Porojen laitumet, ruokinta ja tuottavuus poronhoitoalueen pohjoisosassa

Tutkimuksessa selvitettiin, miten porot valikoivat laitumia ja mitä talviravintoa ne käyttävät laiduntaessaan poronhoitoalueen pohjoisosan luonnonlaitumilla. Samalla selvitettiin, miten porokarjojen tuottavuus vaihtelee ja mitkä tekijät selittävät havaittuja tuottavuuden eroja paliskuntien välillä. Kuudessa tutkimuspaliskunnassa kerättiin vuosina 2007–2010 tutkimusaineistoja porojen laidunten ja ravinnon käytöstä, lumiolosuhteista sekä vaadinten ja vasojen ruhomitoista, painoista ja kunnosta. Myös kaikista poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnasta kerättiin Paliskuntain yhdistyksen tilastoista tiedot poronhoidon tuottavuudesta poronhoitovuosilta 2006/07–2009/10. Tutkimuspaliskunnissa toteutetun porojen GPS-seurannan perusteella porovaatimet käyttivät havumetsäalueella koko talvikauden jäkälä- ja luppolaitumia merkitsevästi enemmän kuin muita laiduntyyppejä, kun taas tunturialueella jäkälälaitumet ja avoimet paljakka-alueet olivat eniten käytettyjä laiduntyyppejä. Keväällä ja kesällä metsäpaliskuntien porot laidunsivat eniten soilla sekä varpu- ja heinävaltaisilla laitumilla, kun taas tunturialueen porot käyttivät keväästä syksyyn jäkälälaitumia, paljakka-alueita ja soita niiden saatavuuden mukaan. Porojen liikkuvuus nousi huomattavasti kesäaikana kaikissa tutkimuspaliskunnissa verrattuna talviaikaan. Lumiolosuhteet olivat vaikeimmat porojen käyttämillä laidunalueilla kevättalvella, mutta niissä oli myös paliskuntien välillä merkittäviä eroja. Tunturialueen porot laidunsivat erityisesti kevättalvella avoimilla paljakka-alueilla, joilla lumipeite oli selvästi ohuempaa ja kovempaa kuin metsäpaliskuntien porojen laidunalueilla. Kerätyissä papananäytteistä jäkälien (maajäkälät ja lupot) osuus oli noin kolmannes ja varpujen hieman tätä enemmän, mutta jäkälät olivat ravintokasvien saatavuuden perusteella selvästi halutuin ravintokohde. Vaadinten ja vasojen koossa, painoissa, kunnossa ja sarvimitoissa oli samansuuntaisia systemaattisia eroja paliskuntien ja vuosien välillä. Vaatimilla ja erityisesti vasoilla koko, paino, kunto ja sarvimitat korreloivat kaikki merkitsevästi keskenään. Vasaprosentti oli korkein niissä pohjoisissa paliskunnissa, joissa porojen maastoruokinta oli systemaattisinta ja samalla se nousi jäkälälaidunten ja tunturipaljakoiden osuuden kasvaessa maa-alasta ja kesäravinnon biomassa runsastuessa laitumilla. Eloporotiheyden noustessa vasojen teuraspainot putosivat, kun taas varpu- ja heinävaltaisten laidunten sekä luppolaidunten osuuden kasvaessa paliskunnan maa-alasta vasojen teuraspainot nousivat. Toisaalta vasojen teuraspainot olivat pienimmät niissä paliskunnissa, joissa poroja ruokittiin talvella pääosin tarhoissa. Vasaprosentin kasvaessa myös teurasprosentti kasvoi merkitsevästi. Eloporoa kohti laskettu lihantuotanto oli korkein niissä paliskunnissa, joissa porojen ruokinta maastoon oli systemaattisinta ja vasprosentti korkein, mutta paliskunnan eloporotiheyden kasvaessa lihantuotanto eloporoa kohti laski. Tutkimus osoitti, että sekä talvi- ja kesälaidunten määrä ja laatu että porotiheydet vaikuttavat merkittävästi poronhoidon tuottavuuteen poronhoitoalueen pohjoisosan paliskunnissa. Systemaattinen maastoruokinta nostaa kuitenkin poronhoidon tuottavuutta merkittävästi, mutta hyvää tuottavuutta ei saavuteta ilman riittäviä ja tarpeeksi monipuolisia laidunresursseja. Poronhoidon tuottavuus on paljolti riippuvainen myös vaikeasti ennakoitavista sää- ja lumiolosuhteista, joihin kuitenkin voidaan talvella varautua porojen ruokinnan avulla. Riittävät talvi- ja kesälaitumet muodostavat kuitenkin edelleen kestävän perustan tuottavalle ja kannattavalle poroelinkeinolle. Tämä tulisi huomioida entistä paremmin niin poronhoidossa kuin myös metsätaloudessa ja maankäytössä, sillä niiden kaikkien toiminta vaikuttaa porolaidunten tilaan ja määrään.201

Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa : Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt

2., korjattu painos julkaisusta Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 29/2019Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta ja sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttömuodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen tilaan vaikuttavat useat tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden sekä niiden muutosten selvittämiselle. Vuosien 2016–2018 porolaiduninventoinnissa erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla. Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin paliskunnissa hyödyntämällä paikkatietoaineistoja ja tutkimustietoa maankäytön vaikutuksista porojen laiduntamiseen. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnan jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia selvitettiin vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia vertailemalla. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin varsin yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntien jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä. Laiduninventointi osoitti että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat nykyisin Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, Puljun erämaa-alue, Hammastunturin erämaa-alue, Vätsärin erämaa-alue, Kemihaaran erämaa-alue, Tuntsan erämaa-alue, Värriön luonnonpuisto ja Maltion luonnonpuisto). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhoja laidunmetsiä sekä samalla heikentänyt vähitellen metsien rakennetta ja laatua talvilaitumina. Siten poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Tunturialueilla on inventoinnin perusteella vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Niiden jäkälämäärät ovat kuitenkin pieniä myös suojelu- ja erämaa-alueiden sisällä. Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaisalasta. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 %, kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet. Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi. Kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa, joissa ei ole selvää vuodenaikaista laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunalueiden välillä. Tunturipaliskunnissa jäkäliköitä on runsaasti, mutta selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden lumettomana aikana tapahtuva laiduntaminen ovat kuluttaneet jäkäliköitä. Neljässä tunturipaliskunnassa jäkäliköiden kunto on kuitenkin inventointien välillä hieman parantunut, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja hyviä luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen jäkäliköt voimakkaasti kuluneina. Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella koalojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen jäkäliköillä ja jäkäliköiden porotiheydet samoin kuin metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä paliskunnissa. Myös maankäytön laajuus paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset selittävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja kasvilajimuutoksia. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee. Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä ja pirstoutumisesta on aiheutunut paikoin myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. Porojen talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi myös poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön ylläpitoa.201

Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa : Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt

Tästä julkaisusta on ilmestynyt 2., korjattu painos. Se on ladattavissa maksutta täältä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-763-3Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta ja sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttömuodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen tilaan vaikuttavat useat tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden sekä niiden muutosten selvittämiselle. Vuosien 2016–2018 porolaiduninventoinnissa erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla. Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin paliskunnissa hyödyntämällä paikkatietoaineistoja ja tutkimustietoa maankäytön vaikutuksista porojen laiduntamiseen. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnan jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia selvitettiin vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia vertailemalla. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin varsin yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntien jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä. Laiduninventointi osoitti että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat nykyisin Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, Puljun erämaa-alue, Hammastunturin erämaa-alue, Vätsärin erämaa-alue, Kemihaaran erämaa-alue, Tuntsan erämaa-alue, Värriön luonnonpuisto ja Maltion luonnonpuisto). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhoja laidunmetsiä sekä samalla heikentänyt vähitellen metsien rakennetta ja laatua talvilaitumina. Siten poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Tunturialueilla on inventoinnin perusteella vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Niiden jäkälämäärät ovat kuitenkin pieniä myös suojelu- ja erämaa-alueiden sisällä. Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaisalasta. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 %, kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet. Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi. Kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa, joissa ei ole selvää vuodenaikaista laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunalueiden välillä. Tunturipaliskunnissa jäkäliköitä on runsaasti, mutta selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden lumettomana aikana tapahtuva laiduntaminen ovat kuluttaneet jäkäliköitä. Neljässä tunturipaliskunnassa jäkäliköiden kunto on kuitenkin inventointien välillä hieman parantunut, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja hyviä luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen jäkäliköt voimakkaasti kuluneina. Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella koalojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen jäkäliköillä ja jäkäliköiden porotiheydet samoin kuin metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä paliskunnissa. Myös maankäytön laajuus paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset selittävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja kasvilajimuutoksia. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee. Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä ja pirstoutumisesta on aiheutunut paikoin myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. Porojen talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi myös poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön ylläpitoa.201

