Psykoosilääkkeet muistisairaan potilaan hoidossa

Enemmistö muistisairauspotilaista saa haittaavia käytösoireita jossakin sairauden vaiheessa. Käytösoireiden ensisijainen lääkehoito on muistisairauden asianmukainen lääkehoito. Psykoosilääkkeet saattavat lisätä aivoverenkierron häiriöiden määrää ja kuolleisuutta dementiapotilailla, joten niiden käyttö tulee rajata vain vaikeisiin psykoottisiin ja levottomuutena tai aggressiivisuutena ilmeneviin käytösoireisiin. Muistisairauksia sairastavilla on myös suurentunut riski saada psykoosilääkkeistä ekstrapyramidaalioireita, infektioita, väsymystä ja hypotensiota. Amerikan psykiatriyhdistyksen uunituore hoitosuositus linjaa ja tarkentaa psykoosilääkkeiden käytön ­periaatteita tällä potilasryhmällä

Psyykenlääkkeiden aiheuttama hyponatremia tavallista ikääntyneillä

Veren pieni natriumpitoisuus voi johtua monista eri sairauksista, niihin käytetyistä lääkkeistä tai liiallisesta alkoholinkäytöstä. Erilaisten psyykenlääkkeiden käyttö on ikääntyneiden potilaiden hoidossa tavallista, ja moniin näistä lääkkeistä liittyy hyponatremian riski. Psyykenlääkkeiden aiheuttama hyponatremia ilmaantuu tavallisimmin ensimmäisten hoitoviikkojen aikana. Veren natriumpitoisuus tulee mitata ennen lääkkeen käytön aloitusta etenkin suuren riskin potilailta ja tarkistaa muutaman viikon kuluttua. Hyponatremiaan vivahtavat oireet ovat aina psyykenlääkkeitä käyttävällä potilaalla aihe tarkistaa natriumarvo. Nesteen määrän rajoittaminen puoleentoista litraan vuorokaudessa saattaa korjata lievän hyponatremian. Suolan rutiinimaista lisäämistä ruokaan tulee välttää. Ensisijainen hoito on aina lääkkeen käytön lopettaminen. Jos psyykenlääke on potilaan sairauden kannalta välttämätön, se vaihdetaan farmakologiselta profiililtaan erilaiseen. Vähäoireinen lievä hyponatremia ei yleensä kaipaa kiireellistä hoitoa vaan diagnostista selvittelyä

