Sustainable hunting tourism - business opportunity in Northern areas? Overview of hunting and hunting tourism in four Northern countries: Finland, Sweden, Iceland and Canada

The social sustainability and fluent co-operation with the interest groups is perhaps the most crucial issue related to the development of hunting tourism at the moment. Due to the wide public huntings rights and intensive hunting club ativities in Northern countries, one of the key elements for the success of the hunting tourism company is a good co-operation with the local population and more widely, understanding on the local hunting culture and rights of the local people related to that. Also the ecological sustainability is a core value of hunting tourism. The biological resources set the framework for the enterpreneual activities and e.g. cause the seasonal nature to the activities

Maaseutuyrittäjyyden toimintaympäristön kehittämistarpeita seitsemältä toimialalta

Maaseutu tarjoaa hyvän toimintaympäristön myös lukuisille muille kuin perus maa- tai metsätalouteen pohjaaville yrityksille. Jotta yritystoiminnan edellytykset maaseutualueilla voitaisiin taata, nykyinen yrittäjyys säilyttää ja synnyttää uutta yritystoimintaa, on tärkeää pystyä luomaan yrittäjyyttä tukeva toimintaympäristö. Tämä tavoite on nostettu myös yhdeksi kansallisen maaseutupolitiikan kärjeksi. Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020 tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä kasvattaa maaseudulla sijaitsevien yritysten määrää ja kilpailukykyä sekä vahvistaa yrittäjien liiketoimintaosaamista ja uskallusta uusiin investointeihin. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa on listattu 17 erilaista toimenpide-ehdotusta. Tämä selvityksen tavoitteena on ollut tarkentaa näitä yleisen tason toimenpide-ehdotuksia vahvemmin konkretian tasolle. Erityisesti tavoitteena on ollut tuoda esille kehittämistarpeita, joihin kansallinen Maaseudun Elinkeinot ja osaaminen (MESI) –verkosto voisi toimikautensa aikana tarttua. MESI-verkosto on yksi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän seitsemästä teemaverkostosta, joiden tehtävänä on vastata maaseutupoliittisen kokonaisohjelman toimeenpanosta ja pyrkiä edistämään sen tavoitteiden saavuttamista. Koska maaseutuyrittäjyyden kirjo on varsin laaja, päästäkseen tarpeelliselle konkretian tasolle, selvitys suuntautui muutamalle erikseen valitulle toimialalle. Tyypillisesti nämä edustavat hieman uudempia ja potentiaalisia maaseudun elinkeinoja, joille ei ole vielä kehittynyt omia vahvoja etujärjestöjä tai puolestapuhujia, mutta joilla voidaan ennakoida olevan hyvät kasvunäkymät. Tähän selvitykseen toimialoiksi, joiden suhteen toimenpide-ehdotusten tarkennus on tehty, valittiin maaseutumatkailu, Green Care, eläintenhoitoala (erityisesti pien- ja harraste-eläimet), kalatalous, riista-ala, luonnontuoteala sekä elintarvikeala. Selvitys pohjautuu osittain voimassa oleviin toimialojen strategioihin ja toiminta-ohjelmiin ja niiden kokoamiseen yhteen. Lisäksi kehittämistarpeita selvitettiin avainhenkilöiden haastatteluilla maaliskuun 2015 aikana. Tämä raportti kokoaa yhteen ja tiivistää strategioista esillenousseet seikat sekä haastatteluiden tulokset niitä karsimatta tai suuremmin priorisoimatta. Tavoitteena on ollut nostaa esille kaikki aineistossa mainitut, hyvin eritasoisetkin kehittämistarpeet. Priorisointi on jätetty MESI-verkoston sisäisesti keskusteltavaksi. Vaikka toimintaympäristöön liittyvät haasteet ja