125 research outputs found
Siemenviljelyssiemenen käytön kannattavuus männyn kylvössä
TutkimusartikkeliTutkimuksessa selvitettiin siemenviljelyssiemenen käytön kannattavuutta männyn kylvössä. Siemenviljelyssiemenellä kylvetyssä metsikössä hakkuutulojen nykyarvo on suurempi kuin tavallisella metsikkökeräyssiemenellä kylvetyssä metsikössä. Toisaalta siemenviljelyssiemenen hehtaarikohtaiset kylvökustannukset ovat kalliimmat kuin käytettäessä tavallista siementä. Tässä vertailtiin siemenviljelyssiemenellä kylvetyn metsikön hakkuutulojen nykyarvoa siemenviljelyssiemenen kylvökustannuksiin. Vertailussa käytettiin kolmea laskentakorkokantaa: 3, 5 ja 8 prosenttia. §§ Jalostushyödyt laskettiin MELA-simuloinnilla siten, että vuotuisen kasvun tasokerrointa muutettiin 3, 7 ja 10 prosenttia. Nämä prosentit indikoivat jalostushyödylle oletettuja vaihtoehtoisia tasoja. Vuotuisen kasvukertoimen muuttaminen aiheutti sen, että tavallisella siemenellä kasvatettuun metsikköön verrattuna muuttuivat sekä harvennusajankohdat että hakkuukertymät. Samalla vaikutettiin metsikön rakenteeseen. Laskelmat tehtiin puolukkatyypin mäntymetsille ja neljälle Metsähallituksen alueelle. §§ Jokaisella neljällä alueella todettiin siemenviljelyssiemenen käyttö puolukkatyypin metsikössä kannattavaksi, kunhan jalostushyöty on vähintään 3 prosenttia ja laskentakorko 3 prosenttia. Oletuksena tällöin on, että siemenviljelyssiemenen kylvökustannukset ovat noin 150–250 markkaa kalliimmat hehtaarilla. Hämeenlinnan ja Jyväskylän alueilla siemenviljelyssiemenen käyttö männyn kylvössä oli kannattavaa jopa 5 prosentin laskentakorolla, jalostushyödyn ollessa 3 prosenttia
Puuntuotannon kannattavuuteen vaikuttavat tekijät jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa
Tässä katsauksessa käydään läpi jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen kannattavuutta pohjoismaisissa oloissa käsitteleviä tutkimuksia. Aihetta on tutkittu runsaasti viime vuosikymmenen aikana. Tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen kuva tehdystä tutkimuksesta ja tunnistaa jatkotutkimustarpeita. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuutta on analysoitu käyttäen mallilaskelmia, joissa metsän kasvua kuvaavat mallit on yhdistetty taloudelliseen kuvaukseen metsän käsittelyistä. Laskelmissa käytetyt kasvu- ja tuotosmallit perustuvat kenttäkokeissa mitattuihin havaintoihin. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen mallinnuksen tietopohja on huomattavan niukka verrattuna jaksollisen kasvatuksen koealamittausten määrään ja ajalliseen kattavuuteen. Taloudelliset tekijät vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten kannattavaa jatkuvapeitteinen kasvatus on suhteessa jaksolliseen kasvatukseen. Esimerkiksi alhainen korkokanta ja pienet uudistamiskustannukset suosivat jaksollista kasvatusta. Myös metsikön alkutilalla on suuri merkitys jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuudelle. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus soveltuu parhaiten kuusivaltaisiin metsiköihin, joissa kasvaa jo lähtötilanteessa eri-ikäisiä ja -kokoisia puita. Jatkuvapeitteisessä metsänhoidossa paras taloudellinen tulos saavutetaan tyypillisesti 10–20 vuoden hakkuuvälillä metsikön rakenteen ollessa tasapainotilassa, riippuen muun muassa korkokannasta, kasvupaikasta ja hakkuukustannuksista. Hakkuut kohdistuvat suurimpiin puihin, ja optimaalinen puuston pohjapinta-ala hakkuiden jälkeen on 4–10 m2 ha–1. Taimettumisella on keskeinen merkitys jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuuden arvioinnissa. Taimettumiseen vaikuttavia tekijöitä olisi jatkossa syytä vielä selvittää. Lisätietoa tarvitaan myös jatkuvapeitteisen kasvatuksen ympäristövaikutuksista, erityisesti turvemailla. Lisäksi jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuutta tulisi jatkossa tarkastella erilaisilla kannattavuuden mittareilla ottaen huomioon metsänkasvatuksen riskit ja metsänomistajan suhtautuminen riskiin.202
Economic Performance of Genetically Improved Reforestation Material in Joint Production of Timber and Carbon Sequestration: A Case Study from Finland
Genetically improved material has been proven to financially outperform unimproved material in timber production according to various studies. Genetic improvements in carbon sequestration are also promising, implying a possibility for further financial gains. Research Highlights: Including carbon pricing (i.e., timber production combined with carbon sequestration) with genetically improved material improves financial performance compared to pure timber production. Furthermore, the proportion of carbon benefit (%) of absolute bare land value fluctuates between 27% and 42%, indicating a substantial role of carbon sequestration to financial performance. Background and Objectives: Until now, economic analyses of the impact of tree improvement have mainly dealt with growth performance: volume yield or height growth. Yet planted forests can have a significant contribution to carbon sequestration, which will play a major role in carbon markets. This study focuses on comparing the financial performance between genetically improved and unimproved reforestation material when stand management is optimized according to timber production or to joint production (timber and carbon sequestration together). Another goal is to reveal possible differences in financial performance related to climatic conditions along the south–north gradient. Materials and Methods: The stand projections are based on simulations with and without genetic gains for joint production (timber + carbon) and merely timber production in eight locations in Finland. Stand-level optimization is applied for financial analyses. Results: Genetically improved reforestation material considerably enhanced financial performance when the joint production of timber and carbon was applied, regardless of the climatic region. Conclusions: If carbon pricing became a reality, there would be a distinctive shift in bare land values, which is further boosted by a genetic gain.202
Raaka-aineita, hiilensidontaa ja bioenergiaa – Suomen metsien monet mahdollisuudet
Tieteen tori: Metsäalan toimintaympäristön muutoksen ennakoint
- …