Effects of 12-month home-based physiotherapy on duration of living at home and functional capacity among older persons with signs of frailty or with a recent hip fracture - protocol of a randomized controlled trial (HIPFRA study)

Background: Health concerns, such as frailty and osteoporotic fractures decrease functional capacity and increase use of health and social care services in the aging population. The ability to continue living at home is dependent on functional capacity, which can be enhanced by rehabilitation. We study the effects of a 12-month home-based physiotherapy program with 12-month follow-up on duration of living at home, functional capacity, and the use of social and health care services among older persons with signs of frailty, or with a recently operated hip fracture. Methods: This is a non-blinded, parallel group, randomized controlled trial performed in South Karelia Social and Health Care District, Finland (population 131,000). Three hundred community-dwelling older persons with signs of frailty (age >= 65) and 300 persons with a recent hip fracture (age >= 60) will be recruited. Frailty is screened by FRAIL questionnaire and verified by modified Fried's frailty criteria. Both patient groups will be randomized separately to a physiotherapy and a usual care arm. Individualized, structured and progressive physiotherapy will be carried out for 60 min, twice a week for 12 months at the participant's home. The primary outcome at 24 months is duration of living at home. Our hypothesis is that persons assigned to the physiotherapy arm will live at home for six months longer than those in the usual care arm. Secondary outcomes are functional capacity, frailty status, health-related quality-of-life, falls, use and costs of social and health care services, and mortality. Assessments, among others Short Physical Performance Battery, Functional Independence Measure, Mini Nutritional Assessment, and Mini-Mental State Examination will be performed at the participant's home at baseline, 3, 6, and 12 months. Register data on the use and costs of social and health care services, and mortality will be monitored for 24 months. Discussion: Our trial will provide new knowledge on the potential of intensive, long-term home-based physiotherapy among older persons at risk for disabilities, to enhance functional capacity and thereby to postpone the need for institutional care, and diminish the use of social and health care services.Peer reviewe

Ikääntyneiden kotiharjoittelu : Pitkäkestoinen liikuntaharjoittelu fysioterapeutin ohjauksessa henkilöillä, joilla on lonkkamurtuma tai hauraus-raihnausoireyhtymä

Ikääntyneiden erilaiset vaivat ja sairaudet kuormittavat terveydenhoitojärjestelmää ikääntyneiden määrän suurentuessa ja huoltosuhteen muuttuessa epäedulliseen suuntaan. Siksi on tärkeää kehittää uudenlaisia tapoja pitää huolta ikääntyvästä väestöstä. Lonkkamurtuma on vakava ikääntyneiden kaatumisvamma, mikä johtaa usein toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkenemiseen ja altistaa laitoshoidolle. Myös heikentynyttä toimintakykyä aiheuttava hauraus-raihnausoireyhtymä (HRO) lisää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttöä ja laitoshoitoon joutumisen riskiä. Sekä lonkkamurtuman jälkeisessä kuntoutuksessa että hauraus-raihnausoireyhtymän hoidossa liikuntaharjoittelulla on tärkeä osa. Tämän raportin tarkoituksena on kuvata KauKoIKÄ-tutkimushankkeessa käytetty kotiharjoitteluinterventio, sen toteutuminen sekä tutkittavien GAS (Goal Attainment Scale) tavoitteiden saavuttaminen ja tutkimukseen osallistuneiden palautteet kotiharjoittelusta ja tutkimuksen toteutuksesta. KauKoIKÄ-tutkimukseen osallistui 121 lonkkamurtumapotilasta (keski-ikä 81,5 vuotta) ja 300 henkilöä (keski-ikä 82,5 v), joilla todettiin esi-HRO tai HRO. Molemmat potilasryhmät satunnaistettiin erikseen kahteen ryhmää: 1) fysioterapeutin ohjaama kotiharjoittelu kahdesti viikossa vuoden ajan (61 lonkkamurtumatutkittavaa ja 150 HRO-tutkittavaa) ja 2) tavanomainen hoito (60 lonkkamurtumatutkittavaa, 150 HRO-tutkittavaa). Kotiharjoittelu oli strukturoitua, yksilöllisesti suunniteltua, eteni progressiivisesti ja keskittyi alaraajojen lihasvoiman lisäämiseen. Harjoittelu sisälsi myös tasapaino-, liikkuvuus-, kestävyys- ja toiminnallisia harjoitteita sekä ravitsemus- ja liikuntaneuvontaa. Kotiharjoittelu oli molemmilla tutkimusjoukoilla samanlainen perusajatukseltaan ja -sisällöltään. Keskimäärin harjoittelu pystyttiin toteuttamaan riittävällä rasitustasolla ja progressiivisuutta harjoittelussa pystyttiin lisäämään, mutta yksilöllinen vaihtelu oli suurta. Erilaiset sairaudet, niiden paheneminen ja siitä seuranneet sairaalajaksot aiheuttivat keskeytyksiä ja harjoittelun uudelleen suunnittelua. Molemmissa potilasryhmissä GAS-tavoitteiden T-arvojen keskiarvo oli yli tavoitetason. Tutkittavien palaute vuoden ohjatusta kotiharjoittelusta oli myönteistä. Kotiharjoitteluun osallistuneet kokivat harjoittelun kohentaneen heidän elämäänsä ja liikuntakykyään. Moni toivoi harjoittelulle jatkoa tulevaisuudessa. Vuoden ajan, kaksi kertaa viikossa, fysioterapeutin ohjauksessa suoritettu kotiharjoittelu on turvallista ja sillä voidaan sitouttaa ikääntyneet lonkkamurtumapotilaat ja henkilöt, joilla on HRO, säännölliseen liikuntaharjoitteluun.nonPeerReviewedVertaisarvioimato