Antipsychotic Use among Older persons in Long-Term Institutional and Home Care

Ikääntymiseen ja erityisesti dementoivien sairauksien lisääntymiseen liittyy erilaisia hoidollisia haasteita. Ikääntyvien terveydentilan ja toimintakyvyn paranemisesta huolimatta tarvitaan varsinkin vanhojen vanhusten osalta laadukkaita ja oikein resursoituja hoitopalveluita. Psykoosilääkkeiden käytöstä vanhusten pitkäaikaisessa koti- ja laitoshoidossa on vain niukasti tutkimustietoa, vaikka vanhusikäisillä käytetään psykoosilääkkeitä runsaasti ja toisaalta psykoosilääkkeiden haittavaikutukset lisääntyvät ikääntyessä. Tietoa puuttuu erityisesti kaikkein iäkkäimpien ja skitsofreniaa sairastavien vanhusten psykoosilääkkeiden käytöstä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää psykoosilääkkeiden käytön yleisyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä vanhusten pitkäaikaisessa laitos- ja kotihoidossa. Hoitojen toteuttamisen tueksi kehitetystä RAI (Resident Assessment Instrument) -instrumentista on kertynyt Suomessakin jo laajahkosti kokemuksia ja tämän tietokannan hyödyntäminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella hoitokäytäntöjä eri toimintaympäristössä. Tästä Stakesin tietokannasta käytettiin eri tutkimuksiin aina viimeisintä käytettävissä olevaa puolivuotisaineistoa. Laitoshoidon tutkimus- aineiston tiedonkeruumenetelmänä oli MDS (Minimum Data Set)- LTC (Long-Term Care) ja kotihoidon MDS-HC (Home Care). Vuosien 2001-2003 välisenä aikana psykoosilääkkeiden käyttö väheni pitkäaikaisessa laitoshoidossa 42 %:sta 39 %:iin. Sekoittavien tekijöiden vakioinnin jälkeen vähenemä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Psykoosilääkkeiden käyttö väheni niillä, joilla oli dementian käytösoireena vaeltelua, mutta lisääntyi niillä potilailla, jotka saivat samanaikaisesti rauhoittavaa lääkitystä. Myös yli yhdeksänkymmentävuotiailla laitoshoidon potilailla psykoosilääkkeiden käyttö oli huomattavan tavallista, psykoosilääkitystä heistä käytti noin 30 %. Käyttö liittyi potilaan tyytymättömyyteen ja negatiiviseen asenteeseen ympäristöä kohtaan. Toisaalta hyviin sosiaalisiin taitoihin liittyi vähäisempi psykoosilääkkeen käytön riski. Joka viides pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevista, skitsofreniaa sairastavista vanhuksista ei käyttänyt psykoosilääkitystä. Mikäli skitsofreniaa sairastavalla vanhuksella oli samanaikaisesti dementiadiagnoosi, vaikea alipainoisuus tai vaikea näön heikentyminen, oli todennäköisempää, ettei psykoosilääkettä käytetty. Suomessa joka kymmenes kotihoidossa oleva vanhus käytti psykoosilääkkeitä. Käyttöä selittivät psykiatrinen diagnoosi, harhaluulot ja kognitiivinen heikentyminen, kun taas iällä ja psykoosilääkkeen käytöllä oli käänteinen yhteys. Yhdeksän Euroopan maan vertailussa kotihoidon potilaiden psykoosilääkkeiden käyttö vaihteli Tanskan 3 %:sta Suomen 12 %:iin. Harhaluulot, aistiharhat, depressio, dementia, kognitiivinen heikentyminen, nuorin ikäryhmä (65-74 vuotta) ja samanaikainen muiden psyykenlääkkeiden käyttö selittivät psykoosilääkkeiden käyttöä. Myös asuminen Suomessa tai Italiassa lisäsi riskiä. Tämän tutkimuksen ja viimeaikaisen kirjallisuuden perusteella voidaan todeta, että ikääntyneiden psykoosilääkkeiden käyttö oli Suomessa maailman korkeimpia sekä pitkäaikaisessa laitos- että kotihoidossa. Kotihoidon potilaiden psykoosilääkkeiden käyttö vaihteli huomattavasti eri Euroopan maissa. Yhdeksän Euroopan maan vertailussa suomalaiset kotihoidon potilaat käyttivät psykoosilääkkeitä noin kaksi kertaa keskimääräistä yleisemmin. Psykoosilääkkeiden käyttö oli Suomen laitoshoidossa yli kolme kertaa yleisempää kuin kotihoidossa. Psykoosilääkkeitä käyttämättömien skitsofreniaa sairastavien vanhusten osuus oli suomalaisessa laitoshoidossa samaa luokkaa kuin aikaisemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Tutkimuksen keskeisinä löydöksinä voidaan pitää psykoosilääkkeiden käytön yleisyyttä suomalaisessa vanhusten terveydenhuollossa sekä psykoosilääkehoidon ja psykiatristen häiriöiden tai oireiden löyhää yhteyttä.Background: Although antipsychotics are widely used in geriatric patients, there is a paucity of information about the use patterns of antipsychotic medication in home and long-term institutional care, especially among the oldest old and schizophrenic residents. Aims: The purpose of the present study was to investigate the prevalence of use of antipsychotics and associated factors among elderly persons in long-term institutional and home care. Materials and methods: The population data in the various studies (I-V) were drawn from the national Resident Assessment Instrument (RAI) database located in STAKES during the period 2001- 2006. The data collection method was the Minimum Data Set (MDS) for long-term care facilities (MDS-LTC) and home care (MDS-HC). Results: The prevalence of the use of antipsychotics in long-term institutional care decreased from 42% in 2001 to 39% in 2003. The overall confounder-adjusted decrease in antipsychotic use was not statistically significant. However, during the study period the use of antipsychotics decreased significantly among residents with wandering as a behavioural problem. However, the use of antipsychotics increased in those residents who concurrently received anxiolytics (Study I). Antipsychotic medication use among nonagenarians in long-term institutional care was also common (30%) and seemed in many cases to be associated with residents` negative attitudes to others. The major finding was an increasing risk of antipsychotic use among querulous residents. However, this risk was lower among those residents with good social skills (Study II). Approximately 19% of the older residents in long-term institutional care with schizophrenia were not on antipsychotic medication. Any diagnosis of dementia, severe underweight and severely impaired vision was associated with non-use of antipsychotics (Study III). Antipsychotic use among home care patients in Finland was lower (11.0%) than in long-term institutional care. Several predictive factors such as psychiatric diagnosis, delusions and cognitive impairment were associated with the use of antipsychotics, whereas there was a negative association between age and the use of antipsychotics (Study IV). Of home care patients in nine European countries, 6.2% received antipsychotic medication. Frequency of the use of one or more antipsychotic medications varied widely between study sites, ranging from 3.0% in Denmark to 12.4% in Finland. Certain factors such as delusions, hallucinations, depression, dementia and cognitive impairment as well as youngest age group and concomitant use of other psychotropics explained the use of antipsychotics. Residing in Finland or Italy was also a risk indicator (Study V). Conclusions: Based on present results and the current literature it seems reasonable to conclude that the use of antipsychotic medication in home and long-term institutional care in Finland was among the highest in the world. The use of antipsychotics was approximately three times more common in long-term institutional care than in home care. The finding that the use of antipsychotics was more common among youngest age group, 65-74 years, contradicts some earlier reports. In many cases antipsychotics were not being prescribed based on clinical indication. The proportion of residents with schizophrenia without any antipsychotic medication was equal to that found in earlier studies

