293 research outputs found
Studying the impacts of traffic calming - Case Hämeentie
Liikenteen rauhoittaminen sekä kestävien kulkumuotojen edistäminen ovat keskeisiä kaupunkisuunnittelun tavoitteita nykypäivänä. Tällaisilla liikenteen rauhoittamisen hankkeilla voi olla monenlaisia vaikutuksia eri käyttäjäryhmille, paikallisille asukkaille sekä yrittäjille. Liikenteen rauhoittamisen vaikutuksia onkin tutkittu maailmalla muun muassa ennen–jälkeen-tutkimuksilla, joilla on pyritty todentamaan kadun kehittämishankkeiden kaupallisia, koettuja sekä liikenteellisiä vaikutuksia.
Helsingin kantakaupungissa sijaitsevan alueellisen kokoojakadun, Hämeentien, liikennettä tullaan rauhoittamaan lähitulevaisuudessa henkilöautoilua rajoittaen. Hämeentiestä on suunniteltu tulevan joukkoliikennekatu, johon lisätään yksisuuntaiset pyöräilykaistat, minkä lisäksi jalkakäytäviä levennetään. Hämeentien muuttamisen vaikutuksia muun muassa yritysten elinkeinoelämään, katuympäristön viihtyisyyteen ja elinvoimaisuuteen sekä kadun liikenteelliseen käyttöön halutaan tutkia ennen–jälkeen-tutkimuksen avulla. Tässä työssä toteutetaan osa ennen-tutkimuksessa tehtävistä selvityksistä sekä koostetaan ohjeistuksia jatko- ja jälkeen-tutkimusten toteuttamista varten.
Työn tarkoituksena on perehtyä liikenteen rauhoittamisen vaikutuksiin sekä löytää näitä vaikutuksia kuvaavia mittareita Hämeentien ennen–jälkeen-tutkimuksen tueksi. Työssä tutustutaankin case-esimerkkien avulla liikenteen rauhoittamisesta tehtyihin seurantatutkimuksiin sekä näissä käytettyihin mittareihin ja menetelmiin. Kirjallisuusselvityksen lisäksi työssä perehdytään Hämeentien liikenteelliseen, laadulliseen ja koettuun nykytilaan sekä yritysten toimintaan ja näkemyksiin ennen kadun muuttamista. Liikenteellisen nykytilan hahmottamiseksi työssä raportoidaan muun muassa Hämeentien eri kulkumuotojen liikennemäärät sekä bussiliikenteen nousijamäärät ja matka-aika. Kadun viihtyisyyttä ja laatua tutkittiin puolestaan oleskelututkimuksilla, Jan Gehlin 12-laatukriteerin avulla sekä yrityskyselyllä. Yrityskyselyllä selvitettiin myös yritysten nykytilaa, minkä lisäksi yritysten elinkeinoelämän tutkimiseksi perehdyttiin myös muun muassa Hämeentiellä sijaitsevien yritysten määriin, kaupalliseen rakenteeseen sekä heidän liikevaihtoonsa.
Työn tavoitteena on mahdollistaa jälkeen-tutkimusten tekeminen edellä kuvattujen ennen-selvitysten osalta, minkä lisäksi työssä otetaan kantaa jatkotutkimustarpeisiin. Lisäksi työssä pohditaan käytettyjen mittareiden ja menetelmien luotettavuutta ennen–jälkeen-tutkimuksen kannalta
Avbetalningshandelns finansieringsstatistik 1987, 4 kvartalet
Suomen virallinen tilasto (SVT
Avbetalningshandelns finansieringsstatistik 1986, 4 kvartalet + 1986 sammandrag
Suomen virallinen tilasto (SVT
Avbetalningshandelns finansieringsstatistik 1983, 3 kvartalet
Suomen virallinen tilasto (SVT
Avbetalningshandelns finansieringsstatistik 1982, 2 kvartalet
Suomen virallinen tilasto (SVT
Avbetalningshandelns finansieringsstatistik 1987, 3 kvartalet
Suomen virallinen tilasto (SVT
Avbetalningshandelns finansieringsstatistik 1986, 3 kvartalet
Suomen virallinen tilasto (SVT
Avbetalningshandelns finansieringsstatistik 1982, 3 kvartalet
Suomen virallinen tilasto (SVT
- …