Pitkäkestoinen, kotona tehtävä liikuntaharjoittelu lonkkamurtumapotilailla ja gerasteenisilla ikääntyneillä : Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus

Tutkimuksessa selvitetään, miten vuoden pituinen harjoittelu kahdesti viikossa kotona fysioterapeutin ohjauksessa vaikuttaa kaatumishuolestuneisuuteen, ravitsemustilaan, masennusoireisiin ja sosiaaliseen tukeen henkilöillä, joilla on lonkkamurtuma tai gerastenia, sekä kaatumisten määrään ja gerastenian esiintymiseen lonkkamurtumapotilailla. Lisäksi tarkastellaan omaisten kuormittuneisuutta ja tuen tarvetta. Molemmat tutkittavat ryhmät satunnaistettiin erikseen vuodeksi a) ohjattuun kotona tapahtuvaan liikuntaharjoitteluun tai b) tavanomaiseen hoitoon. Osa tutkittavien kanssa samassa taloudessa asuvista omaisista osallistui kyselytutkimukseen. Tutkimuksen alussa sekä kolmen, kuuden ja 12 kuukauden kuluttua tehtävillä mittauksilla mitattiin kaatumishuolestuneisuutta, kaatumisten lukumäärää, gerastenian esiintyvyyttä, ravitsemustilaa, sosiaalista tukea ja omaisten kokemaa kuormittuneisuutta. Lonkkamurtuman saaneiden (n = 121) keski-ikä oli 81 vuotta, 75 % oli naisia ja 60 %:lla oli reisiluun kaulan murtuma. Gerasteenisten (n = 299) keski-ikä oli 82 vuotta, 75 % oli naisia, 39 %:lla oli gerastenia ja 61 %:lla sen esiaste. Vuoden kestänyt ohjattu liikuntaharjoittelu vähensi lonkkamurtuman saaneiden tutkittavien gerastenian esiintyvyyttä ja gerasteenisten henkilöiden kaatumishuolestuneisuutta ja masennusoireita. Harjoittelulla ei ollut vaikutusta muihin mitattuihin muuttujiin. Harjoittelu ei myöskään vaikuttanut omaisten (n = 43) kokemaan kuormitukseen tai tuen tarpeeseen.40,00 euroapeerReviewedVertaisarvioit