kehittämistarpeet ovat osittain hyvinkin toimialakohtaisia, joitakin yhteneväisyyksiä tarkasteltujen toimialojen suhteen kuitenkin löytyi. Yhtenä keskeisenä kehittämistarpeena lähes joka alalla nähtiin säädösten ja niihin liittyvien tarkastusten alueiden välisen vaihtelun harmonisointi. Tällä hetkellä säädöksissä on liikaa alueellista tulkinnan varaa, joka aiheuttaa epätietoisuutta ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta yrittäjäkunnassa. Täysin ”kiveenhakattuja” ja kankeita säädöksiä ja ohjeistuksia ei kuitenkaan kannata luoda, sillä niillä tuskin pystytään vastaamaan moninaisen yrittäjäkentän toimintaan. Tällöin varteenotettavana vaihtoehtona nousee esille lähinnä alueellisten valvojaviranomaisten koulutus yhtenäisten tulkintojen kehittämiseksi. Toisena selkeänä seikkana nousivat haastatteluista sekä myös olemassa olevista kehittämisohjelmista ohjeistuksen ja säädösten arkikieliset ohjeistukset. Mahdollisesti eri toimialojen järjestöt voisivat osallistua ohjeistuksen ”tulkkaamiseen” yrittäjän paremmin tavoittavaan muotoon, jolloin varmistettaisiin loppukäyttäjille mahdollisimman selkeät ohjeistukset. Perinteistä yritysneuvontaa nähtiin olevan useimmilla toimialoilla hyvin saatavilla. Usein nähtiin, että tämä on myös riittävä taso. Joillakin aloilla kuitenkin toivottiin, että olisi olemassa kansallisesti muutama toimialan erityisosaaja, jonka kautta pystyisi helposti selvittämään erilaisia yritystoiminnan vaatimuksia ja edellytyksiä. Erityisesti tämä nousi esille uusilla nousevilla toimialoilla, kuten Green Care, eläintenhoitoala sekä luonnontuotteet. Samoin selkeitä, uudempien toimialojen haasteita oli koulutuksen yhtenäistäminen, ammattitaidon tunnustaminen ja tunnistaminen (mm. suojatut tutkintonimikkeet) ja toiminnan laadun varmistaminen (erilaiset laatuvaatimukset). Monella alalla korostettiin myös keskeisenä kehitettävänä seikkana alan esilletuontia varteenotettavana ja ”oikeana” elinkeinona. Lisäksi erityisesti uudemmilla toimialoilla peräänkuulutettiin myös tunnustamista hallinnon tasolla eli toivottiin että toimialalla olisi oma selkeä hallinnonalansa, ministeriönsä, jonka alle alan kehittäminen osaltaan kuuluisi. Tällä hetkellä moni tarkastelussa olleista toimialoista on tavallaan usean hallinnonalan välimaastossa eikä näin ollen varsinaisesti ”kenenkään vastuulla”. Periaatteessa suurin osa toimialoista oli sitä mieltä että alan koulutusta ja osaajia on löydettävissä. Toisinaan kuitenkin yrityksen sijainti saattaa asettaa haasteita erityisosaamisen hankkimiseksi sekä koulutuksen laadussa koettiin olevan melko suurta vaihtelua. Joillakin uudemmilla aloilla oli tosin puutteita eritasoisen (ammatillinen, amk ja yliopisto) koulutuksen olemassaolossa. Nähtiin kuitenkin myös, että sekä koulutuksen laajentamisen että yrittäjyyteen innostamisen kanssa on syytä olla realistinen potentiaalisten markkinoiden suhteen eikä suin päin lähdetä yltiöpäisesti luomaan uusia yrityksiä, jos markkinapohja ei ole tähän valmis. Tutkimuksen osalta peräänkuulutettiin erityisesti yrittäjälähtöistä ja käytännönläheistä tutkimusta, jonka tuloksia pystyttäisiin välittömästi hyödyntämään sen sijaan, että tutkimus kulkee liian teoreettisella tasolla. Korostettiin, että tutkijan ja yrittäjän tarve tutkimukselle ei ole lähtökohtaisesti välttämättä sama ja tähän toivottiin uusia ratkaisuja. Yksi ratkaisu voisi olla yrityksissä tapahtuva ja yritykset osallistava tutkimus, jossa samalla kun toteutetaan tutkimusprojektia, ratkaistaan yrittäjän ongelmaa

