Possibilities of public excavations in the urban context

Although urban and rural sites constitute inherently different contexts for community engagement in archaeology, this distinction has not really been studied. This article sets out to survey urban sites’ advantages and disadvantages, the participants’ motivation for attending as well as achieved values as perceived by the volunteers and archaeology course participants at Aboa Vetus & Ars Nova Museum (Turku, Finland). This dataset is compared to similar data collected from participants of public excavations in rural sites. The research suggests that the greatest benefit of urban sites is their easy physical and mental accessibility, and these qualities would make urban sites especially suitable for participants without prior experience in archaeology. For all the groups studied, the main reasons for attending were the will to learn new skills and knowledge and to assist in archaeological research. All the studied groups also felt that participating in public archaeology enhanced their well-being.</p

Kivitalon kuusi vuosisataa : Aboa Vetus & Ars Nova -museon suuren kivitalon rakennusarkeologinen tutkimus

Tutkimus käsittelee turkulaisessa Aboa Vetus & Ars Nova -museossa sijaitsevaa keskiaikaista suuren kivitalon rauniota, jota on tutkittu arkeologisesti vuosina 1994–2015. Kivitalo on rakennettu vuosien 1404–1410 välillä, ja se on purettu ilmeisesti vuonna 1653. Rakennusarkeologisessa analyysissäni lähestyn rauniokohdetta Gunhild Eriksdotterin menetelmän mukaan kolmiportaisesti ajan, tilan ja käytön kautta. Vedän tutkimuksessa yhteen eri vuosina tehdyt kaivaushavainnot ja raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa rakennusta koskevat 1600-luvulta säilyneet merkinnät. Lähestyn rakennuksen varhaisinta käyttöä löytöaineiston analysoinnin ja analogioiden kautta. Havaintojen pohjalta rakennan hahmotelman rakennuksen käyttövaiheista ja tutkin, miten rakennuksen käyttäjä on kokenut suuren kivitalon tilana. Tutkimuksen perusteella suuren kivitalon käyttöhistoria on jaettavissa viiteen eri vaiheeseen: funktioltaan tuntemattomaan vaiheeseen 1. (n. 1410–1450), sauna- tai tavernavaiheeseen 2. (n. 1450–1500), keittiövaiheeseen 3. (n. 1500–1550), ”Espingien aikaan” vaiheeseen 4. (1550–1600) ja ”Pargasien aikaan” vaiheeseen 5. (1600–1653). Ainakin vaiheet 3. ja 4., mutta mahdollisesti myös vaihe 2. ovat päättyneet tulipaloon. Tulipaloilla onkin ollut tärkeä rooli suuren kivitalon ja sen ympäristön uudistamisessa. Yhtenä tutkimustuloksena kellarin eri rakennusvaiheet saavat uusia tulkintoja. Kellarista K94:9 löytynyt rakennussauma esimerkiksi osoittaa, ettei kivitaloa ole rakennettu kerralla, vaan kellariin K94:9 johtavan portaikon lounaispieli onkin ilmeisesti ollut kivitalon alkuperäinen ulkoseinä. Kellarin laajentaminen ajoittuu kuitenkin löytöjen ja radiohiiliajoitusten perusteella 1400-luvun alkupuolelle. Toinen tärkeä havainto koskee porrashuonetta K94:8, joka sekin on rakennettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa porrashuone on ilmeisesti ollut nykyistä lyhyempi. Sen laajentaminen olisi tapahtunut lisärakennuksen R39 rakentamisen yhteydessä, jonka rakennusajankodan tutkimus tarkentaa vuoden 1600 tienoille. Esitän myös varovasti, että kivitalon kellarista löytynyt itä-länsisuuntainen kivirakenne saattaisi olla jäänne paikalla olleesta, mahdollisesti kirkollisesta rakennuksesta tai jostakin muusta kivitaloa edeltäneestä rakenteesta. Suuren kivitalon käytön aikainen löytöaineisto avaa näkökulmia rakennuksen käyttöön ja ruokatalouteen. Pihamaan ja kellarin K94:9 vertailu osoittaa, että löydöt kuvastavat samoja toimintoja. Käytön aikaisista konteksteista löydetyt eläimenluut ja kellarista K94:9 tutkitut makrofossiilinäytteet paljastavat, että kivitalon ruokakulttuuria ovat hallinneet kala ja kotieläimistä lammas ja nauta, mutta ruokavaliota on täydennetty myös riistaeläimillä, viljalla, metsämarjoilla ja muilla hyötykasveilla. Löydöt tukevat myös ajatusta rakennuksen puolijulkisesta käytöstä vaiheessa 2

