Reflexiones acerca del tejido de tesis kripkeanas

Sin resume

Worlds and Objects of Epistemic Space : A study of Jaakko Hintikka's modal semantics

This study focuses on meaning and knowledge by assessing a distinctive view regarding their relation, namely the modal view of Jaakko Hintikka. The development of this view has not been previously scrutinized. By paying close attention to the texts of Hintikka, I show that, despite the extensive deployment of mathematical tools, the articulation of the view remained intuitive and vague. The study calls attention to several points at which Hintikka omits relevant details or disregards foundational questions. Attempts are made to articulate Hintikka’s certain ideas in a more specific manner, and new problems that result are identified. The central claim argued for is that Hintikka’s exposition was unsatisfactory in many respects and hence the view, as it stands, falls short in its explanatory scope compared to current theories in the intersection of logic, semantics, and epistemology. However, I argue that, despite its shortcomings, the prospects of the modal view are not exhausted. This is verified by introducing a new interpretation of the framework and by sketching new applications relevant in philosophy of language and in epistemology. It is also pointed out that certain early advances of the view closely resemble, and therefore anticipate, the central tenets of the currently influential two-dimensional approaches in logic and semantics.Tutkimus paneutuu merkityksen ja tiedon käsitteisiin tarkastelemalla Jaakko Hintikan työtä modaalisen semantiikan parissa. Tutkimus osoittaa, että Hintikka jätti modaalisen semantiikan kehitystyössään avoimeksi useita perustavia kysymyksiä ja yksityiskohtia. Tutkimuksessa pyritään artikuloimaan täsmällisemmin joitakin Hintikan näkemyksiä, ja tunnistetaan uusia syntyviä ongelmia. Keskeisenä väitteenä on, että Hintikan teoreettinen työ jäi monilta osin epätyydyttäväksi, ja siten hänen modaalinen näkemyksensä ei yllä selitysvoimaltaan ja sovelluspotentiaaliltaan samalle tasolle kuin nykyiset filosofiset teoriat, jotka operoivat logiikan, semantiikan ja epistemologian risteyskohdissa. Tästä huolimatta tutkimuksessa argumentoidaan, että Hintikan teoreettinen viitekehys tarjoaa myös uusia kiinnostavia näköaloja. Tämä todennetaan tarjoamalla Hintikan viitekehykselle uusi tulkinta, ja soveltamalla sitä uusiin kielifilosofisiin kysymyksiin. Tutkimus nostaa myös esiin kirjallisuudessa ohitetun tosiasian, että Hintikan työ ennakoi tärkeällä tavalla nykyisin vaikutusvaltaisia kaksi-dimensionaalisia lähestymistapoja logiikassa ja semantiikassa

Modal logic and philosophy

Modal logic is one of philosophy’s many children. As a mature adult it has moved out of the parental home and is nowadays straying far from its parent. But the ties are still there: philosophy is important to modal logic, modal logic is important for philosophy. Or, at least, this is a thesis we try to defend in this chapter. Limitations of space have ruled out any attempt at writing a survey of all the work going on in our field—a book would be needed for that. Instead, we have tried to select material that is of interest in its own right or exemplifies noteworthy features in interesting ways. Here are some themes that have guided us throughout the writing: • The back-and-forth between philosophy and modal logic. There has been a good deal of give-and-take in the past. Carnap tried to use his modal logic to throw light on old philosophical questions, thereby inspiring others to continue his work and still others to criticise it. He certainly provoked Quine, who in his turn provided—and continues to provide—a healthy challenge to modal logicians. And Kripke’s and David Lewis’s philosophies are connected, in interesting ways, with their modal logic. Analytic philosophy would have been a lot different without modal logic! • The interpretation problem. The problem of providing a certain modal logic with an intuitive interpretation should not be conflated with the problem of providing a formal system with a model-theoretic semantics. An intuitively appealing model-theoretic semantics may be an important step towards solving the interpretation problem, but only a step. One may compare this situation with that in probability theory, where definitions of concepts like ‘outcome space’ and ‘random variable’ are orthogonal to questions about “interpretations” of the concept of probability. • The value of formalisation. Modal logic sets standards of precision, which are a challenge to—and sometimes a model for—philosophy. Classical philosophical questions can be sharpened and seen from a new perspective when formulated in a framework of modal logic. On the other hand, representing old questions in a formal garb has its dangers, such as simplification and distortion. • Why modal logic rather than classical (first or higher order) logic? The idioms of modal logic—today there are many!—seem better to correspond to human ways of thinking than ordinary extensional logic. (Cf. Chomsky’s conjecture that the NP + VP pattern is wired into the human brain.) In his An Essay in Modal Logic (1951) von Wright distinguished between four kinds of modalities: alethic (modes of truth: necessity, possibility and impossibility), epistemic (modes of being known: known to be true, known to be false, undecided), deontic (modes of obligation: obligatory, permitted, forbidden) and existential (modes of existence: universality, existence, emptiness). The existential modalities are not usually counted as modalities, but the other three categories are exemplified in three sections into which this chapter is divided. Section 1 is devoted to alethic modal logic and reviews some main themes at the heart of philosophical modal logic. Sections 2 and 3 deal with topics in epistemic logic and deontic logic, respectively, and are meant to illustrate two different uses that modal logic or indeed any logic can have: it may be applied to already existing (non-logical) theory, or it can be used to develop new theory