Nature-based entrepreneurship in private forests : the preconditions for the sustainable co-operation between private forest owners and entrepreneurs

Nature-based tourism is one of the fastest growing tourism sectors at the moment. It is also the form of tourism that often benefits the economy of rural areas. In addition to state owned forests, nature-based tourism is in many countries situated in private forests, which are not owned by entrepreneurs themselves. Therefore, the ownership issues and property rights form central challenges for the business activities. The maintenance of good relationships between private forest owners and entrepreneurs, as well as combining their interests, becomes vital. These relationships are typically exceptionally asymmetrical, granting the forest owner unilateral rights regulating the business activities in their forests. Despite this, the co-operation is typically very informal and the existing economic compensation models do not necessarily cover all the forest owners’ costs. The ownership issues bring their own characteristics to the relationship. Therefore, we argue that different aspects of ownership, especially psychological ones, have to be more critically examined and taken into consideration in order to build truly successful relations between these parties. This is crucial for sustaining the business activities. The core of psychological ownership is the sense of possession. Psychological ownership can be defined as a state, in which individuals perceive the target of ownership, the object or idea, as “theirs”. The concept of psychological ownership has so far been mainly used in the context of professional organizations. In this research, it has been used to explain the relationships between private forest owners and nature-based entrepreneurs. The aim of this study is to provide new information concerning the effect of psychological ownership on the collaboration and to highlight the good practices. To address the complexity of the phenomenon, qualitative case study methods were adopted to understand the role of ownership at the level of subjective experience. The empirical data was based on 27 in-depth interviews with private forest owners and nature-based tourism entrepreneurs. The data was analysed by using the methods of qualitative analysis to construct different typologies to describe the essence of successful collaboration. As a result of the study, the special characteristics and the practical level expressions of the psychological ownership in the privately owned forest context were analysed. Four different strategies to perceive these ownership characteristics in co-operation relationships were found. By taking the psychological ownership into consideration via these strategies, the nature-based entrepreneurs aim to balance the co-operation relationship and minimise the risks in long term activities based on privately owned forests

Finland as a tourist destination through the eyes of the japanese : an interview study on Japanese people living in Finland

The aim of this study was to get an impression of the image of Finland from those Japanese who already have some knowledge on the country. As many Japanese tourist only use the Helsinki-Vantaa airport as a transfer airport to Europe, there is a need to consider how to keep the Japanese in the country. Thus, there is also a need to understand why the tourists visit the places they do. This is question this study aims also to answer. The study was carried out by interviewing Japanese who have been living or staying in Finland for more than three months but no more than five years. As the purpose was to find interviewees who had more experience from Finland than an average tourist, but had not yet fully integrated to the Finnish society, this timespan was seen as the most suitable. The data was then analyzed by using qualitative thematic analysis. The results of the interviews showed that the reasons why the respondents had come to Finland were quite similar; most came to Finland due to studies, work or because their spouse moved. Safety, English language skills and good education system were the most common reasons why Finland was chosen. The general opinion of Finland as a tourist destination was positive and most would recommend visiting Finland to their friends. Opi-nions on Finnish culture and people were positive as well. Over half of the respondents said that they would visit Finland again in the future. Those who wouldn’t, said that they would probably choose another Nordic country. Bureaucracy, darkness du-ring the winter, difficulties finding friends and job and learning the Finnish language were mentioned as negative aspects related living in Finland. As for the image about Finland, the most commonly mentioned “Finnish things” were sauna, Moomin and forests and nature. The respondents had traveled relatively lot around Finland. Most had visited different cities reachable by public transport and different destinations in Lapland. Porvoo, Turku and Tampere were mentioned as the memorable because of their beautiful sceneries, old towns and history, and Lapland because of its nature. Places where the respondents had not yet visited but would like to were mostly in Lapland and archipelago. Defining ‘rural area’ was found difficult to the respondents, but the impressions of it were still positive. Places the respondents would like to show or have their friends experience were diverse. Most were in the Helsinki area and experiences included sauna and forest scenery. When asked to describe and expe-rience the respondents would like to create for their Japanese friends or family if there were no budget limitations, most would like to tour around Helsinki area and after this visit Lapland and other parts of Finland. Quite many would also like to combine other countries such as Sweden, Norway and Estonia to the tour. There is definitely a need to improve tourist information available in English and especially in Japanese. This lack of information can be the reason why rural areas were hard for the respondents to comprehend. The results of the study were gene-rally in line with previous studies about important product characteristics for Japanese tourists. However, the results also brought up new insights on potential tourist attractions and ideas for developing existing and new products

Female forest owners as a market segment? Results from a marketing experiment in the context of a small forest service enterprise

