Biological control of the strawberry mite by using predatory mites

Strawberry mite control by Neoseiulus cucumeris has proven economically feasible. To achieve a better integration of biocontrol with growing techniques and outdoor conditions development of alternative approaches by native phytoseiid species are required

Integration of biological mite control into outdoor strawberry production: a matter of efficacy and economy

Ten years experiences in experimental and practical fields prove that effective control of strawberry mite can be achieved by inundative introductions of the predatory mite Amblyseius cucumeris. Lately, Neoseiulus barkeri has been included to experiments compare its efficacy especially in higher strawberry mite densities

Black vine weevil and other wingless weevils: are there any effective conrol methods applicable in outdoor strawberry in Nordic countries?

The black vine weevil (Otiorhynchus sulcatus) is a common pest in Central Europe but rather new on outdoor crops in Finland. Spreading of enthomopathogenic nematodes against weevils by drip irrigation was tested at MTT during 2003-2004. The results proved that at least in small-scale use the nematodes were easily spread through the irrigation system into the field. We were not able to prove the efficiency of the nematodes against larvae because of too low level of both species populations in the experimental cages in the field

Introduction and maintenance of predatory mites as a preventive biocontrol buffer against strawberry tarsonemid mite in greenhouses

We investigated preventive control of the strawberry mite by introduction and maintenance of four species of predatory phytoseiid mites

Identification and occurrence of phytoseiid mites (Gamasina: Phytoseiidae) in Finnish apple plantations and their surroundings

Twelve species in eight genera of the family Phytoseiidae have been found to occur on apple trees and an additional eight species on various trees or bushes in their surroundings in Finland. Identification keys, supported by figures, are presented for 23 species, including three introduced species. The keys are based on published literature and on the examination of adult females collected in 1985-1991. The aim of the keys and descriptions is to help non-taxonomist researchers with identification. Notes on the occurrence of the species on apple and other host plants in Finland are included

Phytoseiidae-heimon (Acari: Gamasina) petopunkit omenaviljelmillä ja niiden merkitys tuholaisina esiintyvien punkkien integroidussa torjunnassa

