Liukosellun lupaus

Tieteen tori201

Sentin yhtiöstä puhtaalle pöydälle

Kirja-arvosteluKirja: Markku Kuisma, Sakari Siltala & Teemu Keskisarja. 2014. Paperin painajainen. Metsäliitto, metsät ja miljardit Suomen kohtaloissa. Kustannusosakeyhtiö Siltala. 294 s

Metsäteollisuuden miljardit ja megatrendit

Puheenvuor

Yhteismetsien verotusaseman ja sääntelyn kehitys: lainsäädännön muutokset ja niiden ohjausvaikutukset

KatsausYhteismetsien perustamista ja laajenemista on pyritty edistämään kansallisessa metsäpolitiikassa viimeisen vuosikymmenen aikana monin eri tavoin. Erityisen merkittävään asemaan ovat nousseet yhteismetsille suunnatut erilaiset veroedut ja julkiset tuet. §§ Vuoden 2005 verouudistuksessa yhteismetsät jätettiin yhteisöverotuksen piiriin, minkä seurauksena niiden puunmyyntituloja ryhdyttiin verottamaan kaksi prosenttiyksikköä alemman verokannan mukaan kuin tavallisten yksityismetsänomistajien. Vuoden 2012 alusta yhteismetsien puunmyyntituloihin on sovellettu kiinteää 28 prosentin verokantaa, kun tavallisten yksityismetsänomistajien puunmyyntituloja verotetaan 2–4 prosenttiyksikköä korkeamman pääomatuloverokannan mukaan. Yhteismetsien osakkaiden veroetu tavallisiin yksityismetsänomistajiin nähden on siten säilynyt ja osin kasvanut edelleen. §§ Verotuksen neutraalisuuden ja yksityismetsänomistajien yhdenvertaisuuden näkökulmasta puunmyyntitulojen verotuksen tulisi perustua samoihin periaatteisiin metsänomistusmuodosta riippumatta. Näistä periaatteista voidaan perustellusti poiketa, jos jollekin metsänomistusmuodolle suunnattujen veroetujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja tehokkuudesta on olemassa selvää tutkimuksellista näyttöä. Kun tällaista näyttöä ei ole olemassa, metsä- ja veropolitiikassa olisi perustellumpaa keskittyä kehittämään sellaisia kannusteita, jotka palkitsevat yksityistä metsänomistajaa aktiivisesta metsien käytöstä ja hoidosta omistusmuodosta riippumatta

Yhteismetsien edistämisen perustelut, tutkimusnäyttö ja tilakoon merkitys

KatsausMetsäpolitiikassa on viime vuosina pyritty voimakkaasti edistämään yhteismetsien perustamista ja laajenemista. Tämän seurauksena yhteismetsien toiminnan sääntelyä on lievennetty olennaisesti ja yhteismetsille ja niiden osakkaille on kohdennettu erilaisia veroetuja vuodesta 2005 alkaen. Myös yhteismetsien kiinteistötoimituksiin on ohjattu julkista tukea. §§ Yhteismetsien osakkaille suunnatut veroedut ja julkiset tuet näyttäisivät syntyneen ilman tutkimuksiin pohjautuvaa näyttöä niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista tai taloudellisesta tehokkuudesta. Tilanteessa, jossa yhteismetsien lukumäärä on nopeasti kaksinkertaistunut ja uusien yhteismetsien perustamisen taustasyyt ja toiminnan luonne ovat osin selvästi erilaisia kuin lähinnä isojakojen ja asutustoiminnan yhteydessä vuosikymmeniä sitten muodostetuilla yhteismetsillä, nojautuminen perinteisiin käsityksiin yhteismetsien toiminnasta ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä voi johtaa harhaisiin painotuksiin ja viedä metsäpoliittisen huomion ja keskustelun sivupoluille