Reinterpreting Rigidity : Rigid and Non-Rigid Reference of Proper Names in Alethic, Doxastic, and Mixed Contexts

Työni tarkastelee erisnimien asemaa mahdollisuuksien ja uskomuslauseiden konteksteissa. Sen lähtökohtana on nykyisin yleisesti hyväksytty teoria, jonka mukaan nimet ovat “jäykkiä” aleettisten tai metafyysisten mahdollisuuksien suhteen. Mahdollisten maailmojen semantiikan kehyksessä tämä tarkoittaa sitä, että nimi viittaa samaan olioon jokaisessa mahdollisessa maailmassa. Jäykkyys on usein käsitetty erisnimien semanttiseksi ominaisuudeksi, mikä on tuottanut uusia ongelmia konteksteissa, joissa nimet eivät käyttäydy odotusten mukaan. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat propositionaaliset asenteet kuten uskomuslauseet. Tarkoituksenani on näyttää, että oletus jäykkyydestä nimien semanttisena ominaisuutena johtaa hajanaisuuteen, jossa poikkeamia on käsiteltävä tarpeettoman monimutkaisilla teorioilla, jotka voivat erkaantua vahvastikin aleettisen logiikan mallien yksinkertaisuudesta. Sen sijaan jäykkyyden näkeminen modaalisten kontekstien ominaisuutena mahdollistaa propositionaalisten asenteiden ja aleettisten modaalisuuksien yhtenäisemmän käsittelyn. Argumenttini jakautuu kahteen osaan: negatiiviseen teesiin, jonka tarkoitus on osoittaa, että teoria jäykkyydestä nimien semanttisena ominaisuutena on ristiriidassa monien luonnollisen kielen ilmiöiden kanssa, sekä positiiviseen teesiin siitä, miten erisnimiä voidaan kohdella yhtenevästi useissa epäsuorissa konteksteissa. Vastaesimerkkini keskittyvät erityisesti yksinkertaisiin luonnollisen kielen lauseisiin, joissa filosofit kuten Saul Kripke ja Scott Soames ovat väittäneet nimien esiintyvän jäykkinä, sekä erisnimien “demonstratiiviseen” ja “attributiiviseen” käyttöön. Oman teesini kehyksenä on Kathrin Glüerin ja Peter Paginin suhteellisten modaliteettien (relational modalities) semantiikka, joka mahdollistaa kaksitasoisen (aktuaalisen tai mahdollisen) evaluoinnin erisnimille. Tämä semantiikka on uskomuslauseille tietyssä mielessä alimäärittynyt: nimien jäykkyys yksinomaan uskomuskonteksteissa voidaan määrittää kvanttorien avulla, mutta vain puhujan intentio määrittää oikean tulkinnan. Täydennän puhujan intention roolia soveltamalla Jaakko Hintikan individuoinnin teoriaa. Hintikan mukaan nimet eivät voi suoraan viitata jäykästi: puhujan on kyettävä ensin jossain viitekehyksessä tunnistamaan se henkilö tai asia, josta hän puhuu. Nimen referentti on siis tietyssä mielessä tunnettava. Toisin kuin Hintikka, rajaan individuoinnin roolin vain propositionaalisiin asenteisiin tai muihin puhujan suhteen subjektiivisiin konteksteihin. Sen tarkoitus on tarjota pragmaattinen metodi suhteellisten modaliteettien mallien rinnalle täydentämään erisnimien semanttista alimäärittyneisyyttä uskomuslauseiden sekä muiden propositionaalisten asenteiden yhteydessä

Argumentation et engagement ontologique de l’acte intentionnel : Pour une réflexion critique sur l’identité dans les logiques intentionnelles explicites