On apple tree leaves, the most abundant predatory phytoseiid species were Euseius finlandicus (Oudemans), comprising 39% of specimens found in surveys in 1985 and 1989, Phyloseius macropilis (Banks), 32%, and Paraseiulus soleiger (Ribaga), 18%. Amblyseius subsotidus (Beglyarov) and A. reductus Wainstein occurred occasionally in relatively high densities, whereas Anlhoseius rhenanus (Oudemans), A. suecicus (Sellnick), A. richteri (Karg), A. bakeri (Carman), A. viktorovi Wainstein, Paraseiulus taihii (Athias-Henriot) and P. triporus (Chant & Yoshida-Shaul) occurred rarely and always in low densities. On unsprayed trees, the mean density of phytoseiid mites was 1.2 mites/leaf. On sprayed trees, none or only a few phytoseiids were found, but the density of the European red spider mite Panonychus ulmi (Koch) was much higher than on unsprayed trees. Indigenous phytoseiid mites appeared to be capable of maintaining the P. ulmi population level under the economic threshold on unsprayed apple trees. The presence of the common prey mites, P. ulmi, the rust mite Aculus schlechtendali (Nalepa), or tydeid mites was not necessary for the presence of phytoseiid mites. Relatively high numbers of E. finlandicus, P. macropilis and P. soleiger were found, although prey mites were scarce. Many deciduous trees and bushes support high populations of phytoseiid mites. The highest numbers were found on Aesculus hippocastani, Corylus avellana, Fraxinus excelsior, Ribes nigrum. Rubus odoralus, Sorhus aucuparia, Tilia spp. and Ulmus glabra. E. finlandicus occurred most commonly and in the highest densities, followed by P. macropilis, P. soleiger, P. triporus and A. rhenanus. E. finlandicus can immigrate rapidly from adjacent vegetation into an orchard after harmful spraying if suitable plants are present, and tall trees appeared to be more important than low bushes as natural sources of phytoseiids for aerial dispersal. In acaricide tests, flubenzimine was effective against P. ulmi, but it was harmful to E. finlandicus and P. macropilis. A single treatment with clofentezine and hexythiazox, although effective against P. ulmi, was harmless to E. finlandicus and P. macropilis, but repeated sprays of both acaricides significantly reduced the density of phytoseiids. The fungicides dithianon and bitertanol were harmless to phytoseiids, but dichlofluanid was harmful. Triforine sprays also reduced the numbers of phytoseiid mites, but the effect was only temporary. It had a 75% effect on P. ulmi winter eggs when sprayed just before hatching. Dichlofluanid was effective against P. ulmi and A. schlechtendali.Petopunkit tulivat Suomessa yleisesti tunnetuiksi vihannespunkin biologisen torjunnan yhteydessä 1970-luvulla. Kuitenkin jo 1930-luvullatehtiin havaintoja petopunkkien esiintymisestä omenapuulla, ja jo silloin todettiin, että petopunkeilla voi olla huomattava merkitys hedelmäpuupunkin luontaisina vihollisina. Petopunkkilajit Suomessa ja niiden esiintyminen Tämän tutkimuksen yhteydessä määritettiin yhteensä 20 petopunkkilajia, joista 12 esiintyi myös omenalla. Kaksi lajia, Euseius finlandicus ja Phytoseius macropilis, olivat yleisiä ja käsittivät yli 70 % kaikista omenapuulla esiintyvistä petopunkeista. Samat lajit esiintyivät runsaslukuisina ja laajasti levinneinä myös monilla muilla lehtipuilla ja pensailla. Muista omenalla esiintyvistä lajeista Paraseiulus soleiger oli yleinen ja paikoin runsaslukuinen, Amblyseius suhsolidus ja A. reductus esiintyivät huomattavasti harvemmin, mutta kuitenkin eräillä alueilla kohtalaisen runsaslukuisina. Muut omenalla havaitut lajit, Anthoseiusrhenanus, A. suecicus, A. richteri, A. bakeri, A. viktorovi, Paraseiulus talhii ja P. triporus olivat harvinaisia. Muilta kasveilta otetuissa näytteissä E. finlandicus ja P. macropilis olivat runsaslukuisimpia. Näytteitä