilaisia retorisia keinoja, joilla sosiaalityöntekijät perustelevat päätöksiä. Keskeisempiä retorisia keinoja päätöksissä ovat yksityiskohtainen kuvailu, lakiin ja normeihin vetoaminen, kategorisointi, ääri-ilmaisujen käyttäminen, kolmen listalla vakuuttaminen, numeerinen määrällistäminen sekä sosiaalityöntekijän liittoutumisasteen säätely. Voidaan havaita, että kielteisten ja myönteisten päätösten välillä on varsin paljon eroavaisuuksia. Kielteiset päätökset ovat pääsääntöisesti pidempiä kuin myönteiset päätökset ja sisältävät enemmän perusteluja. Lisäksi myönteisten päätösten perusteluissa sosiaalityöntekijä on selvästi usein liittoutunut asiakkaan sanoman kanssa. Tämä ilmenee siten, että sosiaalityöntekijä esittää asiakkaan puheen omanaan. Kielteisissä päätöksissä sosiaalityöntekijä tekee selvän eron asiakkaan äänen ja oman äänensä välille toimiessaan vain asiakkaan sanoman raportoijana sitoutumatta siihen. Ehkäisevän toimeentulotuen päätösten perustelujen tarkastelu tekee sosiaalityön työ- ja dokumentointikäytäntöjä näkyväksi ja kiinnittää huomiota sosiaalityön dokumentoinnin kehittämisen ja yhtenäistämisen tärkeyteen. Etenkin asiakaslähtöisyyteen tulisi kiinnittää huomiota

Vuorovaikutuksellisuus ja retorisuus ehkäisevän toimeentulotuen päätösten perusteluissa

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten vuorovaikutuksellisuus ilmenee sosiaalityöntekijöiden tekemien ehkäisevän toimeentulotuen päätösten perusteluissa, ja miten asiakas on osallisena vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi selvitän, minkälaisia retorisia keinoja sosiaalityöntekijät käyttävät perustellessaan ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentuu vuorovaikutuksen ja retoriikan tutkimuksen teorioiden ympärille. Tarkastelen vuorovaikutuksellisuutta Bakhtinin (1981) dialogisuuden näkökulmasta. Retorisuuden analysointi pohjautuu Perelmanin (1996) uuteen retoriikkaan. Tutkimukseni aineistona on 100 ehkäisevän toimeentulotuen päätöstä, jotka ovat Turun kaupungin hyvinvointitoimialan avohuollon sosiaalityöntekijöiden tekemiä keväällä ja kesällä 2014. Päätöksistä 50 on myönteistä ja 50 kielteistä. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineiston analyysi koostuu dialogisuuden ja retoriikan analyyseistä. Tarkastelen päätösten vuorovaikutuksellisuutta dialogisuuteen liittyvän äänen käsitteen avulla. Aineiston analyysi osoittaa, että päätöksissä on havaittavissa vuorovaikutuksellisuutta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän sekä muiden toimijoiden välillä. Päätökset ovat lähes poikkeuksetta moniäänisiä, ja niissä on pyritty tuomaan esille myös asiakkaan ääni. Vuorovaikutus ei ole kuitenkaan hierarkkisesti tasa-arvoista. Päätöstä kirjoittavan sosiaalityöntekijän sekä muiden viranomaisten äänet ovat autoritaarisia asiakkaan ääneen verrattuna. Aineistoni päätöksissä on nähtävissä useita erilaisia retorisia keinoja, joilla sosiaalityöntekijät perustelevat päätöksiä. Keskeisempiä retorisia keinoja päätöksissä ovat yksityiskohtainen kuvailu, lakiin ja normeihin vetoaminen, kategorisointi, ääri-ilmaisujen käyttäminen, kolmen listalla vakuuttaminen, numeerinen määrällistäminen sekä sosiaalityöntekijän liittoutumisasteen säätely. Voidaan havaita, että kielteisten ja myönteisten päätösten välillä on varsin paljon eroavaisuuksia. Kielteiset päätökset ovat pääsääntöisesti pidempiä kuin myönteiset päätökset ja sisältävät enemmän perusteluja. Lisäksi myönteisten päätösten perusteluissa sosiaalityöntekijä on selvästi usein liittoutunut asiakkaan sanoman kanssa. Tämä ilmenee siten, että sosiaalityöntekijä esittää asiakkaan puheen omanaan. Kielteisissä päätöksissä sosiaalityöntekijä tekee selvän eron asiakkaan äänen ja oman äänensä välille toimiessaan vain asiakkaan sanoman raportoijana sitoutumatta siihen. Ehkäisevän toimeentulotuen päätösten perustelujen tarkastelu tekee sosiaalityön työ- ja dokumentointikäytäntöjä näkyväksi ja kiinnittää huomiota sosiaalityön dokumentoinnin kehittämisen ja yhtenäistämisen tärkeyteen. Etenkin asiakaslähtöisyyteen tulisi kiinnittää huomiota