Social Solidarity and Fear of Crime - Community and Individual Approaches in Responses to Mass Violence after School Shootings

The aim of this study was to examine community and individual approaches in responses to mass violence after the school shooting incidents in Jokela (November 2007) and Kauhajoki (September 2008), Finland. In considering the community approach, responses to any shocking criminal event may have integrative, as well as disintegrative effects, within the neighborhood. The integration perspective argues that a heinous criminal event within one’s community is a matter of offence to collectively held feelings and beliefs, and increases perceived solidarity; whereas the disintegration perspective suggests that a criminal event weakens the social fabric of community life by increasing fear of crime and mistrust among locals. In considering the individual approach, socio-demographic factors, such as one’s gender, are typically significant indicators, which explain variation in fear of crime. Beyond this, people are not equally exposed to violent crime and therefore prior victimization and event related experiences may further explain why people differ in their sensitivity to risk from mass violence. Finally, factors related to subjective mental health, such as depressed mood, are also likely to moderate individual differences in responses to mass violence. This study is based on the correlational design of four independent cross-sectional postal surveys. The sampling frames (N=700) for the surveys were the Finnish speaking adult population aged 18–74-years. The first mail survey in Jokela (n=330) was conducted between May and June 2008, approximately six months from the shooting incident at the local high-school. The second Jokela survey (n=278) was conducted in May–June of 2009, 18 months removed from the incident. The first survey in Kauhajoki (n=319) was collected six months after the incident at the local University of Applied Sciences, March– April 2009, and the second (n=339) in March–April 2010, approximately 18 months after the event. Linear and ordinal regression and path analysis are used as methods of analyses. The school shootings in Jokela and Kauhajoki were extremely disturbing events, which deeply affected the communities involved. However, based on the results collected, community responses to mass violence between the two localities were different. An increase in social solidarity appears to apply in the case of the Jokela community, but not in the case of the Kauhajoki community. Thus a criminal event does not necessarily impact the wider community. Every empirical finding is most likely related to different contextual and event-specific factors. Beyond this, community responses to mass violence in Jokela also indicated that the incident was related to a more general sense of insecurity and was also associating with perceived community deterioration and further suggests that responses to mass violence may have both integrating and disintegrating effects. Moreover, community responses to mass violence should also be examined in relation to broader social anxieties and as a proxy for generalized insecurity. Community response is an emotive process and incident related feelings are perhaps projected onto other identifiable concerns. However, this may open the door for social errors and, despite integrative effects, this may also have negative consequences within the neighborhood. The individual approach suggests that women are more fearful than men when a threat refers to violent crime. Young women (aged 18–34) were the most worried age and gender group as concerns perception of threat from mass violence at schools compared to young men (aged 18–34), who were also the least worried age and gender group when compared to older men. It was also found that concerns about mass violence were stronger among respondents with the lowest level of monthly household income compared to financially better-off respondents. Perhaps more importantly, responses to mass violence were affected by the emotional proximity to the event; and worry about the recurrence of school shootings was stronger among respondents who either were a parent of a school-aged child, or knew a victim. Finally, results indicate that psychological wellbeing is an important individual level factor. Respondents who expressed depressed mood consistently expressed their concerns about mass violence and community deterioration. Systematic assessments of the impact of school shooting events on communities are therefore needed. This requires the consolidation of community and individual approaches. Comparative study designs would further benefit from international collaboration across disciplines. Extreme school violence has also become a national concern and deeper understanding of crime related anxieties in contemporary Finland also requires community-based surveys.Sosiaalinen solidaarisuus ja väkivallan pelko – yhteisölliset ja yksilölliset reaktiot massaväkivaltaan koulusurmien jälkeen Tutkimuksessa tarkastellaan paikallisyhteisön