Effects of a 12-month home-based exercise program on functioning after hip fracture - Secondary analyses of an RCT

Background Long-term functional limitations are common after hip fractures. Exercise may alleviate these negative consequences but there is no consensus on an optimal training program. The objective was to study the effects of a 12-month home-based supervised, progressive exercise program on functioning, physical performance, and physical activity. Methods Secondary analysis of a randomized controlled trial targeting patients with surgical repair of a hip fracture, aged >= 60 years, Mini-Mental State Examination (MMSE) score of >= 12. The participants were randomized into Exercise (n = 61) or Usual care (n = 60). Assessments at baseline, 3, 6, and 12 months included Lawton's Instrumental Activities of Daily Living (IADL), Short Physical Performance Battery (SPPB), handgrip strength, and self-reported frequency of sessions of leisure-time physical activity. Analyzed using mixed-effects models. Results Participants' (n = 121) mean age was 81 years (SD 7), and 75% were women. The mean IADL score at baseline was 17.1 (SD 4.5) in the exercise group, and 17.4 (5.1) in the usual care group. The mean SPPB scores were 3.9 (1.6) and 4.2 (1.8), and handgrip strength was 17.7 (8.9) kg and 20.8 (8.0) kg, respectively. The age- and sex-adjusted mean changes in IADL over 12 months were 3.7 (95% CI 2.8-4.7) in the exercise and 2.0 (1.0-3.0) in the usual care group (between-group difference, p = 0.016); changes in SPPB 4.3 (3.6-4.9) and 2.1 (1.5-2.7) (p < 0.001); and changes in handgrip strength 1.2 kg (0.3-2.0) and 1.0 kg (-1.9 to -0.2) (p < 0.001), respectively. We found no between-group differences in changes in the frequency of leisure-time activity sessions. Conclusion A 12-month home-based supervised, progressive exercise program improved functioning and physical performance more than usual care among patients with hip fractures. However, the training did not increase leisure-time physical activity.Peer reviewe

Effects of 12-month home-based physiotherapy on duration of living at home and functional capacity among older persons with signs of frailty or with a recent hip fracture - protocol of a randomized controlled trial (HIPFRA study)

Abstract Background Health concerns, such as frailty and osteoporotic fractures decrease functional capacity and increase use of health and social care services in the aging population. The ability to continue living at home is dependent on functional capacity, which can be enhanced by rehabilitation. We study the effects of a 12-month home-based physiotherapy program with 12-month follow-up on duration of living at home, functional capacity, and the use of social and health care services among older persons with signs of frailty, or with a recently operated hip fracture. Methods This is a non-blinded, parallel group, randomized controlled trial performed in South Karelia Social and Health Care District, Finland (population 131,000). Three hundred community-dwelling older persons with signs of frailty (age ≥ 65) and 300 persons with a recent hip fracture (age ≥ 60) will be recruited. Frailty is screened by FRAIL questionnaire and verified by modified Fried’s frailty criteria. Both patient groups will be randomized separately to a physiotherapy and a usual care arm. Individualized, structured and progressive physiotherapy will be carried out for 60 min, twice a week for 12 months at the participant’s home. The primary outcome at 24 months is duration of living at home. Our hypothesis is that persons assigned to the physiotherapy arm will live at home for six months longer than those in the usual care arm. Secondary outcomes are functional capacity, frailty status, health-related quality-of-life, falls, use and costs of social and health care services, and mortality. Assessments, among others Short Physical Performance Battery, Functional Independence Measure, Mini Nutritional Assessment, and Mini-Mental State Examination will be performed at the participant’s home at baseline, 3, 6, and 12 months. Register data on the use and costs of social and health care services, and mortality will be monitored for 24 months. Discussion Our trial will provide new knowledge on the potential of intensive, long-term home-based physiotherapy among older persons at risk for disabilities, to enhance functional capacity and thereby to postpone the need for institutional care, and diminish the use of social and health care services. Trial registration ClinicalTrials.gov Identifier: NCT02305433 , Registered Nov 28, 2014

