Ympäristön ja ihmisen suhteen muuttuminen Perämeren rannikolla varhaismodernina aikana:makrofossiilitutkimus kasvien käytöstä muuttuvassa maailmassa

Abstract The purpose of this study is to look at the plant use on the coast of the Bothnian Bay and especially the changes that have taken place in the era of modernization. What changes do we see in the use of grave plants? How did urbanization influence everyday plant use? How did garden culture and food culture influence external contacts? The households surveyed were located on Keskikatu, Tornio, from the end of the 17th century to the beginning of the 19th century. As a reference, to the early modern households, I have studied the use of grave plants of the east coast of the Bothnian Bay. The results are based on the archaeological excavation results of the cemeteries and the inventories under the churches. The burials under the floors of the Tornio, Kempele, Keminmaa and Haukipudas churches have been dated to the 17th to 19th centuries. The results of archaeological excavations at the Iin Hamina and Manamansalo cemeteries indicate the region's medieval graves. The burials from Oulu Cathedral cemetery represent the 17th and 18th centuries, respectively. The gardening of the 18th century is a sign of a modern relationship with nature and, as part of urbanization, a key feature of modernization. The garden culture was visible earlier in the late 17th century and especially in 18th century Tornio and the northernmost parts of Sweden in structures and plans. New architectural currents were also introduced to Tornio in the form of urban plans, and features of classicalism were introduced during the 1700s, but some not until the next century. Ideas largely reached the North thanks to lively trade relations. Even though new commodities - ideas and materials - were wanted, appeared more in desires and plans than in practice. This is reflected in both food culture and garden culture. Foreign plants, medicines or foods were replaced by local plants. The availability of materials defined ownership in Tornio, and the disclosure of one's own ethnic or class identity was not so important in a small community. The manifestations of city identity were a new type of diet and a city garden. The early modern manifestation of nature is a form garden. During the 1700s and 1800s, the town garden grew into a more aesthetic park-like part of the city. In burial ceremonies, different customs and traditions mixed with each other and the origin of the meanings sometimes became obscured. In graves, new plants and artificial decorations were introduced alongside local plants. The 1700s were also central to this change. In the 19th century, burials were associated with indoor flowers and increasingly strong species of origin. There are long traditions in certain graves that follow neither cultural boundaries nor geographical, temporal or religious environments. These include, for example, the use of spruce twigs (Picea abies) and birch bark (Betula). The choice of plants, both in everyday life and in celebrations, began to emphasize individual focus and versatility. Spruce, birch, juniper (Juniperus communis) and raspberry (Rubus idaeus) remained in the life and death of the northern people, as medicines, decorations, food, spices, odours, structures and symbols.Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kasvienkäyttötapoja Perämeren rannikolla ja erityisesti niiden muutoksia modernisaatioon liittyen. Mitä muutoksia hautakasvien käytössä näkyy? Miten kaupungistuminen vaikutti arjen kasvienkäyttöön? Millä tavalla puutarha- ja ruokakulttuuri saivat vaikutteita ulkoa tulevista kontakteista? Tutkimuksen kohteena olevat kotitaloudet sijaitsivat Keskikadulla, Torniossa, 1600-luvun lopusta 1800-luvun alkuun. Vertailukohteena olen tutkinut kasvien käyttöä Perämeren itärannikon hautauksissa. Tulokset perustuvat hautausmaiden arkeologisiin kaivaustuloksiin sekä kirkkojen alla tehtyihin inventointeihin. Tornion, Kempeleen, Keminmaan ja Haukiputaan kirkkojen lattioiden alle tehdyt haudat on ajoitettu 1600- ja 1800-luvuille. Arkeologisten kaivausten tulokset Iin Haminan ja Manamansalon hautausmailla kertovat alueen keskiaikaisista haudoista. Oulun tuomiokirkon hautauksien tutkimustulokset edustavat vastaavasti 1600–1700-lukuja. 1700-luvun puutarhaharrastus on merkki uudenlaisesta luontosuhteesta. Kaupungistumisen osana se on modernisaation keskeinen piirre. Puutarhakulttuuri oli aikaisemmassa vaiheessaan 1600-luvun lopulla ja erityisesti 1700-luvulla Torniossa ja pohjoisimmissa osissa Ruotsia näkyvillä rakenteiden ja suunnitelmien kautta. Myös uudet arkkitehtoniset virtaukset tuotiin Tornioon ensin kaupunkisuunnitelmien muodossa ja klassismin piirteet tulivat käyttöön pitkin 1700-lukua; osa vasta seuraavalla vuosisadalla. Ideat saavuttivat pohjoisen suhteellisen nopeasti vilkkaiden kauppasuhteiden ansiosta. Uudet hyödykkeet – ideat ja materiaalit – vaikka haluttuja olivatkin, esiintyivät enemmän toiveina ja suunnitelmina kuin käytäntönä. Tämä näkyy sekä ruokakulttuurissa että puutarhakulttuurissa. Vieraita kasveja, lääkkeitä tai ruokia korvattiin kotoisilla kasveilla. Torniossa materiaalien saatavuus määritteli omistamista, eikä oman etnisen tai luokkaidentiteetin julkituominen ollut pienessä yhteisössä niin tärkeää. Kaupunki-identiteetin ilmentymiä olivat uudenlainen ruokavalio ja kaupunkipuutarha. Varhainen modernin luontosuhteen ilmentymä on muotopuutarha. Kaupunkipuutarha, joka oli ollut tunnusomaista kaupungeissa jo keskiaikana, jalostui 1700- ja 1800-lukujen aikana esteettisemmäksi, puistomaiseksi kaupungin keskeiseksi osaksi myös Torniossa. Hautaamisessa eri tavat ja perinteet sekoittuivat keskenään ja merkitysten alkuperä hämärtyi. Hautakasveissa paikallisten kasvien rinnalle tuli uusia kasveja ja keinotekoisia koristeita. 1700-luku on tässäkin muutoksessa keskeinen. 1800-luvulla hautaamisen yhteyteen tulivat sisäkukat ja yhä vahvemmin alkuperältään vieraat lajit. Tiettyjen hautakasvien kohdalla on nähtävissä pitkiä perinteitä, jotka rikkovat kulttuurirajoja, sekä maantieteellisessä, ajallisessa että uskonnollisessa ympäristössä. Tällaisia ovat esimerkiksi havujen ja tuohen käyttö. Kasvien valinnassa, sekä arjessa että juhlassa, alkoi korostua yksilökeskeisyys ja monipuolisuus, joita vahvisti varallisuus. Kuusi, koivu, kataja ja vadelma - pysyvät pohjoisen väen elämässä ja kuolemassa, niin lääkkeinä, koristeina, ruokana, mausteina ja hajuina kuin rakenteina ja symboleinakin