kerättiin yhteensä 47 kasvilajilta, joilla esiintyi omenalla todettujen lajien lisäksi 8 muuta petopunkkilajia: Phytoseius juvenis, Seiulus aceri, Typhlodromus andrei, T. laurae, T. pyri, Proprioseiopsis okanagensis, Amblyseius tenuis ja A. zwoelferi. Useimmat näistä lajeista olivat harvinaisia, Petopunkkeja esiintyi säännöllisesti ja runsaasti mm. hevoskastanjalla, jalavalla, lehmuksella, pihlajalla, raidalla, saamella, tuomella sekä pensaista mm. pähkinäpensaalla, orapihlajalla sekä Rihes- ja Rubus-lajeilla. Omenatarhan lähiympäristön kasvullisuuden havaittiin vaikuttavan petopunkkien runsauteen omenapuilla. Eräässä havaintotarhassa todettiin petopunkkien määrän kasvavan huomattaviksi pian haitallisten ruiskutusten jälkeen. Tarhan välittömässä läheisyydessä kasvoi mm. kookkaita lehmuksia ja tammia sekä pähkinäpensaita, joilla esiintyi runsaasti etenkin E. finlandicus -petopunkkia. Punkkien pääteltiin kulkeutuvan helposti tuulen mukana ympäröivistä puista ja pensaista omenapuille. Hedelmäpuupunkin luontaista torjuntaa voidaankin edistää suojelemalla hyviä petopunkkien isäntäkasveja ja istuttamalla näitä myös tuulensuojiksi. Ruiskutettaessa on varottava torjunta-aineenkulkeutumista näihin kasvustoihin. Torjunta-aineet ja petopunkit Hyönteisten torjunta-aineilla ruiskuttamattomissa omenapuissa esiintyi elokuussa yhtä lehteä kohti keskimäärin 1,2 petopunkkia ja tavanomaisesti ruiskutetuissa puissa vain 0,05 petopunkkia. Hedelmäpuupunkkien osalta tilanne oli täysin päinvastainen: ruiskuttamattomissa tarhoissa määrä oli keskimäärin 1 punkki lehteä kohti ja ruiskutetuissa tarhoissa 15- kertainen. Ruiskutetuissa tarhoissa hedelmäpuupunkkien määrä oli huomattava vaikka tarhoissa oli suoritettu myös punkkien torjuntakäsittelyjä. Hedelmäpuupunkki lisääntyy etenkin lämpiminä ja kuivina kesinä nopeasti ja voi alentaa huomattavasti omenasatoa. Hedelmäpuupunkin torjunta on viime vuosina perustunut pääasiassa kinometionaatin käyttöön, mutta toivottua tehoa ei läheskään aina saavuteta. Myös omenankellastajapunkki on viime vuosina paikoin yleistynyt. Lähes kaikki omenaviljelmillä käytettävät hyönteisten torjunta-aineet ovat haitallisia myös punkkien luontaisille vihollisille, petoluteille ja petopunkeille. Jatkuvasti suuri hedelmäpuupunkkien määrä omenatarhasssa on osoitus siitä, että tarhassa vallitsee ekologisesti epävakaa tilanne, mikä lähes aina johtuu torjunta-aineiden runsaasta käytöstä. Koetarhoissa saatujen kokemusten mukaan tilanne voidaan saada hallintaan 1-3 vuodessa, mikäli petopunkeille ja muille luontaisille vihollisille haitallisiaruiskutuksia voidaan vähentää ratkaisevasti. Tämän tutkimuksen yhteydessä testatut akarisidit, flubentsimiini, hexythiazox (’heksitiatsoksi’) ja klofentetsiini tehosivat hyvin hedelmäpuupunkkiin. Flubentsimiini tehosi myös omenankellastajapunkkiin. Flubentsimiini oli kuitenkin haitallinen petopunkeille, sen sijaan klofentetsiini ja hexythiazox olivat lähes haitattomia ja siten käyttökelpoisia myös integroidussa torjunnassa. Omenaruven torjunta-aineista diklofluanidilla ja triforiinilla oli sivuvaikutus hedelmäpuupunkkiin ja omenankellastajapunkkiin, mutta molemmat vaikuttivat haitallisesti myös petopunkkeihin. Bitertanoli ja ditianoni olivat haitattomia petopunkeille. Kohti luontaista punkkien torjuntaa Tämän tutkimuksen yhteydessä saatujen kokemusten perusteella voidaan suositella seuraavia toimenpiteitä, jotka soveltuvat omenan integroidun tuotannon yhteyteen: 1) Käytetään kasvintuhoojien ja luontaisten vihollisten havainnointi- ja arviointimenetelmiä torjunta-aineiden käytön tarpeen selvittämiseksi. 2) Sovelletaan ohjekynnysarvoja ottaen huomioon luontaisten vihollisten esiintyminen ja tarhan erityisolosuhteet. 3) Huolehditaan viljelyhygieniasta ja käytetään viljelyteknisiä tai biologisia torjuntamenetelmiä silloin kun se on mahdolllista. 