Peer reviewe

Luonnontuotealan kansainväliset trendit

Luonnontuotteet, kuten erilaiset marjat, sienet ja yrtit tarjoavat ekologista ja puhdasta raaka-ainetta monenlaisiin tuotteisiin. Nämä mahdollisuudet onkin otettu käyttöön hyvin moninaisilla tavoilla eri puolella maailmaa. Tämän raportin tarkoituksena on pyrkiä tuomaan esille luonnontuotealan kansainvälisiä trendejä kotimaisen tuotekehityksen tueksi. Tavoitteena on saada käsitys siitä, mitkä ovat luonnontuotealalla tällä hetkellä kiinnostavia suuntauksia ja mistä voisimme ottaa mallia kehitettäessä kotimaisten alan yritysten innovaatioympäristöä. Trendejä selvitettiin tarkastelemalla alan tutkimuskirjallisuutta sekä YK:n Food and Agriculture Organization:in (FAO) julkaiseman luonnontuotteisiin keskittyneen Non-Wood News:in artikkeleita viimeisen viiden vuoden ajalta. Lisäksi alan kansainvälisiä trendejä kartoitettiin toteuttamalla alan eurooppalaisille asiantuntijoille sähköpostikysely, jossa kysyttiin heidän näkemystään luonnontuotealan kehittymisestä heidän omissa maissaan. Tässä raportissa on yhdistetty näiden kolmen selvityksen tulokset. Lisäksi trendien analyysissä ja johtopäätöksissä on otettu huomioon keväällä 2013 BioFach-messuille tehdyn opintomatkan havainnot sekä johtopäätökset marraskuussa 2013 Espoossa järjestetystä kansainvälisestä konferenssista Non-Wood Forest Products, Health and Wellbeing. Selvityksen tulosten mukaan luonnontuotteista puhuttaessa viitataan sekä tutkimuksessa, kyselyssä että käytännön markkinoinnissa yhä enemmän viljeltyihin luonnonkasveihin, ei varsinaisiin keruutuotteisiin. Viljelyn avulla pystytään takaamaan raaka-aineen saatavuus, tasalaatuisuus ja myös taloudellisuus keruun kautta hankittua raaka-ainetta paremmin. Silti usealta taholta korostui ns. villin” ja ”luonnosta saadun” merkitys markkinointivaltteina. Etenkin saksankielisissä maissa näillä väittämillä nähtiin olevan selkeää lisäarvoa. Mikäli trendi kasvaa edelleen ja se onnistutaan brändäämään hyvin, se voisi tarjota Suomelle kilpailuvaltin. Meillä luonnontuotteet ovat puoliviljeltyinäkin suoraan metsästä saatavia, ei niinkään ns. perinteisen peltoviljelyn piirissä olevia. Todennäköistä kuitenkin on, että termillä tulee olemaan useita eri tulkintoja ja esimerkiksi peltoviljellyt luonnontuotteet lasketaan jossakin kontekstissa edelleen ”luonnosta saatuihin” tai ”villeihin” raaka-aineisiin. Saattaa olla vaarana että ”villi” brändi vesittyy tai muuttaa muotoaan, mikäli sitä ei saada kunnolla selkiytettyä. Onkin syytä miettiä tarkkaan, mihin suuntaan ”villi”-brändiä halutaan lähteä viemään. Lisäksi kansainvälinen yhteistyö (vähintään pohjoismaiden tasolla) brändäyksessä on ehdoton edellytys, jos ”villi” -brändille halutaan tarpeeksi näkyvyyttä ja tunnettuutta etenkin Keski-Euroopan markkinoilla. Asiantuntijoille tehdyn kyselyn ja kirjallisuuskatsauksen perusteella alan keskeiset haasteet tai pullonkaulat ovat monessa maassa hyvin samanlaisia. Karkeasti yleistäen voidaan sanoa, että jalostustoiminta on keskittynyt Keski-Eurooppaan, jossa välttämättä ei ole omaa raaka-ainevarantoa, kun taas raaka-aine tulee ”Euroopan laidoilta”. Vahvuudet puolestaan heijastelevat osittain alan kehitysporrasta eri maissa. Esimerkiksi Italiassa todetaan imagon ja brändin olevan keskeisiä vahvuustekijöitä kun taas Romania, Unkari ja Ukraina painottavat raaka-aineen määrää ja halpaa työvoimaa. Kuitenkin myös näissä maissa selkeästi tiedostetaan pelkän raaka-aineen myynnin heikot puolet ja pyritään ottamaan edistysaskeleita jalostuksen puolella. Suomessa on pystyttävä myös pysymään kehityksessä mukana, sillä korkeasta kustannustasosta johtuen emme pysty kilpailemaan samanlaisilla tuotteilla halvemman kustannustason maita vastaan. Myös erilaiset tutkimustulokset nostavat esille tarpeen erikoistua ja pyrkiä kohden korkeamman jalostusasteen tuotteita. Suurimmat kasvumahdollisuudet luonnontuotteiden käytöllä nähtiin kyselyn mukaan seuraavan 20 vuoden aikana olevan elintarviketeollisuudessa, lääketeollisuudessa sekä hyvinvointialalla. Lisäksi uudet vielä käyttämättömät tai vähemmän käytetyt raaka-aineet avaavat erikoistumisen mahdollisuuksia, kuten entistä laajempi sienten