Older persons with signs of frailty in a home-based physical exercise intervention: baseline characteristics of an RCT

Background Increasing the level of physical activity among persons with signs of frailty improves physical functioning. There is a lack of long-term supervised physical exercise intervention studies including a validated definition of frailty. Aims To present baseline characteristics of persons with signs of frailty participating in a randomized long-term home-based physical exercise trial (HIPFRA), and to study associations between the severity of frailty, functional independence and health-related quality-of-life (HRQoL). Methods Three hundred persons, >= 65 years old and with signs of frailty (assessed by Fried ' s phenotype criteria) were recruited from South Karelia, Finland and randomized to a 12-month physiotherapist-supervised home-based physical exercise program (n = 150), and usual care (n = 150). Assessments at the participants' homes at baseline, and after 3, 6 and 12 months included the Short Physical Performance Battery (SPPB), the Functional Independence Measure (FIM), HRQoL (15D) and the Mini-Mental State Examination (MMSE). Results Eligibility was screened among 520 persons; 300 met the inclusion criteria and were randomized. One person withdrew consent after randomization. A majority (75%) were women, 182 were pre-frail and 117 frail. The mean age was 82.5 (SD 6.3) years, SPPB 6.2 (2.6), FIM 108.8 (10.6) and MMSE 24.4 (3.1) points, with no significant differences between the study groups. Inverse associations between the severity of frailty vs. FIM scores and HRQoL (p <0.001 for both) were found. Conclusions Our participants showed marked physical frailty without major disabilities. The severity of frailty seems to be associated with impaired functional independence and HRQoL.Peer reviewe

