Human papillomavirus (HPV) in mothers before and after delivery – a three year follow-up study.

Human papillomavirus (HPV) infections in mothers are important to consider since pregnancy may affect the outcome of the infection and the mother may transmit HPV to the child. This thesis is part of the 3-year Finnish Family HPV Study on HPV infection dynamics within 329 families. The presence of maternal HPV antibodies and HPV DNA in placenta, umbilical cord blood and breast milk was examined. In addition, genital and oral HR-HPV carriage was studied among mothers with one or two pregnancies. At enrollment, seropositivity to HPV 6, 11, 16, 18 and 45 was recorded in 53 %, 21 %, 35 %, 21 % and 9 % of the mothers, respectively. Age at sexual debut, number of sexual partners, a history of genital warts and antibodies to LR/HR-HPV predicted HR/LR-HPV-seropositivity. During follow-up 27 %, 14 %, 17 %, 17 % and 7 % of the mothers seroconverted to the tested HPV-types, respectively. Decay of HPV-antibodies was rare. The mother’s new pregnancy was of minor impact in the outcome of oral and cervical HR-HPV infections. HPV-DNA was present in 4.2 % and 3.5 % of the placentas and umbilical cord blood samples, and in 4.5 % and 19.7 % of the breast milk samples collected at day 3 and month 2 postpartum, respectively. HPV-positivity in placenta/cord blood was related to a history of abnormal pap-smears or genital warts, and raised the risk of the neonate being HPV-positive at birth. The mode of delivery did not predict the HPVstatus of neonate, placenta, or cord blood. HPV DNA in breast milk was associated with oral HPV status of the father, but not with HPV status of the neonate. The results indicate that exposure to HPV is common and that part of the exposure might take place already early in life. Contrary to the common claim, pregnancy is not a risk factor for HPV.Siirretty Doriast

Raskaus ja kilpirauhanen

Raskaus vaikuttaa merkittävästi kilpirauhasen toimintaan, ja raskaana olevien naisten kilpirauhasen toimintakokeiden tulkinta eroaa raskaana olemattomista. Pieni mutta mitattavissa oleva plasman tyreotropiini (TSH) -pitoisuus on yleinen mutta useimmiten vaaraton löydös alkuraskauden aikana. Raskaudenaikainen TSH-arvon viitealueen yläraja on kiistanalainen. Viimeisimmän tiedon perusteella yläraja on alkuraskauden aikana noin 0,5 mU/l pienempi kuin raskaana olemattomien yläraja. Kilpirauhasperoksidaasi (TPO) -vasta-aineisiin liittyy lisääntynyt hypotyreoosin ja raskauskomplikaatioiden riski. Raskauskomplikaatiot näyttäisivät lisääntyvän TSH-arvon ollessa suurempi kuin 4 mU/l, mutta TPO-vasta-ainepositiivisten tyroksiinihoitoa voidaan harkita jo kun TSH-arvo on yli 2,5 mU/l. Hypotyreoosin lääkehoidon seurantaa tulee raskausaikana tiivistää. Hypertyreoosin oikein toteutettu hoito vähentää raskauskomplikaatioriskiä. Hoidossa ja seurannassa tulee huomioida TSH-reseptorivasta-aineiden ja tyreostaatin kulkeutuminen sikiöön.publishedVersio

Raskaus ja kilpirauhanen

Vertaisarvioitu. Näin hoidan.Raskaus vaikuttaa merkittävästi kilpirauhasen toimintaan, ja raskaana olevien naisten kilpirauhasen toimintakokeiden tulkinta eroaa raskaana olemattomista. Pieni mutta mitattavissa oleva plasman tyreotropiini (TSH) -pitoisuus on yleinen mutta useimmiten vaaraton löydös alkuraskauden aikana. Raskaudenaikainen TSH-arvon viitealueen yläraja on kiistanalainen. Viimeisimmän tiedon perusteella yläraja on alkuraskauden aikana noin 0,5 mU/l pienempi kuin raskaana olemattomien yläraja. Kilpirauhasperoksidaasi (TPO) -vasta-aineisiin liittyy lisääntynyt hypotyreoosin ja raskauskomplikaatioiden riski. Raskauskomplikaatiot näyttäisivät lisääntyvän TSH-arvon ollessa suurempi kuin 4 mU/l, mutta TPO-vasta-ainepositiivisten tyroksiinihoitoa voidaan harkita jo kun TSH-arvo on yli 2,5 mU/l. Hypotyreoosin lääkehoidon seurantaa tulee raskausaikana tiivistää. Hypertyreoosin oikein toteutettu hoito vähentää raskauskomplikaatioriskiä. Hoidossa ja seurannassa tulee huomioida TSH-reseptorivasta-aineiden ja tyreostaatin kulkeutuminen sikiöön