De minimis -tukien soveltuvuus Suomen metsätalouteen

Suomen yksityismetsätaloutta tuetaan Kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (Kemeran) kautta vuosittain noin 60 miljoonalla eurolla. Rahoituslaki on EU:n valtiontukisääntelyn mukaisesti ennakkoilmoitettu (notifioitu) komissiolle, joka on hyväksynyt sen määräaikaisena vuoden 2020 loppuun. Nykyisen tukijärjestelmän merkittävimpänä heikkoutena on pidetty sen jäykkyyttä ja hallinnollista tehottomuutta varsinkin, kun kyseessä ovat pienet metsänhoitokohteet. Ongelmat johtuvat paljolti EU-säädöksistä, erityisesti kilpailua, valtiontukia sekä maatalous- ja maaseutupolitiikkaa koskevista määräyksistä. Suomessa on nostettu esille mahdollisuus myöntää ohjelmakaudella 2012–2017 suoraa kansallista tukea yksityismetsänomistajille niin sanotun yleisen de minimis -asetuksen (1407/2013) perusteella. Asetuksen mukaisia vähämerkityksisiä tukia ei tarvitse ilmoittaa etu- eikä jälkikäteen Euroopan komissiolle. Myös tuen taso ja muut ehdot voidaan päättää kansallisesti asetuksen puitteissa. Toisaalta rajoitteena on, että tällaisia tukia voidaan myöntää samalle yritykselle enintään 200 000 euroa kolmen vuoden kuluessa. Lisäksi tukien kasautumista tulee valvoa yksittäisen tuensaajan tasolla, mikä on kohtalaisen haastavaa tukien ja tuensaajien suuren lukumäärän takia. Vähämerkityksisten tukien soveltuvuudesta metsätalouden alkutuotantoon vallitsee Suomessa erilaisia näkemyksiä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella vähämerkityksinen tuki on varteen otettava vaihtoehto myöntää Kemera-tyyppistä valtiontukea metsätalouteen. Tällaisten tukien suurin etu olisi, että Suomi voisi kansallisin päätöksin suunnata ne nykyistä joustavammin sellaisiin toimenpiteisiin ja kohteisiin, joita kulloinkin pidetään tarpeellisimpina tai tehokkaimpina. Lisäksi tuelta ei enää välttämättä edellytettäisi EU-lainsäädännön tarkoittamaa kannustavaa vaikutusta. Metsänomistajan ei tällöin tarvitsisi hakea tukea etukäteen, vaan tuki voitaisiin pääosin myöntää jälkikäteen pelkän toteutusilmoituksen perusteella. Tämä sujuvoittaisi tuen käyttöä ja vähentäisi sen myöntämisen hallinnollisia kustannuksia etenkin pienissä metsänhoitohankkeissa. Tukien kasautuminen EU-säädösten vastaisesti, käytännössä tuen 200 000 euron enimmäismäärän ylittyminen kolmen peräkkäisen verovuoden aikana, ei näyttäisi yleisesti ottaen muodostavan kovin suurta riskiä, vaikka kaikki Kemera-tuet jaettaisiin jatkossa vähämerkityksisinä. Tehdyn kartoituksen perusteella enimmäismäärän ylittyminen metsätalouden alkutuotannossa koskisi todennäköisesti vain 5–6 yhteismetsää. Tämäkin asia voitaisiin ratkaista niin, että Kemera-tukia (tai joitakin niistä) porrastettaisiin tilan pinta-alan mukaan tai leikattaisiin tietyn enimmäismäärän ylittävältä osalta. Tällaista menettelyä sovelletaan metsätalouden tukiin esimerkiksi Saksassa ja Virossa. Tukikatto voisi tulla vastaan myös joidenkin poikkeuksellisen suurten metsälahjavähennystä