käyttö myös kosmetiikkamarkkinoilla tai erilaiset hiuskosmetiikkatuotteet. Nämä edustavat kuitenkin varsin perinteistä ajattelutapaa luonnontuotteiden hyödyntämisessä. Ehkä olisi syytä miettiä myös tarkemmin uusia villejä avauksia täysin epäperinteisten alojen ja luonnontuotteiden yhdistämisessä, jos halutaan etumatkaa muuhun Eurooppaan luonnontuotesektorilla. Myös luonnontuotteiden ja matkailun yhdistämisessä ollaan ottamassa vasta ensiaskeleita sekä tuotekehityksen että tutkimuksen saralla. Luonnontuotteita kyllä käytetään matkailupalvelun osana, mutta tämä perustuu enemmän siihen, että matkailuyrittäjä hankkii jonkun olemassa olevan luonnontuotteen itse ideoimaansa palvelukokonaisuuteen. Matkailun ja luonnontuotteiden linkki voisi olla paljon vahvempi lähtien jo luonnontuotevalmisteiden tuotekehityksestä. Toiminnan kannattavuus nähdään ongelmana useassa maassa. Luonnontuotealan yritykset ovat perinteisesti pieniä eikä niillä yksinkertaisesti ole tarpeeksi resursseja kehittää toimintaansa kohti korkean jalostusasteen tuotteita. Toisaalta taas esimerkiksi suuret olemassa olevat kosmetiikkayritykset ovat lanseeranneet tai lanseeraamassa luonnontuotteisiin pohjautuvia tuotesarjoja osaksi jo olemassa olevaa toimintaansa. Samoin suuret elintarvikeyritykset ovat oivaltaneet luonnontuotteiden mahdollisuudet. Tulevaisuudessa on mahdollista, että yrityskentässä tapahtuu vielä nykyistä enemmän polarisoitumista pieniin/mikroyrityksiin ja suuriin yrityksiin keskikokoisten yritysten puuttuessa väliltä, mikäli joitakin pienempiä yrityksiä ei saada ottamaan ”seuraavaa askelta” yritystoiminnan kehittämisessä. Suurilla yrityksillä, jotka liittävät luonnontuotealan toiminnan mukaan jo olemassa olevaan konserniinsa on usein valmiit jakelukanavat, tuotekehitysosaamista ja resursseja. Pienille yrityksille on erittäin haastavaa kilpailla näiden kanssa samoilla kansainvälisillä markkinoilla. Pienten yritysten valtti taas on usein paikallisuus. Niillä on mahdollista brändätä tuotteensa toiminta-alueensa mukaan. Tällöin etenkin linkki matkailuun ja alueen muuhun yritystoimintaan on elintärkeä. Toimimalla verkostopohjalta pienemmätkin yritykset voivat laajentaa toimintaansa. Verkostomuotoinen toiminta etenkin alkuvaiheessa myös vähentää yrittäjyyden riskejä toiminnan laajentamisen suhteen. Tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava, että tässä raportissa esitetyt trendit perustuvat loppujen lopuksi melko suppeaan katsaukseen alan tilanteesta. Voidaan kuitenkin olettaa, että alan perustrendit ovat tulleet myös tässä selvityksessä esille. Yhteenvetona alan innovaatioympäristön kehittämisen kannalta voidaan todeta, että luonnontuotealan kehittäminen on haasteellinen kenttä alan moninaisuuden vuoksi. Se, mikä on keskeinen haaste tai menestystekijä jonkun luonnontuoteryhmän kohdalla, ei ole välttämättä lainkaan relevantti seikka jonkun toisen tuoteryhmän kannalta. Lisäksi alan yritykset ovat toiminnaltaan ja yritystyypiltään hyvin moninaisia. Tämän seurauksena myös yritysten kaipaama tuki innovaatioihin on hyvin monenlaista. Tämän selvityksen perusteella tämä ei ole suinkaan pelkästään suomalainen ongelma, vaan sama tilanne on myös muualla kilpailijamaissamme. Tämä aiheuttaa lisähaasteita yrittäjille suunnattavan tuen suunnitteluun. Luonnontuotteisiin liittyvä osaaminen on usein marginaaliasemassa erilaisten organisaatioiden toimenkuvissa. Alalla kuitenkin toimii jo muutama erityisesti luonnontuotteisiin erikoistunut konsulttiyritys ja puhtaasti alan kehittämiseen erikoistuneitakin yksikköjä löytyy, jotka tarjoavat mielenkiintoista vertailupohjaa pohdittaessa luonnontuotealan innovaatioympäristön kehittämistä. Tämä selvitys toteutettiin osana Manner-Suomen maaseutuohjelmasta 2007–2013 rahoitettua Luonnontuotealan innovaatioverkosto ja toimialan uudet mahdollisuudet (LT-Inno) -hanketta. Hanketta hallinnoi Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti. Hankepartneriaatissa ovat mukana myös Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Foodwest Oy, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT, Rovaniemi), Lapin ammattikorkeakoulu Oy, Itä-Suomen yliopisto sekä Teknologiakeskus KETEK Oy