Puutarha-arkeologiaa yleisön kanssa: Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivaukset 2018

Kesällä 2018 turkulainen Aboa Vetus & Ars Nova -museo jatkoi kaivaustutkimuksia, jotka olivat alkaneet museon tontin pohjoiskulmassa vuonna 2017. Kaivausten aikana tutkittiin 1800-luvun puutarhaa ja sen alapuolisia, Turun paloa 1827 edeltäneitä kivitalojen ja kivetyn kujan jäänteitä. Kaivauksissa paljastui jäänteitä 1800-luvun puutarhakujasta ja varmistui, että Forsteenin talona tunnettu kivitalo ajoittuu vanhimmilta osiltaan keskiajalle. Kaivauksella talletettiin 53,9 kg löytöjä, jotka ajoittuvat 1300-luvulta 1900-luvulle. Luiden jarautaesineiden katkelmien jälkeen painoltaan suurimman löytöryhmän muodostavat erilaiset lasipullojen sirpaleet, jotka ovat pääasiassa peräisin tavanomaisista vihreistä ja ruskeista viini- ja portteripulloista. Yleisöarkeologia oli kaivauksen keskiössä, ja yleisökaivausten lisäksi joukko vapaaehtoisia osallistui kenttätöiden ja jälkitöiden toteuttamiseen.</p

Arkeologinen näkökulma alakoulun oppikirjojen kuvauksiin Suomen esihistoriasta

Useimmille suomalaisille alakoulun historianopetus on koulupolun ainoa vaihe, jossa voidaan käsitellä Suomen esihistoriaa (8850 eaa.–1200 jaa.) ja sen arkeologista kulttuuriperintöä. Koulukirjoilla on keskeinen osa esihistoriasisällön opettamisessa. Tutkimme artikkelissa, miten Suomen esihistoria esitetään tällä hetkellä käytössä olevissa oppikirjoissa. Aineistomme koostuu seitsemästä, vuosina 2003–2019 julkaistusta historian oppikirjasta. Oppikirjojen esihistoriasisällöt koodattiin ja teemoiteltiin NVIVO 11 -ohjelmiston avulla 50:een sisältöalueeseen. Muodostetun tietokannan avulla pystyttiin havaitsemaan historian oppikirjojen sisällöllisiä eroja ja muodostamaan tilastointiin pohjautuva kokonaiskäsitys oppikirjojen tavasta lähestyä esihistoriaa. Sisältöanalyysin perusteella uusimman opetussuunnitelman aikana julkaistuissa kirjoissa on tapahtunut selvä muutos sisältötiedossa: kirjoissa painotetaan historian taitoja tietosisällön kustannuksella. Uusimmissa oppikirjoissa on luovuttu esihistoriallisen aineellisen kulttuurin esittelystä, mutta sen sijaan kirjat painottavat muinaista uskomusmaailmaa. Oppikirjojen tietosisältö vastaa monilta osin 1980- ja 1990-lukujen tutkimustilannetta. Uudemmissa oppikirjoissa etnisyyttä on käsitelty aiempaa kyseenlaistavammin, mutta kaikissa oppikirjoissa etenkin saamelaisten osuus Suomen esihistoriasta jää epäselväksi. Ehdotamme, että opetussuunnitelmaa täsmennettäisiin siten, että se ohjaisi nykyistä selvemmin esihistorian yhtämittaiseen käsittelyyn. Vallitseva opetussuunnitelma tuottaa oppikirjoja, joiden esihistoriaa käsittelevä tietosisältö ei vaikuta arkeologisesta näkökulmasta mielekkäältä.</p