aikuisväestön yhteisöllisiä ja yksilöllisiä reaktioita massaväkivaltaan Jokelassa marraskuussa 2007 ja Kauhajoella syyskuussa 2008 tapahtuneiden koulusurmien jälkeen. Aikaisempien tutkimusten mukaan yhteisölliset reaktiot järkyttävään väkivaltatapahtumaan saattavat vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta tragedian kohdanneessa paikallisyhteisössä, sillä tapahtuman herättämien moraalitunteiden pyrkimyksenä on osaltaan korjata turvallisuuden tunteeseen aiheutunut katkos. Toisaalta omassa paikallisyhteisössä tapahtunut ja voimakkaita tunteita herättävä massaväkivalta voi myös lisätä epäluottamusta ja ajaa yhteisön jäseniä toisistaan erilleen. Ihmisten suhtautumisessa väkivaltarikollisuuteen on lisäksi havaittu huomattavaa yksilöllistä vaihtelua. Tietyt sosiodemografiset tekijät, kuten esimerkiksi naissukupuoli, ennustavat melko johdonmukaisesti voimakkaampaa väkivaltarikollisuuden aiheuttamaa huolta. Ihmiset eivät myöskään altistu samassa määrin väkivallalle. Esimerkiksi aiemmat henkilökohtaiset uhrikokemukset saattavat herkistää massaväkivallan pelolle. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että koulusurmat aiheuttavat myös välillisiä uhrikokemuksia paikallisyhteisössä, minkä johdosta tapahtumaan liittyvät vahvat tunteet, kuten pelko, suru ja huoli, saatetaan kokea henkilökohtaisemmin. Lisäksi omassa asuinympäristössä tapahtunut massaväkivalta saattaa koetella erityisesti niitä henkilöitä, jotka kärsivät psyykkisestä kuormittuneisuudesta ja esimerkiksi masennusoireilusta. Tämä tutkimus perustuu korrelatiiviseen tutkimusasetelmaan. Tutkimusaineiston muodostavat kahtena eri ajankohtana Jokelan ja Kauhajoen asukkailta postikyselyinä kerätyt poikkileikkausaineistot. Otantamenetelmänä on käytetty yksinkertaista satunnaisotantaa. Alkuperäisen otoskoon (N = 700) ovat muodostaneet Jokelan ja Kauhajoen paikallisyhteisöjen suomenkielinen aikuisväestö (18–74-vuotiaat). Ensimmäinen postikysely Jokelassa (n = 330) toteutettiin noin puoli vuotta paikkakunnalla tapahtuneiden koulusurmien jälkeen touko-kesäkuussa 2008. Jälkimmäinen postikyselyaineisto (n = 278) kerättiin noin puolitoista vuotta tapahtumasta touko-kesäkuussa 2009. Ensimmäinen postikysely Kauhajoella (n = 319) toteutettiin puoli vuotta Kauhajoen koulusurmien jälkeen maalis-huhtikuussa 2009. Jälkimmäinen postikyselyaineisto (n = 339) kerättiin vuoden 2010 maalis- huhtikuussa. Aineiston analyyseissa hyödynnetään yleistä ja yleistettyä lineaarista mallinnusta ja polkuanalyysia. Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat koskettivat voimakkaasti kyseessä olevia paikallisyhteisöjä. Tulosten mukaan yhteisölliset reaktiot tapahtumiin muodostuivat kuitenkin erilaisiksi paikkakuntien välillä. Jokelan asukkaiden reaktiot tukevat osaltaan näkemystä, jonka mukaan massaväkivalta saattaa vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta asuinyhteisössä. Kauhajoella yhteisölliset reaktiot jäivät sen sijaan verrattain vähäisiksi. Tätä taustaa vasten on oletettavaa, että yhteisöllisiin reaktioihin vaikuttivat erilaiset paikallisyhteisöön ja rikostapahtumaan yhteydessä olevat erityistekijät. Toisaalta Jokelassa huoli koulusurmien toistumisesta oli myös yhteydessä omaa asuinyhteisöä kohtaan tunnettuun epäluottamukseen. Tulokset saattavat kertoa siitä, että voimakkaammin paikallisyhteisöä koskettava väkivaltainen tragedia vahvistaa sekä yhteenkuuluvuutta että ryhmäjakoja. Tapahtumaan yhteydessä olevat käsitykset ja tunteet heijastetaan herkästi erilaisiin yhteiskunnallisen epävarmuuden lähteisiin, jolloin ihmisiä yhteen sitovat tunteet saattavat tuoda esiin myös tiettyihin sosiaalisiin ryhmiin kohdistettuja ennakkoluuloja ja virhetulkintoja. Yksilönäkökulmasta tarkasteltuna koulusurmat herättivät voimakkaampaa huolta naisissa kuin miehissä. Ikä- ja sukupuoliryhmien tarkastelussa nuoret naisvastaajat (18–34-vuotiaat) olivat eniten huolestuneita koulusurmien toistumisesta ja ero oli voimakkaimmillaan vastaavaan miesryhmään verrattuna. Koulusurmiin yhdistyvä epävarmuuden tunne osoittautui myös voimakkaammaksi henkilöillä, joiden kotitalouden ansiotulot olivat pienimmät. Yksi keskeinen havainto oli se, että koulusurmat aiheuttivat voimakkaampaa huolta vastaajissa, joilla oli kotitaloudessaan kouluikäisiä lapsia ja jotka menettivät tragediassa läheisen tai tutun henkilön. Yksilön psyykkinen hyvinvointi osoittautui vahvimmaksi yksilötason selittäjäksi, sillä masennusoireet ennustivat voimakkaampaa asuinyhteisöön ja sen jäseniin kohdistuvaa epäluottamusta ja väkivallan pelkoa. Koulusurmat ovat kansainvälinen ilmiö ja tragediat ovat koskettaneet monia paikallisyhteisöjä. Tapahtumien yhteisöllisiä vaikutuksia tarkasteleva tutkimus on kuitenkin ollut melko niukkaa. Massaväkivallan seurausten syvällisempi ymmärtäminen edellyttää yhteisöllisiä ja yksilöllisiä näkökulmia yhdistelevää ja vertailuasetelmiin perustuvaa poikkitieteellistä tutkimusta. Paikallistason väkivaltatutkimusta tarvitaan myös Suomessa, sillä massaväkivalta on mahdollisesti muodostanut uuden epävarmuuden tunteen lähteen muun väkivaltarikollisuuden rinnalle.Siirretty Doriast

