13 research outputs found

    Monitilatoimistojen sisäympäristö, käytettävyys ja tilan käyttäjien hyvinvointi (MOSI) : Tutkimushankkeen loppuraportti

    Get PDF
    Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston yhteistyössä tehdyssä tutkimushankkeessa (2014-2016) tutkittiin monitilaratkaisujen vaikutusta sisäilmastoon ja arvioitiin toteutettuja monitilaratkaisuja käytettävyyden, työn sisällön sekä terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmista. Hankkeessa testattiin myös uusia hyvinvoinnin ja työympäristön arviointimenetelmiä. Monitilatoimistoratkaisuilla tavoiteltiin kustannussäätöjä, tilojen muuntojoustavuutta ja viihtyisyyttä sekä yhteisöllisyyttä, yhteistyötä eri yksiköiden ja yksilöiden välillä. Monitilatoimistoon siirtymisen koettiin parantaneen yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta sekä lisänneen viihtyisyyttä ja tilatehokkuutta. Työrauhan arvioitiin heikentyneen. Toteutetut tilaratkaisut tukivat parhaiten hallinto-, asiantuntija- ja asiakaspalvelutyötä. Monitilatoimistoissa sisäilmasto oli pääosin hyvällä laatutasolla. Tiloissa, joissa oli tekstiilimatto ja useampia työpisteitä, mitatut sisäympäristön epäpuhtaustasot olivat pääsääntöisesti vähän korkeampia verrattuna perinteisiin huonetoimistoihin ja tiloihin, joissa oli linoleum-matto

    Isovanhemmat lapsiperheen tukena : katsaus kirjallisuuteen

    Get PDF
    Opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä kirjallisuuskatsaus aiheesta isovanhemmat lapsiperheen tukena. Työmme tavoitteena oli selvittää, millaisia rooleja isovanhemmilla on lapsenlapsen elämässä ja kuinka isovanhemman läsnäolo vaikuttaa lapsenlapseen. Kirjallisuuskatsauksen avulla haimme vastauksia valitsemiimme tutkimuskysymyksiin. Pyrimme työllämme lisäämään tietoutta hoitoalan ammattilaisille isovanhempi-lapsenlapsi -suhteesta ja isovanhempien osallisuudesta lapsiperheen elämässä, sekä heidän positiivisista vaikutuksista lapsenlapsen kasvuun ja kehitykseen. Opinnäytetyö toteutettiin osana Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Vauva Suomi ry:n hanketta. Opinnäytetyö tehtiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksena menetelmällä. Tiedonhakuun käytimme useita eri tietokantoja, joista työmme kannalta hyödyllisimmät olivat PubMed, Social Care Online, Volter, Science Direct ja ERIC. Rajasimme aineiston siten, että julkaisuvuodet olivat 2007–2017 ja aineisto oli suomen- tai englanninkielinen. Lisäksi tutkimusartikkeleiden vähäisen löytymisen vuoksi materiaaliksi hyväksyttiin myös yhteenvetoja ja käsikirjoituksia tutkimuksista sekä erinäisiä raportteja. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysiä käyttäen. Kirjallisuuskatsauksen tuloksina selvisi, että isovanhempien roolit lapsenlapsen elämässä liittyivät suvun ja perheen identiteetin luomiseen, fyysisen ja konkreettisen sekä henkisen ja sosiaalisen tuen antoon. Isovanhemman läsnäololla on monenlaisia vaikutuksia lapsenlapsen elämään, kuten tämän kognitiiviseen kehitykseen ja käyttäytymiseen sekä henkiseen hyvinvointiin ja sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyviä vaikutuksia. Isovanhempien roolia ja heidän läsnäolon vaikutuksia lapsenlapseen tulisi tutkia enemmän, jotta tietoisuus isovanhempien hyödyllisyydestä lapsiperheiden tukena lisääntyisi. Isovanhempien sekä perheiden kannalta olisi edunmukaista, että isovanhempia pystyttäisiin ottamaan enemmän mukaan lastenlasten ja perheiden elämään ja hyödyntämään heidän olemassaoloaan arjen keskellä. Tietoisuuden lisääntyessä hoitohenkilökunta osaisi ottaa paremmin huomioon perhekeskeisen työotteen: kannustaa perheitä ottamaan isovanhempia enemmän perheen arkeen mukaan ja huomioida lapsen hoitotyössä myös isovanhempien osallisuuden.The aim of this thesis was to conduct a literature review about grandparents’ support for families with children. Our objective was to investigate what kind of roles do grandparents have in their grandchildren’s lives and how do their presence impact on their grandchild. We used literature review to answer these research questions. With this thesis we strive to increase the knowledge of healthcare professionals about the grandparent-grandchild –relationship, the impact of grandparents’ involvement in the lives of families with children, and also about the positive influence that they have on their grandchild’s growth and development. This thesis was carried out as part of the Metropolia University of Applied Sciences and Vauva Suomi project. The method of choice for this thesis was a descriptive literature review. We used several different databases to gather information, but the most useful ones were PubMed, Social Care Online, Volter, Science Direct and ERIC. We limited our research material between publishing years of 2007-2017, and used material published only either in Finnish or in English. In addition, because there was only a limited amount of literature found about the topic of interest, we also accepted research summaries, manuscripts and particular scientific reports. Material was analyzed by using content analysis. As a results of the literature review were found that the roles of grandparents in their grandchild’s life were discovered to be connected with the development of the family’s identity, and with fundamental physical, emotional and social support. The presence of a grandparent has many kind of effects in a grandchild’s life. These include impacts on the child’s cognitive development and behavior, and also on their emotional well-being and social behaviour. In order to increase the awareness of grandparents as a support network in the lives of families with children, their role and the effect of the grandparents’ presence in their grandchildren’s lives should be investigated more. It would be beneficial for both sides, families and grandparents, if the grandparents could participate more to the everyday life of their grandchildren and the whole family. Once the knowledge about this topic increases, healthcare professionals can implement a more family-oriented work method, and encourage families to invite grandparents to take part in their daily life and to utilise grandparent’s participation in their childcare