Talven 2019–2020 sää-, lumi- ja luonnonolosuhteiden poikkeuksellisuus ja vaikutukset poronhoitoon

Syksyn 2019 ja talven 2019–2020 sää- ja lumiolosuhteet poronhoitoalueella poikkesivat monella tavalla tavanomaisista. Kuivaa kesää seurasi kolea, lähes sienetön syksy ja ajankohtaan nähden paksu lumipeite satoi verrattain aikaisin syksyllä pääosin sulaan maahan. Tämän jälkeen lunta satoi jo syystalven aikana poikkeuksellisen paljon lähes koko poronhoitoalueella ja lumen määrä lisääntyi tasaisesti läpi talven. Jo syksyn 2019 aikana porojen kunnon todettiin poromiesten havaintojen perusteella olevan monissa paliskunnissa tavallista huonompi. Myöhemmin syystalvella porojen havaittiin laiduntavan ja vaeltavan poikkeuksellisesti. Porot lopettivat ravinnon kaivun useimmissa paliskunnissa syys- tai keskitalveen mennessä ja siirtyivät käyttämään luppojäkäliä, mikäli niitä oli porojen saatavilla. Tästä johtuen myös porojen lisäruokinta jouduttiin aloittamaan poikkeuksellisen aikaisin. Keskitalvella poroja alkoi myös kuolla useissa paliskunnissa. Poronhoitoa kohdanneesta poikkeuksellisesta talvesta johtuen Paliskuntain yhdistys toimitti 21.2.2020 Maa- ja metsätalousministeriölle tiedoksiannon talven 2019–2020 vaikeista lumi- ja luonnonolosuhteista, joiden voidaan perustellusta syystä epäillä aiheuttavan porotaloutta kohdanneiden vahinkojen koskemista annetussa laissa (26.8.2011/987) ja asetuksessa (656/2016) tarkoitettuja vahinkoja. Maa- ja metsätalousministeriö katsoi Paliskuntain yhdistyksen selvityspyynnön sekä saamiensa tilanneraporttien ja kuulemiensa asiantuntija-arvioiden perusteella, että on olemassa riittävät syyt ryhtyä mahdollisen poronhoitoon kohdistuneen tuhon tai sen uhkan selvittämiseen nykyisen Porovahinkolain (987/2011) mukaisesti. Tämä selvitystyö on ohjattu lain mukaan Luonnonvarakeskukselle. Tämän Luonnonvarakeskuksen tekemän selityksen yhtenä tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, kuinka poikkeukselliset sää-, lumi- ja luonnonolosuhteet ovat olleet poronhoitoalueen eri osissa syksyn, talven ja kevään 2019–2020 aikana verrattuna vastaavien vuodenaikojen olosuhteisiin edellisten 10 vuoden aikana. Tavoite on myös selvittää sitä, miten nämä olosuhteet ovat vaikuttaneet porojen laiduntamiseen, ravinnonsaantiin, kuntoon ja terveyteen poronhoitoalueella. Samalla kartoitetaan, miten päättyneen talven olosuhteet ovat vaikuttaneet poronhoitotöiden ja porojen ruokinnan määriin sekä ruokinnan kestoon eri paliskunnissa. Myös vaikeiden talviolosuhteiden aiheuttamien porokuolemien määriä, laajuutta ja sijoittumista sekä todennäköisiä vaikutuksia tulevan teurastuskauden vasaprosenttiin ja teurasmääriin selvitetään. Viidessä Keski- ja Pohjois-Lapin paliskunnassa talvilaidunalueilla maaliskuussa 2020 tehdyt mittaukset osoittivat, että lumipeite kussakin näistä paliskunnassa oli tavanomaiseen talveen verrattuna poikkeuksellisen paksu, lumessa oli kovia välikerroksia ja syystalvella syntynyttä maajäätä. Myös jäätynyttä lumen pohjakerrosta esiintyi edelleen laajasti. Lumen alla olevassa kasvillisuudessa oli todennäköisesti myös syksyllä ja syystalvella muodostuneita homesieniä. Kaikissa näissä paliskunnissa porot olivat joko lopettaneet ravinnon kaivun tai kaivoivat vain satunnaisesti pyrkien laiduntamaan puilla kasvavia luppo- ja muita epifyyttijäkäliä varttuneissa ja vanhoissa mänty- ja kuusimetsissä, tunturipaliskunnissa myös tunturikoivikoissa. Kahdessa näistä paliskunnista oli käynnissä myös tehostettu