4) Valitaan haitattomin mutta samalla riittävän tehokas torjunta-aine, käytetään alinta riittävän tehokasta liuosväkevyyttä ja nestemäärää ja kohdistetaan ruiskutus havaintoihin perustuen oikeaan ajankohtaan. 5) Vältetään petopunkeille haitallisten torjunta-aineiden käyttöä erityisesti ennen kukintaa, talvehtineiden petopunkkien lisääntymisen varmistamiseksi. 6) Varotaan torjunta-aineen ajautumista tuulen mukana lähiympäristön lehtipuihin ja pensaisiin. 7) Arvioidaan omenaruven torjunnan tarve varoituslaitteen avulla tai sään seurannan mukaan. Käytetään torjuntaan mieluummin bitertanolia tai ditianonia kuin diklofluanidia tai triforiinia. 8) Säilytetään lähiympäristön kookkaat lehtipuut, kuten hevoskastanjat, lehmukset ja jalavat. Istutetaan tuulensuojiin pähkinäpensasta, raitaa ja muita petopunkkien suosimia puita ja pensaita. 9) Perustetaan erityinen petopunkkien kasvatusalue istuttamalla omenapuun taimia tihäksi kasvustoksi alueelle, jota ei käsitellä torjunta-aineilla. Siirretään kasvatustarhaan petopunkkeja, joiden annetaan lisääntyä häiritsemättä. Kasvatusalueelta voidaan petopunkkeja levintää vuosiversojen mukana omenatarhaan heinä-elokuussa, erityisesti mahdollisten petopunkeille haitallisten ruiskutusten jälkeen. 10) Jos hedelmäpuupunkkien määrä on suuri, käytetään tehokasta valmistetta niiden määrän alentamiseksi ennen petopunkkien siirtämistä tarhaan. Fenbutatinaoksidi-, klofentetsiini- tai hexythiazox-valmisteiden haitallisuus petopunkeille on käytännössä vähäinen. Petopunkkien hyväksikäytön mahdollisuudet avomaaviljelyksillä Omenan lisäksi monet muut monivuotiset avomaaviljelykset kärsivät punkkien vioituksista. Petopunkkeja koskevaa tutkimusta kannattaa tulevaisuudessa kohdistaa erityisesti marjakasveilla esiintyvien haitallisten ja kemiallisesti vaikeasti torjuttavien punkkien kuten mansikkapunkin ja herukan äkämäpunkin luontaisen ja biologisen torjunnan kehittämiseksi. Tämän tutkimuksen yhteydessä kertynyttä tietoa petopunkkien esiintymisestä eri kasveilla voidaan hyödyntää myös marjakasvien kasvinsuojelua koskevissa tutkimuksissa. Mikäli meillä esiintyvien petopunkkien kestävyttää hyönteisten torjunta-aineita vastaan voidaan parantaa, avautuu petopunkkien hyväksikäytölle vielä paremmat mahdollisuudet. Toisaalta voidaan harkita resistenttien petopunkkikantojen tuontia maahan. Tällainen laji voisi olla T. pyri, jota yleisesti on käytetty Keski-Euroopassa. Myös uuden lajin tuontia voidaan harkita, joskin epäonnistuminen on tällöin paljon todennäköisempää. Petopunkkilajeista tunnetaan todennäköisesti vasta vain pieni osa, ja vain harvoista lajeista on olemassa perusteellista biologista tietoa. Meillä luonnossa esiintyvien lajien massakasvatus viljelyksille levittämistä varten voi myös tulla ajankohtaiseksi. Kasvatusmenetelmiä, jotka soveltuvat petopunkkien avomaalle levittämistä varten ei ole vielä riittävästi tutkittu. Myös tilakohtaisten petopunkkiviljelysten mahdollisuudet tulisi selvittää

The effect of different mulches on yield, fruit quality and strawberry mite in organically grown strawberry

An organic strawberry field experiment was started in 2000 at MTT Ecological Production in Mikkeli to study the influence of mulching materials on the growth, yield, microbiological fruit quality and strawberry mite. Mulching materials are black plastic, flax fibre mat, green mass, barley straw, buckwheat husk as well as pine and birch woodchips

Heating of strawberry plants for elimination of strawberry tarsonemid mite - possibilities and risks

Hot water treatment of strawberry runners was applied already in the 1950's to control strawberry tarsonemid mite Phytonemus pallidus ssp. fragariae and leaf nematodes Aphelenchoides spp. The hot water technique is effective and safe for cut runners when carefully applied