hyödyntävien metsätilojen kohdalla, koska vähennys myönnetään vähämerkityksisenä. Yhdessä Kemera-tuet ja metsälahjavähennys voivat aiheuttaa jonkinlaista kasautumisongelmaa, jos metsätilojen lahjoittaminen ja vähennyksen hyödyntäminen yleistyvät. Metsälahjavähennystä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa, joten sen merkitystä on osin liian varhaista arvioida. Kun tarkastelua laajennetaan ottamalla huomioon myös metsätalouden alkutuotannon ulkopuoliset de minimis -tuet, johtopäätös ei juuri muutu. Riski Kemera-tukien kasautumisesta muiden vähämerkityksisten tukien kanssa niin, että tukikatto ylittyisi, näyttäisi jäävän verrattain vähäiseksi erityisesti silloin, jos metsätalouden tukien enimmäismäärä rajattaisiin lähtökohtaisesti niin, että maatalouden de minimis -tuet otettaisiin siinä huomioon. Voimassa olevien säännösten puitteissa tämä tarkoittaisi 185 000 euron yrityskohtaista ylärajaa Kemera-tuelle. Myös muiden toimijoiden, joista tärkeimpiä tämän tarkastelun kannalta ovat TEM:n hallinnonalan toimijat (erityisesti ELY-keskukset ja Business Finland), myöntämät de minimis -tuet ovat yleensä niin pieniä, että ne eivät todennäköisesti aiheuta ongelmia tuen kasautumisessa muutoin kuin satunnaisesti. TEM:n hallinnonalalla tuensaajat Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 54/2018 4 ovat tukiehtojen johdosta useimmiten muita yrityksiä kuin metsätalouden harjoittajia. Enimmäismäärän ylittävää kasautumista voinee tapahtua lähinnä silloin, jos metsänomistajalla on metsätilan lisäksi toinen yritys (toisia yrityksiä), joka saa runsaasti vähämerkityksisiä tukia, ja nämä yritykset katsotaan valtiontukisääntöjen perusteella yhdeksi yritykseksi. De minimis -tukien yhtenä suurimpana ongelmana on nähty niiden kasautumisen valvonta. Se perustuu Suomessa nykyään pääosin tuensaajien omiin ilmoituksiin tuen hakuvaiheessa. Jos Kemeratuet olisivat vähämerkityksisiä, joidenkin metsänomistajien kohdalla tukien kasautumisen seuranta voisi aiheuttaa ylimääräistä hallinnollista taakkaa viranomaisille. Metsätaloudessa erityisen lisähaasteen de minimis -tukien yrityskohtaiselle seurannalle asettanevat metsätilojen omistajanvaihdokset: jos tila jaetaan, aikaisemmin myönnetyt vähämerkityksiset tuet tullee pystyä kohdentamaan uusille tiloille. Toisaalta useimpia Kemera-tukia seurataan jo nyt metsikkökohtaisesti. Suomessa on vuonna 2018 otettu käyttöön yrityspalvelujen tietoja kokoava erittäin kattava asiakastietovaranto (ATV). Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että jo ennen uuden EU-rahoitus- ja ohjelmakauden alkua se tulisi sisältämään tiedot kaikista Suomessa yrityksille myönnetyistä valtiontuista. Käytännössä kaikille toimijoille tultaneen asettamaan lainsäädännössä velvoite, että niiden tulee ilmoittaa kaikki yrityksille myöntämänsä valtiontuet, myös de minimis -tuet, tähän tietokantaan. Tosin tietojärjestelmähanke on poikkeuksellisen mittava ja de minimis -tukien sisällyttäminen siihen ajantasaisena