Antipsychotic Use among Older persons in Long-Term Institutional and Home Care

Ikääntymiseen ja erityisesti dementoivien sairauksien lisääntymiseen liittyy erilaisia hoidollisia haasteita. Ikääntyvien terveydentilan ja toimintakyvyn paranemisesta huolimatta tarvitaan varsinkin vanhojen vanhusten osalta laadukkaita ja oikein resursoituja hoitopalveluita. Psykoosilääkkeiden käytöstä vanhusten pitkäaikaisessa koti- ja laitoshoidossa on vain niukasti tutkimustietoa, vaikka vanhusikäisillä käytetään psykoosilääkkeitä runsaasti ja toisaalta psykoosilääkkeiden haittavaikutukset lisääntyvät ikääntyessä. Tietoa puuttuu erityisesti kaikkein iäkkäimpien ja skitsofreniaa sairastavien vanhusten psykoosilääkkeiden käytöstä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää psykoosilääkkeiden käytön yleisyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä vanhusten pitkäaikaisessa laitos- ja kotihoidossa. Hoitojen toteuttamisen tueksi kehitetystä RAI (Resident Assessment Instrument) -instrumentista on kertynyt Suomessakin jo laajahkosti kokemuksia ja tämän tietokannan hyödyntäminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella hoitokäytäntöjä eri toimintaympäristössä. Tästä Stakesin tietokannasta käytettiin eri tutkimuksiin aina viimeisintä käytettävissä olevaa puolivuotisaineistoa. Laitoshoidon tutkimus- aineiston tiedonkeruumenetelmänä oli MDS (Minimum Data Set)- LTC (Long-Term Care) ja kotihoidon MDS-HC (Home Care). Vuosien 2001-2003 välisenä aikana psykoosilääkkeiden käyttö väheni pitkäaikaisessa laitoshoidossa 42 %:sta 39 %:iin. Sekoittavien tekijöiden vakioinnin jälkeen vähenemä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Psykoosilääkkeiden käyttö väheni niillä, joilla oli dementian käytösoireena vaeltelua, mutta lisääntyi niillä potilailla, jotka saivat samanaikaisesti rauhoittavaa lääkitystä. Myös yli yhdeksänkymmentävuotiailla laitoshoidon potilailla psykoosilääkkeiden käyttö oli huomattavan tavallista, psykoosilääkitystä heistä käytti noin 30 %. Käyttö liittyi potilaan tyytymättömyyteen ja negatiiviseen asenteeseen ympäristöä kohtaan. Toisaalta hyviin sosiaalisiin taitoihin liittyi vähäisempi psykoosilääkkeen käytön riski. Joka viides pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevista, skitsofreniaa sairastavista vanhuksista ei käyttänyt psykoosilääkitystä. Mikäli skitsofreniaa sairastavalla vanhuksella oli samanaikaisesti dementiadiagnoosi, vaikea alipainoisuus tai vaikea näön heikentyminen, oli todennäköisempää, ettei psykoosilääkettä käytetty. Suomessa joka kymmenes kotihoidossa oleva vanhus käytti psykoosilääkkeitä. Käyttöä selittivät psykiatrinen diagnoosi, harhaluulot ja kognitiivinen heikentyminen, kun taas iällä ja psykoosilääkkeen käytöllä oli käänteinen yhteys. Yhdeksän Euroopan maan vertailussa kotihoidon potilaiden psykoosilääkkeiden käyttö vaihteli Tanskan 3 %:sta Suomen 12 %:iin. Harhaluulot, aistiharhat, depressio, dementia, kognitiivinen heikentyminen, nuorin ikäryhmä (65-74 vuotta) ja samanaikainen muiden psyykenlääkkeiden käyttö selittivät psykoosilääkkeiden käyttöä. Myös asuminen Suomessa tai Italiassa lisäsi riskiä. Tämän tutkimuksen ja viimeaikaisen kirjallisuuden perusteella voidaan todeta, että ikääntyneiden psykoosilääkkeiden käyttö oli Suomessa maailman korkeimpia sekä pitkäaikaisessa laitos- että kotihoidossa. Kotihoidon potilaiden psykoosilääkkeiden käyttö vaihteli huomattavasti eri Euroopan maissa. Yhdeksän Euroopan maan vertailussa suomalaiset kotihoidon potilaat käyttivät psykoosilääkkeitä noin kaksi kertaa keskimääräistä yleisemmin. Psykoosilääkkeiden käyttö oli Suomen laitoshoidossa yli kolme kertaa yleisempää kuin kotihoidossa. Psykoosilääkkeitä käyttämättömien skitsofreniaa sairastavien vanhusten osuus oli