Luukudoksen ja osteoporoosin kuvantamismenetelmät : Systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, mitä osteoporoosin kuvantamismenetelmiä on käytössä Suomessa ja maailmalla. Työ tehtiin Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle, ja se toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Kuvantamismenetelmistä selvitettiin toimintaperiaate, reliabiliteetti, validiteetti, sensitiivisyys sekä spesifisyys. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen haut tehtiin EBSCO ja Medline -tietokannoista. Lopulliseen analyysiin hyväksyttiin mukaan 42 artikkelia. Kuvantamismenetelmiä ovat kaksienerginen röntgenabsorptiometria (DXA), kvantitatiivinen ultraääni (QUS), kaksienerginen röntgenlaser (DXL), kvantitatiivinen tietokonetomografia (QCT), magneettikuvaus (MRI), digitaalinen röntgengrammetria (DXR), yksienerginen fotoniabsorptiometria (SPA) ja yksienerginen röntgenabsorptiometria (SXA). DXA, SPA, SXA ja DXL perustuvat röntgen- tai fotonisäteen vaimenemiseen elimistössä. QUS kuvantaa luun ominaisuuksia ultraäänen vaimenemisen avulla, ilman säteilyrasitusta. MRI hyödyntää solujen käyttäytymistä magneettikentässä. DXR:llä osteoporoosi todennetaan tavallisista röntgenkuvista, joiden avulla arvioidaan luun tiheyttä. QCT:llä saadaan aikaiseksi leikekuvia kuvattavasta kohteesta. Pääosin osteoporoosi todennetaan DXA:lla, jolle myös WHO:n kriteerit on tehty. QUS, DXR ja DXL voivat toimia hyvinä esitutkimuksina, mutta varsinaiseen diagnoosiin ja lääkkeiden määräämiseen tarvitaan DXA:lla varmistettu diagnoosi. QCT:llä pystytään myös tarkasti määrittämään luun BMD (bone mineral density), mutta laitteella on suuri säteilyrasitus, jolloin sen käyttö osteoporoosin diagnosoinnissa on varsin vähäistä. MRI:tä käytetään yleensä osteoporoottisen murtuman todentamisessa. MRI ja QCT antavat myös tietoa hohkaluun rakenteesta, mihin DXA ei pysty. Reliabiliteetin kannalta on erittäin tärkeää, että kuvantamislaite kalibroidaan säännöllisesti joka kerta ennen mittausta. Mittauskohteen asettelu vaikuttaa suuresti kuvantamismenetelmän toistettavuuteen. Sensitiivisyys ja spesifisyys riippuvat kunkin menetelmän kohdalla käytetystä mittalaitteesta, mitattavasta kehonosasta, T-scoren raja-arvosta ja oikean viitearvokannan käytöstä. SPA ja SXA ovat vanhimpia menetelmiä, joiden pohjalta on rakentunut eniten käytössä oleva DXA. DXL pohjautuu DXA:han. MRI ja QCT eivät ole ensisijaisesti osteoporoosin kuvantamiseen suunniteltuja, mutta ne tarjoavat siihen hyvän mahdollisuuden. QUS ja DXR ovat uusimpia menetelmiä.The purpose of this thesis was clarify the imaging techniques for bone and osteoporosis. The study was commissioned by the Lappeenranta University of Technology. The thesis is a systematic review. From all the imaging techniques, validity, reliability, sensitivity and specifity was sorted out. The databases used were EBSCO and Medline. Forty-two articles were used in this report. Eight techniques were examined in this thesis. The techniques were dual energy x-ray absorptiometry (DXA), quantitative ultrasound (QUS), dual energy x-ray laser (DXL), quantitative computed tomography (QCT), magnetic resonance imaging (MRI), digital x-ray radiogrammetry (DXR), single photon absorptiometry (SPA), and single energy x-ray absorptiometry (SXA). DXA, SPA, SXA and DXL are based on x-ray or photon absorbtiometry in the human body. QUS is based on absorption of ultrasound parameters without radiation exposure. MRI uses magnetic fields which change the magnetic balance of cells. Bone density is estimated from the hand x-ray with special software in DXR technique. QCT can generate three dimensional pictures from cross-sectional areas, for example, the vertebrae. DXA is used as a golden standard of defining osteoporosis. The World Health Organisation has made diagnostic criteria of osteoporosis for DXA only. QUS, DXR and DXL are good pre-screening methods for DXA but the diagnosis must be ensured by DXA. QCT can define bone mineral density very accurately but the radiation exposure is higher than in other methods. MRI can be used in identifying osteoporotic fractures in the vertebrae. MRI and QCT offer information of trabecular bone structure which is impossible with other devices. The placing of the scanning area and calibration effects the reliability of the imaging techniques. In every technique, sensitivity and specifity depend on the device that is used, the scanning area, T-score thresholds and reference data. SPA and SXA are the oldest techniques. DXA is developed using the information of SPA and SXA. MRI and QCT are not primarily developed for screening for osteoporosis, but they offer a good opportunity to evaluate bone condition. QUS and DXR are the most recently developed devices, and there is not yet available much scientific data about DXR

Lannerangan ja reisiluunkaulan luun mineraalimassa lievässä polvinivelrikossa postmenopausaalisilla naisilla