ADHD-lääkkeiden käytön yleisyys pojilla ja tytöillä sairaanhoitopiireissä ja kunnissa vuonna 2018

Lähtökohdat : Tutkimuksessa kuvaillaan 7–15-vuotiaiden lasten ja nuorten ADHD-lääkehoidon yleisyyttä sairaanhoito­piireissä ja kunnissa. Alue-eroja ei ole aiemmin tarkasteltu kuntatasolla.Menetelmät : Aineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja sairausvakuutuksesta korvatuista ADHD-lääkkeiden ostoista vuonna 2018. Lääkehoidon yleisyyttä tarkasteltiin korvausta saaneiden poikien ja tyttöjen suhteellisina prosenttiosuuksina saman ikäisestä ja samaa sukupuolta olevasta väestöstä. Kunta-aineistoon sisällytettiin Manner-Suomen kunnat (n = 248), joissa asui vähintään 196 peruskouluikäistä.Tulokset : ADHD-lääkehoidon yleisyyden vaihteluvälit poikien aineistossa olivat 2,9–9,9 % (sh-piirit) ja 0,5–16,2 % (kunnat). Tyttöjen vastaavat luvut olivat 0,5–2,8 % ja 0,0–6,7 %. Pojilla lääkehoidon yleisyys oli keskimäärin 5 % ja neljäsosassa kuntia vähintään 6,8 %. Tytöillä yleisyys oli keskimäärin 1,2 % ja suuressa osassa kuntia edelleen alle 2 %.Päätelmät : Lasten ja nuorten ADHD-lääkehoito on yleistynyt Suomessa tasaisesti, mutta alue-erot ja erot poikien ja tyttöjen välillä ovat edelleen verrattain suuria. Näiden erojen taustatekijöistä tarvitaan lisätutkimusta.</div