    Henkilöstön motivoinnin ja sitouttamisen keinoja esimiestyössä

    Get PDF
    Tässä opinnäytetyössä on tarkasteltu keinoja henkilöstön motivoimiseen ja sitouttamiseen esimiestyössä. Opinnäytetyön tärkeimpänä tavoitteena oli löytää konkreettisia keinoja ja menetelmiä kollegoille sekä yrityksien henkilöstölle käytettäväksi henkilöstön motivoimiseksi ja sitouttamiseksi. Tämän lisäksi tarkoituksena oli kehittyä itse ammatillisesti ihmisten johtajana. Käsillä oleva opinnäytetyö rakentuu teoreettisista sekä empiirisista luvuista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu henkilöstön motivoinnista ja sitouttamisesta. Teoreettisen viitekehyksenä on tutkittu myös vuorovaikutusta. Teoriaosiossa käsitellään myös johtamista, jonka teoreettisen viitekehyksen avulla selvitetään, mitkä ovat johtamisen ja esimiestyön motivoinnin historiatausta, onnistuneen johtamisen edellytykset ja millainen on motivoiva ja sitouttava esimies. Nämä kaikki viitekehykset ovat olleet empiirisen tutkimuksen pohjana. Opinnäytetyön empiirinen osa on aineistolähtöinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin dokumenttien sisällöllistä analyysia, joka perustuu Great Place to Work® – Instituutin alkuperäisiin aineistoihin parhaista työpaikoista maailmalla sekä Suomessa. Tutkimuksesta saatiin selville käyttökelpoisia motivoinnin, sitouttamisen ja vuorovaikuttamisen keinoja esimiesten sekä työyhteisöjen käytettäväksi käytännön työelämässä. Kaikkia löydettyjä keinoja ja niiden käytettävyyttä tukee vahvasti opiskelemamme teoria. Yritys, jossa työntekijät voivat hyvin ja ovat motivoituneita ja sitoutuneita yritykseen, on haluttu yhteistyökumppani ja työpaikka. Uskallus ja viitseliäisyys murtaa rutiinit, rohkea johtaminen – vain taivas on rajana!This thesis examines ways to motivate and engage personnel with supervisory work. The main objective of this study was to find concrete means and methods to colleagues and staff of enterprises for staff motivation and engaging. In addition, the aim was to develop ourselves professionally as supervisors. The present thesis consists of theoretical and empirical chapters. The theoretical framework is comprised of personnel motivation and commitment. In addition, interaction and the theory of management are also covered. The theoretical frameworks helped to find out what the historical background of motivation is in leadership and management, the prerequisites for successful leadership and what a motivating and engaging leader is like. All these frameworks were the empirical basis of the study. The empirical part of the thesis is data-driven qualitative research. The research method was a content analysis of documents based on the original materials of the Great Place to Work® Institute where they study the best places to work in the whole world as well as in Finland. The investigation revealed useful means for motivation, employee commitment and interactive means to be used by superiors and employers in practical work. All discovered tools and their functionality strongly support the theory. The company where employees feel welland are motivated and committed to the company is a sought-after partner and a workplace. Courage and effort break the routine, courageous leadership – only the sky is the limit