In terra prophana. Kuolemaantuomittujen ja syntisten hautaaminen ja rangaistuspaikkojen arkeologinen potentiaali

In the Medieval and Pre-Modern era, the burial place and funerary rituals were mostly controlled and dictated by the ecclesiastical authority, and either the church or secular jurisdiction determined who could be buried in consecrated cemeteries. In this paper, we will take an overview of practices and regulations affecting the burial or disposal of criminals, mortal sinners and suiciders, and discuss how the graves and disposal sites of these individuals could be visible in the Finnish archaeological record. We conclude that based on historical sources, the treatment of criminal corpses was varied and they could have been buried in both common and separate cemeteries, execution sites, and remote locations in forests and marshes. However, "deviant" burials at ordinary cemeteries are unlikely to represent only criminals and people who have committed suicide, as the jurisdiction offered guidelines only on the locations of burials. We also discuss the potential of further studies on execution site archaeology in Finland. Keywords: Burial customs, criminals, suicide, deviant burial, burial location, historical archaeology, place of punishment Hakusanat: Hautaustavat, rikolliset, itsemurha, poikkeavat hautaustavat, hautapaikka, historiallinen arkeologia, rangaistuspaikka </p

Yleisökaivauksen suunnittelun ja toteutuksen hyvät käytännöt

Redan i kring tjugo års tid har det organiserats publika utgrävningar i Finland, men angående deras roll i den finska arkeologin har det inte diskuterats i någon större utsträckning. Gemensamma riktlinjer för de publika utgrävningsprojektens praktiska aspekter har hittills saknats, inte heller har det funderats vidare kring de etiska frågorna som berör särskilt publika utgrävningar. Dessa ärenden behandlades i seminarier som arrangerades i Tammerfors och Åbo åren 2018 och 2019, därtill utfördes en enkätförfrågan till organisatörer av publika utgrävningar. Utgående från seminariediskussionerna och enkätsvaren sammanställs i denna artikel hurudan praxis som visat sig fungerande vid planering och genomförande av publika utgrävningsprojekt.</p

Suomen julkisen talouden kestävyys

Tässä raportissa tarkastellaan julkisen talouden kestävyyttä eri näkökulmista lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Ensinnä tarkastellaan ennakoitua väestökehitystä ja sille vaihtoehtoisia kehityskulkuja. Toiseksi arvioidaan väestön ikääntymisen aiheuttamaa palvelutarpeen kasvua ja julkisen talouden kestävyyttä alasektoreittain. Kolmanneksi esitellään joukko erilaisia velkaskenaarioita. Raportissa esitetään myös päivitetty kestävyysvajearvio, jonka mukaan kestävyysvaje on noin 4 % suhteessa BKT:hen eli noin 10 mrd. euroa vuoden 2024 tasolla. Kestävyysvajelaskelmaan tehdyt aineisto- ja mallinnuspäivitykset ovat pienentäneet kestävyysvajearviota merkittävästi. Toisaalta koronaviruspandemia on kasvattanut arviota kestävyysvajeesta, mutta vain maltillisesti. Kriisin keskellä tehty vaikutusarvio on kuitenkin huomattavan epävarma. Vaikka arvio Suomen julkisen talouden kestävyysvajeesta on jonkin verran aiempaa pienempi, on vaje edelleen merkittävä. Lisäksi julkisen talouden velkasuhteen arvioidaan nousevan lähes 80 prosenttiin muutamassa vuodessa, mikä lisää julkisen talouden riskejä aiempaan noin 60 prosentin velkasuhteeseen verrattuna. Tämänhetkisen arvion mukaan julkista taloutta tulisi vahvistaa noin 5 mrd. eurolla, jotta julkisen talouden velkasuhde saataisiin vakautettu 2020-luvun ajaksi. Pitkällä aikavälillä velkasuhde uhkaa kuitenkin kääntyä uudelleen kasvuun