Vanhemmuuteen liittyvät huolenaiheet ja psyykkinen hyvinvointi neuropsykiatrisesti oireilevien lasten huoltajilla

Lähtökohdat. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin äitien ja isien vanhempana toimimiseen liittyviä huolia ja psyykkistä hyvinvointia tilanteessa, jossa lapsella esiintyy kliinisesti merkittävää neuropsykiatrista oireilua ja samanaikaisia tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen pulmia. Menetelmät. Tutkimusaineisto kerättiin perhelähtöisen hoito-ohjelman alkaessa. Hoito-ohjelma on tarkoitettu lapsille (5–12-vuotiaat), joille on asetettu neuropsykiatrinen diagnoosi, ja heidän perheenjäsenilleen. Poikkileikkausaineistoon perustuvassa kuvailevassa tutkimuksessa hyödynnettiin lasten huoltajille suunnattua aloitusvaiheen lomakekyselyä, johon vastasi 198 perhettä. Kyselyt toteutettiin varsinaisen hoitoprosessin alkaessa ja niihin vastasi 186 äitiä ja 144 isää. Tulokset. Vanhemmuuteen liittyvien huolenaiheiden esiintyvyys oli yleistä tutkimusaineistossamme. Osalla äideistä (n. 30 %) ja isistä (n. 55 %) huoli vanhemmuudesta oli korkeintaan lievää. Huoltajien esille tuoma merkittävä huoli vanhemmuudesta ei vaihdellut esimerkiksi lapsen ICD-10-tautiluokituksen mukaisten diagnoosiryhmien mukaan. Huoltajien keskinäiset erot muodostuivat tärkeimmäksi tekijäksi aineistossamme. Äidit ilmaisivat enemmän vanhemmuuteen liittyviä huolenaiheita, mielialaoireita, yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta kuin isät. Toisaalta voimakkaampi huoli omasta vanhemmuudesta oli yhteydessä äitien ja isien mielialaoireiluun, heikompaan koettuun elämänlaatuun, yksinäisyyteen ja ahdistuneisuuteen. Päätelmät. Neuropsykiatristen oireiden ja samanaikaisten tunne-elämän ja käyttäytymisen pulmien johdosta hoitoon ohjattujen lasten huoltajien kasvatushaasteet ja psyykkinen kuormittuneisuus tulee tunnistaa. Huoli omasta vanhemmuudesta on yhteydessä huoltajien heikentyneeseen psyykkiseen hyvinvointiin, mikä on tärkeää ottaa huomioon hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa. Abstract Parenting related worry and self-expressed psychological wellbeing among parents of children with neuropsychiatric disorders Background. The present study examines parenting related worry and its association with psychological wellbeing in parents enrolled to family intervention. Multi-systemic intervention program is designed for children (aged 5–12) with neuropsychiatric disorders and possible comorbid disruptive behavior problems, and their family members. Methods. We utilized pen-and-paper questionnaires in this correlational and cross-sectional study design. Altogether 186 mothers and 144 fathers from 198 families participated in the study. Results. Parenting related concerns were relatively common in our study sample. Yet, for some parents the concerns were at most mild. Surprisingly, parenting related worry was not related to child-related factors (e.g. ICD-10 diagnostic groups). Mothers expressed more parenting stress than fathers. Mothers were also more likely to express depressiveness, loneliness and anxiety when compared to fathers. Importantly, however, increased parenting related worry was associating with depressiveness, decreased quality of life, loneliness and anxiety among mothers and fathers in a similar way. Conclusions. Children’s neuropsychiatric disorders and possible comorbid disruptive behavior problems are associating with the increased parenting related concerns and difficulties. The relatively strong association between parenting related worry and decreased parental psychological wellbeing should be acknowledged when providing personalized care for children and their families.&nbsp; Keywords: attention-deficit/hyperactivity disorder, Asperger’s syndrome, parenting, psychological stress, cross-sectional stud