Tunteella ja tiedolla : kestävyydellä markkinointi maaseutumatkailuyrityksessä

Maaseutu tarjoaa luontaisia edellytyksiä kestävän matkailun toteuttamiseen kuten luonnon, maiseman, kulttuurin ja paikallisyhteisön. Useimmiten maaseutumatkailuyrittäjät toimivat jo luonnostaan varsin kestävästi ja maaseutumatkailuun liitettävät mielikuvat tukevat hyvin yritysten kestävyysimagon muodostumista. Kuitenkaan yrittäjät eivät vielä tunnista kaikkia kestävyyteen liittyviä seikkojaan toiminnassaan, eivätkä myöskään tuo kestävyysasioita riittävästi esiin tai hyödynnä markkinoinnissa. Kestävyysmielikuvaa kannattaisikin tuoda huomattavasti enemmän esille, koska se voi tuoda yrityksille uudenlaista kilpailuetua muun muassa erottautumisella kilpailijoista. Kestävyydellä markkinoinnissa sanat ”kestävä” tai ”kestävä matkailu” sinänsä eivät ole toimivia markkinointitermejä. Kestävä matkailu on käsitteenä liian laaja ja mielletään hyvin erilaisiin asioihin viestin vastaanottajasta riippuen. Tällä hetkellä maaseutumatkailuyrityksien päämarkkinointikanava on Internet. Kestävyyttä tuodaan siellä esille usealla tavalla. Eniten yrityksien Internet markkinoinnissa näkyy ekologiseen kestävyyteen liittyvät asiat. Tilan historia tuodaan usein myös esille, sillä ovathan maaseutumatkailuyritykset useimmiten syntyneet maatilan yhteyteen. Kestävyyttä viestivät myös Internet-sivujen kuvat ja värit. Suomalaisten maaseutumatkailuyritysten sivuilla on pääsääntöisesti kuvia luonnosta, maisemista ja maatilan rakennuksista, esimerkiksi mökeistä. Markkinoinnissa käytetyt värit ovat usein kytkettävissä luontoon tai maatilaan. Kestävyydellä markkinoinnissa voidaan karkeasti erottaa kaksi erilaista strategiaa. Yritys voi kohdentaa markkinoinnin kestävyydestä kiinnostuneille kuluttajasegmenteille. Tällöin lähtökohtana on, että matkailutuote on lähtökohtaisesti suunniteltu ekologisesti, kulttuurisesti tai sosiaalisesti kestäväksi. Toinen vaihtoehtoinen strategia on tunnistaa omista tuotteista ja/tai palveluista kestävyyden ominaisuudet ja tuoda näitä selvästi esille markkinoinnissa. Markkinointi voidaan kohdentaa tällöin myös muille kuin kestävistä matkailutuotteista kiinnostuneille, jolloin kohderyhmä on laajempi. Kummakin strategian lähtökohtana on omien tuotteiden ja asiakkaiden tunteminen, jotta markkinointi voidaan suunnitella ja toteuttaa onnistuneesti. Matkaa suunniteltaessa ja varattaessa asiakkaalle merkitsevät useimmiten muut ominaisuudet enemmän kuin kestävyysominaisuudet. Kun tietää mitkä ovat asiakkaille tärkeitä kriteerejä ja ominaisuuksia matkassa (tuote tai palvelu), voidaan kestävyysviestintä sitoa juuri näihin asiakkaalle olennaisiin asioihin. Maaseutumatkailun keskeisimmät tuotteet on erilaiset majoitus-, kokous- ja juhlapalvelut sekä ohjelmapalvelut. KESMA II-hankkeen markkinointikokeilut liittyivät näihin kolmeen osa-alueeseen. Majoituspalveluiden tuottajien kannattaa viestiä kestävyysteoista. Teoista voi kertoa kuvin ja tekstein faktaperusteisesti kuvaamalla esimerkiksi kuinka yritys toimii ympäristöystävällisesti, kuinka se suojelee perinteistä rakennuskantaa tai kuinka yritys panostaa esteettömyyteen. Myös tunteisiin vetoavat kuvat esimerkiksi kauniista järvimaisemasta luovat kuvan yrityksen teoista säilyttää vesistöt puhtaana. Kestävyysteoilla luodaan positiivinen yrityskuva. Ruokaan liittyvistä tuotteista ja palveluista voidaan todeta, että ruoka itsessään voi jo ilmentää kestävyyttä, erityisesti jos käytetään lähi- tai luomuruokaa. Lähiruoan kestävyydestä voidaan viestiä paikalliseen ruokaan, ruokatuotantoon tai - kulttuuriin liittyvillä kuvilla ja tekstein. Myös elintarvikkeen pakkauksella voi vahvasti viestiä kestävyydestä. Makunautinnoista viestimisessä kannattaa muistaa lämpimät, kirkkaat värit ja itse tuotteet itsessään viestivät paremmin mausta. Ruoan alkuperästä, perinteistä ja terveysvaikutuksista voidaan viestiä sekä faktojen että tarinoiden avulla. Matkailussa ruoan merkitys korostuu: se viestii paikallisuudesta ja aitoudesta. Ohjelmapalveluiden tuottajan kannattaa viestiä hyvinvointivaikutuksista ja paikalliskulttuurista.Yhteisöllisyydestä ja hyvinvoinnista voidaan viestiä kuvilla, joissa esiintyy hyväntuulisia ja hyvinvoivan näköisiä ihmisiä. Lämminhenkisillä ja rennoilla tilannekuvilla voi viestiä vieraanvaraisuudesta. Teksteissä kannattaa tuoda esille myös aktiviteettien hyvinvointivaikutuksia. Paikallista historiaa ja perinteitä voi tuoda esille kuvien ja tekstien kautta. Tarinoilla pystyy elävöittämään markkinointia ja ne lisäävät aitouden tunnetta. Maaseutumatkailuyrityksen kannattaa rakentaa hyvinvointivaikutuksista ja yhteisöllisyydestä lisäarvo ohjelmapalveluiden asiakkaalle ja viestiä niistä. On tärkeä tietää, että asiakas käsittelee hänelle tulevaa tietoa joko järkiperäisesti tai tunnepohjaisesti tai pohjautuen kumpaankin. Tästä syystä on hyvä pohtia, että viestintä on sellaista, että se sisältää sekä järkiperäistä että tunnepohjaista tietoa. Tiedetään, että tunneperäinen viestintä vetoaa suurempaan osaan matkailijoista. Siksi onkin syytä panostaa enemmän tunneperäiseen viestintään kuvissa ja tekstissä myös kestävyydellä markkinoitaessa