suomalaisessa laitoshoidossa samaa luokkaa kuin aikaisemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Tutkimuksen keskeisinä löydöksinä voidaan pitää psykoosilääkkeiden käytön yleisyyttä suomalaisessa vanhusten terveydenhuollossa sekä psykoosilääkehoidon ja psykiatristen häiriöiden tai oireiden löyhää yhteyttä.Background: Although antipsychotics are widely used in geriatric patients, there is a paucity of information about the use patterns of antipsychotic medication in home and long-term institutional care, especially among the oldest old and schizophrenic residents. Aims: The purpose of the present study was to investigate the prevalence of use of antipsychotics and associated factors among elderly persons in long-term institutional and home care. Materials and methods: The population data in the various studies (I-V) were drawn from the national Resident Assessment Instrument (RAI) database located in STAKES during the period 2001- 2006. The data collection method was the Minimum Data Set (MDS) for long-term care facilities (MDS-LTC) and home care (MDS-HC). Results: The prevalence of the use of antipsychotics in long-term institutional care decreased from 42% in 2001 to 39% in 2003. The overall confounder-adjusted decrease in antipsychotic use was not statistically significant. However, during the study period the use of antipsychotics decreased significantly among residents with wandering as a behavioural problem. However, the use of antipsychotics increased in those residents who concurrently received anxiolytics (Study I). Antipsychotic medication use among nonagenarians in long-term institutional care was also common (30%) and seemed in many cases to be associated with residents` negative attitudes to others. The major finding was an increasing risk of antipsychotic use among querulous residents. However, this risk was lower among those residents with good social skills (Study II). Approximately 19% of the older residents in long-term institutional care with schizophrenia were not on antipsychotic medication. Any diagnosis of dementia, severe underweight and severely impaired vision was associated with non-use of antipsychotics (Study III). Antipsychotic use among home care patients in Finland was lower (11.0%) than in long-term institutional care. Several predictive factors such as psychiatric diagnosis, delusions and cognitive impairment were associated with the use of antipsychotics, whereas there was a negative association between age and the use of antipsychotics (Study IV). Of home care patients in nine European countries, 6.2% received antipsychotic medication. Frequency of the use of one or more antipsychotic medications varied widely between study sites, ranging from 3.0% in Denmark to 12.4% in Finland. Certain factors such as delusions, hallucinations, depression, dementia and cognitive impairment as well as youngest age group and concomitant use of other psychotropics explained the use of antipsychotics. Residing in Finland or Italy was also a risk indicator (Study V). Conclusions: Based on present results and the current literature it seems reasonable to conclude that the use of antipsychotic medication in home and long-term institutional care in Finland was among the highest in the world. The use of antipsychotics was approximately three times more common in long-term institutional care than in home care. The finding that the use of antipsychotics was more common among youngest age group, 65-74 years, contradicts some earlier reports. In many cases antipsychotics were not being prescribed based on clinical indication. The proportion of residents with schizophrenia without any antipsychotic medication was equal to that found in earlier studies