    Voiko tästä tulla vielä laadukkaampaa? : Laatukäsikirjan ja asiakaspalautelomakkeen laatiminen Pienkoti Villijoutsenelle

    Get PDF
    Opinnäytetyö oli Pienkoti Villijoutsenelle suunnattu kehittämistyö, joka toteutettiin vuosina 2014-2015. Kehittämistyön tavoitteena oli laatutyön kehittäminen lastensuojelun sijais-huoltoa toteuttavassa Pienkoti Villijoutsenessa, niin että se tuki kahden laitoksen toimintaa ja tavoitteiden saavuttamista, tuottaen samalla yhteistä osaamista sekä näkemystä laatu-työn tärkeydestä. Kehittämistyöhön osallistui koko työyhteisö ja osa toisen laitoksen asiakkaista. Kehittämistyössä sovellettiin tutkimuksellista kehittämistoimintaa sekä kompetenssi-menetelmää, jotka valikoituivat työhön sopiviksi laitostyön hektisyyden vuoksi. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys muodostui laadun tarkastelusta yleisellä tasolla sekä lastensuojelun sijais-huollon näkökulmasta katsottuna. Teoreettinen viitekatsaus tuki laadunhallinnan kehittämisen tärkeyttä myös lastensuojelun sijaishuollossa ja samalla vahvisti tehtävää kehittämistyötä. Työyhteisö koki suurimmaksi osaksi laadunhallinnan kehittämisen tärkeänä sekä työhyvin-vointia lisäävänä tekijänä, vaikka itse kehittämistyölle ei aina riittänyt aikaa laitostyön arjessa. Samalla asiakaspalautejärjestelmän kehittämisellä saatiin vastattua työntekijöiden tarpeeseen saada palautetta tekemästään työstä. Tämän kehittämisprosessin aikana annettiin henkilöstölle uusia näkökulmia laadukkaaseen työhön, mutta samalla vahvistui näkemys Pienkoti Villijoutsenessa jo tehtävän työn laadukkuudesta ja työntekijöiden vahvasta osaamisesta. Työntekijät saivat tarkastella kehittämisprosessin aikana työtään eri kanteilta ja samalla vahvistettiin heidän näkemystään oman työnsä tärkeydestä.This thesis was a development project for the private foster care home Villijoutsen, and it was implemented during the years 2014 and 2015. The objective was to develop quality assurance in the foster home so that it would support the operations and objectives of its two facilities as well as improve the staff’s overall competence and understanding of the importance of quality assurance. The entire work community and some of the other facility’s clientele participated in the development project. The methods applied in the study were developmental research work and the competence method. These methods were chosen and seen suitable due to the hectic nature of the institution’s work. The theoretical framework of the thesis dealt with quality on a general level and from the perspective of child protective foster care. The theoretical framework supported the importance of developing quality management in child protective foster care, and it also supported the progress of the development project. Most of the personnel considered the development of quality management important and saw it as a contributing factor to wellbeing at work even though there were limited time resources for development work in the institutions’ everyday routines. With the develop-ment of a client feedback system the employees’ needs to receive evaluation for their work were also met. This development process gave the personnel new perspectives to the quality of their work. Moreover, it also confirmed the idea of the high quality of their current work as well as of their strong competence. During this project, the employees were given the oppor-tunity to observe their work from different perspectives while also strengthening their belief in the importance of their work