Mullankaivajat-hanke Menneisyyden metsästäjät Muoniossa

Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Mullankaivajat-hanke Menneisyyden metsästäjät Muoniossa järjestettiin Tornionlaakson museon alueellisen museotoiminnan vastuualueen pohjoisimmassa kunnassa Muoniossa 15.–29.8. ja 6.–9.9.2022. Hanke toteutettiin yhteistyössä Muonion yhtenäiskoulun, Muonion seurakunnan ja Oulun yliopiston kanssa. Yhteisöarkeologisella kurssilla Muonion yhtenäiskoulun 5. ja 6.-luokkien oppilaat pääsivät opettajineen tutustumaan kotiseutunsa historiaan, kotiympäristön havainnointiin ja arkeologiseen tutkimukseen laaja-alaisesti aina Muonion kivikaudesta Lapin sodan tapahtumiin saakka. Tässä artikkelissa käymme läpi hankkeen etenemistä ja sen tuloksia

The materiality of odors:experiencing church burials and the urban environment in early modern Northern Sweden

Abstract Archaeological material from early modern Sweden reveals that material and social meaning was intertwined in townscape odors; that is, odors and their association with unhygienic conditions affected the physical structure of the town, its material culture, and different traditions in the use of “townspace.” During the latter half of the 18th century, the town of Oulu suffered from unpleasant smells related to ponds and wet areas, and the odor of decomposing flesh from under-floor church burials greeted church visitors, despite the tradition of placing fragrant plants inside coffins. In the 18th century the town underwent deliberate changes: the ponds were drained and filled, burials under the church floor were prohibited, and one of the first graveyards located outside the town and separate from the church was constructed. These actions to change the town’s “smellscape” reflect emergent notions of regularity and cleanliness related to the Age of Enlightenment