ja täydellisenä vaatii vielä paljon valmistelua. Vähämerkityksiset tuet muodostavat valtiontuissa yleisesti ottaen eräänlaisen varaventtiilin, jonka avulla voidaan kohtalaisen nopeasti ja joustavasti ohjata tukea kulloinkin tarpeelliseksi nähtyihin kohteisiin ja toimenpiteisiin. Jos Kemera-tuet täyttäisivät tuensaajien vähämerkityksisten tukien kiintiötä, menetettäisiin valtiontukien osalta joustavasti käyttöön otettavaa tukireserviä (last resort option). Toisaalta ainakin nykyiset Kemera-tuet ovat olleet valtaosin niin pieniä (kolmen vuoden tukikertymä jää 75 prosentilla tukea saaneista alle 2 100 euron), että useimpien yritysten kohdalla kyseinen menetys olisi hyvin pieni. On myös syytä huomata, että metsätalouden uuden kannustinjärjestelmän valtiontukea koskevan oikeusperustan valinnassa ei ole kysymys joko-tai-vaihtoehdosta. Valtiontukisääntöjen näkökulmasta metsätalouden tukia on mahdollista myöntää samanaikaisesti monella eri perusteella. Usein on järkevääkin käyttää eri oikeusperustaa ja rahoituskanavia eri toimenpiteisiin, kuten esimerkiksi Saksassa ja Virossa on menetelty. Sellaiset infrastruktuurihankkeet, jotka ovat valtaosin metsätilojen välisiä yhteishankkeita ja/tai vaativat joka tapauksessa huolellista ennakkosuunnittelua sekä tarkkaa kirjanpidollista ja hallinnollista seurantaa, voisi olla luontevaa toteuttaa maaseutuohjelman puitteissa, jolloin niille saadaan myös EU-osarahoitusta maaseuturahastosta (EAFRD). Tällaisia voisivat olla esimerkiksi tienrakennus ja metsäluonnon hoito. Sama koskee suometsän hoitohankkeita ainakin silloin, kun niihin liittyy tilarajat ylittäviä vesiensuojelu- tai muita ympäristöhoitotoimenpiteitä. Metsien tavanomaiseen hoitoketjuun kuuluvat tilakohtaiset ja euromääräisesti yleensä pienet toimenpiteet (taimikon varhaishoito ja nuoren metsän hoito) sen sijaan voisi olla järkevintä toteuttaa kansallisin varoin joko notifioidun tukijärjestelmän tai de minimis -asetuksen nojalla. Edellä kuvatut päätelmät ovat siinä mielessä ehdollisia, että Euroopan unionin vuosia 2021–2027 koskevat budjetit, puiteohjelmat ja poliittiset linjaukset ovat pääosin vielä auki. Päättämättä on myös vähämerkityksisten tukien enimmäismäärät ja menettelyt, joilla tällaisten tukien kasautumista tulee seurata. Myös ryhmäpoikkeusasetusten soveltamisalueiden laajentamiset vaikuttaisivat vähämerkityksisten tukien ja notifioitujen tukijärjestelmien asemaan valtiontukien myöntämisperusteena. Paljon riippuu myös siitä, minkälaisia metsätalouden toimenpiteitä Suomessa ylipäänsä halutaan – ja on tarpeen – tukea julkisin varoin, ja kuinka paljon liikkumavaraa EU:n valtiontukisäännöt jatkossa metsätalouden tuille antavat. Jo nyt on selvää, että ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikan painoarvo Euroopan unionissa ja sen valtiontukisäännöissä tulee jatkossa korostumaan. Samaan aikaan metsien asemaan unionin ilmasto- ja energiapolitiikassa liittyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta.201

