Tiedon vai keskustelun julkisuus? : Objektiivisuuden ja julkisen keskustelun argumentit yhdysvaltalaisessa kansalaisjournalismissa

Työ tarkastelee yhdysvaltalaista kansalaisjournalismi-liikettä ja siitä käytyä keskustelua 1990- ja 2000-luvuilla. Näkökulmana toimii journalistisen objektiivisuuden käsite. Pyrkimyksenä on luoda kriittinen katsaus kansalaisjournalismi-liikkeen, siitä käydyn keskustelun ja objektiivisuuden käsitteen suhteeseen. Aineistoksi on valittu Yhdysvalloista journalismin ja viestinnän alan tieteellisiä aikakauslehtiä sekä yksi sikäläinen journalistien ammattilehti. Kansalaisjournalismi (public journalism) on Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa syntynyt liike, joka painottaa median tehtävää yhteiskunnallisen keskustelun synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. Liikkeen mukaan median tulee sekä raportoida yhteisöllisistä ongelmista että samalla toimia aktiivisesti niiden ratkaisemiseksi. Yksi kansalaisjournalismi-keskustelun keskeinen kysymys on ollut, luopuuko toimittaja erillisyydestä ja puolueettomuudesta julkista keskustelua aktiivisesti luodessaan. Työn lähtökohtana on, että objektiivisuuden määrittely vaikuttaa käsitykseen journalistisen tiedon synnystä ja funktiosta. Perinteisen journalismin mukaan julkinen keskustelu perustuu tiedolle. Keskustelevuuden ideasta ammentaneet kansalaisjournalistit taas ajattelevat, että julkinen keskustelu voi tuottaa tietoa. Työ asettaa kaksi tutkimuskysymystä. Ensinnäkin selvitetään, miten objektiivisuuden ja julkisen keskustelun suhde on määritelty liikkeen sisällä sekä siitä käydyssä keskustelussa. Toiseksi analysoidaan, miten kansalaisjournalismin tavoite edistää julkista keskustelua rakentuu argumentatiivisesti liikkeestä käydyssä väittelyssä. Toiseen tutkimuskysymykseen vastataan uuden retoriikan perinteeseen kuuluvan Stephen Toulminin argumentaation analyysimallin avulla. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii keskustelevan julkisuuden teoria. Siihen sisällytetään yhdysvaltalainen filosofinen pragmatismi, lehdistön sosiaalisen vastuun teoria ja deliberatiivinen demokratiateoria. Objektiivisuuden käsitettä esitellään tietoteoreettisesti todellisuuden ja sanoman suhdetta kuvaavana ilmiönä sekä journalismin tutkimuksen näkökulmasta historiallisesti syntyneenä normina ja kritiikin kohteena. Tulos ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että journalismin objektiivisuuden ja julkisen keskustelun suhde on määritelty kansalaisjournalismi-väittelyssä kolmen eri argumentaatioposition kautta. Nämä positiot ovat kansalaisjournalistien valitsema julkisen keskustelun edistäminen, traditionaalisen journalismin valitsema julkisuuden tarkkaileminen ja tutkijoiden konstruktionistisesta lähtökohdasta valitsema julkisuuden rakentaminen. Tuloksena toiseen tutkimuskysymykseen työ erittelee argumentatiivisia lähtötietoja, perusteita ja taustatukia kansalaisjournalismin päämäärälle edistää julkista keskustelua. Päätelmissä esitetään, että näistä argumentaation osista muodostuu keskustelussa kaksi jännitettä. Ensimmäinen on keskustelun edistämisen ja todellisuuden rakentamisen välinen jännite. Sen takia kansalaisjournalismin on päätettävä, ottaako se kantaa journalismin todellisuutta rakentavaan vaikutukseen julkisen keskustelun edistämisen prosessissa. Toinen jännite on konsensuksen ja jakaantuneiden julkisuuksien välinen. Se pakottaa liikkeen määrittelemään, mikä ja kuka on se kansalainen ja yhteisö, jonka keskustelua liike edistää. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat teoreettisen viitekehyksen osalta John Dewey, Walter Lippmann, James W. Carey ja Michael Schudson. Kansalaisjournalismin tärkeimmät lähteet ovat Jay Rosen, Davis Merritt, Heikki Heikkilä ja Risto Kunelius. Analyysimenetelmän osalta tärkein lähde on Stephen Toulmin

Näköaloja toimivaan yhteisopettajuuteen – fenomenografinen tutkimus opettajien työssä voimaantumisesta

Yhteisopettajuus alkaa hiljalleen olemaan yhä tutumpi ilmiö kasvatuksen kentällä. Perinteiseen opettajuuteen kuuluva yksin puurtamisen aika on taittumassa kohti yhteisöllisempää ja tiimityöskentelyyn pohjautuvaa arkea. Esimerkiksi moniammatilliset oppilashuoltoryhmät ovat kaikissa Suomen kouluissa arkipäivää ja niissä toteutetaan yksilöllistä sekä yhteisöllistä oppilashuoltotyötä tiiviissä yhteistyössä useiden eri ammattilaisten kesken. Tutkimuksemme keskeisimmät ilmiöt ovat siis yhteisopettajuus ja voimaantuminen. Havaintojemme perusteella julkinen keskustelu kasvatustyöstä ja opettajuudesta pohjautuu useasti huolidiskurssiin opettajien työssä jaksamisesta ja uupumisesta, jonka vuoksi näemme tarpeelliseksi tutkia yhteisopettajuutta juuri voimaantumisen näkökulmasta. Pro gradu -tutkielmamme tavoitteena on saada selville millaisia käsityksiä yhteisopetusta toteuttavilla ja toteuttaneilla opettajilla on yhteisopettajuuden yhteydestä voimaantumiseen. Haluamme luoda syvempää ymmärrystä ja kyetä kuvailemaan tekijöitä, jotka opettajien käsitysten mukaan liittävät yhteisopettajuutta ja voimaantumista toisiinsa. Keräsimme aineiston verkkopohjaisen kyselyn avulla. Lopullinen aineisto koostui 11 opettajan vastauksista. Valitsimme tutkimuksemme tutkimusmetodiksi fenomenografian, jolle ominaista on pyrkiä kuvailemaan ilmiötä toisen asteen näkökulmasta eli ihmisten käsityksistä käsin. Analysoimme aineistomme fenomenografisen tutkimusmenetelmän viitoittamana luoden horisontaalisen kuvauskategoria systeemin. Analyysimme pohjalta rakensimme neljä kuvauskategoriaa, jotka muodostavat tutkimuksemme tulokset. Kuvauskategorioissa opettajat kuvaavat käsityksiään kollegiaalisuudesta, yhteisestä pedagogiikasta ja arvopohjasta, työn organisoimisesta sekä työhyvinvointiin liittyvistä aspekteista. Nämä neljä kuvauskategoriaa yhdessä muodostavat reunaehdot toimivalle yhteisopettajuudelle, joka linkittyy työssä voimaantumiseen erityisesti ammatillisen kehittymisen kautta