maastoruokinta. Ilmatieteen laitoksen hila-aineistojen perusteella, pysyvä lumipeite satoi maahan lähes koko poronhoitoalueella syksyllä 2019 tavanomaista aikaisemmin. Syystalvella esiintyi myös suojasäitä, joiden seurauksena lumipeitteeseen ja maan pintaan muodostui kovia jää- ja lumikerroksia. Lunta myös kertyi IL:n aineistojen perusteella poronhoitoalueelle läpi talven 2019–2020 selvästi tavanomaista enemmän verrattuna aikaisempiin 10 talveen. Kylmästä keväästä johtuen paksu lumipeite myös suli lähes kuukautta myöhemmin kuin normaalisti. Paliskunnille suunnatun kyselyn vastausten perusteella (47 vastannutta paliskuntaa) paliskunnat arvioivat talven 2019–2020 lumi- ja kaivuolosuhteet hyvin samansuuntaisiksi porojen ravinnonsaannin kannalta kuin mitä ne olivat maastossa tehtyjen mittausten ja Ilmatieteen aineistojen perusteella. Paksu ja tiivis sekä kovia jääkerroksia sisältävä lumilumipeite talvilaitumilla läpi tavallista pidemmän talven sekä kaivettavan ravinnon homehtuminen ja maajään muodostuminen laitumille jo alkutalvella aikaansaivat yhdessä tilanteen, jossa porojen ravinnonhankinta kaivamalla luonnonlaitumilla muuttui kuluneen talven aikana poroille vaikeaksi ja lopulta estyi kokonaan. Syksyn sienettömyys ja sitä seuranneen talven vaikeat lumi- ja kaivuolosuhteet johtivat porojen kunnon ja terveyden heikkenemiseen sekä pakottivat paliskunnat aikaistamaan ja tehostamaan porojen talviruokintaa, paimennusta ja poronhoitotöitä. Paliskuntien antamien arvioiden mukaan porojen ruokinta- ja hoitokustannukset nousivat talven 2019–2020 aikana keskimäärin 80–90 % korkeammiksi verrattuna tavanomaiseen talveen. Tehostetusta ruokinnasta huolimatta kyselyyn vastanneiden paliskuntien poroista lähes puolet oli edelleen maalis–huhtikuussa tavallista huonokuntoisempia. Samalla noin 60 %:ssa vastanneista paliskunnista oli havainnut poroissa erilaisia sairauksia keskimäärin noin 4 %:lla poroista. Vastanneissa paliskunnissa arvioitiin myös kuolleen yhteensä lähes 15 000 poroa, erityisesti useissa poronhoitoalueen pohjoisosan paliskunnissa poroja arvioitiin menehtyneen vaikean talven seurauksena huomattavan paljon. Paliskunnat arvioivat tulevan teurastuskauden vasaprosentin putoavan keskimäärin noin 45 %:iin (vaihtelu 15–68 %) ja samalla myös teuraiden määrän jäävän vain keskimäärin noin 66 %:iin aikaisempien kolmen teurastuskauden määristä. Vasatuoton ja teurasmäärien voimakas putoaminen tulee vähentämään suuresti markkinoille tulevan poronlihan määriä tulevana teurastuskautena, mutta erityisen suuri merkitys sillä on poronhoitajien tulotasoon poronhoitovuotena 2020–2021. Näiden vaikutusten ohella päättynyt talvi aiheutti merkittävän kustannusten nousun porotaloudessa lisääntyneiden työmäärien ja ruokintakulujen vuoksi. Siitosporojen menetyksistä ja vasatuoton putoamisesta johtuva teurastulojen romahtaminen tulevana teurastuskautena ja myös pidemmällä aikavälillä merkitsee hyvin todennäköisesti myös taloudellisten vaikeuksien kasaantumista ja kasvavaa realisoitumista porotaloudessa laajasti poronhoitoalueella. Poikkeukselliset luonnonolot kuormittivat myös poronhoitajien hyvinvointia, jaksamista ja taloutta tavallisia talvia enemmän. Melkein kaikissa paliskunnissa nähdään, että nykyinen kriisi- ja hätäapujärjestelmä ei ole toimiva ja riittävän ketterä vastaamaan poikkeusolosuhteiden aiheuttamaan avuntarpeeseen. Paliskunnissa toivotaan, että hätäapujärjestelmää kehitettäisiin siten, että se pystyy riittävän nopeasti reagoimaan avun tarpeeseen.202

Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellinen velvoitetarkkailu 2018

Julkaisussa esitetään Inarijärven kalataloudellisen velvoitetarkkailun tulokset vuoteen 2018 asti. Inarijärven kokonaissaalis oli noin 158 tonnia (1,4 kg/ha) vuonna 2018. Kaupallisten kalastajien saalisosuus (39 %) oli noussut jo kotitarvekalastajien osuutta suuremmaksi. Siika on 95 tonnin saaliillaan noussut selvästi tärkeimmäksi saalislajiksi muodostaen 60 % kokonaissaaliista. Punalihaisten petokalojen yhteissaalis oli enää 18 tonnia, josta taimensaalis oli vajaa 15 tonnia, nieriäsaalis 2,5 tonnia ja harmaanieriäsaalis enää 0,8 tonnia. Haukisaalis (13,3 tonnia) ohitti jo muikkusaaliin (11,3 tonnia) jo toisena peräkkäisenä vuotena 2018. Verkkokalastuksella saatiin 82 % kokonaissaaliista. Siikasaaliista verkkopyynnin osuus oli peräti 90 % ja taimensaaliista 63 %. Inarijärveen on syntynyt 2000-luvulla pääsääntöisesti melko hyviä muikkuvuosiluokkia, joiden ansiosta petokaloille on tähän asti riittänyt ravintoa. Muikkuvuosiluokka 2018 oli myös kohtalaisen hyvä. Taimennäytteistä yli puolella oli suolistossaan lokkilapamadon ja/tai sukeltajasorsien lapamadon (Diphyllobothrium-suvun) loisrakkuloita kohtalaisesti tai runsaasti edelleen vuonna 2018. Harmaanieriä- ja järvilohinäytteissä on ollut huomattavasti vähemmän loisia kuin rauduissa ja taimenissa. Toisen heisimatolajin, haukimadon (Trianephorus crassus) toukkien esiintymistä siikanäytteissä (nahattomista fileistä) on selvitetty vasta vuosina 2017-2018. Näiden vuosien yhteenvetona noin kaksi kolmasosaa siioista oli loisettomia. Loisituista siioista valtaosalla loisittuminen oli lievää ja runsaasti loisituiksi tulkittiin vain 5-8 % tarkastetuista siioista. Istutettujen pohjasiikojen osuus saaliissa on ollut keskimäärin 32 % (vaihteluväli 15-38 %), mikä tarkoittaa, että pohjasiika lisääntyy luontaisesti tehokkaasti. Taimenella sitä vastoin istukkaiden osuus on ollut selvästi yli 50 %, nuorissa ikäryhmissä jopa 80 %. Nieriällä luontainen lisääntyminen on ollut luultua voimakkaampaa luonnontuotannon osuuden vaihdellessa 50 %:n molemmin puolin ja ollen jopa 80 %. Harmaanieriän saalis perustuu kokonaan istutuksiin. Pohjasiian kasvu parani kaikissa ikä-ryhmissä vuonna 2015. Taimenen, nieriän ja harmaanieriän kasvu on taanutunut vuodesta 2016 lähtien. Pohjaeläin- ja siikojen ravinnonkäyttötutkimuksessa todettiin mm. että eläinplankton, erityisesti vesi-kirput, on selvästi tärkeintä ravintoa pienille pohjasiioille. Siikojen mahoja analysoitaessa löytyi myös yksi erittäin uhanalainen äyriäinen, paljakkakilpiäinen (Lepidurus arcticus).201

Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellinen velvoitetarkkailu 2022

Julkaisussa esitetään Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellisen velvoitetarkkailun tulokset vuoteen 2022 asti. Tuloksissa käsitellään saalisnäytteenottoon perustuvat arviot istutettujen kalojen saalisosuuksista, sekä pyyntikoon kehitys eri pyyntivälineillä. Loistarkkailutuloksissa esitetään taimenen loisittumisen kehitys Inarijärven saalisnäytteessä. Vuosittain eri kalastajaryhmille toteutettavan saalistiedustelun pohjalta esitetään arvio Inarijärven kokonaissaaliista lajeittain ja pyydystyypeittäin, sekä kaupallisessa kalastuksessa yleisimmän pyyntimuodon, 40–49 mm silmäkoon verkkojen, yksikkösaaliin kehitys. Sähkökoekalastustuloksissa esitetään poikastiheyksien kehitys vakiokoealoilla Ivalojoessa, sekä sen sivujoissa, sekä Juutuanjoella että Siuttajoella. Lisäksi raportissa esitetään erillisen huomionkohteen olleen hauen saalispaine taimeneen, sekä uutta tutkimustietoa eri kantaa olevien taimenistukkaiden kutuvaelluskäyttäytymisestä. Tarkkailutulosten perusteella taimenistukkaiden osuus taimensaaliissa on kasvanut noin 70 prosenttiin kaikista järvellä pyydetyistä taimenista. Taimenen kohdalla on selkeä merkitys sillä, onko pyynti tapahtunut Inarijärvellä, vai Juutuanjoessa tai Ivalojoessa, missä villien osuus saaliissa on selkeästi istutettuja suurempi. Vastaavasti raudun istukkaiden osuus saaliissa on laskenut noin 30 prosenttiin. Istutetun pohjasiian osuus siikasaaliissa on edelleen heikko, noin 30 prosenttia kokonaissiikasaaliista. Siikatyyppien erillistarkastelusta selviää, että todennäköisimmin siikasaaliin vaihtelua selittää järvikutuisen riikasiian runsas vaihtelu. Taimenen kasvun heikentyminen vaikuttaisi hidastuneen vuonna 2022 ja toisaalta loisittuminenkin on vähentynyt. Mikäli ravintotilanne säilyy suotuisana, voitaneen ennustaa taimenen kasvun parantumista lähitulevaisuudessa. Tätä tosin saattaa uhata runsaat taimenistutukset, mikä lisää ravintokilpailua ja voi myös kääntää loistilanteen heikompaan suuntaan. Istutetun pohjasiian saalispaino näyttää sen sijaan parantuneen vanhemmissa ikäluokissa, todennäköisesti vähentyneen ravintokilpailun seurauksena. Tämä viittaisi siihen, että pienennetyt istutusmäärät ovat olleet oikeasuuntaisia korjaustoimenpiteitä velvoitteenhoidossa. Toisaalta huomiota tulee kiinnittää luonnonlisääntymiseen, sekä villien siikojen saalispainon kehitykseen, mikä vaikuttaa olevan laskussa. Inarijärven kokonaissaaliin arvioitiin laskeneen alle 140 tonnin vuonna 2022. Tärkeimmät saalislajit olivat siika, taimen ja hauki. Kaupallisessa kalastuksessa 40–49 mm verkkojen yksikkösaalis on jatkanut tasaista laskuaan vuoden 2018 huippulukemista puoleen, ollen nyt vuoden 2015 tasolla. Sähkökoekalastuksia on toteutettu vakioiduilla koealoilla jo vuodesta 2004. Vuoden 2022 sähkökoekalastusten perusteella Juutuan- ja Siuttajoella oli suhteellisen heikko poikasvuosi verrattuna vuotta aiempaan. Ivalojoen pääuoman poikastuotanto vaikuttaa olevan hyvin tasaista, mutta Ivalojoen sivujokien poikastiheydet vaihtelevat runsaasti vuosien välillä. Haukien saalistus taimeneen näyttää säilyneen suhteellisesti samana ja hyvin vähäisenä viimeisen kahdenvuosikymmenen aikana. Toisaalta on huomioitava haukikannan vahvistuminen, jolloin tosiasiallinen saalistuspaine on myös voinut kasvaa haukien lisääntymisen myötä

Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellinen velvoitetarkkailu 2019

Julkaisussa esitetään Inarijärven kalataloudellisen velvoitetarkkailun tulokset vuoteen 2019 asti. Inarijärven kokonaissaalis oli noin 153 tonnia (1,4 kg/ha) vuonna 2019. Kaupallinen kalastus on viime vuosina tehostunut ja kaupallisten kalastajien saalisosuus oli vuonna 2019 yhtä suuri kuin kotitarvekalastajien osuus (39 % kokonaissaaliista). Tärkeimmän saalislajin, siian, saalisarvio pieneni edellisvuodesta noin 76 tonniin. Siikasaalis oli 50 % järven kokonaissaaliista. Taimensaalis kasvoi ja palautui kahden niukemman saalisvuoden jälkeen 20 tonnin tasolle. Kolmanneksi suurin saalis saatiin hauesta (15,5 tonnia) ja neljänneksi suurin muikusta (14,5 tonnia), joiden molempien saaliit suurenivat edellisvuodesta. Verkkokalastuksen rooli Inarijärven saaliin talteenotossa on hallitseva. Siikasaaliista noin 90 % saatiin verkoilla ja taimensaaliistakin viime vuosina noin kaksi kolmasosaa on saatu erilaisilla verkoilla. Inarijärveen on syntynyt 2000-luvulla enimmäkseen hyviä muikkuvuosiluokkia, joiden ansiosta petokaloille on riittänyt ravintoa. Muikkuvuosiluokka 2018 oli jo kohtalainen, mutta erityisesti muikkuvuosiluokka 2019 oli talvinuottanäytteiden perusteella koko seurantajakson (26 v) runsain. Tutkituista taimenista oli vuonna 2019 suolistossaan lokkilapamadon ja/tai sukeltajasorsien lapamadon (Diphyllobothrium-suvun) loisrakkuloita jo vähemmän kuin edellisvuonna ja havainnot vuodelta 2020 viittaavat loistilanteen edelleen parantuneen. Harmaanieriällä ja järvilohella on ollut huomattavasti vähemmän loisia kuin taimenilla ja nieriöillä (rauduilla). Toisen heisimatolajin, haukimadon (Trianephorus crassus) toukkien esiintymistä siikanäytteissä (nahattomista fileistä) selvitettiin vuosina 2017–2019. Yhteenvetona noin kaksi kolmasosaa siioista oli loisettomia. Loisituista siioista valtaosalla loisittuminen oli lievää ja runsaasti loisituiksi tulkittiin vain 5–8 % tarkastetuista siioista. Istutettujen pohjasiikojen osuus saaliissa on ollut keskimäärin alle 30 %, mikä tarkoittaa, että pohjasiika lisääntyy luontaisesti tehokkaasti. Taimenella sitä vastoin istukkaiden osuus on ollut selvästi yli 50 %, nuorissa ikäryhmissä jopa 80 %. Nieriällä luontainen lisääntyminen on ollut luultua voimakkaampaa luonnontuotannon osuuden vaihdellessa 50 %:n molemmin puolin ja ollen jopa 80 %. Harmaanieriän saalis perustuu kokonaan istutuksiin. Pohjasiian kasvu on nopeutunut viimeisen 4 vuoden aikana. Taimenen ja erityisesti nieriän kasvu on hidastunut vuodesta 2016 lähtien.202

Talven 2021-2022 lumi- ja kaivuolosuhteet ja niiden vaikutukset poronhoitoon

202