    Pohjois-Savon alueen urheilutapahtumat 2014 : kvantitatiivinen tutkimus kävijäprofiilista ja rahankäytöstä

    Get PDF
    Tässä opinnäytetyössä tutkittiin Pohjois-Savon alueen urheilutapahtumien osallistujista muodostuvaa kävijäprofiilia, hänen matkustusmotiivejaan ja rahankäyttöään. Tyypillisen urheilutapahtuman kävijän selvittämiseksi tutkimusaineistoa kerättiin kolmesta urheilutapahtumasta, jotka olivat Finland Ice Marathon, Jukolan viesti ja Tahko MTB. Työn teoreettinen viitekehys muodostuu matkailu- ja matkailijakäsitteistä, tapahtuma- ja liikuntamatkailusta, matkustusmotiiveista, kohteen vetovoimatekijöistä ja matkailun taloudellisista vaikutuksista. Näiden käsitteiden lisäksi viitekehys koostuu Pohjois-Savon maakunnasta ja sen keskuksesta Kuopiosta ja niiden matkailuvalteista. Tutkimus toteutettiin vuoden 2014 aikana käyttämällä kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Aineiston keräämistapoina opinnäytetyössä käytettiin haastattelu- ja kyselytutkimusta tapahtuman aikana. Tutkimusaineistoa kerättiin suomen- ja englanninkielisen kyselylomakkeen avulla. Urheilutapahtumakyselyyn vastanneista muodostui lopullinen otos, joka käsitti 317 kävijää. Tutkimuksen tyypilliseksi urheilutapahtumakävijäksi muodostui 21–30-vuotias nainen, joka on kotoisin Pohjois-Savosta. Tyypillinen matkailija tulee kuitenkin Uudeltamaalta. Tyypillinen kävijä asuu enemmän kuin yhden aikuisen kotitaloudessa, hän on suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon ja on työssäkäyvä. Tapahtumaan hän osallistuu kilpailijana ja hänelle on tyypillistä osallistua tapahtumaan joka vuosi. Tyypillisiksi motivaatiotekijöiksi osallistumiselle muodostuivat tapahtuman ilmapiiri sekä yhdessäolo ystävien ja perheen kanssa. Tutkimuksessa selvitettiin tapahtumista muodostuvia taloudellisia vaikutuksia. Tutkimuskohteena olivat rahankäyttö tapahtuma-alueella ja tapahtumapaikkakunnalla. Eniten rahaa käytettiin Pohjois-Savon alueella majoituspalveluihin, kun taas tapahtuman yhteydessä rahaa käytettiin eniten ruokaan ja juomaan. Urheilutapahtumassa osallistuja käyttää rahaa kokonaisuudessaan tapahtumaan liittyen keskimäärin 124 euroa vuorokautta kohti.The main purpose of this thesis was to find out the customer profile of sports events in the Pohjois-Savo region and to figure out motives of travelling and expenditure. Research material was gathered in three sports event to find out the typical visitor of a sport event. These events were Finland Ice Marathon, Jukola relay and Tahko MTB. The theories used for this thesis consists of defining travelling and traveler, event and sport tourism, motives of travelling, attractions of destination and economic effects of tourism. Beside these concepts the theoretical framework of the study covers the Pohjois-Savo region and its central city Kuopio. The research was made during the year 2014 by using quantitative research method. The data was collected using interview study and survey during the events. The questionnaire was both in Finnish and in English. The final sample of the research was 317. The typical visitor of the sports event is a 21–30 year old woman, who comes from Pohjois-Savo. However the typical traveler is coming from metropolitan area Uusimaa. The typical sports event visitor lives in more than two persons’ household. She has completed diploma of University of Applied Sciences and is working. She participates in the event as a competitor and participating every year is her habit. The reasons why the event motivates her to participate is the atmosphere in the sports event. Besides competing in the athletic competition, being together with friends and family is also important to her. One of the main purposes of the survey was to find out economic impacts of the sports events. The research subjects were spending in the sports event and expenditure in the Pohjois-Savo region. The data showed that participants used money mostly on the accommodation services in the Pohjois-Savo, whereas most money was spent on food and beverage in the event area. Altogether the typical visitor uses approximately 124 euros per person per 24 hours