Normaalimetsän optimaalisuudesta

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Metsäekonominen tutkimus on perinteisesti keskittynyt optimoimaan metsänkäsittelyä metsikkötasolla. Tällöin on - eksplisiittisesti tai implisiittisesti - oletettu, että Fisherin separaatioteoreema on voimassa eikä yksittäisten metsiköiden käsittelyiden välillä ole muutakaan yhteyttä. Todellisuudessa metsään liittyvät ympäristöarvostukset, epätäydelliset pääomamarkkinat, epävarmuus ja metsänkäsittelyn skaalavaikutukset voivat kuitenkin aiheuttaa sen, ettei yksittäisten metsiköiden käsittelyä koskevien ratkaisujen seurauksena päästä tehokkaaseen lopputulokseen metsälön tai päätöksentekijän koko talouden kannalta. Metsäsuunnittelussa metsikkökohtaisen analyysin puutteisiin on pyritty vastaamaan ottamalla tavoitteeksi puuston tasainen ikäluokkajakauma eli ns. normaalimetsä. Sen optimaalisuus on kuitenkin yleensä oletettu ilman analyyttisia tarkasteluja. Jotta normaalimetsää voitaisiin pitää talousteoreettisesti perusteltuna tavoitteena, pitäisi pystyä osoittamaan analyyttisesti, että se on pitkän aikavälin tasapaino ja että päätöksentekijän kannattaa soveltaa sellaista hakkuupolitiikkaa, joka johtaa metsän ikäluokkarakenteen konvergoitumiseen ajan kuluessa normaalimetsään - olipa metsän alkuperäinen ikäluokkarakenne mikä tahansa. Tässä tutkimuksessa esitetään normaalimetsän optimaalisuuteen liittyviä keskeisiä talousteoreettisia tutkimuksia systemaattisesti ja analyyttisesti. Lisäksi muotoillaan ja ratkaistaan päätöksentekijän hyödyn maksimointiin perustuva diskreettiaikainen optimikiertoaikamalli, joka sisältää metsän ikäluokkadynamiikan, kulutus- ja säästämispäätökset sekä metsään liittyvät ympäristöarvostukset. Tällaista mallia ei ole taloustieteellisessä tai metsäekonomisessa kirjallisuudessa tiettävästi aikaisemmin esitetty. Päätöksentekijän hyödyn maksimointiin perustuvalla diskreettiaikaisella ikäluokkamallilla tutkitaan normaalimetsän optimaalisuutta kolmessa eri tapauksessa. Ensimmäisessä metsään ei liity lainkaan ympäristöarvostuksia. Tällöin hakkuu- ja tuotantopäätökset tehdään preferensseistä riippumatta, eli Fisherin separaatioteoreema on voimassa, metsää hakataan Faustmannin ehdon mukaisesti eikä metsän alkuperäistä ikäluokkajakaumaa kannata ryhtyä muuttamaan. Toisessa tapauksessa ympäristöhyötyjä oletetaan saatavan vain metsän vanhimmasta ikäluokasta ("vanhasta metsästä"). Tällöin syklinen ratkaisu normaalimetsän ympärillä on mahdollinen. Kolmannessa ja ehkä realistisimmassa tapauksessa ympäristöhyötyjä saadaan metsän kahdesta vanhimmasta ikäluokasta, vanhimmasta eniten. Tällöin normaalimetsä osoittautuu pitkän aikavälin optimiratkaisuksi, jos metsämaata kannattaa allokoida "vanhan metsän" kasvattamiseen. Jatkossa metsän ikäluokkamalleja olisi tarpeen laajentaa siten, että niihin pystyttäisiin sisällyttämään epätäydelliset pääomamarkkinat ja epävarmuus. Myös harvennushakkuut sekä epälineaariset metsänuudistamis- ja hakkuukustannukset olisi tärkeä ottaa huomioon, koska esimerkiksi Suomessa yli puolet vuotuisesta hakkuumäärästä saadaan harvennushakkuista. Ikäluokkamallien realistisuutta edistäisi myös se, jos niissä pystyttäisiin ottamaan huomioon metsiköiden tilajärjestys, koska yksittäisen metsikön arvostus ympäristöllisessä mielessä voi riippua suuresti läheisten metsiköiden ominaisuuksista. Myös metsäsuunnittelumalleja tulisi jatkossa kehittää ikäluokkamallien pohjalta siten, että puun hinta olisi endogeeninen muuttuja. Tällöin metsäsuunnittelua koskevissa malleissa ei enää tarvitsisi käyttää talousteoreettisesti keinotekoisia rajoitteita hakkuiden tasaisuuden varmistamiseksi. Tämä muodostaisi vahvan teoreettisen perustan myös puun tarjonnan ja taloudellisen kestävyyden analysoinnille

The emergence and early development of forest resource economic thought : From land and forest valuation to marginal analysis and vintage capital models

