Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten vuorovaikutuksellisuus ilmenee sosiaalityöntekijöiden tekemien ehkäisevän toimeentulotuen päätösten perusteluissa, ja miten asiakas on osallisena vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi selvitän, minkälaisia retorisia keinoja sosiaalityöntekijät käyttävät perustellessaan ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentuu vuorovaikutuksen ja retoriikan tutkimuksen teorioiden ympärille. Tarkastelen vuorovaikutuksellisuutta Bakhtinin (1981) dialogisuuden näkökulmasta. Retorisuuden analysointi pohjautuu Perelmanin (1996) uuteen retoriikkaan.
Tutkimukseni aineistona on 100 ehkäisevän toimeentulotuen päätöstä, jotka ovat Turun kaupungin hyvinvointitoimialan avohuollon sosiaalityöntekijöiden tekemiä keväällä ja kesällä 2014. Päätöksistä 50 on myönteistä ja 50 kielteistä. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineiston analyysi koostuu dialogisuuden ja retoriikan analyyseistä. Tarkastelen päätösten vuorovaikutuksellisuutta dialogisuuteen liittyvän äänen käsitteen avulla.
Aineiston analyysi osoittaa, että päätöksissä on havaittavissa vuorovaikutuksellisuutta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän sekä muiden toimijoiden välillä. Päätökset ovat lähes poikkeuksetta moniäänisiä, ja niissä on pyritty tuomaan esille myös asiakkaan ääni. Vuorovaikutus ei ole kuitenkaan hierarkkisesti tasa-arvoista. Päätöstä kirjoittavan sosiaalityöntekijän sekä muiden viranomaisten äänet ovat autoritaarisia asiakkaan ääneen verrattuna. Aineistoni päätöksissä on nähtävissä useita erilaisia retorisia keinoja, joilla sosiaalityöntekijät perustelevat päätöksiä. Keskeisempiä retorisia keinoja päätöksissä ovat yksityiskohtainen kuvailu, lakiin ja normeihin vetoaminen, kategorisointi, ääri-ilmaisujen käyttäminen, kolmen listalla vakuuttaminen, numeerinen määrällistäminen sekä sosiaalityöntekijän liittoutumisasteen säätely. Voidaan havaita, että kielteisten ja myönteisten päätösten välillä on varsin paljon eroavaisuuksia. Kielteiset päätökset ovat pääsääntöisesti pidempiä kuin myönteiset päätökset ja sisältävät enemmän perusteluja. Lisäksi myönteisten päätösten perusteluissa sosiaalityöntekijä on selvästi usein liittoutunut asiakkaan sanoman kanssa. Tämä ilmenee siten, että sosiaalityöntekijä esittää asiakkaan puheen omanaan. Kielteisissä päätöksissä sosiaalityöntekijä tekee selvän eron asiakkaan äänen ja oman äänensä välille toimiessaan vain asiakkaan sanoman raportoijana sitoutumatta siihen.
Ehkäisevän toimeentulotuen päätösten perustelujen tarkastelu tekee sosiaalityön työ- ja dokumentointikäytäntöjä näkyväksi ja kiinnittää huomiota sosiaalityön dokumentoinnin kehittämisen ja yhtenäistämisen tärkeyteen. Etenkin asiakaslähtöisyyteen tulisi kiinnittää huomiota
