17 research outputs found

    Mot bedre valpresultat, del 2

    No full text
    Ruoki maltilla, älä lihota turhaan Nuoria siitoseläimiä pitää ruokkia maltillisesti syyskaudella, sillä liikalihavuus ennen siitoskautta alentaa lisääntymiskykyä ja pentutulosta. Useat lisääntymishormonit ovat rasvaliukoisia ja liikalihavilla tai laihdutettavilla eläimillä niiden tuotanto/toiminta voi häiriintyä. Tutkimuksissa on todettu, että lihavuusasteen nousun myötä sukuelinten (kohtu ja munasarjat) keskimääräisen painon laskeneen. Ruokinnan rajoitusta ei saa aloittaa liian varhain, vaan vasta eläimen suurimman kasvupyrähdyksen loputtua, eli 13 - 14 elinviikon jälkeen. Rehun määrää ei myöskään saa rajoittaa liian kovalla kädellä. Käytännössä ja ruokintakokeissa on saatu hyviä tuloksia, kun siitokseen valittujen nuorien sinikettunaaraiden ruokintaa on alettu rajoittaa syyskuun alusta alkaen. Ennen syyskuun alkua ruokintaa ei kannata rajoittaa, jotta nuoret naaraat saavat perusteet normaalille kasvulle ja elimistön kehittymiselle. Kymmenen kilon paino nuorella naaraalla kasvatuskauden lopussa - vaikka läpi syksyn tai vasta marraskuussa - on antanut hyvän pentutuloksen sekä käytännössä että ruokintakokeessa. Punnitukset ovat siitoseläinten kunnon tarkkailun hyvä apuväline Eläinten painoa kannattaa tarkkailla punnituksin. Käytännön vinkkinä nuoren siitosnaaraan painon tarkkailun osalta voisi toimia seuraava: punnitse pitkin syksyä samat n. 20 nuorta siitosnaarasta neljän viikon välein. Seuraa painonkehitystä, niin saat tuntumaa missä mennään. Pyrkimys on, että nuorten naaraiden keskipaino marraskuussa on kymmenen kilon tietämissä. Näin säästät siitosnaaraat liialta lihomiselta sekä vastaavasti rasittavalta laihdutukselta. Samalla säästyy myös työaikaa ja euroja rehukuluissa. Syyskauden punnitukset ja painokäyrä auttavat seuraavan syksyn ruokinnassa, etenkin kun ko. naaraiden pentutulos on tiedossa. Onnistunutta ruokintakäytäntöä ja kasvukäyrää voi helposti hyödyntää tulevana syksynä. Vain täysin terveet eläimet kelpuutetaan Siitokseen ehdolla olevien ja hyväksyttävien eläinten on oltava täysin terveitä. Niillä ei saa olla merkkiäkään silmä- tai virtsatietulehduksesta, rakenne- tai luonnevioista. Varsinkin silmätulehdukset ovat hankalia, sillä ne saattavat puhjeta vasta kovilla pakkasilla. Eläimet, joilla näin käy, tulee poistaa siitoksesta. Myös virtsatietulehduksen sairastanut eläin kannattaa karsia siitoksesta ja siirtää nahkatuotantoon. Rakennetta tarkastellessa tulee kiinnittää erityistä huomiota jalkoihin: jalat tulee olla hyvät, jalka-asentojen normaalit ja eläimen tulee kävellä ja liikkua normaalisti. Luonteeltaan rauhalliset ja luottavaiset eläimet ovat yleensä parempia emoja ja saavat paremman pentutuloksen.vo

    Effects of group size and early handling on some behavioural and physiological welfare parameters in farmed blue foxes

    Get PDF
    Selostus: Ryhmäkoon ja varhaisen käsittelyn vaikutus tarhattujen sinikettujen hyvinvointii

    Effects of group size and space allocation on physiological, behavioural and production-related welfare parameters in farmed silver fox cubs

    Get PDF
    Selostus: Ryhmäkoon ja käytössä olevan tilan vaikutus tarhattujen hopeakettupentujen hyvinvointii
    corecore