Kelan kehittämän monimuotoisen perhekuntoutuksen tuloksellisuus, soveltuvuus ja hyväksyttävyys

Tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan perhekuntoutuksen tuloksellisuutta, soveltuvuutta ja hyväksyttävyyttä. Kuntoutus oli tarkoitettu 5-12-vuotiaille lapsille, joilla oli diagnosoitu neuropsykiatrinen häiriö, ja heidän perheilleen. Seurantatutkimukseen osallistui 198 perhettä, joista 20 keskeytti kuntoutuksen tai tutkimuksen. Tietoa kerättiin lapsilta, heidän huoltajiltaan ja opettajiltaan. Tutkimukseen osallistuneita seurattiin ilman kokeellisen tutkimuksen vertailuasetelmaa. Tuloksellisuus viittaa mahdolliseen muutokseen kahden mittauspisteen välillä: kuntoutusprosessin alkaessa ja päättyessä. Huoltaja-arvioiden perusteella lasten empatiakyky vahvistui ja tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen haasteet vähentyivät. Huoltajien kokema vanhemmuuteen liittyvä stressi vähentyi. Opettajien arvioiden perusteella lasten sosiaalinen toimintakyky ei juurikaan muuttunut. Perheenjäsenten arviot yhteistyöstä olivat myönteiset. Kuntoutuksen keskeyttäneiden perheiden määrä osoittautui melko pieneksi. Perhelähtöinen työskentelyote saattaa vahvistaa perheiden sitoutumista kuntoutukseen erilaisista käytännön syistä, kuten helpottamalla aikataulujen yhteensovittamista. Enemmistö lapsista ja huoltajista oli tyytyväisiä tapaamisten määrään. Osa perheistä koki tapaamisia olleen liian vähän ja kaipasi tapaamisia tiheämmin. Perhekuntoutus saattaa vähentää lasten tunnesäätelyn ja käyttäytymisen pulmia ja vanhemmuuteen liittyvää stressiä. Lasten ja perheiden arjessa tapahtuva työskentely saattaa vahvistaa tuen tehoa. Tutkimusasetelman vuoksi emme pysty kuitenkaan sanomaan tarkasti, missä määrin muutos on tulkittavissa kuntoutuksen aikaansaamaksi. Osalla lapsista ilmeni neuropsykiatriseen oireiluun liittyviä sosiaalisen toimintakyvyn haittoja kuntoutuksen päättyessä. Jatkossa on tärkeää etsiä keinoja, joiden avulla lasten toimintakykyä voidaan vahvistaa laaja-alaisesti eri kasvuympäristöissä, kuten koulussa.peerReviewedVertaisarvioit

Gender- and age-stratified analyses of ADHD medication use in children and adolescents in Finland using population-based longitudinal data, 2008-2018

Aims: This study examined medication use for attention-deficit/hyperactivity disorder (ADHD) among children and adolescents by gender in Finland during 2008-2018. Methods: Aggregated data on medication use for ADHD from 2008 to 2018 were extracted from the nationwide register on reimbursed prescriptions. The annual prevalence of ADHD medication use was calculated as the number of children (6-12 years) and adolescents (13-17 years) per calendar year with at least one ADHD medication purchase divided by the number of children and adolescents in the population. Population prevalence for children was also examined by birth month. Results: In 2008, the prevalence rates for males were 1.26% in children and 0.93% in adolescents, and for females 0.21% and 0.14%, respectively. In 2018, the prevalence rates for males were 4.42% in children and 4.21% in adolescents, and for females 0.99% and 1.28%, respectively. Male-to-female ratios decreased during the study period from 6.0:1 to 4.5:1 (children) and from 6.6:1 to 3.3:1 (adolescents). ADHD medication use was more common among males and females (aged 6-12 years) born in May-August or September-December than among males and females born in January-April. Conclusions: The prevalence of ADHD medication use has continued to increase in Finland. Although use has increased more rapidly among females resulting in lower male-to-female ratios, medication use among females is considerably lower compared with males. Consequently, gender discrepancy in 2018 was relatively large, particularly among children. Future studies should also consider reporting annual prevalence by children's birth month