    Psykofyysinen fysioterapia synnyttäneiden kehonkuvan ja seksuaalisen itsetunnon edistäjänä

    No full text
    Raskauden ja synnytyksen jälkeen kehonkuvassa ja seksuaalisuudessa tapahtuu muutoksia. Muutokset kehossa voivat vaikuttaa negatiivisesti synnyttäjän itsetuntoon ja käsitykseen itsestä seksuaalisesti viehättävänä. Psykofyysisen fysioterapian on koettu lisäävän kehonkuvan hahmottamista sekä ymmärrystä ja hyväksyntää omaa kehoa kohtaan. Opinnäytetyön tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa psykofyysisen fysioterapian pienryhmä synnyttäneille, jota toimeksiantajamme Liekku ry voi hyödyntää omassa toiminnassaan. Opinnäytetyön tavoitteena oli edistää osallistujien kehonkuvaa ja seksuaalista itsetuntoa sekä kerätä kokemuksia psykofyysisestä fysioterapiasta synnyttäneiden kehonkuvan ja seksuaalisen itsetunnon edistäjänä. Opinnäytetyö sisälsi toiminnallisen ja tutkimuksellisen osuuden. Toteutus suunniteltiin osallistujille tehdyn alkukyselyn ja teoriatiedon perusteella. Toteutukseen kuului neljä ryhmätapaamista ja kotitehtäviä. Sisältöön valittiin monipuolisesti kehonkuvaa ja seksuaalista itsetuntoa edistäviä harjoitteita. Tulosten perusteella pienryhmän toteutus koettiin ”ajatuksia herätteleväksi” ja ”mainioksi johdattajaksi hyväksymisen suuntaan”. Jatkokehitysideana pienryhmän toteutukseen voisi lisätä yhden ryhmäkerran ja ohjauksessa voisi hyödyntää moniammatillista osaamista.During pregnancy and after giving birth, the body image and sexuality go through several changes. Bodily changes may negatively affect a person’s self-esteem and perception of oneself as sexually attractive. Biopsychosocial physiotherapy has been experienced to enhance the perception of the body image and understanding and acceptance toward one’s own body. The purpose of this thesis was to develop and implement a biopsychosocial physiotherapy intervention for people who have given birth, which the commissioner, Liekku ry, may use in their own activities. The aim of this thesis was to promote the participants’ body image and sexual self-esteem and to collect experiences of biopsychosocial physiotherapy in promoting the body image and sexual self-esteem in people who have given birth. This practise-based thesis also included a survey. The implementation was based on theoretical knowledge and an initial survey conducted among the participants. The implementation included four group sessions and at-home exercises. The exercises were chosen to promote the body image and sexual self-esteem in multiple ways. Based on the results, the implementation was perceived as “thought-provoking” and “an excellent introduction towards self-acceptance.” A further development idea is to add one group session to the original implementation and multidisciplinary expertise could be utilized in the guidanc
    corecore