Oulunsalon Varjakan sahamiljöö moninaisten toimijoiden kulttuuriperintökohteena

Old industrial sites have lately gained attention, because they have been teared down, renovated to residential areas, and used as recreational places. Some industrial sites have been used in urban exploration or as a stage for artistic projects. In this article, we discuss the changing meanings of an industrial site using the Varjakka sawmill area near Oulu as a case study. By using material culture, historical sources, and oral history we examine the site biography of Varjakka sawmill site from the early days of the mill to this day and even further. This article is based on the materials gained through excavation, mapping of the site, collected oral history, and going through document archives. We discuss the future of sawmill sites as protected spaces, as stages of activities, as part of local identity, and as part of archaeological heritage. We want to address how the abandoned industrial sites gain new meanings and ways of use through heritagization. We also examine the different actors and their role in the heritagization process.Vanhat teollisuusympäristöt ovat viime vuosina saaneet osakseen huomiota, kun niitä on purettu, muutettu asuinalueiksi ja virkistyskäyttöön mutta myös käytetty sellaisenaan esimerkiksi urbaanin löytöretkeilyn ja taiteellisten projektien näyttämöinä. Artikkelissamme käsittelemme teollisuuskohteeseen liittyviä paikan muuttuvia merkityksiä käyttäen esimerkkinä Varjakan saha-aluetta Oulunsalossa. Muun muassa materiaalista kulttuuria, historiallisia lähteitä ja muistitietoaineistoa hyödyntäen pystymme tarkastelemaan Varjakan elinkaarta tehtaiden toiminnan ajalta aina nykypäivään ja tulevaan käyttöön asti. Aineistomme pohjaa Varjakassa tehtyihin koekaivauksiin, kartoitukseen, muistitiedon keruuseen sekä Varjakan materiaalin arkistotutkimukseen. Artikkelissamme nostamme esiin kysymyksiä sahaympäristöjen ja -yhteisöjen rakennettujen tilojen tulevaisuudesta sekä suojeltuina tiloina, erilaisten toimintojen näyttämöinä, paikallisten identiteetin osana että arkeologisina kohteina. Varjakan sahan kautta otamme kantaa siihen, kuinka hylätyt teollisuuskohteet saavat perinnöllistymisen kautta uusia merkityksiä ja käyttötarkoituksia, ja millainen on eri toimijoiden rooli tässä prosessissa

Textiles

The taphonomy of human remains and associated funerary textiles are inevitably linked. The interplay among burial clothes, human remains, insects, rodents, and preservation is explored through study of a group of postmedieval burials in Finland. These burials have been either archaeologically excavated or inventoried beneath wooden church floors. Decay and preserving factors for various conditions are studied, allowing in-depth study of individual garments and identification of the burial season. In addition, research has revealed different factors that have an effect on future preservation of the burials under church floors.Peer reviewe

Oulunsalon Varjakan sahamiljöö moninaisten toimijoiden kulttuuriperintökohteena

Abstrakti Vanhat teollisuusympäristöt ovat viime vuosina saaneet osakseen huomiota, kun niitä on purettu, muutettu asuinalueiksi ja virkistyskäyttöön mutta myös käytetty sellaisenaan esimerkiksi urbaanin löytöretkeilyn ja taiteellisten projektien näyttämöinä. Artikkelissamme käsittelemme teollisuuskohteeseen liittyviä paikan muuttuvia merkityksiä käyttäen esimerkkinä Varjakan saha-aluetta Oulunsalossa. Muun muassa materiaalista kulttuuria, historiallisia lähteitä ja muistitietoaineistoa hyödyntäen pystymme tarkastelemaan Varjakan elinkaarta tehtaiden toiminnan ajalta aina nykypäivään ja tulevaan käyttöön asti. Aineistomme pohjaa Varjakassa tehtyihin koekaivauksiin, kartoitukseen, muistitiedon keruuseen sekä Varjakan materiaalin arkistotutkimukseen. Artikkelissamme nostamme esiin kysymyksiä sahaympäristöjen ja -yhteisöjen rakennettujen tilojen tulevaisuudesta sekä suojeltuina tiloina, erilaisten toimintojen näyttämöinä, paikallisten identiteetin osana että arkeologisina kohteina. Varjakan sahan kautta otamme kantaa siihen, kuinka hylätyt teollisuuskohteet saavat perinnöllistymisen kautta uusia merkityksiä ja käyttötarkoituksia, ja millainen on eri toimijoiden rooli tässä prosessissa

Preparing children’s burials in postmedieval Finland:emotions awakened by sensory experiences

Abstract Examination of northern Finnish postmedieval funerary attire and coffins reveals culturally constructed sensory experiences and emotions of the individuals who took care of preparing dead children for burial. Based on historical sources, the attire and coffins for small children were generally made by adolescent godparents, whereas dressing and handling of the dead bodies were left to mature women. Because of their beliefs, parents rarely took care of these duties. Archaeological funerary remains provide an avenue through which to explore the sensory experiences of social groups with strongly held religious beliefs and conceptions regarding the dead and the deceased. Common features in the burials allow the interpretation of emotional patterns and collective memories of contemporary people from three starting points: sleep and eternal life, the innocence of children, and coping mechanisms dealing with child deaths

Possible case of partial postmortem fetal extrusion:preliminary observations on the mummified remains of a turnof-the-19th-century noblewoman in Finland

Abstract We report a plausible case of partial postmortem fetal extrusion dating to the turn of the 19th century. A fetal skull protruded from the obstetric canal of the partially mummified remains of an adult woman buried in a private burial chapel in Vihti, South Finland. The fetal size implies the mother having died during the early third trimester of her pregnancy. The cause of death was not obvious from the limited external examination of her remains, but the underdeveloped state of the fetal remains renders it unlikely that this case represents a maternal death resulting from dystocia. Rather, the finding should be interpreted as a case of partial postmortem fetal extrusion, a process probably interrupted by decelerated decomposition of the maternal remains before full expulsion of the fetus