Legitimating institutional choices in the forest ownership : building acceptability for jointly owned forests

Recent demographic changes in the forest-owner structure are suspected to have led to the increasing number of owners with no specific objectives for their forests. In addition, the continuous fragmentation of the forest holdings has increased the threat of the passiveness related to forest management. To decrease the tendency towards passiveness, new policy tools and initiatives have been suggested. In the Finnish context, the idea of an investor-based jointly owned forest has been introduced as facilitating the effective utilization of the forest resource. However, collective ownership has faced prejudice and scepticism among private forest owners. In order to expand, the forest owners need to see the idea of jointly owned forests as a socially legitimate. Thus, by adopting Van Leeuwen's framework for analyzing the legitimation of new social practices, we examine how Finnish forest owners legitimate their participation in jointly owned forests. The qualitative data of the study consist of 20 in-depth interviews with private forest owners who have joined a jointly owned forest. Our study contributes to the recent discussion on jointly owned forests. We show how a change in the type of ownership results in moral, authoritative and rational justifications over the decision while simultaneously renewing the identity of the forest owner. Accordingly, we suggest that forest ownership is not only driven by rational prospects, but the moral and emotional nature of ownership should be better taken into account at the policy level and in structural designs when discussing the promotion of new types of forest ownership.Peer reviewe