Relative age is associated with bullying victimisation and perpetration among children aged eight to nine

Aim: To assess whether relative age was associated with bullying involvement and whether the associations were independent of child psychiatric symptoms. Methods: Bullying was assessed among 8576 children in the second grade, aged 8 years, by using four cross-sectional population-based studies with identical methodology completed by children, parents and teachers in 1989 (response rate 97%), 1999 (93%), 2005 (90%) and 2013 (86%). The main outcomes were bullying victimisation and perpetration. Odds ratios (OR) and 95% confidence intervals (95% CI) were calculated with the relatively oldest as the reference group and adjusted for child psychiatric symptoms. Results:The relatively youngest children, born September to December, were compared with the relatively oldest, born January to April. The youngest children had increased odds of being victims according to child (OR 1.2, 95% CI 1.1-1.4) and parent reports (OR 1.2 95% CI 1.008-1.4). The youngest also had decreased odds of being perpetrators according to child (OR 0.8, 95% CI 0.7-0.96) and teacher reports (OR 0.8, 95% CI 0.7-0.95). These findings were independent of psychiatric symptoms. Conclusion:The relative age effects which were found in bullying involvement were independent of psychiatric symptoms. Considering this newly recognised risk factor for victimisation is important within anti-bullying practices.</div

Multi-center nationwide study on pediatric psychiatric inpatients 2000-2018: length of stay, recurrent hospitalization, functioning level, suicidality, violence and diagnostic profiles

Inpatient treatment is an important part of child and adolescent psychiatric (CAP) care. This nationwide study explores the changes in length of stay, recurrent hospitalization, functioning level, suicidality, violence and diagnoses of CAP inpatients in Finland in 2000, 2011 and 2018. We obtained comprehensive questionnaire data on each study year from 93 to 95% of all CAP wards in Finland. We split the 1276 inpatients into two age groups in each study year: under 13 and 13-18. The median length of stay in inpatient treatment decreased from 82.0 days in 2000 to 20.5 days in 2018 (p </p

Relative age and specific learning disorder diagnoses: A Finnish population-based cohort study

BackgroundBeing among the youngest in class has previously been associated with attention-deficit/hyperactivity disorder (ADHD) and academic disadvantage, but the relative age effect on learning disorders is less well understood. This study examined whether relatively young children are more likely to be diagnosed with specific learning disorders than their older peers.MethodsThe setting included all 388,650 children born singleton in Finland from 1996 to 2002. Cases diagnosed with specific learning disorders in specialized health care by the age of 10 were identified from national registers. Cumulative incidences of specific learning disorders and the corresponding incidence rate ratios (IRRs) and 95% confidence intervals (CIs) were calculated for each birth month compared to January.ResultsDuring follow-up, 3162 (0.8% of 388,650) children were diagnosed with a specific learning disorder. Children born in December displayed higher cumulative incidences for specific learning disorders than children born in January (IRR: 1.77, 95% CI: 1.50–2.11). The findings were similar for girls (IRR: 2.01, 1.44–2.83) and boys (IRR: 1.70, 1.39–2.08). ADHD did not explain the association, as the IRR for the youngest children with specific learning disorders and ADHD was 1.59 (1.13–2.26) compared to those without ADHD (IRR: 1.84, 1.51–2.24).ConclusionsRelatively younger children in Finnish schools were more likely to be diagnosed with a specific learning disorder by the age of 10. Increased awareness of how relative age differences affect the likelihood for children to be diagnosed with specific learning disorders is needed among parents, clinicians, and teachers.</p