Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellinen velvoitetarkkailu 2022

Abstract

Julkaisussa esitetään Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellisen velvoitetarkkailun tulokset vuoteen 2022 asti. Tuloksissa käsitellään saalisnäytteenottoon perustuvat arviot istutettujen kalojen saalisosuuksista, sekä pyyntikoon kehitys eri pyyntivälineillä. Loistarkkailutuloksissa esitetään taimenen loisittumisen kehitys Inarijärven saalisnäytteessä. Vuosittain eri kalastajaryhmille toteutettavan saalistiedustelun pohjalta esitetään arvio Inarijärven kokonaissaaliista lajeittain ja pyydystyypeittäin, sekä kaupallisessa kalastuksessa yleisimmän pyyntimuodon, 40–49 mm silmäkoon verkkojen, yksikkösaaliin kehitys. Sähkökoekalastustuloksissa esitetään poikastiheyksien kehitys vakiokoealoilla Ivalojoessa, sekä sen sivujoissa, sekä Juutuanjoella että Siuttajoella. Lisäksi raportissa esitetään erillisen huomionkohteen olleen hauen saalispaine taimeneen, sekä uutta tutkimustietoa eri kantaa olevien taimenistukkaiden kutuvaelluskäyttäytymisestä. Tarkkailutulosten perusteella taimenistukkaiden osuus taimensaaliissa on kasvanut noin 70 prosenttiin kaikista järvellä pyydetyistä taimenista. Taimenen kohdalla on selkeä merkitys sillä, onko pyynti tapahtunut Inarijärvellä, vai Juutuanjoessa tai Ivalojoessa, missä villien osuus saaliissa on selkeästi istutettuja suurempi. Vastaavasti raudun istukkaiden osuus saaliissa on laskenut noin 30 prosenttiin. Istutetun pohjasiian osuus siikasaaliissa on edelleen heikko, noin 30 prosenttia kokonaissiikasaaliista. Siikatyyppien erillistarkastelusta selviää, että todennäköisimmin siikasaaliin vaihtelua selittää järvikutuisen riikasiian runsas vaihtelu. Taimenen kasvun heikentyminen vaikuttaisi hidastuneen vuonna 2022 ja toisaalta loisittuminenkin on vähentynyt. Mikäli ravintotilanne säilyy suotuisana, voitaneen ennustaa taimenen kasvun parantumista lähitulevaisuudessa. Tätä tosin saattaa uhata runsaat taimenistutukset, mikä lisää ravintokilpailua ja voi myös kääntää loistilanteen heikompaan suuntaan. Istutetun pohjasiian saalispaino näyttää sen sijaan parantuneen vanhemmissa ikäluokissa, todennäköisesti vähentyneen ravintokilpailun seurauksena. Tämä viittaisi siihen, että pienennetyt istutusmäärät ovat olleet oikeasuuntaisia korjaustoimenpiteitä velvoitteenhoidossa. Toisaalta huomiota tulee kiinnittää luonnonlisääntymiseen, sekä villien siikojen saalispainon kehitykseen, mikä vaikuttaa olevan laskussa. Inarijärven kokonaissaaliin arvioitiin laskeneen alle 140 tonnin vuonna 2022. Tärkeimmät saalislajit olivat siika, taimen ja hauki. Kaupallisessa kalastuksessa 40–49 mm verkkojen yksikkösaalis on jatkanut tasaista laskuaan vuoden 2018 huippulukemista puoleen, ollen nyt vuoden 2015 tasolla. Sähkökoekalastuksia on toteutettu vakioiduilla koealoilla jo vuodesta 2004. Vuoden 2022 sähkökoekalastusten perusteella Juutuan- ja Siuttajoella oli suhteellisen heikko poikasvuosi verrattuna vuotta aiempaan. Ivalojoen pääuoman poikastuotanto vaikuttaa olevan hyvin tasaista, mutta Ivalojoen sivujokien poikastiheydet vaihtelevat runsaasti vuosien välillä. Haukien saalistus taimeneen näyttää säilyneen suhteellisesti samana ja hyvin vähäisenä viimeisen kahdenvuosikymmenen aikana. Toisaalta on huomioitava haukikannan vahvistuminen, jolloin tosiasiallinen saalistuspaine on myös voinut kasvaa haukien lisääntymisen myötä

    Similar works