Metsästysmatkailun toimintamallit ja niiden kestävyys valtion mailla

Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä perusselvitys niistä metsästyksen ja siihen perustuvan matkailun toimintamalleista, joita tällä hetkellä on käytössä valtion mailla. Kuvauksen ja kehittämistarpeiden lisäksi arvioitiin tämänhetkisen toiminnan sosiaalista, taloudellista ja ekologista kestävyyttä sekä tulevaisuuden näkymiä kuten väestökehityksen vaikutusta paikalliseen metsästyspaineeseen ja metsästysmatkailun aluetaloudellisia vaikutuksia. Metsästysmuodoista tarkasteltiin erikseen hirveä ja pienriistaa. Tutkimushanke toteutettiin vuosien 2008 ja 2009 aikana ja se keskittyi vapaan metsästysoikeuden alueelle Pohjois- ja Itä-Suomessa. Tutkimusta varten haastateltiin 41 metsästystoimijaa ja –asiantuntijaa. Valtion ruuhkaisimmille metsästysalueille kauden 2008 kahden ensimmäisen viikon aikana luvan ostaneille metsästäjille kohdennettiin sekä sähköinen kysely (n=314) että puhelinhaastattelu (n=50). Metsästysmatkailuyrityksiltä kerättiin tietoa yritysten tuotteista ja taloudellisista tunnusluvuista (n=33). Tutkimuksessa on hyödynnetty myös Euroopan unionin rahoittaman NorthHunt –hankkeen tutkimusaineistoa metsästysmatkailun sosiaaliseen kestävyyteen liittyen. Metsästäjämäärän muutos alueella on laskettu metsästäjärekisterin ja väestöennusteen tietoja vertaamalla ja metsästysmatkailun aluetaloudellisia vaikutuksia pienriistan osalta Itä-Lapin seutukunnassa on arvioitu RegFin-simulointimallin avulla. Vapaan metsästysoikeuden alueella valtion mailla toimii sekä paikallisia metsästäjiä (joilla on ML 8 §:n oikeus metsästää maksutta oman kuntansa alueella), ulkopuolisia metsästäjiä (lupametsästäjiä, jotka ostavat luvan, joka oikeuttaa metsästämään) että metsästysmatkailuyrityksiä (jotka tarjoavat palveluja metsästysmatkailijoille). Paikallisen oikeudella metsästäviä alueella on 48 000 ja pienriistan lupametsästäjiä vastaavasti 25 000 (2007). Metsästysmatkailua markkinoivia yrityksiä alueella on noin 120 ja metsästysmatkailussa mukana olevia seuroja vastaavasti 30-50

Feelings of psychological ownership towards private forests

This dissertation focuses on analysing the feelings of ownership that the owners and other users of forests have developed towards privately-owned forest resources. These resources play a major part in providing forest-based benefits to society, as a large proportion of the forests in Europe and the US are privately owned. Furthermore, the majority of privately-owned forests are owned by so called non-industrial private forest owners (NIPF), typically referring to individual persons or family forest owners. Therefore, the decisions the NIPF owners make regarding their forest resources have a direct impact on the availability of forest-based ecosystem services. Due to the importance of the private forest resources at global, national and local levels, it is not surprising that a vast number of regulations and land use practices have been developed, that set the regulatory framework for the use of forests. Also, users other than the owners feel that they have the right to speak about the use of forests. Due to these demands and the expectations from the wider society, the forest owners do not have sole control over their forest areas. Thus, the ownership of forests cannot be directly compared to the ownership of cars or stocks, for example. In the best case, the objectives of both private forest owners and various society’s objectives for the use of forest resources could be met at the same time by matching the forest owners’ values with the alternative needs users had for the resource. Managing the different expectations in a socially sustainable way necessitates a profound understanding of the forest owners’ own objectives, values and motivations regarding their forests. However, previous research has shown that the forest owners’ socio-demographic characteristics or the objectives of the use of forests no longer explain the values and behaviour very well. It has also been suggested that the traditional forest owner typologies capture only the most salient objectives and therefore do not properly reflect the forest owners’ behaviour. Also, other approaches are needed. This dissertation contributes to the abovementioned research by introducing a novel concept, psychological ownership, as a potential approach to understanding the possessive feelings towards privately-owned forest resources, and via that, a better understanding of the role of these feelings in the behaviour of forest owners and other forest users (in this case nature-based tourism entrepreneurs) . Psychological ownership is based on the idea that ownership should not be understood only as a legal construct, but also to include certain psychological elements i.e. to the feeling “it is mine”. Originally, psychological ownership was introduced in the field of organizational research, but it has since been applied increasingly in other sectors. In this study, it is used as the theoretical background to understand the ownership feelings about private forest resources. Psychological ownership can also bring a new approach to study the co-operation relationships related to the use of forests by multiple stakeholders, for example, when introducing new potential uses of forest resources (in this case nature-based entrepreneurs). The study is qualitative in nature and the data consist of thematic interviews with private forest owners and nature tourism entrepreneurs. The results summarise the findings from three published journal articles. They show that both the legal owners and the nature-based entrepreneurs utilizing private forest areas seem to have developed psychological ownership feelings towards these forests. However, these feelings are not necessarily dependent on the legal ownership of the resource. Furthermore, the psychological ownership experienced seems to influence the behaviour of the persons expressing these feelings, for example, related to the private forest owners’ forest management decisions. The results also illustrate that recognizing psychological ownership can help in understanding successful co-operation relationships and potential conflict situations relating to the multiple use of forest resources. In practice, it could help to foresee or even manage the potential conflicts. However, before psychological ownership can serve as a proper “management tool” in these situations, further research is warranted