One of the fundamental principles of natural resource economics is that nature may be treated as capital. Thus a decision-maker faces a trade-off between how much to consume of the natural capital now, and how much to save for future periods (generations) so that economic efficiency and welfare are maximized. By natural capital is meant land, forests, water, air, and all the ecosystems and natural stocks associated with them. In forestry, the most prominent manifestation of this fundamental resource economic principle is the so-called Faustmann model. It has been regarded as perhaps the oldest formal description of natural resource use that is still considered to be theoretically valid. When combined with neoclassical utility theory, the model and its underlying economic principles form a basis for determining optimal forest resource use in current and thus in all future periods. However, compared to many other forms of manufactured and natural capital, efficient allocation of forest resources is a particularly difficult task due to extended periods of production and the multitude and complexity of forest systems. This dissertation examines how the Faustmann model and the related principles that govern economic forest management emerged and developed in England and in the German states. At the same time, it shows that many of the persistent controversies in forestry not only imply insufficient understanding of the relevant domain of the Faustmann model, but also reflect the centuries-long and deeply rooted perception that land, nature and forests are distinct if not unique forms of capital and should be treated as such. The dissertation also shows how the development of forest and natural resource economic thought has for centuries been connected to broader socio-economic changes and accompanying intellectual currents.Luonnonvarataloustieteen yksi keskeinen perusajatus on, että luonto on pääomaa, jota tulee yhtäältä käyttää ja toisaalta säästää tuleville ajanjaksoille (sukupolville) niin, että taloudellinen tehokkuus ja hyvinvointi maksimoituvat. Luontopääomalla tarkoitetaan tällöin maata, metsiä, vettä, ilmaa ja kaikkia niihin liittyviä ekosysteemejä ja varantoja. Metsätaloudessa tämän ajatuksen tunnetuin ilmentymä on niin sanottu Faustmannin malli, jonka perusmuoto lienee vanhin yhä pätevänä pidetty luonnonvarojen käyttöä ohjaava taloudellinen malli. Sen sisältämät periaatteet neoklassiseen hyötyteoriaan yhdistettyinä muodostavat modernin talousteoreettisen käsityksen mukaisen perustan metsävarojen nykyiselle käytölle ja käsittelylle ja sitä kautta myös kyseisen luontopääoman tulevalle hyödyntämiselle. Moneen muuhun pääoman muotoon verrattuna metsävarojen tehokas ja hyvinvoinnin maksimoiva allokointi on kuitenkin huomattavan vaikeaa. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan, kuinka Faustmannin malli ja sen taustalla olevat metsien taloudellista käyttöä ohjaavat perusperiaatteet alun perin syntyivät ja kehittyivät. Samalla osoitetaan, kuinka monet metsätalouden pitkäaikaiset kiistat johtuvat paitsi mallin ja sen laajennusmahdollisuuksien puutteellisesta ymmärtämisestä, myös vuosisataisesta ja syvälle juurtuneesta käsityksestä maasta, luonnosta ja metsistä erityisenä pääomana. Lisäksi tutkimuksessa osoitetaan, kuinka luonnonvarataloustieteellisen ja metsäekonomisen ajattelun kehitys on kytkeytynyt laajempiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin muutoksiin sekä niiden taustalla vaikuttaneisiin eurooppalaisiin aatevirtauksiin jo vuosisatojen ajan

Assessing the effectiveness of non-profit forestry organisations: An ultimate goal approach.

This paper is an assessment of what in Finland are referred to as local forest management associations (LFMAs); the local units of a non-profit, forestry-promotion institution. First, the concept of organisational effectiveness is explored and an attempt is made to define it with respect to the LFMAs. The study then seeks to identify the environmental constraints, organisational characteristics and managerial practices differentiating the most effective and least effective associations. Discriminant analysis revealed four determinants of effectiveness: agrarian prosperity in the given area, activeness in marketing services to forest owners, the board of governors’ role, and goal setting practices. The results thus indicate that the comparison of managerial policies and practices among LFMAs can provide useful information for improving their effectiveness