Modeling of Dead Wood Potential Based on Tree Stand Data

Here we present a framework for identifying areas with high dead wood potential (DWP) for conservation planning needs. The amount and quality of dead wood and dying trees are some of the most important factors for biodiversity in forests. As they are easy to recognize on site, it is widely used as a surrogate marker for ecological quality of forests. However, wall-to-wall information on dead wood is rarely available on a large scale as field data collection is expensive and local dead wood conditions change rapidly. Our method is based on the forest growth models in the Motti forest simulator, taking into account 168 combinations of tree species, site types, and vegetation zones as well as recommendations on forest management. Simulated estimates of stand-level dead wood volume and mean diameter at breast height were converted into DWP functions. The accuracy of the method was validated on two sites in southern and northeastern Finland, both consisting of managed and conserved boreal forests. Altogether, 203 field plots were measured for living and dead trees. Data on living trees were inserted into corresponding DWP functions and the resulting DWPs were compared to the measured dead wood volumes. Our results show that DWP modeling is an operable tool, yet the accuracy differs between areas. The DWP performs best in near-pristine southern forests known for their exceptionally good quality areas. In northeastern areas with a history of softer management, the differences between near-pristine and managed forests is not as clear. While accurate wall-to-wall dead wood inventory is not available, we recommend using DWP method together with other spatial datasets when assessing biodiversity values of forests

Huoli kuvasta : merkitys, mieli, materiaalisuus

This research is a hybrid of a monograph and a multiple-article dissertation. Its theoretical starting point is a phenomenologically based view of the being of the image, in which Georges Didi-Huberman´s work plays a central role. For him, as well as for Mieke Bal, a historical work of art is never only in the distant past only but also exists in the present actuality. This makes the temporality of the Image extremely complex. The Image can be encountered only “pre-posterously” (Bal) or by reading it “against the grain” (Didi-Huberman). The Image is necessarily anachronistic; it is not in time but opens up time. This fact should be taken into account not only in art history, but also in art conservation. One of the central aims of this research is critical assessment of prevailing premises in conservation-restoration and technical art history. This study attempts to show that instead of being puzzles to be solved, physical art objects are paradoxical in nature. The Image, in its temporality and materiality, is necessarily conflictual. The Image discussed in this study is not comparable to the concept of image which iconography, iconology, Bildwissenschaft, visual studies or semiotics deal with. The Image discussed here is not an entity but a relation. Edmund Husserl showed that image consciousness requires a specific kind of intentionality, and similarly, consciousness of the Materiality of the Image presupposes a consciousness of a materiality that is ontologically distinct to the Image. The final chapter of the monograph section offers a view on the materiality of artworks which I call the “Other Materiality”. That “there is” (il y a) materiality evades perception – it is not approachable through the analytical methods of technical art history. Yet this sense of materiality actually precedes any ontic extensity. The five articles complete the themes discussed in the monograph section. The first article deals with theoretical issues of conservation-restoration, focusing especially on Cesare Brandi´s theory of conservation. The second article is a heuristically oriented critical discussion of technical art history based on Didi-Huberman´s concepts le détail and le pan. The idea for the third article, which discusses second order representations of artworks, can be traced back to Husserl´s lectures on Bildbewusstsein, and to Jean-Luc Marion´s theory of “givenness”, donation. The fourth article deals with artist Jorma Puranen´s photographs. Puranen has made interventions in several museums, photographing old portrait paintings in prevailing daylight and using light reflections to make these paintings waver and make them “undecidable” in Derridean terms. In the last article I focus on Didi- Huberman´s thinking, especially on his quasi-concepts that operate on the “barely apparent” region: inframince, informe, visuel, and le pan

Kuvan materiaalisuus on ratkeamaton ongelma

Lektio

Pääsy ja vastus: Emmanuel Alloan diafenomenologia taiteentutkimuksen haasteena

Artikkelin lähtökohta on filosofista kuvantutkimusta edustavan Emmanuel Alloan tuotanto. Kirjoituksessani pyrin erityisesti valottamaan hänen diafenomenologiaksi kutsumaansa lähestymistapaa, jossa keskeiseksi nousee Aristoteleelta lainattu ”läpinäkyvän” (to diafanēs) käsite. Alloa väittää, että läpinäkyvyys – erityisesti sen ambivalenttisuus – on jäänyt länsimaisessa ajatteluperinteessä reflektoimatta: ei ole ymmärretty, ettei läpinäkyvyys tai aistisuus ylipäänsä tarjoa vain pääsyä aistikohteisiin, vaan muodostaa myös vastuksen niiden välittömälle tavoittamiselle. Tämä aistisen resistanssi yhdistää ”läpinäkyvän” yhtä lailla kaksijakoiseen mediumin käsitteeseen. Tarkastelen Alloan innoittamana sitä, miten kohtaamme mediumin samanaikaisesti pääsynä ja vastuksena. Ihmisten välisten suhteiden tasolla kysymys on siitä, miten kohdata omaan tietoisuutemme nähden ulkoinen (vierassieluisuuden ongelma)

Kuvan materiaalisuus on ratkeamaton ongelma

Lektio

Kuvia kaikesta huolimatta – Gerhard Richterin Birkenau ja Georges Didi-Hubermanin Images malgré tout

Gerhard Richterin Birkenau-maalaussarja (2014) oli näytteillä viime vuonna Berliinin Alte Nationalgaleriessa. Alkusysäyksen teoksen valmistumiselle ovat antaneet juutalaisvankien Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä 1944 salaa ottamat ns. Sonderkommando-valokuvat sekä Georges Didi-Hubermanin niiden pohjalta kirjoittama teos Images malgré tout (2004). Artikkelissa esitetään, että Richter jakaa Didi-Hubermanin kanssa traumaattisen omakohtaisen suhteen sodanaikaisen Saksan tapahtumiin. Valotan myös Richterin Birkenaun suhdetta joihinkin hänen tuotantonsa muihin teemoihin. Laajemmin käsitellään Didi-Hubermanin mainitun teoksen kriittistä vastaanottoa, joka liittyi toisen maailmansodan jälkeen puhjenneeseen holokaustin kuvallista esittämistä koskevaan moraaliseen kiistaan. Richterin teokset sulautuvat osaksi näitä keskusteluja

Kaiken virtaus: Georges Didi-Huberman intensiteettien dramaturgina

Pyrin lähestymään artikkelissani Georges Didi-Hubermanin materiaalisuuksia koskevaa ajattelua ottaen lähtökohdaksi Immanuel Kantin esikriittisen negatiivisia suureita koskevan tutkielman (1783) sekä Gilles Deleuzen teokset Bergsonisme (1966), Différence et répétition (1968) ja Le Pli. Leibniz et le baroque (1988). Viittaan myös Maurice Merleau-Pontyn Le Visible et l'invisible -teoksessaan (1964) esittämiin näkemyksiin, joiden pohjalta esitän, että se, mihin Didi-Huberman viittaa termillään visuel, olisi käännettävä ”näkyväisyydeksi”. Esitän, että visuel on luonteeltaan kontra-aktualisoituvaa, lientymättömän jännitteistä ja symptomaattista, aivan kuten materiaalisuudet ylipäänsä Didi-Hubermanin ajattelussa: dialektiikkaa ilman synteesiä

Dendrochronological dating of wooden artifacts by measuring the tree rings using magnifying glass and photography-assisted method: an example of a Dutch panel painting

201