Psyykenlääkkeiden aiheuttama hyponatremia tavallista ikääntyneillä

Veren pieni natriumpitoisuus voi johtua monista eri sairauksista, niihin käytetyistä lääkkeistä tai liiallisesta alkoholinkäytöstä. Erilaisten psyykenlääkkeiden käyttö on ikääntyneiden potilaiden hoidossa tavallista, ja moniin näistä lääkkeistä liittyy hyponatremian riski. Psyykenlääkkeiden aiheuttama hyponatremia ilmaantuu tavallisimmin ensimmäisten hoitoviikkojen aikana. Veren natriumpitoisuus tulee mitata ennen lääkkeen käytön aloitusta etenkin suuren riskin potilailta ja tarkistaa muutaman viikon kuluttua. Hyponatremiaan vivahtavat oireet ovat aina psyykenlääkkeitä käyttävällä potilaalla aihe tarkistaa natriumarvo. Nesteen määrän rajoittaminen puoleentoista litraan vuorokaudessa saattaa korjata lievän hyponatremian. Suolan rutiinimaista lisäämistä ruokaan tulee välttää. Ensisijainen hoito on aina lääkkeen käytön lopettaminen. Jos psyykenlääke on potilaan sairauden kannalta välttämätön, se vaihdetaan farmakologiselta profiililtaan erilaiseen. Vähäoireinen lievä hyponatremia ei yleensä kaipaa kiireellistä hoitoa vaan diagnostista selvittelyä

Vanhusten vaikeat psykoosit – skitsofrenia ja harhaluuloisuushäiriö

Skitsofreniaa sairastavien osuus yli 65-vuotiaasta väestöstä on noin 1 % ja harhaluuloisuushäiriötä potevien noin 0,5 %. Tulevaisuudessa näiden potilaiden määrä kasvaa ja heille suunnattuja avohoitopalveluja tarvitaan lisää. Myöhäisiän skitsofreniaan liittyy sisällöltään outoja harhaluuloja ja aistiharhoja kuten nuoremmillakin skitsofreniapotilailla. Iäkkään harhaluuloisuushäiriöpotilaan läheisiin ja ympäristöön kohdistamat harhaluulot puolestaan johtavat herkästi eristäytymiseen. Iäkkäänä ensipsykoosiin sairastuneille tulee tehdä perusteelliset diagnostiset tutkimukset. Tärkeimpiä erotusdiagnostisia sairauksia ovat etenevät muistisairaudet, joissa muisti heikkenee selvemmin kuin vanhuusiän psykoosisairauksissa. Myöhäisiän skitsofrenian ja harhaluuloisuushäiriön hoidossa ensisijaisia lääkkeitä ovat toisen polven psykoosilääkkeet. Potilaat hyötyvät säännöllisestä hoitokontaktista ja liitännäissairauksien hoidosta