Inarijärven ja sen sivuvesistöjen kalataloudellinen velvoitetarkkailu 2019

Abstract

Julkaisussa esitetään Inarijärven kalataloudellisen velvoitetarkkailun tulokset vuoteen 2019 asti. Inarijärven kokonaissaalis oli noin 153 tonnia (1,4 kg/ha) vuonna 2019. Kaupallinen kalastus on viime vuosina tehostunut ja kaupallisten kalastajien saalisosuus oli vuonna 2019 yhtä suuri kuin kotitarvekalastajien osuus (39 % kokonaissaaliista). Tärkeimmän saalislajin, siian, saalisarvio pieneni edellisvuodesta noin 76 tonniin. Siikasaalis oli 50 % järven kokonaissaaliista. Taimensaalis kasvoi ja palautui kahden niukemman saalisvuoden jälkeen 20 tonnin tasolle. Kolmanneksi suurin saalis saatiin hauesta (15,5 tonnia) ja neljänneksi suurin muikusta (14,5 tonnia), joiden molempien saaliit suurenivat edellisvuodesta. Verkkokalastuksen rooli Inarijärven saaliin talteenotossa on hallitseva. Siikasaaliista noin 90 % saatiin verkoilla ja taimensaaliistakin viime vuosina noin kaksi kolmasosaa on saatu erilaisilla verkoilla. Inarijärveen on syntynyt 2000-luvulla enimmäkseen hyviä muikkuvuosiluokkia, joiden ansiosta petokaloille on riittänyt ravintoa. Muikkuvuosiluokka 2018 oli jo kohtalainen, mutta erityisesti muikkuvuosiluokka 2019 oli talvinuottanäytteiden perusteella koko seurantajakson (26 v) runsain. Tutkituista taimenista oli vuonna 2019 suolistossaan lokkilapamadon ja/tai sukeltajasorsien lapamadon (Diphyllobothrium-suvun) loisrakkuloita jo vähemmän kuin edellisvuonna ja havainnot vuodelta 2020 viittaavat loistilanteen edelleen parantuneen. Harmaanieriällä ja järvilohella on ollut huomattavasti vähemmän loisia kuin taimenilla ja nieriöillä (rauduilla). Toisen heisimatolajin, haukimadon (Trianephorus crassus) toukkien esiintymistä siikanäytteissä (nahattomista fileistä) selvitettiin vuosina 2017–2019. Yhteenvetona noin kaksi kolmasosaa siioista oli loisettomia. Loisituista siioista valtaosalla loisittuminen oli lievää ja runsaasti loisituiksi tulkittiin vain 5–8 % tarkastetuista siioista. Istutettujen pohjasiikojen osuus saaliissa on ollut keskimäärin alle 30 %, mikä tarkoittaa, että pohjasiika lisääntyy luontaisesti tehokkaasti. Taimenella sitä vastoin istukkaiden osuus on ollut selvästi yli 50 %, nuorissa ikäryhmissä jopa 80 %. Nieriällä luontainen lisääntyminen on ollut luultua voimakkaampaa luonnontuotannon osuuden vaihdellessa 50 %:n molemmin puolin ja ollen jopa 80 %. Harmaanieriän saalis perustuu kokonaan istutuksiin. Pohjasiian kasvu on nopeutunut viimeisen 4 vuoden aikana. Taimenen ja erityisesti nieriän kasvu on hidastunut vuodesta 2016 lähtien.202

    Similar works