Sara Suikkanen (2014). Lannerangan ja reisiluunkaulan luun mineraalimassa lievässä polvinivelrikossa postmenopausaalisilla naisilla. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, Fysioterapian pro gradu –tutkielma, 37 sivua. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko lievän polven nivelrikon radiologisten luokitusten (Kellgren- Lawrence, KL luokkien 1-2) välillä eroa reisiluun kaulan ja lannerangan tiheydessä (BMD g/cm2) ja mineraalimäärässä (BMC, g) postmenopausaalisilla naisilla. Tutkimusaineisto kerättiin kahdesta Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksen polvinivelrikkotutkimuksesta (LuRu ja AquaRehab). Tutkimukseen osallistui yhteensä 165 postmenopausaalista naista (ikä 50 - 68 v.), joilla oli todettu lievä polvinivelrikko (KL 1 tai 2). Polvinivelrikon aste määriteltiin molemminpuolisista röntgenkuvista, BMD ja BMC mitattiin kaksienergisellä röntgen absorbtio skannerilla (DXA) lannerangasta (L2-L4) sekä molemmista reisiluunkauloista. Affektoituneen puolen reisiluunkaula määräytyi Kellgren-Lawrencen luokituksen mukaisesti, enemmän vaurioitunut puoli määriteltiin affektoituneeksi. BMD:n ja BMC:n vertailu KL-luokkien välillä tehtiin kovarianssianalyysillä. Kovariaatteina käytettiin ikää, pituutta ja painoa. Tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p=.05. Polvinivelrikkoluokat KL1(n=72, keskimääräinen ikä 62 vuotta (SD 4.45), pituus 161.6cm(4.9), paino 67.9kg (9.4)) ja KL2 (n=93, keskimääräinen ikä 61 vuotta(4.2), pituus 162.6cm(5.8), paino 73.1 kg (11.2)) erosivat taustatietojen osalta alkutilanteessa toisistaan ainoastaan painon ja BMI:n suhteen. BMD oli KL2 luokassa hieman suurempi lannerangassa (5,8 %), affektoitumattoman jalan reisiluun kaulassa (5,3 %) sekä affektoituneen jalan reisiluun kaulassa (5,0 %) mitä KL1 luokassa. Erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä. BMC oli KL2 luokassa 21,7 % suurempi lannerangassa (p=.045) sekä 7,2 % suurempi affektoitumattomassa reisiluunkaulassa (p=.049). Myös affektoituneen jalan reisiluun kaulassa KL2 ryhmän BMC oli hieman suurempi (6,5 %) kuin KL1 ryhmällä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tämän tutkimuksen mukaan postmenopausaalisilla naisilla joiden nivelrikkoluokitus on KL2, näyttäisi olevan suurempi lannerangan ja affektoitumattoman jalan reisiluunkaulan BMC kuin KL1 luokassa. Tulokset viittaavat siihen, että luunmineraalimassan ja polvinivelrikon välillä näyttäisi olevan positiivinen yhteys.Sara Suikkanen (2014) . Bone mineral density and content in lumbar spine and femoral neck in postmenopausal women with mild knee osteoarthritis. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä, Physiotherapy Master’s Thesis, 37 pages. The purpose of this study was to investigate differences between knee osteoarthritis Kellgren –Lawrence grade 1 and 2 in bone mineral density or bone mineral content in postmenopausal women. Data was collected from two studies (LuRu and AquaRehab) conducted in department of health sciences at University of Jyväskylä in 2008-2013. Study included 165 postmenopausal women (age 50-68) who had mild knee osteoarhtris (KL score 1 or 2). Kellgren – Lawrence score was evaluated from bilateral x-rays on both knees, bone mineral content and density of the lumbar spine and both of the femur necks were measured with dual x-ray absorptiometry (DXA). Covariance analyze was used as a statistical method. Weight, height and age were used as a covariant. Knee osteoarthritis KL grades 1 (n=72, mean age 62 years (SD 4.45), height 161.6cm (4.9), weight 67.9kg (9.4)) and KL2 (n=93,mean age 61 years (4.2), height 162.6cm(5.8), weight 73.1 kg (11.2)) were significantly different at the baseline only in weight (p=.002) and BMI (p=.004). The women with KL grade 2 had higher BMD in lumbar spine (5.8 %), non-affected femur neck (5.3 %) and affected femur neck (5.0%) but the difference wasn’t significant. Women with KL grade 2 had significantly higher BMC in lumbar spine (21.7 %, p=0.045) and in non affected femur neck (7.2 %, p=.045) than women with KL grade 1. Difference in affected femur neck BMC (6.5%) wasn’t significant. Postmenopausal women with knee osteoarthritis with Kellgren-Lawrence score 2 seem to have higher BMC in lumbar spine and non-affected femur neck compared to women with Kellgren-Lawrence score 1. Results show that there might be association between osteoarthritis of the knee and bone mineral content

Home-Based Physical Exercise Among Older Adults with Signs of Frailty: Emphasis on Days Lived at Home, Utilization of Social and Health Care Services, Quality of Life, Physical Functioning, and Severity of Frailty

