Keminmaan Valmarinniemen kaksi keskiaikaista Kristus-sormusta

Artikkelin aiheena on kaksi Valmarinniemeltä löydettyä kristuskasvoaiheista - facies Christi - kullattua hopeasormusta, joiden olemusta ja asemaa osana Suomen keskiaikaista kulta- ja hopeaesineistöä on tutkimuksissaan aiemmin sivunnut dosentti Visa Immonen. Tarkoituksemme on sekä tarkentaa Immosen havaintoja esinetutkimuksen keinoin että kontekstualisoida sormuslöydöt. Vaikka partikulaariset, Kemin keskiaikaiseen yhteisöön liittyvät tekijät antavat artikkelille mikrohistoriallisen leiman, osa tutkimuskysymyksistä siirtää tarkasteluhorisonttia paikallistasoa kauemmaksi

Fame after Death: The Unusual Story of a Finnish Mummy and Difficulties Involving its Study

The cool, ventilated milieus beneath the floors of old Finnish churches are responsible for the natural mummification in church graves. One good example of such preservation are the remains of an early 17th-century vicar of Kemi parish, Nikolaus Rungius. He died in 1629 and was put to rest under the old Keminmaa Church in Finnish Lapland. The parish began exhibiting his preserved body in the 18th century after which Vicar Rungius – a locally revered man of cloth in life – gained wide posthumous fame. His dead body became a powerful means to encourage and strengthen people’s faith. The mummy has maintained a human form but has lost its right forearm. On top of that the computed tomography scanning conducted in 2011 revealed that the head was not normally attached. It is unclear when it happened or how but a suspicion arose that once the neck was damaged the head could have fallen to the ground and shattered. A serious concern was whether the head of the mummy was really that of Vicar Rungius as a headless vicar would undoubtedly have prompted a substitution with another mummified head in order to maintain a powerful incentive to the parishioners’ faith.Kuolemanjälkeisestä maineesta: epätavallinen tarina suomalaisesta muumiosta ja sen tutkimiseen liittyvistä ongelmista Viileä, hyvin tuulettuva ympäristö vanhojen suomalaisten kirkkojen lattioiden alla luo olosuhteet luonnolliselle muumioitumiselle kirkkohaudoissa. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta säilymisestä voidaan pitää 1600-luvun alkupuolella eläneen Kemin seurakunnan kirkkoherran Nikolaus Rungiuksen muumiota. Kirkkoherra kuoli vuonna 1629 ja hänet haudattiin Suomen Lapissa sijaitsevan Keminmaan vanhan kivikirkon alle. Hänen muumioitunut ruumiinsa on seurakunnan toimesta ollut näytteillä 1700-luvulta lähtien, minkä jälkeen kirkkoherra Rungius – jo eläessään paikallisten kunnioittama kirkonmies – saavutti laajalle levinneen kuolemanjälkeisen maineen. Hänen ruumistaan tuli merkittävä keino rohkaista ja lujittaa ihmisten uskoa. Muumio on säilyttänyt ihmismuotonsa, mutta menettänyt oikeanpuoleisen kyynärvartensa. Sen lisäksi vuonna 2011 suoritettu tietokonetomografia paljasti, ettei muumion pää ollut normaalisti kiinni torsossa. On epäselvää, milloin ja miten pää on irronnut, mutta sen irtoaminen herätti epäilyksen, että niskan vahingoituttua pää oli saattanut pudota maahan ja rikkoontua. Olikin pohdittava, onko muumion pää todellakin kirkkoherra Rungiuksen, sillä kirkkoherran päättömyys olisi epäilemättä nopeasti johtanut pään korvaamiseen jollain toisella muumioituneella päällä seurakuntalaisten uskon vaikutusvaltaisen kannustimen säilyttämiseksi