Intentionality is that faculty of human mind whereby it is directed towards objects of all kinds. It is recorded linguistically in verbs such as "to know", "to believe", "to fear", "to hope". Intentional statements such as "John thinks that Nosferatu is a vampire" or "Oedipus loves Jocasta" challenge classical logical laws such as existential generalization or substitution of identical. I propose here an analysis grounded on explicit intentional logics, i. e. logics in which languages are enriched by means of specific operators expressing intentionality. Some original aspects of the meanings of intentional statements are grasped within argumentative practices, more specifically in the context of dialogical logic. I focus more specifically on fictionality, a paradigm in which logical, linguistic and metaphysical considerations are naturally embedded. I defend an artifactual theory in which existence and identity criteria for fictional entities are defined by means of the notion of ontological dependence relation. That notion faces several difficulties overcome here in a modal-Temporal semantics in which an innovating approach to the artifactual diemnsion of fiction is defended. Ultimately, a combination of that theory to a semantic for the fictionality operator is suggested. This enable us to articulate external and internal viewpoints on fictionality.L'intentionalité est la faculté qu'a l'esprit humain de se diriger vers des objets de toutes sortes. On la capture linguistiquement à travers l'usage de verbes comme "savoir", "croire", "craindre", "espérer". Les énoncés intentionnels comme "Jean croit que Nosferatu est un vampire" ou "Oedipe aime Jocaste" défient les lois de la logique classique, remettant en cause la validité de principes logiques tels que la généralisation existentielle ou encore la substitution des identiques. Je propose dans ma thèse une analyse fondée sur les logiques intentionnelles explicites, des logiques où le langage est enrichi au moyen d'opérateurs qui expriment explicitement l'intentionalité. Des aspects originaux de la signification des énoncés intentionnels sont saisis au coeur des pratiques argumentatives, dans le contexte de la logique dialogique notamment. S'intéressant plus spécifiquement au cas de la fictionalité, paradigme où se mêlent naturellement considérations logiques, linguistiques et métaphysiques, je défends une théorie artefactuelle dans laquelle on définit des critères d'existence et d'identité pour les identités fictionnelles littéraires au moyen de la notion de relation de dépendance ontologique. La notion de dépendance ontologique est toutefois sujette à de graves difficultés que l'on repasse ici dans le contexte d'une sémantique modale-Temporelle, défendant alors une approche novatrice de la dimension artefactuelle des fictions. In fine, on propose une combinaison de la théorie artefactuelle à une sémantique pour l'opérateur de fictionalité qui permet l'articulation entre différents points de vue sur la fiction, les points de vue interne et externe notamment

Towards a Neuroscientific Theory of Reference

The topic of the dissertation is reference of proper names. It criticizes the amalgam of the current standard theory, direct-causal theory of reference, and defends Fregean sense theory of reference. In addition Fregean view is neuronaturalized by Gerald Edelman's idea of recurrent networks, combined with temporal synchrony of neural processing which is generalized to explain conceptual information. Direct-causal theory's main arguments - modal, epistemological and semantic - are all shown to be too weak and based on mistaken presuppositions like synonymy between proper names and descriptions. Causal communicative links are shown to be weak for reference retention also. Intentions to retain the original referent are too weal as well. Moreover the "intuitive arguments" invoked by the direct-causal theorists are misguided and shown to be based on basic schema of reference, a postulation proposed to explain precondition of referential language use. Reference is grounded on information transmission and its embodiment in neurocognitive processes mainly having to do with neural memory systems. So contrary to the direct-causal theorists' view reference is cognitive through and through as Fregean theory maintains. Classical problems in philosophy of language, like informationality of identity statements, propositional attitude contexts, among others, are solved.Väitöksen aihe erisnimien viittaus. Siinä kritisoidaan vallitsevaa teoria-amalgaamia, suora kausaalinen viittauksen teoria. Työssä puolustetaan fregeläistä viittauksen merkitysteoriaa, joka tieteellistetään neuronaturalisoimalla se. Tässä käytetään takaisinpäin vaikuttavia neuronisysteemeitä sekä neuraali-impulssien prosessointisyknroniaa. Suoran kausaalisen teorian keskeiset argumentit osoitetaan riittämättömiksi samoin kuin kausaaliset viittausmekanismit sekä viittausintentiot. Lisäksi kyseisen teorian "intuitiiviset argumentit" osoitetaan perustuvan väärinymmärrykseen ja selitetään työssä postuloituun viittauksen perusskeemaan perustuviksi. Tämä skeema selittää kielellisten ilmausten viittauksen edellytyksen. Viittaus on informaation välitykseen ja neurokognitiivisiin prosesseihin perustuvaa, fregeläisen teorian mukaisesti. Työ antaa tälle näkemykselle neurotieteellisen viitekehyksen