Physical frailty is a syndrome in older adults which decreases functional capacity and quality of life and increases health care costs and the risks of institutionalization and mortality. The aim of this thesis was to evaluate the effects of a 12-month physiotherapist-supervised, home-based physical exercise program among community-dwelling older adults with signs of frailty on days lived at home, the utilization and costs of social and health care services, quality of life, functioning, and the severity of frailty. The participants (n=300) were recruited in South Karelia, Finland. They were pre-frail (61%) or frail (39%) according to the frailty phenotype criteria, mean age was 83 y., and 75% were women. Participants were randomized into groups of 12-month, home-based exercise for 60 minutes twice a week (n=150) or usual care (n=150). The primary outcome, days lived at home, and the secondary outcome, the utilization and costs of social and health care services were assessed over 24 months using register information. Other outcomes were assessed at baseline, three, six and 12 months, and included: quality of life, functional independence, instrumental activities of daily living, physical performance, and number of falls. The home-based exercise included strength, balance, functional, and flexibility exercises, and was supervised by a physiotherapist. The 12-month physical exercise program did not increase the number of days lived at home over the 24 months. The exercise intervention was cost neutral in the frail subgroup over 24 months, but increased costs among the pre-frail. The exercise intervention maintained the quality of life, improved physical performance, slowed down the deterioration of functional independence, and decreased the number of falls per person-year in comparison to usual care. The exercise intervention did not cause any severe adverse effects.Gerastenia on ikääntyneillä esiintyvä oireyhtymä, joka heikentää toimintakykyä, elämänlaatua ja lisää terveydenhoitokustannuksia sekä kasvattaa tehostetun palveluasumisen ja kuoleman riskiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia vaikutuksia vuoden kestävällä fysioterapeutin ohjauksessa toteutetulla fyysisellä kotiharjoittelulla on gerasteenisten henkilöiden kotona-asumisaikaan, sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöön ja niistä koituviin kustannuksiin, elämänlaatuun, toimintakykyyn ja gerastenian vaikeusasteeseen. Tutkittavat rekrytoitiin Etelä-Karjalan alueelta. Tutkittavista 61 %:lla oli gerastenian esiaste ja 39 %:lla gerastenia, keski-ikä oli 83 v. ja 75 % oli naisia. Tutkittavat (n=300) satunnaistettiin kahteen ryhmään: a) fysioterapeutin ohjaamaan kotiharjoitteluun (n=150) tai b) tavanomaiseen hoitoon (n=150). Vuoden kestänyt ohjattu liikuntaharjoittelu kahdesti viikossa 60 minuuttia kerrallaan piti sisällään lihaskunto-, tasapaino-, liikkuvuus- ja toiminnallisia harjoitteita. Päätulosmuuttuja, kotona-asumisaika, ja toissijaisista tulosmuuttujista sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttötiedot kerättiin potilastietorekisteristä 24 kuukauden ajalta tutkimukseen satunnaistamispäivästä alkaen. Muita tulosmuuttujia olivat elämänlaatu, toiminnallinen itsenäisyys, välineelliset päivittäistoiminnot, fyysinen toimintakyky, ja kaatumisten lukumäärä. Niistä tiedot kerättiin haastattelemalla ja mittaamalla tutkittavat heidän kotonaan alussa, kolmen, kuuden ja 12 kuukauden kohdalla. Verrattuna tavanomaiseen hoitoon, vuoden ohjattu liikuntaharjoittelu ei lisännyt kotona vietettyjä vuorokausia, mutta se ylläpiti elämänlaatua, paransi fyysistä suorituskykyä, vähensi kaatumisten määrä sekä hidasti itsenäisen toimintakyvyn heikkenemistä. Kun seurantavuoden sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset otettiin huomioon, liikuntaharjoittelu oli kustannusneutraalia henkilöillä, joilla alkutilanteessa oli gerastenia. Pitkäkestoinen ohjattu liikuntaharjoittelu tulisikin jatkossa kohdistaa juuri heille