Kognitiivisen psykoterapian pelillistäminen

Tässä pro gradu tutkielmassa tutkin onko mahdollista, että kognitiivisesta terapiasta voitaisiin tehdä peli. Tämän kysymyksen pohjalta muodostin kaksi hypoteesia: Jos terapiaan lisätään pelillisiä osia, se muuttuu tehokkaammaksi kuin tavanomainen kognitiivinen terapia. Toinen on: Jos terapia kokonaisuudessaan suoritetaan pelinä, se on tehokkaampi kuin kognitiivinen terapia. Näistä hypoteeseista muodostin tutkimuskysymykseni: 1) millaisia ovat onnistuneet pelit kognitiivisen terapian osana ja miten ne integroituvat siihen? ja 2) millainen on onnistunut terapiapeli? Tutkimukseni on metodiltaan systemaattinen analyysi. Tutkimus tapahtuu tarkastelemalla aineistoa ja analysoimalla niissä esiintyviä käsitteitä. Tutkielmani ensimmäinen osa keskittyy peliin ja leikkiin ilmiönä sekä niihin liittyviin käsitteisiin. Tarkastelen käsitteitä monitieteellisestä näkökulmasta. Leikkiminen on perinnöllinen ominaisuus ja se on hyödyllinen eri eläinlajeille ja ihmiselle. Leikkiminen monimutkaistuu iän myötä ja siitä voidaan erottaa erilaisia piirteitä, kuten päämääriä, sääntöjä, palautejärjestelmiä ja piirteiden tasapainoa ja elastisuutta. Pelatessaan ihminen voi upota pelin maailmaan, jolloin arkitodellisuuden ei ole hänelle niin merkityksellinen. Uppoamiseen vaikuttaa se, onko ihminen fysiologiset ja psykologiset tarpeet tyydyttyneet. Jos pelaamisen motivaatio on ulkoinen painostus tai negatiivisten tunteiden välttely, uppoutuminen peliin vaikeutuu. Tämä vähentää pelistä koettua nautintoa. Toisessa luvussa käsittelen kognitiivista terapiaa. Kognitiivinen mallin hypoteesi on, että ihmisen tulkinnat ja käsitykset tapahtumista vaikuttavat hänen tunteisiinsa, käytökseensä ja fysiologiaansa. Tulkintoja ja käsityksiä muuttamalla voidaan siten hoitaa esimerkiksi masennusta. Kognitiivinen terapia pyrkii auttamaan ihmistä muuttamaan omia tulkintoja ja käsityksiään. Hänet opetetaan ikään kuin omaksi terapeutikseen. Terapiassa on pyrkimys löytää perususkomus, johon ihmisen ajatukset usein viittaavat. Kyseenalaistamalla tämä oman perususkomuksensa ihminen alkaa tervehtyä. Kolmannessa luvussa tarkastelen kognitiivista terapiaa sen valossa, mitä analysoin ensimmäisessä luvussa. Käsittelen sitä kahden hypoteesini pohjalta. Muodostan mallin, jossa kognitiivinen terapia ja pelit on integroitu. Käsittelen myös miten terapian voisi muuttaa peliksi kokonaan. Tässä käytän esimerkkinä peliä nimeltä SPARX, joka on kehitetty nuorten masennuksen hoitoon. Kognitiivisen terapian ja pelien integrointi on mahdollista. Pelillisyys tehostaa kognitiivisen mallin oppimista. Integroimalla kognitiivisen mallin opiskelun terapiaan, se tehostaa tai lyhentää sitä. Kognitiivisesta terapiasta voidaan tehdä myös peli. Pelkästään terapiaa varten tehty suppea peli ei kuitenkaan ole varsinainen peli. Pelimaailman tulee olla laajempi, jotta peliin voisi uppoutua ja se olisi hauskaa. Tällainen peliterapia olisi oikea peli, käsitteen syvimmässä merkityksessä

Prognostic value of heart rate variability in patients with coronary artery disease in the current treatment era

Abstract Coronary artery disease (CAD) mortality has declined substantially over the past decades thanks to advancing medical and interventional/surgical treatments; therefore, the prognostic value of the heart rate variability in CAD in the current treatment era is not well established. We evaluated the prognostic significance of baseline heart rate variability in 1,757 ARTEMIS study patients with angiographically verified CAD. During an average follow-up time of 8.7 ± 2.2 years, a total of 285 (16.2%) patients died. Of the patients, 63 (3.6%) suffered sudden cardiac death or were resuscitated from sudden cardiac arrest (SCD/SCA), 60 (3.4%) experienced non-sudden cardiac death (NSCD), and death attributable to non-cardiac causes (NCD) occurred in 162 (9.2%) patients. For every 10 ms decrease in standard deviation of normal to normal intervals the risk for SCD/SCA, NSCD and NCD increased significantly: HR 1.153 (95% CI 1.075–1.236, p<0.001), HR 1.187 (95% CI 1.102–1.278, p<0.001) and HR 1.080 (95% CI 1.037–1.125, p<0.001), respectively. The natural logarithm of the low-frequency component of the power spectrum and the short-term scaling exponent of the detrended fluctuation analysis also had significant association with all modes of death (p<0.001). After relevant adjustment, standard deviation of normal-to-normal intervals retained its association with NSCD and NCD (p<0.01), the natural logarithm of the low-frequency component of the power spectrum with all modes of death (p from <0.05 to <0.01), and the short-term scaling exponent of the detrended fluctuation analysis with SCD/SCA (p<0.05) and NCD (p<0.001). In conclusion, impairment of many measures of heart rate variability predicts mortality but is not associated with any specific mode of death in patients with stable CAD during the current treatment era, limiting the clinical applicability of heart rate variability to targeting therapy