Raskaus ja kilpirauhanen

Raskaus vaikuttaa merkittävästi kilpirauhasen toimintaan, ja raskaana olevien naisten kilpirauhasen toimintakokeiden tulkinta eroaa raskaana olemattomista. Pieni mutta mitattavissa oleva plasman tyreotropiini (TSH) -pitoisuus on yleinen mutta useimmiten vaaraton löydös alkuraskauden aikana. Raskaudenaikainen TSH-arvon viitealueen yläraja on kiistanalainen. Viimeisimmän tiedon perusteella yläraja on alkuraskauden aikana noin 0,5 mU/l pienempi kuin raskaana olemattomien yläraja. Kilpirauhasperoksidaasi (TPO) -vasta-aineisiin liittyy lisääntynyt hypotyreoosin ja raskauskomplikaatioiden riski. Raskauskomplikaatiot näyttäisivät lisääntyvän TSH-arvon ollessa suurempi kuin 4 mU/l, mutta TPO-vasta-ainepositiivisten tyroksiinihoitoa voidaan harkita jo kun TSH-arvo on yli 2,5 mU/l. Hypotyreoosin lääkehoidon seurantaa tulee raskausaikana tiivistää. Hypertyreoosin oikein toteutettu hoito vähentää raskauskomplikaatioriskiä. Hoidossa ja seurannassa tulee huomioida TSH-reseptorivasta-aineiden ja tyreostaatin kulkeutuminen sikiöön

Oral Human Papillomavirus Infection in Children during the First 6 Years of Life, Finland

publishedVersionPeer reviewe

Motivational Interviewing and Glycemic Control in Adolescents With Poorly Controlled Type 1 Diabetes : A Randomized Controlled Pilot Trial

A multicenter randomized controlled pilot trial investigated whether motivational interviewing (MI) by diabetes physicians improves glycemic control and variability in the context of follow-up for adolescent patients with poorly controlled type 1 diabetes. Patients (n = 47) aged 12 to 15.9 years who showed poor glycemic control (HbA1c >75 mmol/mol/9.0%) were randomized to standard education (SE) only or MI+SE, with study physicians randomized to employ MI+SE (N = 24 patients) or SE only (N = 23). For one year of follow-up, the main outcome measurements were obtained at three-month visits (HbA1c) or six-monthly: time in range (TIR) and glycemic variability (CV). Mean adjusted 12-month change in HbA1c was similar between the MI+SE and SE-only group (-3.6 vs. -1.0 mmol/mol), and no inter-group differences were visible in the mean adjusted 12-month change in TIR (-0.8 vs. 2.6%; P = 0.53) or CV (-0.5 vs. -6.2; P = 0.26). However, the order of entering the study correlated significantly with the 12-month change in HbA1c in the MI+SE group (r = -0.5; P = 0.006) and not in the SE-only group (r = 0.2; P = 0.4). No link was evident between MI and changes in quality of life. The authors conclude that MI's short-term use by diabetes physicians managing adolescents with poorly controlled type 1 diabetes was not superior to SE alone; however, improved skills in applying the MI method at the outpatient clinic may produce greater benefits in glycemic control.Peer reviewe

Motivational interviewing and glycemic control in adolescents with poorly controlled type 1 diabetes:a randomized controlled pilot trial

Abstract A multicenter randomized controlled pilot trial investigated whether motivational interviewing (MI) by diabetes physicians improves glycemic control and variability in the context of follow-up for adolescent patients with poorly controlled type 1 diabetes. Patients (n = 47) aged 12 to 15.9 years who showed poor glycemic control (HbA1c >75 mmol/mol/9.0%) were randomized to standard education (SE) only or MI+SE, with study physicians randomized to employ MI+SE (N = 24 patients) or SE only (N = 23). For one year of follow-up, the main outcome measurements were obtained at three-month visits (HbA1c) or six-monthly: time in range (TIR) and glycemic variability (CV). Mean adjusted 12-month change in HbA1c was similar between the MI+SE and SE-only group (-3.6 vs. -1.0 mmol/mol), and no inter-group differences were visible in the mean adjusted 12-month change in TIR (-0.8 vs. 2.6%; P = 0.53) or CV (-0.5 vs. -6.2; P = 0.26). However, the order of entering the study correlated significantly with the 12-month change in HbA1c in the MI+SE group (r = -0.5; P = 0.006) and not in the SE-only group (r = 0.2; P = 0.4). No link was evident between MI and changes in quality of life. The authors conclude that MI’s short-term use by diabetes physicians managing adolescents with poorly controlled type 1 diabetes was not superior to SE alone; however, improved skills in applying the MI method at the outpatient clinic may produce greater benefits in glycemic control